Isommalla alkoivat tässä jaksossa tanssitunnit vanhojentansseja varten. Kaksi tuntia on jo ollut sitä tuskaa. Onneksi se tuntuu olevan kollektiivista.
Edellisenä iltana ennen ensimmäistä tuntia.
Isompi: "Meillä alkaa huomenna ne karseet vanhojentanssien harjottelut. Mä oon ihan surkea kumminkin, kun en mä osaa yhtään tanssia."
(Tässä välissä on rehellisyyden nimessä todettava, että tyyppi on oikeassa: ei osaa tanssia yhtään ja rytmitajukin on surkeampi kuin... no, ihan kenellä vaan.)
mä: "No, pyydät sitten Nannalta anteeksi sen jälkeen."
Isompi: "Mä pahoittelen jo etukäteen ennen kuin me edes aloitetaan !"
***
Toisen tanssitunnin jälkeen.
Isompi: "Meillä oli tänään taas sitä tanssia."
mä: "No, miten meni ?"
Isompi: "No, nyt mä enää ollut ihan niin kujalla kuin viimeksi."
mä: "Eli se meni siis ihan fine ?"
Isompi: "No, ei se nyt mitenkään fine mennyt !"
mä: "Mutta pysyit rytmissä kumminkin."
Isompi: "Ai missä rytmissä ?"
JälkiMärinät:
Olin ihan varma, että myös minulle soittanut järkyttävän pirteä puhelinmyyjätyttö Vaasasta tikahtuu. Ei tosin nauruun, vaan hapenpuutteeseen.
Hän meinaan valehtelematta piti 1 min 20 s pitkän myyntipuheensa hengittämättä kertaakaan sen aikana. Sanoja hän ehti sanoa arviolta 1200 kpl ja siinä ajassa hän - jos oikein ehdin kuulla - yritti saada minut tilaamaan lehden, jonka kylkiäisenä tulisi musta tai harmaa ulkoilutakki. Koon olisin saanut itse valita. Joten laitetaanpa tulemaan !
Juu, ei kiitos.
Olen pehmennyt, koskapa kuuntelin koko vuodatuksen siihen ensimmäiseen hengenvetoonsa saakka, joka tuli todella ällistyttävän pitkän ajan jälkeen. Tai sitten olin vain utelias kuulemaan, pyörtyykö hän ennen sitä.
Se on kovaa tuo vanhojen tanssien harjoittelu. Meidän toinen amispoikakin oli mukana, kun lukiolla niistä oli pulaa. Kaveri on kaiken lisäksi täysi perfektionisti, joten homma jännitti ihan hirveästi. Onneksi minulla oli työkaverina tanssija, joka oli luvannut tunteja jos ei muuten opi. Mutta oppivat ne ja hyvin menikin. Niitä tansseja on ihana olla katsomassa. Meidän lukiolainen seurusteli silloin ja kaikki vaatteetkin sovitettiin sävy sävyyn tarkasti ja minä maksoin tytön kampaajan, jotta hän kerrankin pääsi kaunistautumaan kunnolla.
VastaaPoistaIlmeisesti puhelinmyyjä ei pyörtynyt? On ne sitkeitä tyyppejä eikä niitä vaan jaksa.
Isompi suostui tanssipariksi, kun olin kovistellut, ettei saa kieltäytyä. No, ehkä se olisi kilttinä suostunut muutenkin. Ja saapahan harjoitusta tuplaten, mikä on hänelle vain tarpeen. ;)
PoistaEn ainakaan kuullut kopsahdusta, joten ei vissiin pyörtynyt. :)
Meidän nykyinen abi pyysi tanssiparikseen "nörtin", muita tarpeeksi pitkiä ei ollut vapaana kun ei ajoissa ollut liikkeellä...No, nyt käyvät viikottain nörtin kanssa kilpatanssin alkeita. Joten, jokainen voi yllättyä ja yllättää!
VastaaPoistaVaasan veri ei vapise! Ollaha me Pohojammaan flikat semmoosia...Varsinkin Vaasan. :D
Hyvää viikonloppua!
-Heidi-
Ihana menestystarina ! Noi kyllä tekee iloiseksi. :)
PoistaOotte te kyllä aika flikkoja. Melkeen tilasin sen lehden hätäpäissäni, hitto vieköön! :D
Viikonloppuja sinnekin! :)
Ah, taas näitä hyvänmielen keskusteluja, kiitos jakamisesta! :)
VastaaPoistaOle hyvä. Näitä kyllä riittäisi joka päivälle, jos vaan jaksaisi kirjata ylös. :)
PoistaMarrapa jo sanoikin sen mitä meinasin, nää hetken välähdykset ovat ihan parhautta, kiitos.
VastaaPoistaPuhelinmyyjät ovat parhaimmillaan varsinaisia virtuooseja, yleensä pahimman laatuisia papattajia. Kerran kuuntelin yhden myyntipuheen ihan loppuun saakka, en sanonut sanaakaan. Kohta luurista kuului hento 'haloo?' Johon vastasin; hyvin sä vedit mutta ei kiitos. Paiskasi luurin korvaan. Omituinen höpöttäjä.
Onneksi tätä laatua parhautta riittää. :) Ja sekin oli parhautta, että antoi äipän halata ja pussatakin poskeaan kun lähtivät yökylään, vaikka kaverit seisoivat vieressä ja näkivät.
PoistaKaverilta kuulin, että puhelinmyyjät saisivat jotain provikkaa siitä, kauan puhelu kestää. Muistin tämän ja siksikin annoin tytön paukutella menemään. Jos vaikka sai muutaman sentin lisää liksaa.