luettua, katseltua

Matkalle mukaan otin vanhan tutun Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Tarpeeksi helppoa luettavaa ja tarpeeksi paksu, ettei lopu kesken.

Sen sijaan ensikertalaista luettavaa sain lainaksi työkaverilta. Juhani Seppäsen Selvästi juovuksissa.

Kirjan takakannessa sitä mainostetaan sanoin "tämä kirja voi muuttaa suhteesi alkoholiin - pysyvästi". Uskon, että jonkun kohdalla se voi niin tehdä. Minun kohdallani ei, koska olin jo valmiiksi pääasiassa samaa mieltä Seppäsen kanssa, mitä tulee alkoholiin, viinaan.

Kossua, punkkua, siideriä, bisseä. Kaikkia niitä juodaan vain yhden ainoan takia: alkoholin. Eli suomeksi viinan. Sen päihdyttävän aineen, jota piireissä myös etanoliksi kutsutaan. Se, joka sanoo juovansa näitä juomia maun takia, huijaa vain itseään. Korkeintaan ns. limuviinat voivat jonkun mielestä maistua hyviltä, mutta ensimmäinen makukokemus esim. punaviinistä tai oluesta on yleensä paha. Harva ensimmäisellä kerralla kutsuu näitä maukkaiksi juomiksi, kyllä se vaan on tottumus, jonka myötä ne alkavat maistua muka hyviltä. Sillä jos näitä juotaisiin maun takia, niin silloin kelpaisi alkoholittomatkin vastaavat. Sokkotesteissä tuskin kukaan pystyy maun perusteella sanomaan, onko oluessa alkoholia vai ei. Alkoholiton olut maistuu ihan samalta kuin etanolillakin höystetty.

Eli jokainen lasillinen tai pullollinen, mikä kurkusta alas menee ja jossa on etanolia eli alkoholia, juodaan vain ja ainoastaan sen etanolin takia. Sen päihdyttävän vaikutuksen takia. Vaikka vain 'rentoutuakseen' ja yhden lasillisen verran, mutta siltikin sen päihdyttävän ominaisuuden vuoksi.

Ja vielä selvemmäksi vakuudeksi: viina, alkoholi, etanoli on myrkkyä. Pienissäkin määrin. Ja siksi ei rauhattomalle lapselle voi illalla tarjota rentouttavaa alkoholidrinksua. Itse voit toki myrkkypikarisi tyhjentää ja vielä nauttia sen vaikutuksista.

Jos siis yhtään olet eri mieltä kanssani, niin suosittelen kirjan lukemista. Eikä siitä pidä ottaa itseensä, jos alkoholi maistuu. Niin se maistuu monelle muullekin ja ihan yhtä huonosti ne muutkin voivat olla juomatta kuin sinäkin.

Yksi kohta on kirjasta siteerattava, kun se mua niin hykerrytti.

Korostettu, ulkoisesta tai sisäisestä pakosta riippumaton raittius alkaa täyttää elitistisyyden vaatimukset. --- Ennen joivat johtajat, nyt henkilöstö. --- Tai tarkkailemalla brittien juomatapoja. Heidän työväen- ja alaluokkansa juomatavat muistuttavat kaikkien suomalaisten juomatapoja tänään.

Eli köyhät ja duunarit dokaa, yläluokka ei. Kärjistetysti. Niin että mitenkäs on sen sinun perjantaipullosi kanssa?

***

Plunssapäivänä ehtii katsoa vanhoja tallenteita. Katsoin Loirin ja Edelmannin tähdittämän leffan Tie pohjoiseen.

Leffa oli - nuorison termejä käyttääkseni - ihan medium. Ei mitään suurta taidetta, mutta kyllä siinä oli useampikin ihan helmi kohtaus. Varsinkin Edelmannin ilmeet joissain kohtaa saivat aikaan spontaanin repeämisen. Samoin Loirin tapa replikoida.

Eli kyllä sen voi katsoa, ei ainakaan pahentanut oloa.

JälkiMärinät:
Ennen reissua oltiin pubissa työkaverin kanssa. Tilatessani alkoholittoman oluen totesi hän, että "sä tosiaan taidat tykätä oluen mausta, kun suostut maksamaan alkoholittomasta oluesta kovemman hinnan baarissa". (Tausta-ajatuksena selvästikin, että alkoholista on ihan normaalia maksaa kovempi hinta ravintolassa, mutta alkoholiton vaihtoehto on siellä kiskurihintainen.)

Henk,koht. olen sitä mieltä, että kyse on tottumuksesta. Makeita juomia en juo ollenkaan, mutta oluen - alkoholittomankin - maku on tuttu. Ja jos pitää valita limpparin, vissyn tai alkoholittoman oluen väliltä ns. seurustelujuomaksi, niin minulle sopivin on tuo viimeksi mainittu vaihtoehto. Syntymäraitis tuskin valitsisi sitä koskaan.