pari sanaa Islannista

Kierrä. Kaukaa.

Noo, vitsi vitsi. Mutta vitsit olivat siitä kaukana, kun siellä pompulla Torontoon sekä paluumatkalla kotiin käytiin. Etenkin tuosta ensiksi mainitusta.

Liikkeellä oltiin siis Icelandairin matkassa, josta syystä tuo välilasku/vaihto Keflavik'ssa oli ihan perusteltu. Ja muutenkin. Oli meinaan ihan kiva päästä välillä ulos säilykepurkista jalottelemaan. Etenkin kun se jalottelutauko oli vain vähän päälle tunnin, jossa ajassa ehti mukavasti kävellä tuloportilta lähtöportille, hakea vähän jotain evästä ja sitten alkoikin jo lastaus jatkokoneeseen. Suosittelen lämpimästi, on meinaan kokemusta suoristakin lennoista Amerikan mantereelle ja ne ovat olleet huomattavasti rasittavampia kuin nämä yhden pompun lennot.

Mutta se Islanti. Tai lähinnä sen ilmasto.

Uskon, että siellä on muutakin säätä tarjolla, kun osaa aikansa valita, mutta meille sattui sekä meno- että tulomatkalle ihan helvetillinen tuuli ja sade. Menomatkalla sitä säätä saattoi kyllä ilman omatunnon pistoksia kutsua ihan suoraan myrskyksikin.

Mennessä oltiin ihan varmoja, että mereen päädytään, koska pilvistä kun päästiin läpi, niin muuta ei näkynyt kuin merta ja sitäkin huolestuttavan lähellä alapuolellamme. Jostain se kiitorata siihen sitten onneksi ilmestyi ja laskukin onnistui ällistyttävän siististi olosuhteet huomioon ottaen. Mistään putkesta oli turha haaveilla, sinne vaan tuuleen ja myrskyyn. Onneksi kävelymatka ulkona ei ollut pitkä ja sitä vahtivat lentokenttähenkilöt, ettemme lähde tuulen mukana, sillä kentällä vuolaana virtaava vesi teki asfaltista vaarallisen liukkaan.

Kun sitten päästiin vähän isompaan koneeseen rapakonylitysmatkalle, ei voitukaan lähteä heti matkaan. Tuuli niin pirusti, että katsoivat paremmaksi odotella hieman. Ja hyvä niin. Lentokone meinaan heilui siinä ihan maassa niin kuin oltaisiin oltu pahimmassa turbulenssissa taivaalla. Turvavyöt olivat visusti kiinni kaikilla jo ennen eri käskyä. Koneen ikkunasta seurattiin, kun yksi iso matkalaukku karkasi tuulen mukaan ja kenttähenkilö juoksi sitä kiinni pitkin kenttää. Ei ollut naurun paikka, mutta silti meinattiin tikahtua nauruun. Oli aivan järkyttävän koomisen näköistä!

Onneksi sai laukun kiinni ja onneksi se ei ollut kenenkään meidän ryhmäläisen laukku. Myräkän voimakkuutta kuvastaa sekin, että eräs kenttähenkilö taisteli tuulta vastaan matkalaukut molemmissa käsissään ja hänellä oli kädet suorina vaakatasossa, kun tuuli tarttui niihin laukkuihin. Melkoista ponnistelua oli, että sai laukut turvallisesti ruumaan.

Pikkasen jännitti, että mitenköhän siinä nousu onnistuu, mutta hyvin meni. Ovathan islantilaiset lentäjät toki tottuneita kotimaansa tuuliin ja sateisiin.

Tulomatkalla sää oli harmaa, muttei näyttänyt niin pahalta. Ennen kuin päästiin taas ihokosketukseen sen kanssa. Aivan kamala tuuli! Hyvä, ettei peruukki ollut jo puolimatkassa Suomeen. En tajua, miten sillä saarella voi kukaan elää. Luulen, että ne ihanat kuvat Islannista ovat rankasti retusoituja. Tai sitten ne on otettu jostain ihan muualta.

JälkiMärinät:
Totuudessa pysyäkseni voin sanoa, että tuli oikeasti mielihalu lähteä lomamatkalle Islantiin. Tosi ihanan näköistä siellä on. Ainakin joskus. Olihan niillä muutamilla, jotka jo edellisenä päivänä olivat lähteneet matkaan, ollut aivan fantastinen aurinkoinen sää, kun olivat tehneet päiväretken Reykjavikiin. Me näimme pelkkää harmautta ja ankeutta, mikä oli puhtaasti huonoa tuuria.

Icelandairilla on muuten aivan mielettömän hyvin tehty turvallisuusvideo. Sitä katsoi ihan ilokseen mennen tullen joka nousua ennen. Eli senkin asian voi tehdä hyvin ellei loistavasti, kun siihen vain paneutuu.

Ai niin! Islannin kieli. Sitä ei voi sanoin kuvata. Kuullostaa ihan joltain menninkäis- ja lapsikielen sekoitukselta. Niin hassuja sanoja/äänteitä, että 20 tunnin valvomisen jälkeen meitä hihitytti hysteerisesti sitä kuunnellessa. Eikä se muistuta yhtään mitään toista kieltä. Outoa.