yleisön toiveesta

Meidän Kanadan turneemme nimi oli lainattu laululta: Kahden maan kansalainen.

Hengellisenä lauluna sillä on toinenkin merkitys, mutta meidän kiertueellemme se sopi erityisen hyvin siksi, että kävimme kaikissa kohteissamme varsinaisten konserttien lisäksi myös Suomi- tai Finlandia-kodeissa laulamassa vanhuksille, jotka eivät kaikki enää päässeet konsertteihimme ikänsä tai terveytensä takia.

Vastaanotto näissä paikoissa oli niin sydämellinen ja lämmin, että se nosti ihan kyyneleet silmiin. Ja koska usein jo lapsena opitut laulut säilyvät muistissa pisimpään, oli kyyneleitä myös monien mummojen ja pappojen silmissä, kun lauloimme vanhoja tuttuja kansanlauluja.

Kuulimme, että vaikka Suomesta ramppaa kuoroja Kanadassa ja näillä suomalaisalueillakin, niin kukaan muu kuoro ei ollut vieraillut näissä hoitokodeissa tai palvelutaloissa. Ensimmäinen olimme ja joka paikkaan menimme, mihin pyydettiin. Tai otettiin. Ja vastaanotto oli tietysti sen mukainen, ymmärtäähän sen.

Kiitosta tuli kaikista konserteistamme, joita oli yhteensä noin tusinan verran. Yleisö, järjestäjät ja vapaaehtoiset apulaiset, kaikki kiittelivät meitä vuolaasti ja pyysivät tulemaan pian uudestaan.

Kaikki esiintymisemme olivat tietenkin ilmaisia, mutta porstuassa oli aina kori, johon sai halutessaan laittaa pienen avustuksen seurakunnalle, jossa lauloimme, koska suomalaisseurakunnat Kanadassa toimivat hyvin pienellä budjetilla. Iso osa seurakunnan toiminnasta rahoitetaankin avustusten ja vapaaehtoistyön turvin. Onneksi lauloimme niin hyvin, että koriin kertyi kaikissa paikoissa mukava summa seurakuntien avuksi.

Konserttien jälkeen oli yleensä vapaaehtoisten puuhatätien järjestämä kahvitilaisuus, jossa pääsimme juttelemaan yleisön kanssa. Innokkaana myös yleisö tuli juttelemaan meidän kanssamme, niin harvoin siellä vieraita Suomesta kuitenkin käy. Koska meikäläisen sukunimi viittaa Pohjanmaalle ja nimemme näkyivät konserttiohjelmassa, tuli useamman konsertin jälkeen joku kysymään, että "missäs se 'Virtanen' on, haluan jutella hänen kanssaan". Ja mielelläni tein sukuselvitystä - siis TM:n suvusta.

Aivan kertakaikkisen hurmaavia ihmisiä saimme tavata! Mielenkiintoisia tarinoita kertoivat siitä, miten olivat päätyneet joskus 60 vuotta sitten Kanadaan ja millaista elämä on Kanadassa ollut. Niitä olisi jaksanut kuunnella vaikka yöt läpeensä. Hyvin ovat suomalaiset ja heidän jälkeläisensä maailmalla pärjänneet. Työteliästä ja sisukasta porukkaa ovat olleet ja ihan hattua pitää heille nostaa, ilmaiseksi eivät ole mitään saaneet. Hyvä he!

JälkiMärinät:
Kanadalaisista voisi sanoa myös vielä sanasen.

He ovat todella ystävällistä ja avuliasta porukkaa! Siis vilpittömästi. Ei tullut yhtään tunne, että he vain näön vuoksi ja tipin toivossa siinä mielistelevät, kuten naapurimaassaan vähän tuntui. Ei siltikään, vaikka joku kutsui meitä sanoilla "love", "dear" tai "sweetheart". Ihan luonnolliselta tuntui se heidän käytöksensä.

Ja aina, kun istuimme ravintolassa tai pubissa, tuli joku juttelemaan tai ainakin kysymään, mistä päin maailmaa olimme. Myös monet liikkeiden myyjät kysyivät omituisesta puheestamme selvästikin uteliaina, mistä olemme kotoisin. Usein arvelivat meidän olevan hollantilaisia, mutta kyllä joku meitä italialaisiksikin luuli. Ja siitähän se jutustelu helposti lähti käyntiin. Tuntui tosi mukavalta sellainen välitön tunnelma, jonka tunsi ihan kaikkialla, minne menimmekin.

Kanadalaiset tietävät Suomen, usein Helsingin tai muunkin paikkakunnan Suomesta, ja monilla oli suomalaisia tuttuja joko Kanadassa tai ihan Suomessa saakka. Ei siis ihme, että suomalaiset ovat Kanadassa niin hyvin viihtyneet ja suomalaisuus kukoistaa siellä vieläkin. Onhan siellä kuin kotonaan.