perjantai 18. maaliskuuta 2016

ja kevään jälkeen tuli talvi

Minulle kävi kuin Bambille leffassa, kun aamulla avasin sälekaihtimet. Talvi oli tullut. Isosti ja yllättäen.

Ja juuri kun eilen oikein ihailin, miten hienosti lumet ovat sulaneet teiltä ja teiden vieruksilta. Meidän terassikin oli jo ihan lumeton. Niin, oli. Nyt sillä on monen sentin kerros lunta. No, aika höttöiseltä näyttää, joten ei se siinä kauaa kestä, jos yhtään lämpimän puolelle kääntyy, mutta luonto näyttää kyllä tosi oudolta. Talviselta. Siinä on taas sitikani ihmeissään, kun sekin taatusti odotti jo kevään ja kesän tuloa yhtä innokkaasti kuin minäkin.

Olin eilen tapaamassa entistä työkaveria melkein 20 vuoden takaa. Viimeksi tavattiin vuosi sitten, mutta tämä kulunut vuosi on ollut sen verran hektinen molemmilla, ettei jutunjuuresta ollut pulaa. Vaikka eipä ole koskaan muulloinkaan ollut. Viisi tunti meni yhdessä hujauksessa ja siihen sisältyi paljon puhetta ja melkein enemmän naurua.

Jaettiin siinä etanoiden palanpainikkeena pullo punaviiniä. Hyvää oli, mutta hyvin olen myös onnistunut vierottamaan itseni alkoholista: yö oli levoton eikä aamun olo ollut paras mahdollinen ollenkaan, vaikka olin ennen nukkumaan menoa juonut paljon vettä. Onneksi on perjantai.

JälkiMärinät:
Isommalla oli alkuviikosta kurkku kipeä. Nyt se kipu on siirtynyt meikäläisen kurkkuun. Toivottavasti menee yhtä nopeasti ohi kuin Isommallakin. Inhaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti