22.luukku: Baletin askelin

Kaikesta päätellen meikäläisellä ei ole mitään joulustressiä tai -kiirettä, kun ehdin ravita itseäni pahimpaan jouluhötäkkään erilaisilla kulttuuririennoilla. Eikä se, ettei stressiä tai kiirettä ole, tarkoita sitä, että kaikki olisi jo valmiina. Ei suinkaan, vaan se tarkoittaa sitä, etten laita mitään jouluksi, joten ei tule stressiäkään. No, ne lahjat, mutta muuten nix, nada, null. TM paistaa sen sianperseen Anoppilaa varten ja siinäpä se sitten onkin joulu meidän osalta.

Kuustahan ei ole vielä eikä edes tietoa siitä, mutta eiköhän sekin vielä järjesty.

No, mutta olin siis otsikon mukaan eilen sädetyksen jälkeen katsomassa balettia, Pjotr Tšaikovskin Pähkinänsärkijän. Se esitettiin leffateatterissa, kuten Met-oopperatkin, mutta se tuli - tai oli tullut, kävin nauhoitetussa näytöksessä - Moskovan Bolšoi-teatterista. Pääosissa olivat mm. Anna Nikulina ja Denis Rodkin sekä muitakin Bolšoi-baletin nuoria tanssijoita.

Taitavaa porukkaa, jumankekka sentään! Kyllä siinä on tainnut muutaman hikipisaran ja kyyneleen joutua vuodattamaan ennen kuin taidot ovat tuohon malliin hioutuneet. Myös puvustuksen ja lavastuksenkin suhteen esitys oli kerrassaan upea.

Ainoa miinus tuli siitä, että kokonaisuus hieman kärsi johtuen kameratekniikasta. Aluksi tuntui, että kuva on koko ajan epätarkka, mutta sitten siihen joko tottui tai homma alkoi muuten pelittää. Ainakaan se ei häirinnyt enää niin paljoa. Syy epätarkkuuteen saattoi olla myös siinä, että tuollaista kovin liikkuvaa esitystä on haasteellista teatteriolosuhteissa kuvata. Oopperassahan se ei niin haittaa, kun jengi suurimmaksi osaksi vain pönöttää paikallaan ja aukoo suutaan. Suht liikkumattomaan laulajaan on tiettykin helpompi tarkentaa kuin hyppivään ja pomppivaan säärten sätkyttelijään, joka vielä säntäilee koko ajan lavan laidasta laitaan.

Mutta musiikki oli kaunista - monilta osin tuttua meille kaikille - ja kyllä siitä tarinastakin ihan hyvin sai juonenpäästä kiinni. Ja kun ilmaiseksi vielä pääsin katsomaan, niin senkään vertaa ei pidä olla tyytymätön. Enkä olekaan.

Niin, tuo miespääosan esittäjä, Denis Rodkin. Menkääpäs kuukleen katsomaan kuvia. Voisko kukaan olla enempää prinssin näköinen (balettitanssija) ? Aivan kuin joku Disneyn satuhahmo koko kundi ! Ja kun se oli vielä oikein tuunattu, niin voi auta armias sentään, johan oli namu. Melkein jo liikaakin. Eikä ole mikään teletappi. Huh huh, sano tämä täti.

JälkiMärinät:
Mutta oli mulla hermokin mennä. Meinaan katsomon porukkaan.

Näytös kesti n. 2 tuntia ja siinä puolessa välissä oli sellainen n. 10 minuutin tauko. Eli ihan mahdottoman pitkään ei se kestänyt, mutta siltikin oli joku raukkaparka jo kuolla nälkään siinä ajassa niin, että koko ajan piti jotain rapistella tai rouskuttaa tai maiskuttaa niin, että tärykalvossa riipi. Teki mieli nousta sanomaan, että se sipsipussi nyt helvettiin ja vähän äkkiä.

Jossain räiskintäleffassa sen nyt niin väliä, mutta tollasessa esityksessä, jossa se musiikki nyt vaan - yllätys, yllätys - on suhteellisen tärkeä kuulla sen kokonaisuuden kannalta, sillä tosiaan on merkitystä, mässyttääkö joku koko ajan siinä vieressä. Vissiin luulivat, että riittää, kun näkee, kun on kerran balettiesitys. Pöljät.

Olin nyrjättää munat - silmä- - niitä ääliöitä mulkoillessani. Mutta mitäpä tasapäät mistään mulkaisuista nyt välittävät, ei mitään. Kyllä vatuttivat he.