"nyt meni hermo ja sen kyllä huomaa"

Meinaan operaattoriin, kännykkäsellaiseen.

Olen ollut saman operaattorin tyhmänuskollinen asiakas jo viime vuosituhannen puolelta. Pitkälti, lisäisin. Syy näinkin pitkään suhteeseen on yksinkertainen: laiskuus. En ole kilpailuttavaa luonnetta ja kaikki muutoksethan ovat meikäläisen mielestä noin lähtökohtaisesti pahasta, joten tässä sitä nyt sitten korjataan hermon riekaleita.

Operaattori on tässä vuosien varrella aina ystävällisesti ilmoittanut, että "kuule, sulla on nyt taas niin vanha liittymä käytössä, ettei sitä enää päivitetä, joten me vaihdetaan se tällaseen, ota tai jätä." Ja koska yllä mainittu, niin olen aina kiltisti ottanut, koska tarpeeni ovat kovin vaatimattomat. Toisin kuin lapsilla. Josta syystä lähdettiin viikonloppuna liittymäostoksille.

Käveltiin sen operaattorin liikkeeseen, joka on todella laadukkaasti, suorastaan kiitettävästi hoitanut kotoisen nettiyhteytemme. Eli ihan ei lähdetty tuntemattomille vesille soutelemaan. Ja taas saatiin hyvää palvelua. Sopivat ja edulliset liittymät molemmille lapsille vanhoilla puhelinnumeroilla ja uusi operaattori hoitaa homman vanhan kanssa pulkkaan minun tarvitsematta käydä enää keskustelemassa aiheesta "Miksi?"

Luonnollisestikin heti tuli tekstiviestejä vanhalta operaattorilta, joka haluaisi tehdä vastatarjouksen. Juu, kiitos, mutta ei kiitos. Että vielä tarjouskilpaan. Meikäläinen ? Juu, ei tod. Pitkään jaksan kitkutella, mutta kun kuppi menee nurin, niin se menee eikä siinä enää auta itku tarjousmarkkinoilla.

Tästä taas näemme, että asiakassuhteita tulee hoitaa niiden vielä ollessa voimassa. Turha sitten on enää räpistellä, kun asiakas on siirtynyt vehreämmille laitumille. Jos vanha operaattori olisi tarjonnut järkevämpiä liittymiä huomatessaan, ettei olemassa olevien kapasiteetti riitä, niin heillä voisi ehkä vielä olla pari pontentiaalista ikuisuusasiakasta rekisterissään. Mutta kun ei.

Niin. Tarkkasilmäinen lukija toki huomasi, että vaihto tehtiin vain lasten osalta. Meikäläinen jäi sinne vielä kitkuttamaan, mutta kyllä se lähtölaskenta on minunkin kohdallani alkanut. Toistaiseksi en surffaile netissä kännykällä, josta syystä laskukin on jäänyt siedettävän pieneksi. Nyt minua painostetaan ahkerasti (Isompi) siirtymään tälle vuosituhannelle ja älypuhelimen omistajaksi. Ehkä sitten syksymmällä.

***

Lopullisesti meinasi hermo mennä, kun käytiin Isomman kanssa yksityisellä hammaslääkärillä poistattamassa häneltä hammaskiveä. Ensimmäistä kertaa eläissään. Hoito meni hyvin, mutta sellaista muuta töpeksimistä siinä sitten oli sen verran, että pyysin saada keskustella jonkun vastaavan hoitajan tms. kanssa.

Sellaisen vartin keskustelun pidin ja minun myönnettiinkin olevan oikeassa, vaikka ei se enää tehtyä tehnyt tekemättömäksi. Kunhan nyt sain vähän balsamia hermoon ja palautteeni annettua sen verran napakassa sävyssä, etteivät toivottavasti enää kenenkään muun kohdalla samalla tavalla täpeksi.

Eli vaikka olenkin saamaton monissa asioissa, niin palautteen annan - hyvässä ja pahassa - reippaasti naamatusten, jos se vain suinkin on mahdollista. Olen toki netinkin kautta oppinut antamaan palautetta, mutta naamatusten ja keskustellen se luonnistuu kuitenkin paremmin.

Isompi, joka ei ollut paikalle kuulemassa, mutta tuntee kyllä muamonsa, sanoi kenties sadannen kerran: "Mä en enää ikinä tule sun kanssa mihinkään, kun aina sun pitää puuttua joka asiaan." Sanoin, että kulkee vaan messissä ja ottaa oppia, ettei itsellä sitten joskus mene sormi suuhun.

JälkiMärinät:
Näytin operaattoriliikkeessä poitsulle kännykkääni, jotta onko hän moista dinosaurusta koskaan nähnyt. Ystävällisesti totesi, että "eihän toi nyt niin vanha, kosketusnäyttökin siinä on". Kyllä on nykyajan nuoret miehet sitten kohteliaita keski-ikäisille täti-ihmisille.