23.luukku: Elävissä kuvissa

Eikä kahta ilman kolmatta. Eilen kävin elokuvissa katsomassa leffan Star Wars: The Force Awakens.

Kävi niinkin peikkomainen tuuri, että kun klo 17.30 kävelin leffateatterin kassalle, niin sain lipun näytökseen, joka alkoi klo 17.40 eikä tarvinnut istua ensimmäisellä rivillä, vaan pääsin melkein piippuhyllylle kerrassaan loistavalle paikalle. Siinä lisää hyviä syitä, miksi käydä elokuvissa yksin: aina löytyy hyvä istumapaikka.

Parin paikan päässä meikäläisestä istui Jorma Uotinen ja vaihdoimme ennen elokuvan alkua pienet ystävälliset hymyt. Elokuvan jälkeen olimme 'imperiumin kapinalliset' ja livahdimme ulos kielletystä ovesta. 'Jorkka' kohteliaana miehenä piti ovea auki meikäläiselle. Ne muutamat lauseet, mitä kuulin seurueensa kanssa puhuvan, vakuuttivat minulle, että kyseessä on varmasti tosi hauska tyyppi. Olisin voinut hyvinkin lähteä drinksulle vaikka.

(Toissapäivänä tuli kaupungilla vastaan puolestaan Paavo Lipponen. Onhan jättiläinen mieheksi. Oikea körmy.)

Lopuilla kulttuuripassin jämillä ostin itselleni leffalippuja, joten jatkossakin tulen viihtymään elokuvissa. Taidan ottaa Työystävän mukaan. Hän onkin ainoa lasten lisäksi, jonka kanssa olen viime vuosina käynyt elokuvissa. Muuten menen aina yksin.

Ai niin, toi leffa! No, olihan siinä räiskettä ja mäiskettä. Ja hienoja 'maisemia'. Arvosana voisi olla vaikka tyydyttävä. Ei se nyt niin ihmeellinen ollut, kun en ole tuollaisen ystävä muutenkaan. Muutama ihan hauska repliikki oli eksynyt mukaan, vissiin Harrison Fordin suuhun laitettuna, mutta muuten oli juonellisesti jotenkin... No, pliisu, ennalta arvattava. Ehkä elokuvan 'hyvyys' perustuu juuri noihin efekteihin yms. eikä juoneen tai huikeisiin näyttelijäsuorituksiin. Siltä kantilta katsottuna se olikin kyllä ihan onnistunut.

Sen verran kuulin leffan jälkeen, että Jorma sanoi olleensa ihan pihalla juonesta, kun ei ole niitä aikaisempia väliosia nähnyt ja että siinä oli hänelle tähtien sotaa loppuelämäksi ihan riittävästi. Nauratti, koska olin juuri ajatellut ihan samaa.

JälkiMärinät:
Ja olisihan se pitänyt arvata: tämäkään joulu ei säästynyt jo perinteeksi tulleelta 'Nolliksen joulukilahdukselta'.

Sain ihan hirveät raivarit kakaroihin, kun ovat sellaisia helvetin perseilijöitä molemmat. Pahemmaksi vain muuttuvat, mitä vanhemmaksi tulevat. Oli tosi lähellä, etten käynyt ostamassa itselleni yllätyslähtöä neljän päivän reissuun alkaen tästä illasta. Siinähän olisivat paketoineet omat lahjansa tai ihan miten vaan. EVVVK.

Vieläkin tekee mieli potkia tuija-aita mäsäksi.

Huvittavaa ja niin Universumin tapaista on, että TM oli saanut joltain asiakkaaltaan joululahjaksi kaksi isoa ja oikein tyylikästä Anti-Stress -värityskirjaa, joissa molemmissa on 100 värityskuvaa stressaantuneille ja kilahtaneille. Siinä ne odottivat valmiina tositoimiin meikäläistä olohuoneen pöydällä, kun vihdoin suvaitsin kotiutua koko päivän höyryjenpäästöreissultani.

Jotenkin tuo värittäminen ei kuitenkaan oikein iske. Tajusin, että (joulu)korttien näpertely sen sijaan ajaa meikäläisellä saman asian: mieli kummasti tyyntyy, kun alkaa askarrella kortteja musiikin soidessa taustalla. Voin tehdä sitä heittämällä useamman tunnin putkeen ja sen jälkeen on niin maan perusteellisen seesteinen olo. Tarttis vissiin aloittaa ensi vuoden joulukorttien teko per heti.