se on kone kun pesee

Pitkäperjantain ja 1. pääsiäispäivän välinen lauantai on tavallinen lauantai. Paitsi että minä olin Lapsuudenystävän kanssa elokuvissa. Käytiin katsomassa Kreikkalainen naimakauppa 2.

Juu, juu. Tiesin, että se on kohellusta, mutta koska olin tykännyt siitä ensimmäisestä osasta silloin 14 vuotta sitten, halusin tietysti nähdä tämänkin osan. Ja koska Lapsuudenystävä vielä soitti ja kysyi, että lähdenkö, hän varaa liput, niin tietysti lähdin lyömään kahta härkästä yhdellä kärpäsellä: leffa ja Lapsuudenystävä. Ja ihan hyvä se pätkä oli, turhaa nyrpistelette hattaramaiselle elokuvamaulleni. Ja kun vielä ilmaiseksi pääsi, niin oli hintansa väärti.

Leffan jälkeen istuttiin vielä hetki saluunassa juttelemassa, kun niin harvoin tapaamme. Mukavaa oli. Nauroimme, että kaikesta päätellen olemme tosiaan tulleet vanhoiksi, kun kummallakaan ei käynyt mielen vieressäkään, että lähtisimme siitä vielä jonnekin tanssiravintolaan jatkamaan iltaa. Toisin oli ennen, kun kaupunki oli meille liian pieni.

Lauantaiksi olin sopinut toisetkin treffit: kirkolle pääsiäisyön messuun Siskon kanssa. Olen ennenkin ollut ja niinä vuosina, kun jostain syystä en ole päässyt, on harmittanut. Nyt pääsin ja niin oli muutama muukin: kirkko oli piippuhyllyä myöten täysi. Tunnelma oli siis tiivis ja lämmin. Kuten myös messunjälkeisellä aterialla. Ihanasti seurakuntasali kaikuin iloisesta puheensorinasta. Suosittelen kokeilemaan, jos ko. tilaisuudessa ette ennen ole käyneet. Tuttu messun vetänyt pappi tuli ihan erikseen halaamaan ja sanomaan, että ihana nähdä mut siellä. Vastasin, että siellä on ihana olla.

Tänään on sitten tiedossa pääsiäispäivän ateria Siskon luona. Voinen kuvitella, että kielenkannat liikkuvat senkin pöydän ympärillä.

***

Eilen muuten tein sen, mikä kummasti piristää elämää: rikoin kaavan. Tein sen käymällä aamusaunassa. Hieman outoa oli vilvoitella aamupäivällä terassilla ja kuunnella naapuruston ääniä. Enemmänhän niitä tietysti on siihen aikaan kuin kahdeksan tuntia myöhemmin, jolloin normaalisti olen vilvoittelemassa.

Lisäksi tuntui ihan kuin olisin ollut jossain mökillä kavereiden kanssa joskus 30 vuotta sitten, jolloin aamu saatettiin hyvinkin aloittaa saunalla eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Kaavan rikkominen silloin tällöin on hyväksi.

JälkiMärinät:
Joku on joskus ilkeästi todennut, että konehan sen pyykin pesee, kun ko. työstä on tullut mainintaa.

Nykyään se toteamus on lähempänä totuutta kuin koskaan: Simo todellakin myös tykönään päättää, miten sitä pyykkiä pestään kysymättä meikäläisen mielipidettä. Lyhentää säätämiäni pesuohjelmia ihan itsekseen varttia lyhyemmiksi ja niin pois päin. Eli pesuajat Simolla ovatkin lyhyempiä kuin mitä vanhalla koneella. Olen äimistynyt.

Mutta jo on aikoihin eletty, kun ei kone enää tottele ihmistä ! Tai edes naista. En ole vielä päättänyt, olenko tyytyäväinen moisesta itseohjautuvuudesta. Harkitsen asiaa.

Yksi asia kävi kyllä selväksi jo ensi pesussa: Simo ei tykkää Supeista (= sukannaittajista).

Irrotti ne siinä pesun ohessa sukista ja asetteli kiusallaan siihen lasin taakse riviin ärsyttääkseen meikäläistä. Luulen, että tästä Supi-asiasta tulee Simon ja meikäläisen välinen piiiitkä taisto, jos Simon asenne ei muutu. Meikäläinen ei meinaan ole se, joka ensimmäisenä antaa tässä periksi.