Vuoden saldo

Joku kirjoitti blogissaan, että kuluneesta vuodesta ei oikein tule mitään erityistä mieleen, kaikki on mennyt tasaisessa taaperruksessa/ kiireessä.

Voisin melkein sanoa olevani kateellinen, jos olisin kateuteen taipuvaa tyyppiä. Ai, mutta mähän olen! No, siltikään en ole kateellinen. Täytyy iloita, että edes jollakin viime vuosi on ollut niin tasaista menoa, ettei sieltä nouse kohokohtia mieleen. Ei hyvässä eikä etenkään pahassa, jotka useimmiten muistaa vielä paremmin kuin ne hyvät.

TOP:n vuosi on ollut kiitettävää vuoristorataa. Ei kyllä vanhan vatsa kestä enää sellaista, joten jos ensi vuosi mentäisiin vaikka sellaisella possujunalla, niin olisi äärimmäisen iloinen siitä. Kiitos.

Alkuvuoteen kasaantuivat ne pahimmat ja jyrkimmät vastamäet. Kesä - olkoonkin, että säät olivat pääasiallisesti ihan perseestä - meni oletettavasti tasamaastoa, koskapa en siitä juuri mitään muista. Lukuunottamatta tietysti kesän alussa saatuja lasten loistavia päättötodistuksia. Syksy puolestaan toi sitten taas ihan omat haasteensa pienempien nyppylöiden muodossa, joihin myös tämän rintasyöpädiagnoosini lasken.

Mutta koska hengissä selvittiin tästäkin (paska)vuodesta, niin voinemme olla tyytyväisiä. Olisihan se hiton paljon huonomminkin voinut mennä, kun tarkemmin ajattelee ja ympärilleen katselee.

Muutamia solmimattomia nauhoja liehuu vielä tuulessa ja niiden varjot osuvat varmasti vielä pitkälle ensi vuoteenkin, mutta toivottavasti ne saadaan onnelliseen päätökseen kaikki. Toivoa en ole menettänyt ja Uskokin on vahva.

***

Olin jo kirjoittanut tämän postauksen valmiiksi, kun tuli tieto yhden solmimattoman nauhan suhteen: Kätilöopisto lähestyi minua liittyen marraskuiseen kontrollikäyntiini mitä tulee ukkovarpaidenväli -asiaan.

Pakko myöntää, että olen tullut säikyksi näiden HUS-yhtymän lähestymisten kanssa. Kirje oli kädessäni ja paperiveitsi (käyttääkö joku muu tällaista aataminaikuista vempelettä kuin minä ?) valmiina avaamaan kuoren, kun välähti, mistä se kirje oli. Sitähän ei päällepäin näe, mutta noitavaistoni ei tälläkään kertaa pettänyt ja tiesin satavarmasti, mitä asia koskee. Se varmuus iski pienoisen salaman lävitseni.

Sydäntäni tasoitellen avasin kuoren. Onneksi jo heti kirjeen ensimmäisellä rivillä luki se huojentava sana normaali. Ja se toistui toiseenkin kertaan ennen negatiivista (mikä oli siis hyvä-negatiivinen). Joiden tulosten ansiosta voin nyt huokaista helpotuksesta eli jatkossa ihan perusseuranta riittää eikä meikäläisen edelleenkään tarvitse siitä itse huolehtia, koska lähettävät kutsun sitten syksymmällä marraskuulle.

Olen siis nähtävästi tältäkin osin verovaroin tuetussa 32,10 euron terveydenhoidossa sen n. 160 euron yksityisesti kustannettavan taksan sijaan ja saan vielä laajemman tutkimuksenkin samaan hintaan. Enpä taida tästäkään asiasta valittaa.

JälkiMärinät:

Haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein onnellista alkavaa uutta vuotta 2016. 
Olkoot polkunne helpot kulkea.

Outoa yönuorisoa

Tällaiset pitkät lomat sotkevat nuorison kellot ihan kokonaan. Valvotaan myöhään aikaiseen ja nukutaan myöhään. Kun ulkona on vielä lähes ympäri vuorokauden pimeää, eivät edes huomaan outoa vuorokausirytmiään. Tänään Isompi sai jo meikäläisenkin ihan sekaisin.

TM oli aamulla lähdössä parturiin puoli kymmeneksi, kun meikäläinen vielä nukkui räkä poskella. Yhtä äkkiä kuulin myös Isomman äänen. Mit.. vit..?!? Oliko hänkin lähdössä parturiin. Oli meinaan eilisiltana parturista jotain vinkunut.

Juu, ei. Ensinnäkin kello oli vasta puoli kahdeksan eli TM ei ollut vielä ainakaan tuntiin lähdössä mihinkään, mutta Isompi veti jo lyyssiä niskaansa. Kello puoli kahdeksan ! Ei ollut nukkunut koko yönä minuuttiakaan, kun edellispäivänä oli herännyt vasta kun iltapäivä kääntyi jo iltaan ja nyt oli lähdössä samanlaisen oudon yöeläimen eli treenikaverinsa kanssa kaupungille. Kaupungille !??!

Meikäläinen kysyi toisenkin kerran vällyistä, jotta mitä hittoa se kello oikein on. Onko yö vai päivä vai mikä vuorokaudenaika, kun Isompi on lähdössä kaverinsa kanssa ulos.

Äsken sitten kotiutui. Isompi, TM oli tullut jo aikaisemmin. Olivat olleet kaverinsa kanssa... Suomenlinnassa !! "No, kun ei meistä kumpikaan ollut käynyt siellä aikaisemmin."

No, niin. Mikäs siinä sitten. Olivat olleet siellä jo klo 10 aikaan ja tehneet pienen kierroksen. Tulleet sitten vaatekaupan kautta kotiin. Isommalla oli lamppu syttynyt älyn pimeyteen valaisten sen tosiasian, että pakkasella - etenkin merellä - on kylmä ja kaulaliina voisi auttaa asiaa. Kaupasta ei onneksi ollut löytynyt sopivaa, kun kotona niitä on pilvin pimein. Yksi pääsikin jo heti käyttöön, kun TM lähti juuri viemään tyyppejä syömään.

Vai että Suomenlinnassa... Kyllä en olisi iänpäivänä osannut arvata, missä ovat aamupäivänsä kollit viettäneet. Kas kun eivät Hämeenlinnassa. Ei niiden liikkeitä ja aivoituksia pysty seuraamaan. Mielikuvituksen puuteesta ei ainakaan voi teinejä syyttää.

lähtölaskenta alkanut

Juu, toki uuteen vuoteenkin, mutta ennen kaikkea tolla meidän liskolla, Mervillä.

TM Pienimmältä: "Mitäs... Tykkäätkö sä vielä tosta liskosta..?"

Pienin tuntosarvet heti pystyssä epäluuloisena: "Mitä sä tolla oikein tarkoitat ?!"

TM: "E-eeen mitään...."

:D Joo, pahalta näyttää tulevaisuus Mervin kannalta, jos TM saa sitä ennustaa.

JälkiMärinät:
TM soitti nuohoojaa, kun vuotuista nuohousilmoituslappua ei syksyllä näkynytkään. Puhelun kulusta päätellen taitaa mennä ensi vuoden puolelle ennen kuin nokisutari saadaan tähän Taloon, mikä asia vissiin vähän närästi TM:ää.

TM sohvalla kaikessa rauhassa kahvittelevalle meikäläiselle: "No niin, saat nyt kiivetä katolle nuohoomaan hormit. Ala mennä."

:D Sehän vaan paranee vanhetessaan ! Meinaan TM:n huumorintaju.

Isommalla sen sijaan nopea reaktiokyky yhdistettynä huumorintajuun ja sanavalmiuteen on tullut syntymälahjana.

Isompi heiluttaa löytämäänsä 5 euron seteliä: "Kenen geldi tää on ?"

mä: "Sun."

Isompi: "Mistä pahasta ?"

Vain pienenä esimerkkinä meidän normikeskustelusta.

Mitä kaikkea 0,20 eurolla

Annoin Isommalle rahaa joululoman alussa, jotta hän voi ostaa aikaa bussilippuunsa, kun kuitenkin hengailee kavereidensa kanssa ympäri kaupunkia.

mä: "Tossa on sulle 25 euroa, sä saat sillä 30 päivää aikaa, kun se maksaa 24,80 euroa."

Isompi: "Saanks mä pitää sen 20 senttiä ?"

mä: "No, jos et tuhlaa sitä viinaan, tupakkaan ja villeihin naisiin."

Isompi: "Voi hitsi. Tolla ois just saanut noita kaikkia vähän."

Mielikuva Isommasta tuhlaamassa 20 senttiä - tai siis 7 senttiä - villeihin naisiin kirvoitti meikäläisestä täydet naurut. Mitäköhän vähää tolla rahalla olisi saanut..?

Ja juttu jatkui.

Isompi: "Mitä mä sanon, jos Nato kysyy mitä mä haluan joululahjaksi ?"

mä: "No, vaikka..."

Isompi: "...viinaa, tupakkaa ja villejä naisia."

Sai lahjakortin vaateliikkeeseen ja oli siitä tyytyväisempi kuin jos olisi saanut paheita paketissa.

JälkiMärinät:
Tuli juuri kotiin 'yöjalasta'. Ei ollut nukkunut minuuttiakaan. Hulluja nuo nuoret.

Kohtaaminen kalmistossa

Meillä on sukulaisia haudattu Helsingin seudulla kolmelle hautuumaalle: Malmille, Hietaniemeen sekä Maunulan uurnalehtoon. Malmilla ja Maunulassa kävimme ja perinteisesti aina käymme aatonaattona illalla, kun ruuhkaa on vähiten. Hietaniemi on yhdistettävissä parhaiten anoppilareissuun, josta syystä kävimme siellä joulupäivän ruokailun jälkeen.

Hietaniemessä oli jos mahdollista vieläkin pimeämpää kuin Malmilla ja kaikilla kävijöillä oli hitonmoiset valonheittäjät. Meillä ainoastaan oli pieni tuikku, mutta silläkin löydettiin perille.

Sytytettiin kynttilät TM:n isovanhempien haudalle ja kai siinä sen verran pälätettiin, että viereinen porukka kääntyi katsomaan ja kuinkas ollakaan: siinä oli TM:n setä perheineen! Setä ja perhe, jota ainakin meikäläinen on nähnyt vain noin kaksi kertaa ikinä: vanhan isoisän 90-vuotispäivillä, kun Isompi oli n. 6 kk ja muutaman vuoden päästä siitä samaisen patriarkan hautajaisissa. Joulukortteja on kyllä tullut lähetettyä TM:n serkun perheelle, joka nyt myös kohdattiin hautuumaalla.

Kerrassaan hauska kohtaaminen! Juteltiin TM:n serkun (nainen) kanssa kuin vanhat hyvät tutut ja taisinpa halatakin häntä, koska jotkut ihmiset nyt vain tuntuvat heti 'omilta'. Käveltiin yhtä matkaa pois ja vielä päiviteltiin hauskaa sattumaa, että sinne osuttiin yhtä aikaa ja vielä toisemme tunnistettiin siinä Egyptin pimeydessä.

Jotta voi sitä hautuumaalla kohdata eläviäkin sukulaisia.

Löyhästi asiaan liittyen.

Juteltiin Äidin kanssa puhelimessa aattona mm. siitä, että on täysikuu, joka seuraavan kerran sattuu samaan aikaan vasta 19 vuoden kuluttua. Sujuvasti Äiti alkoi siinä pohdiskella, jotta "pitäisiköhän sitä nousta katsomaan...?"

Tarkoitti jouluyöllä, mutta kuulosti kyllä ihan siltä, että teki suunnitelmia jo sinne 19 vuoden päähän. Enkä kyllä yhtään ihmettelisi, vaikka silloinkin nousisi - sängystä tai missä nyt sitten lepäileekään - kuutamoa katsomaan. Siitä naisesta on vaikka mihin ihmetekoihin.

JälkiMärinät:
Unirytmit ovat ihan ketuilleen, ruokarytmeistä nyt puhumattakaan.

Herään aamulla myöhään (klo 9 jälkeen), nukun päiväunet ja valvon illalla myöhään (keskiyön paremmalle puolen) ja syön mitä sattuu milloin sattuu. Joo, kyllä tässä vielä jotain sattuu ja kipeästi ennen kuin nämä rytmit on saatu käännettyä taas arkitilaan. Tarttis vissiin aloittaa jo.

Rauha maassa

...ja aviopuolisoiden kesken hyvät välit. TM meinaan lähti Kesäpaikalle ja uhkasi olla siellä kaksi yötä. Jos vielä Isompikin lähtee niistä toiseksi kaverilleen yöksi ja Pienin hibernoi omassa luolassaan kuten normaalisti, niin tässähän alkaa pahasti uhata tyhjän pesän syndrooma. Huolestuttavaa.

Huolestuttavaa on myös se, että näyttäisi siltä, jotta Universumi selkeästikin suunnittelee meikäläiselle samaa soppadieettiä, jota itsekin olen joskus teininä vanhemmilleni ja silloisen poikaystäväni vanhemmille tarjoillut. Meinaan nyt tätä Isomman yökyläily-buumia.

Koko ajan pitäisi ensinnäkin olla jossain itse jossain kaverilla yötä ja nyt niitä alkaa kohta tunkea tänne Taloonkin. Uudeksi vuodeksi oli ensin suunnitelma, että tulevat vain istumaan iltaa meille (ja me muut tietysti evakossa joko Systerin tai Äidin tyhjässä kämpässä, mutta vain illan), mutta kun sai jalkansa ovenrakoon, alkoi hivuttaa sitä siihen suuntaan, että yksi kavereista (poika) jääkin meille yöksi.

Ja kun tuo yökyläily hieman kakistellen luvattiin, niin johan sieltä on jo toinenkin jäämässä yöksi. Eli tyttöpuolinen henkilö. Eikä näistä kolmesta kuulemma kukaan seurustele keskenään toistensa kanssa.

Nooh... Täytyy kai ajatella niin, että ehkä on parempi, että hengailevat täällä meidän nurkissa kuin jossain kaupungin kaduilla. Ja koska met todellakin tulemme yöksi kotiin, niin näen myös sen, missä kunnossa täällä oikein ollaan. Isommasta tiedän, ettei ota mitään miestä väkevämpää, mutta näistä muista en mene takuuseen.

Josta nouseekin moraalinen kysymys, olenko vastuussa niistä muistakin epeleistä, kun tulevat tänne meille. Haluaisin olla sitä mieltä, että en ole, koskapa en ole heitä täällä enkä tuolla ulkonakaan vahtimassa. Sitä en toki hyväksy, että minun nähteni juovat, mutta siihen tuskin heidän pokkansa riittäisikään. Vielä.

Ehkä jätän tämän vastuukysymyksen pohtimisen tulevaisuuteen ja katson, miten homma etenee. Voihan se olla, että influenssa kaataa teinit vuoteeseen eikä tänne edes tule ketään.

JälkiMärinät:
Olisko jo vihdoinkin se kauan odotetun pyjamapäivän vuoro.

Mitä tuli syötyä

Meikäläinenhän arvostaa joulussa eniten juuri ruokia. Lähinnä kalaruokia, josta syystä Systerin joulu on kyllä voittamaton. Tänä vuonna Anoppi oli kyllä petrannut ihan kivasti, joten meikäläisenkin nolla-asteen joulufiilis nousi sulan puolelle heti paistiin päästyämme.

Kalapöydästä löytyi ensinnäkin kahdenlaista mätiä - muikkun ja lohen - kera sipulin ja smetanan. Henkilökohtainen mätisuosikkinihan on siika, mutta kyllä kaksi aina yhden voittaa eli en valita yhtään. Ja kun pöydän ääressä istui pari aikuista, joille mäti ei kelvannut ollenkaan, niin tätä herkkua riitti sitten meille muille enemmänkin. Suolauskin oli osunut kohdileen: silmät aukesivat aamulla ilman eri houkutteluja.

Normaalisti Anoppilassa ei pääruualla - ellei se ole keitto - tarjoilla leipää, mutta jouluna tilanne on toinen. Tarjolla oli vaaleaa paahtoleipää sekä makeaa saaristolaisleipää, joista molemmat sopivat juuri mädin kanssa syötäviksi. Minä tosin valitsin keitetyt perunat. Ensimmäisellä kierroksella.

Graavattua kalaa oli sitäkin kahta sorttia, siikaa ja lohta. Silakoita oli tänä vuonna jopa kolmea plaatua, vaikka niitä syövät vain Anoppi, Avokki ja meikäläinen. Muut kronklaavat ihan sumeilematta, eivät suostu edes maistamaan, kun pelkäävät vähänkin 'oudompia' ruokia. No, tässäkin tapauksessa se koitui vain meidän muiden voitoksi. Anopin silakkarullat ja marinoidut silakkapihvit ovat kerrassaan maukkaita. Tänä vuonna oli myös kaupan silliä, joka ei ollut huonoa sekään.

Kalojen jälkeen tarjoiltiin perinteisesti kinkkua - jonka TM oli paistanut ihanan meheväksi - ja kinkun paistoliemestä tehtyä kastiketta, Anopin täydellisesti imeltynyttä perunalaatikkoa sekä juuri sopivan makeaa lanttulaatikkoa, herneitä, rosollia ja sienisalaattia. Jopa rosollia, josta en hirveästi itse pidä, otin lisää, koska sekin maistui todella hyvältä.

Jälkiruuaksi oli itsetehtyä hedelmäsalaattia kinuskikastikkeen kanssa. Lisänä suklaisen synttärikakun jämä, joka oli ihan suussasulavaa ja jota söin pienen palan granaattiomenan siementen kera.

Palanpainikkeena oli vettä - kuplilla ja ilman -, olutta sekä molempia väriviinejä kullekin mieltymyksensä mukaan. Viinin juonnista tuli se jokajouluinen typerä keskustelu Appiukon taholta siitä, kuka meillä ajaa kotiin ja vaikka olin pyhästi itselleni luvannut olla sanomatta mitään ja vielä TM:ää käskenyt sanomaan isälleen, että antaisi meidän itse hoitaa se asia, niin Appiukon vain jankatessa sitä uudestaan, en voinut olla toteamatta suht kipakasti, että ollaan molemmat jo keski-ikäisiä ja juotu viinaa ennenkin, joten eiköhän osata sen kanssa ihan itse jo tehdä päätöksiä. Jotta herra on hyvä ja kaataa vain, kyllä me sitten laitetaan stoppi, jos tarvetta ilmenee. Yleensä ei ilmene enkä tuolla nyt tarkoita sitä, että meidät olisi juotettu turvoksiin...

Lahjahässäkän jälkeen saatiin sitten juoda rauhassa kahvit, jonka kanssa tarjottiin joulukakkua, jossa oli pähkinöitä ja muita jouluisia makuja. Pienen nokareen sain mahtumaan sitäkin alas.

Juu, eipä jäänyt nälkä tämänkään vuoden jouluaterialta, mutta siltikin kotona vielä elokuvaa katsellessa otin vähän brie-juustoa ja valkoviiniä. Ja pähkinöitä. Ja konvehteja. Ja mandariineja. Ihan pohjaton kaivo, ei sille mitään voi. :D

JälkiMärinät:
Kaikki toki tietävät, mitä tällainen mässäily tuo tullessaan: vatsan, jonka viereen ei meinaa mahtua nukkumaan. Mutta sen lisäksi se tuottaa outoja unia. Meikäläinen näki viime yönä unta 'kakkoshädästä'. Ja siitä, että se iski, kun oltiin eksytty autoajelulla eikä lähimmästä eriöstä ollut hajuakaan. Ihan painajainen.

Että sen verran oli ruuansulatusjärjestelmä ylikuormitettu, jotta piti tehdä hommia läpi yön. Tänään en kyllä syö yhtään mitään. Ennen kuin iltapäivällä Anoppilassa taas.

24.luukku: Maali

Ihanaa joulunaikaa kaikille ja valoa mieliinne !

korttisatoa vuosimallia 2015

JälkiMärinät:
Joulun lintubongaus: haahkaparvi.

Stressitöntä joulua

Viime hetkeen saakka 

on kaikki hajalla, 

mutta lahja jokainen 

valmistuu ajallaan.

J. Karjalainen

***

Tämän päivän sädehoito oli mukavasti klo 12.10, joten ihan iltaan ei mennyt senkään kanssa. TM lähti vielä kuskiksi, jolloin säästyi noin 1,5 tuntia bussissa istumista. Klinikalta mentiinkin sitten pienen anoppilamutkan kautta joulukuusen ostoon. Eli ei tullut uutta kokemusta - Putkan Joulua -, kun Anoppi katsoi niin pahalla silmällä TM:n kuusivarkaus-suunnitelmaa. 

Bauhausiin mentiin katsomaan, josko jotain löytyisi. Ja löytyihän sieltä, kaiken lisäksi pikkurahalla: 9 euroa kuusi. Eikä kyllä ihme, että olivat noin halpoja: joka kuusen jalka oli meikäläisen pohkeen paksuinen eli täysin sopimaton mihinkään normikokoiseen kuusenjalkaan. 

Bauhausin poikia nauratti, kun ihmettelin ääneen, mitä hittoa niille kuusille on siellä Tanskanmaalla oikein syötetty, kun ovat jalan onnistuneet kasvattamaan noinkin tanakaksi. No, sillä kuusella lämmitetään yksi sauna, jahka loppiaiseen päästään. Iloisia vilkkusilmäpoikia oli kyllä siellä puutarhapuolella.

Matka pirun ison kuusen kanssa kotiin oli...hmm... erilainen. Mahtui juuri ja juuri Masaan, kun penkkejä vähän kaadettiin, mikä tarkoitti sitä, että minulle ei ollut enää istuintilaa. Eipä muuta kuin etupenkille kuusen viereen pötkölleen. Jopa TM:ää nauratti koominen näky. Otin selfien makoilustani kuusen kanssa. Onneksi kotimatka ei ollut pitkä eikä jouduttu ajamaan moottoriteillä. Saimme kyllä iltapäiväruuhkassa muutaman erittäin pitkän katseen, kun välillä oli pakko nousta kurkkaamaan ikkunasta, missä mennään. 

Nyt kuusi odottelee vielä terassilla pääsyä sisätiloihin, kunhan kuusenalusmatto kuivahtaa. Sitä pitää nääs aina vähän kastella, jotta säilytyksessä tulleet vekit oikenisivat. Vähän jännittää, miltä se täällä sisällä näyttää. Siinä on meinaan enemmän oksia ja helpeitä kuin kymmenen viime vuoden joulukuusissa yhteensä. Saattaa olla, ettei yhtään koristetta mahdu roikkumaan. Jossa tapauksessa aion heittää koko koristekasan yhdellä kertaa kuuseen ja kukin niistä saa tarttua oksaan miten mieli tekee. Tappelemaan en niiden kanssa ala.

Jouluiset punaiset, koboltinsiniset ja tummanvihreät Kivi-tuikut ovat löytäneet paikkansa ikkunalaudalla ja olohuoneen pöydälle on ilmestynyt lisää Mariskooleja ja niihin pähkinöitä, rusinoita, taateleita ja muita herkkuja. Koristeet on haettu ullakolta ja odottavat asentamista paikoilleen.

Sianperse on uunissa, mäti sulamassa tätä iltaa varten ja lahjat ovat yhtä vaille paketoidut ja valmiina säkissä odottamassa siirtokuljetusta Anoppilaan, jossa Joulupukki ne sitten luovuttaa asianosaisille. TM:lle tulee huomenna valitettava meno kohta ruokailun jälkeen, mutta sellaistahan se joskus Jouluaattona on...

Joulukortteja on tullut 40+ - olen mennyt laskuissa jo sekaisin -, ja ihan erityisen mieleisiä ja kauniita kortteja olemmekin saaneet tänä vuonna. 

Haudoilla on käyty viemässä kynttilät poisnukkuneille rakkaille ja TM on jo saunomassa joulusaunaa. Meikäläisen pitää ottaa vähän iisimmin tänä vuonna löylyjen kanssa, mutta onneksi saunomiskausi ei ole kunnolla vielä alkanutkaan. Ehdin kyllä hyvin mukaan sitten helmikuussakin. 

Eli kaikki on muistaakseni pulkassa ja huomenna vielä ehtii esim. imuroida, jos siltä tuntuu. Epäilen, että ei. 

JälkiMärinät:

Virallinen joulupostaus tulee sitten huomenna, mutta jos joku viettää blogitonta joulua, niin heille sitten Hyvää Joulua jo nyt. 

23.luukku: Elävissä kuvissa

Eikä kahta ilman kolmatta. Eilen kävin elokuvissa katsomassa leffan Star Wars: The Force Awakens.

Kävi niinkin peikkomainen tuuri, että kun klo 17.30 kävelin leffateatterin kassalle, niin sain lipun näytökseen, joka alkoi klo 17.40 eikä tarvinnut istua ensimmäisellä rivillä, vaan pääsin melkein piippuhyllylle kerrassaan loistavalle paikalle. Siinä lisää hyviä syitä, miksi käydä elokuvissa yksin: aina löytyy hyvä istumapaikka.

Parin paikan päässä meikäläisestä istui Jorma Uotinen ja vaihdoimme ennen elokuvan alkua pienet ystävälliset hymyt. Elokuvan jälkeen olimme 'imperiumin kapinalliset' ja livahdimme ulos kielletystä ovesta. 'Jorkka' kohteliaana miehenä piti ovea auki meikäläiselle. Ne muutamat lauseet, mitä kuulin seurueensa kanssa puhuvan, vakuuttivat minulle, että kyseessä on varmasti tosi hauska tyyppi. Olisin voinut hyvinkin lähteä drinksulle vaikka.

(Toissapäivänä tuli kaupungilla vastaan puolestaan Paavo Lipponen. Onhan jättiläinen mieheksi. Oikea körmy.)

Lopuilla kulttuuripassin jämillä ostin itselleni leffalippuja, joten jatkossakin tulen viihtymään elokuvissa. Taidan ottaa Työystävän mukaan. Hän onkin ainoa lasten lisäksi, jonka kanssa olen viime vuosina käynyt elokuvissa. Muuten menen aina yksin.

Ai niin, toi leffa! No, olihan siinä räiskettä ja mäiskettä. Ja hienoja 'maisemia'. Arvosana voisi olla vaikka tyydyttävä. Ei se nyt niin ihmeellinen ollut, kun en ole tuollaisen ystävä muutenkaan. Muutama ihan hauska repliikki oli eksynyt mukaan, vissiin Harrison Fordin suuhun laitettuna, mutta muuten oli juonellisesti jotenkin... No, pliisu, ennalta arvattava. Ehkä elokuvan 'hyvyys' perustuu juuri noihin efekteihin yms. eikä juoneen tai huikeisiin näyttelijäsuorituksiin. Siltä kantilta katsottuna se olikin kyllä ihan onnistunut.

Sen verran kuulin leffan jälkeen, että Jorma sanoi olleensa ihan pihalla juonesta, kun ei ole niitä aikaisempia väliosia nähnyt ja että siinä oli hänelle tähtien sotaa loppuelämäksi ihan riittävästi. Nauratti, koska olin juuri ajatellut ihan samaa.

JälkiMärinät:
Ja olisihan se pitänyt arvata: tämäkään joulu ei säästynyt jo perinteeksi tulleelta 'Nolliksen joulukilahdukselta'.

Sain ihan hirveät raivarit kakaroihin, kun ovat sellaisia helvetin perseilijöitä molemmat. Pahemmaksi vain muuttuvat, mitä vanhemmaksi tulevat. Oli tosi lähellä, etten käynyt ostamassa itselleni yllätyslähtöä neljän päivän reissuun alkaen tästä illasta. Siinähän olisivat paketoineet omat lahjansa tai ihan miten vaan. EVVVK.

Vieläkin tekee mieli potkia tuija-aita mäsäksi.

Huvittavaa ja niin Universumin tapaista on, että TM oli saanut joltain asiakkaaltaan joululahjaksi kaksi isoa ja oikein tyylikästä Anti-Stress -värityskirjaa, joissa molemmissa on 100 värityskuvaa stressaantuneille ja kilahtaneille. Siinä ne odottivat valmiina tositoimiin meikäläistä olohuoneen pöydällä, kun vihdoin suvaitsin kotiutua koko päivän höyryjenpäästöreissultani.

Jotenkin tuo värittäminen ei kuitenkaan oikein iske. Tajusin, että (joulu)korttien näpertely sen sijaan ajaa meikäläisellä saman asian: mieli kummasti tyyntyy, kun alkaa askarrella kortteja musiikin soidessa taustalla. Voin tehdä sitä heittämällä useamman tunnin putkeen ja sen jälkeen on niin maan perusteellisen seesteinen olo. Tarttis vissiin aloittaa ensi vuoden joulukorttien teko per heti.

22.luukku: Baletin askelin

Kaikesta päätellen meikäläisellä ei ole mitään joulustressiä tai -kiirettä, kun ehdin ravita itseäni pahimpaan jouluhötäkkään erilaisilla kulttuuririennoilla. Eikä se, ettei stressiä tai kiirettä ole, tarkoita sitä, että kaikki olisi jo valmiina. Ei suinkaan, vaan se tarkoittaa sitä, etten laita mitään jouluksi, joten ei tule stressiäkään. No, ne lahjat, mutta muuten nix, nada, null. TM paistaa sen sianperseen Anoppilaa varten ja siinäpä se sitten onkin joulu meidän osalta.

Kuustahan ei ole vielä eikä edes tietoa siitä, mutta eiköhän sekin vielä järjesty.

No, mutta olin siis otsikon mukaan eilen sädetyksen jälkeen katsomassa balettia, Pjotr Tšaikovskin Pähkinänsärkijän. Se esitettiin leffateatterissa, kuten Met-oopperatkin, mutta se tuli - tai oli tullut, kävin nauhoitetussa näytöksessä - Moskovan Bolšoi-teatterista. Pääosissa olivat mm. Anna Nikulina ja Denis Rodkin sekä muitakin Bolšoi-baletin nuoria tanssijoita.

Taitavaa porukkaa, jumankekka sentään! Kyllä siinä on tainnut muutaman hikipisaran ja kyyneleen joutua vuodattamaan ennen kuin taidot ovat tuohon malliin hioutuneet. Myös puvustuksen ja lavastuksenkin suhteen esitys oli kerrassaan upea.

Ainoa miinus tuli siitä, että kokonaisuus hieman kärsi johtuen kameratekniikasta. Aluksi tuntui, että kuva on koko ajan epätarkka, mutta sitten siihen joko tottui tai homma alkoi muuten pelittää. Ainakaan se ei häirinnyt enää niin paljoa. Syy epätarkkuuteen saattoi olla myös siinä, että tuollaista kovin liikkuvaa esitystä on haasteellista teatteriolosuhteissa kuvata. Oopperassahan se ei niin haittaa, kun jengi suurimmaksi osaksi vain pönöttää paikallaan ja aukoo suutaan. Suht liikkumattomaan laulajaan on tiettykin helpompi tarkentaa kuin hyppivään ja pomppivaan säärten sätkyttelijään, joka vielä säntäilee koko ajan lavan laidasta laitaan.

Mutta musiikki oli kaunista - monilta osin tuttua meille kaikille - ja kyllä siitä tarinastakin ihan hyvin sai juonenpäästä kiinni. Ja kun ilmaiseksi vielä pääsin katsomaan, niin senkään vertaa ei pidä olla tyytymätön. Enkä olekaan.

Niin, tuo miespääosan esittäjä, Denis Rodkin. Menkääpäs kuukleen katsomaan kuvia. Voisko kukaan olla enempää prinssin näköinen (balettitanssija) ? Aivan kuin joku Disneyn satuhahmo koko kundi ! Ja kun se oli vielä oikein tuunattu, niin voi auta armias sentään, johan oli namu. Melkein jo liikaakin. Eikä ole mikään teletappi. Huh huh, sano tämä täti.

JälkiMärinät:
Mutta oli mulla hermokin mennä. Meinaan katsomon porukkaan.

Näytös kesti n. 2 tuntia ja siinä puolessa välissä oli sellainen n. 10 minuutin tauko. Eli ihan mahdottoman pitkään ei se kestänyt, mutta siltikin oli joku raukkaparka jo kuolla nälkään siinä ajassa niin, että koko ajan piti jotain rapistella tai rouskuttaa tai maiskuttaa niin, että tärykalvossa riipi. Teki mieli nousta sanomaan, että se sipsipussi nyt helvettiin ja vähän äkkiä.

Jossain räiskintäleffassa sen nyt niin väliä, mutta tollasessa esityksessä, jossa se musiikki nyt vaan - yllätys, yllätys - on suhteellisen tärkeä kuulla sen kokonaisuuden kannalta, sillä tosiaan on merkitystä, mässyttääkö joku koko ajan siinä vieressä. Vissiin luulivat, että riittää, kun näkee, kun on kerran balettiesitys. Pöljät.

Olin nyrjättää munat - silmä- - niitä ääliöitä mulkoillessani. Mutta mitäpä tasapäät mistään mulkaisuista nyt välittävät, ei mitään. Kyllä vatuttivat he.

21.luukku: Musiikin siivin

Eilisen saldo lipsahti kyllä aika tanakasti musiikin puolelle. Jopa sellaisen hienomman 'kyldyyrin' puolelle, voisi joku sanoa.

Iltapäivästä näet kipaisin Tuomaan markkinoiden kautta laulamaan vielä kerran kauneimpia joululauluja. Tällä kertaa Tuomiokirkkoon, jossa on tuttu nainen kanttorina.

Tsiisus, että oli kirkko kuin nuijalla lyöty! Itse tulin paikalle n. puoli tuntia aikaisemmin ja sain väenpaljoudesta huolimatta oikein hyvän paikan heti poikkikäytävän jälkeiselle ensimmäiselle penkkiriville, kun uskalsin kysyä, varaako yhden nuoren naisen takki paikkaa jollekin. Ei varannut ja pääsin sen takin tilalle. Sen jälkeen alkoikin kirkkoon virrata porukkaa ihan jokena. Lehtereitä myöten oli jokainen istumapaikka käytössä eivätkä kaikki halukkaat valitettavasti mahtuneet edes sisälle, kun seisomapaikkoja ei ollut tarjolla. Onneksi laulu kuului kaiuttimista myös ulos eli jos uskalsi, niin sai laulaa ulkona mukana, mutta ainakin kuunnella.

Kivaa oli ja laulettiin vain helppoja lauluja. Vaikka meikäläinen nyt osaa vuosien kokemuksella koko vihkon, mutta monille osa lauluista on varmasti vieraita. Ja ehkä vähän outojakin. Mutta eilen pystyi koko kirkkoväki osallistumaan laulantaan. Ihanasti laulu kaikui kauniissa Tuomiokirkossamme.

Lähtiessä moikkasin vielä kanttoria ja kiitin säestyksestään, joka meni ihan nappiin. Mikä asia ei suinkaan ole itsestäänselvää huolimatta siitä, että ovat koulutettuja ihmisiä siellä urkupenkillä. Tämän naisen tosin tiesin jo entuudestaan hyväksi urkuriksi ja pianistiksi.

Tuomikirkosta siirryinkin sitten sujuvasti toisenlaisen musiikin pariin Musiikkitalolle. Siellä oli tänään loogisesti torstaisarjan konsertti, jossa esiintyi mm. Karita Mattila ja sellisti Anssi Karttunen RSO:n kanssa, jota johti Hannu Lintu.

Voi pieksut, että oli kyllä taitavaa laulua ja soittoa! 'Marita Kattila' eläytyi niin täysin Sibeliuksen Luonnottaressa ja Saariahon Miragessa, ettei sitä pysty sanoin kuvailemaan. Onhan hän kyllä niin omaa luokkaansa taiteilijana, todellinen suuri tähti. Tuntui, että yleisökin häntä jotenkin ujosteli, kun aplodit olivat jotenkin liian vaisut. Vasta konsertin lopussa ihmiset älysivät taputtaa kunnolla, mutta siinä vaiheessa Karita oli jo lämpiössä tai matkalla jatkoille.

Muuta esitettyä musiikkia olivat Debussyn Faunin iltapäivä, Ravelin Daphnis ja Chloe, Magnus Lindbergin Sellokonsertto nro 2 sekä Jouni Kaipaisen teos, jolla oli niin erikoinen nimi, ettei se jäänyt mieleeni.

Konsertti alkoi ja päättyi helposti sulavaan musiikkiin, kun taas keskellä konserttia olivat ne modernit teokset, jotka ällistyttivät ainakin tällaista tavallista kuuntelijaa. Pakko on ihmetellä - ja ihailla -, miten esim. Kaija Saariahon aivot oikein toimivat, kun saavat aikaiseksi tuollaista musiikkia. Hänellä täytyy olla paljon enemmän aivokapasiteettia käytössään kuin meillä tavallisilla kuolevaisilla.

JälkiMärinät:
Luisuminen jouluun alkanee tänään. Joululahjat on melkein kaikki ostettu ja osa paketoitukin jo. Alustava siivous on tehty, lasten huoneet ovat vielä kuin pommin jäljiltä, mutta ne pitääkin siivota vasta minuuttia vaille aattoa, muuten eivät pysy siisteinä sinne aattoon saakka. Kaikenlaista pientä säätöä on vielä tehtävä, mutten jaksa stressata. Tänäkään jouluna. Tärkeintä on yhdessäolo. Niin nyt kuin muinakin aikoina.

pst. Ulkona on +8,3 astetta. Tää menee jo naurettavaksi.

20.luukku: Markkinahumua

Eilinen meni mukavissa merkeissä Työystävän kanssa.

Viime vuonna käytiin ensimmäistä kertaa Senaatintorilla Tuomaan Markkinoilla ja päätettiin perinteitä kunnioittaen mennä heti tänäkin vuonna. Sen lisäksi käytiin Vanhalla ylioppilastalolla joulumyyjäisissä ja koluttiin kaikki muutkin mökit houkutuksineen, joita oli ripoteltu keskustaan.

Tuomaan Markkinoilta lähti mukaan pelkkää syötävää. Tyrniomenahilloa, leipäjuustoa, saaristolaisleipää, pontikkasinappia, puolukkaglögiä ja muita pikkuherkkuja. Lisäksi käytiin juomassa glögit lämmikkeeksi, sillä vaikka päivä oli aurinkoinen ja suht tuuleton, niin kyllä siinä parissa tunnissa meinasi vilu hiipiä puseroon. Glögi lämmitti ihanasti ja sen voimin jaksoimmekin sitten seistä yllätyskonsertissa Aleksanterinkadulla.

Meinaan Jari 'Siltsu' Sillanpää piti tunnin konsertin Stockan kellon päällä olevalla tasanteella. Voitte vaan arvata, oliko porukkaa. Meinaan oli. Koko Kolmen sepän patsaan aukio täynnä kaiken ikäistä ja näköistä ja kokoista populaa ja pitkälti Aleksanterinkatuakin Senaatintorille päin. Tunnelma oli kohtuullisen tiivis, mutta ei se tahtia haitannut.

Pakko myöntää: Siltsu osaa kyllä ottaa yleisönsä. Heitteli niin hauskoja välipuheita laulujen lomassa, että meikäläinenkin repeili ihan kunnolla. Eipä siis mikään ihme, että on niin suosittu artisti. Siinä sitten jammailtiin se tunti leppoisissa tunnelmissa ja sen jälkeen mentiin Vanhalle.

Siellä törmättiin toiseen työkaveriimme - ensimmäinen nähtiinkin jo Senaatintorilla - ja hänen ystävältään ostin itselleni uuden enkelin. Pitkälti on jo kolmatta kymmentä enkulaa kokoelmassani. Edellisen uuden lasienkelin sain Lapsuudenystävältä silloin pari viikkoa sitten.

Vanhalta lähtiessämme olimme olleet liikenteessä jo melkein viisi tuntia, josta syystä oli pakko päästä syömään. Porukkaa oli jokaisessa ruokapaikassa niin paljon, että kun vihdoin pääsimme pöytään, vinkkasi tarjoilija, että alkuruuan saisi heti, mutta pääruokaa joutuu odottamaan n. 45 min. Päätimme tyytyä pelkkään pääruokaan ja -juomaan. Eikä siinä mitään, etanat maistuivat oikein mainioilta.

Viimeistelimme päivän Vltavassa tuopillisen ääressä, jonka jälkeen suuntasimme kohti kotipesää.

Kohtuullisen väsynyt olin eilisehtoona. Mutta oli se sen arvoista. Työystävän kanssa aika vierähtää aina nopeasti eikä jutut lopu meiltä koskaan kesken. Nauruakin riitti taas koko joululoman tarpeiksi, koska seuraavan kerran tapaamme vasta kolmen viikon päästä.

JälkiMärinät:
Mynttiä kului n. 70 euroa markkinoille ja 30 euroa anniskelupaikkoihin. Ihan noin paljoa ei pitänyt 'tuhlata', mutta eipä tuo nyt maata kaatanut. Ja mielellänihän toki tuen pienyrittäjiä aina kun vain tilaisuus tulee. Saattaapi olla, että käväisen vielä toisenkin kerran markkinoilla tässä lomapäivieni ratoksi, kun jäi muutama asia vähän houkuttelemaan.

19.luukku: Piolokiaa

Isompi: "Siitä ens vuoden - siis meidän omista - vanhojentansseista tulee kyllä ihan katastrofi."

mä: "Ai miten niin ? Nythän te treenaatte niitä ja osaatte sitten vuoden päästä ne jo valmiiksi."

Isompi: "Niin, mutta kun ei meitä ole tänä vuonna kuin kymmenen tanssimassa ja kaikki ekat ovat ihan nörttejä."

mä: "Tytötkinkö ?"

Isompi: "Kyllä, tytöt myös on ihan nörttejä kaikki."

Isompi: "Me itseasiassa Harrin kanssa mietittiin, että tää meidän porukka, jolla nyt ollaan syksy liikuttu, on ihan sitä ravintoketjun huippua."

Repesin tolle 'ravintoketjun huipulle'. Eikä sillä todellakaan tarkoitettu nörttiyttä.

Eli kun Isompi oli ensimmäiset yhdeksän kouluvuottaan niitä luokan pahimpia nörttejä, niin nyt hän on sitten päässyt sinne ihan toiseen päähän, ravintoketjun huipulle. Huimaa nousua muutamassa kuukaudessa. ;)

JälkiMärinät:
Talo on vielä hiljainen ja vain yksi kynttilä tuo valoa pimeyteen. Vielä hetki omaa rauhaa.

18.luukku: Loma

Vielä tämä päivä ja sitten alkaa loma.

Pikkasen erilainen loma, mitä silloin puolisen vuotta sitten kesällä suunnittelimme, mutta loma kuitenkin. Toki harmittaa, että odotettu, toivottu ja haaveiltu matka meni puihin, mutta sellaista tämä elämä on. Aina ei mene niin kuin toivoisi.

Jotenkin jo silloin kesällä aavistelin - mikä lie etiäinen ollut -, ettemme tule matkalle lähtemään. Siksi en itse sitä matkaa niin hirveästi odottanut, lapset sitä enemmän hehkuttivat, vaikka yritin heitä toppuutella.

Ainoa siis, joka nyt joululoman aikana saa säteilyä meidän perheestä, olen minä. On kai se tyhjää parempi.

17.luukku: Yllätysvieras

Mistä lie hänkin herännyt. Näin hänet ensin pesuhuoneessa ja Isompi löysi hänet myöhemmin pipostaan ja pelasti tietämättömän pakkaselta.

Nopealiikkeinen hän on. Sillä aikaa, kun latasin kuvan koneelle, oli hän jo häipynyt jonnekin teilleen. Jännityksellä odotan, mistä hän putkahtaa seuraavan kerran ihmistenilmoille. Toivottavasti ei kuitenkaan littuna.

JälkiMärinät:
En haluaisi olla tympeä näin rauhan ja rakkauden aikana, mutta eikö teidänkin mielestä kymmenen vuotta entisten asukkaiden joulukorttien kiikuttamista oikeaan postilaatikkoon ole jo ihan tarpeeksi hyvää tahtoa meikäläisen taholta ?

Taas oli meidän laatikossa entisten, tosiaan jo kymmenen vuotta sitten tästä muuttaneiden tyyppien postia. Luulen, että jos eivät kymmenessä vuodessa ole kertoneet 'kavereilleen', että osoite on muuttunut, niin ehkä heillä ei ole tarkoituskaan kertoa.

Roskiin menee se joulukortti nyt. Sitä paitsi se on ruma.

16.luukku: Talvihko

Eli pieni melkein-talvi.

Tiedän, että olen kritisoinut talvea noin ylipäätään, mutta eilen oli kiva ilma. Millisti lunta ja aste pakkasta. Sillä mä pärjään hienosti. Ilma oli raikas, mutta ei kylmä ja maa hohti valoa. Tätä koko talvi, kiitos.

Keli oli mitä parhain saunasta vilvoitteluun. En malttanut edes lukea, vaan nautiskelin siitä rauhasta ja hiljaisuudesta, mikä ympärilläni oli. Ja bongailin jälkiä.

Ainakin rusakko oli mennyt. Sitipupu tekee minikokoisia jälkiä rusakkoon verrattuna. Ja sitten oli kettu jolkotellut Pihan poikki. Olin melkein varma, että se oli kettupettu, mutta kysäisinpä kuitenkin TM:ltä vahvistusta.

mä: "Mikä on toi ketun askelväli ?"

TM: "Riippuu siitä, onko sillä kiire."

Mielikuva kiireisestä ketusta ja TM:n täysin vakava naamanilme kirvoittivat meikäläisestä luonnollisestikin kunnon käkätykset.

TM: "Noh, kyllähän sä ittekin sen tiedät."

Juu, tiedän. Askelväli pitenee, jos on kiirus. Mulla ja ketullakin.

15.luukku: Synttärilahja

Eilen lunastin synttärilahjani, jonka olin saanut Äidiltä: lahjakortin kosmetologikouluun.

Lahjakorttiin kuului pakettihoito eli käsi-, jalka- ja kasvohoito ja olen saanut sellaisen ennenkin samasta kohteesta, joten tiesin, mitä ihanuutta on pari tuntia edessä. Se on meinaan paratiisin esikartanoita, kun mennään, kun yksi hieroo jalkoja ja käsiä ja toinen tuunaa pärstää. Tällä kertaa hoitajina taisivat olla sellaiset jo pidemmällä olevat opiskelijat, kun otteet olivat varmat ja napakat ja tuloskin siistiä ja tasaista. Kotiin sai viemisiksi vielä kynsilakan, jolla lakattiin varpaankynnet. Eli varsin näpsä paketti. Hintaa käsittääkseni alle 100 euroa.

Nyt on kynnet sekä jaloissa että käsissä niin maan viimeisen päälle tuunattu. Lisäksi värjättiin se vähän, mitä ripsistä ja kulmakarvoista on vielä jäljellä. Tai itseasiassa se 'vähä', mitä luulin niitä olevan, kunnes näin itseni peilistä uusilla karvoilla. Ripset olivat ihan jees, mutta kulmat... No, onneksi oli pipo mukana, jonka alle saatoin piilottaa kulmakarvani, kun menin kotiin ihan yleisillä kulkuneuvoilla. Joku olisi meinaan saattanut hälyttää Kissalan pojat noutamaan meikäläisen, sen verran julman näköiset ne nyt ovat. Terroristista menen taas kerran ihan täysillä.

Mutta ihanaa oli. Naamaankin lätkittiin ties mitä seerumeita sekä puhdistavia että ravitsevia aineita. Ainakin viittä plus joka välissä jotain kasvoveden tapaista. Kyllä sanon, että eipä olisi muuhun aikaa, jos samaa peliä pitäisi pelata kotona. Vesi ja silloin tällöin ruusuvesi riittäköön näin vanhalle akalle. Sitä paitsi ei se tyttö löytänyt mitään epäpuhtauksia meikäläisestä. Nenästä pari olemattoman pientä mustapäätä nipsaisi ja siinä se.

Jaloista sen sijaan sain - jälleen kerran - ihan erityismaininnan tytöltä. Ihmetteli, että miten [näin vanhalla] naisella voikin olla tällaiset räpylät, joita ei ole kengät mistään reunasta hiertäneet kovettumille. Meikäläiseltä ei siis edelleenkään löytynyt jaloista mitään hoidettavaa. Hieronnalla, rasvauksella ja kynsien laitolla pärjäsin taaskin. Ai, että mie nautin!

JälkiMärinät:
TM lappoi kuppiin äitinsä tekemään marjapuuroa.

mä: "Toi on kuin kokkareista valkovuotoa, mutta punaista."

TM: "No, sit on." Ja söi sen (siltikin) hyvillä mielin.

***

Sanoin Isommalle suihkussa, että sillä on brezneviläiset kulmakarvat (ei ole, pari karvaa kasvaa kulmakarvojen keskiössä). Luonnollisestikaan tuon ikäluokan epatolla ei ollut hajuakaan, kuka oli Leonid, josta syystä termi ei jäänyt mieleen.

Myöhemmin vessassa kysyi: "Mikä mulla kasvoikaan otsassa ?"

Mun ei tarvinnut edes miettiä vastausta, joka tuli kuin apteekin hyllyltä: "Kyrpä."

Naurettiin ainakin viisi minuuttia ihan kippurassa molemmat.


Näitä päiviä nyt vaan tulee eikä sille voi mitään.

14.luukku: Hassua

Eilen mua naurattivat nämä.

Ja eilen mua laulattivat Kauneimmat Joululaulut. Tänä vuonna lauloin niitä ensimmäistä kertaa oman kuoron kanssa, joten en päässyt oman seurakunnan vastaavaan tilaisuuteen, joka oli samaan aikaan.

Kiva oli laulaa taas kaikki tutut laulut läpi oikein antaumuksella. Lisäksi kuoron omakin esitys meni ihan mallikkaasti, joten hyvillä mielin voin päättää kuorovuoden omalta osaltani eiliseen.

13.luukku: Luettua

Lukeminen on hieman hidastunut, koska työ haukkaa ison palan oivallista lukuaikaa, mutta jotain sentään olen saanut luettua tässä viime aikoinakin.

Lainasin Marian Keyes'n kirjan Peiton alla - Tarinoita kirjailijaelämästä siksi, koska takakansi lupasi huumoria ja naurua.

Liikaa lupasi. Ihan ok ja harmiton kirja oli, mutta kertaakaan en nauranut. Ehkä hörähdin, mutten ihan varma ole siitäkään. Härkösen kolumnit pesevät Keyes'n mennen tullen todella kirkkaasti. Lukekaa omalla vastuulla, jos luette.

***

Lainasin myös Lasse Norreksen elämäkerran Kuunaama, tarinoita tähdistä, jonka on kirjoittanut Paavo Nurmi. Ja luinkin sen.

Ajattelin, että kirja olisi täynnä huikeita tarinoita ja en nyt ihan väärässä ollutkaan. Siltikin ne tarinat jäivät jotenkin torsoiksi ja kirjan yleisvaikutelma on luettelomainen. Siihen nähden, että Norres on elänyt todella mielenkiintoisen elämän, olisi voinut uskoa, että tarinoissa olisi ollut enemmänkin 'kaluttavaa'. Vasta kirjan viimeinen luku, joka kertoo hänen perhe-elämästään nyt, tuo elävyyttä ja lämpöä mukanaan. Jotain sellaista persoonallisuutta, jota olisi toivonut löytävänsä läpi kirjan.

Nähtävästi näiden elämäkertojen kirjoittajilla on haasteellinen tehtävä edessään, koskapa joissain tapauksissa kansi tuntuu antavan enemmän kuin itse sisältö. Enkä tällä nyt tarkoita juuri tätä kirjaa, vaan ylipäätään. Mielestäni Kuunaaman voi kyllä lukea vallan hyvin pienestä pettymyksestäni huolimatta.

***

Kolmas lukemani kirja on Anna Perhon Pientä säätöä, jonka luin melkein yhdeltä istumalta. Eli siitä voitte päätellä, mitä mieltä siitä kirjasta olen.

Viihdyin. Nauroin täyttä kurkkua. Kerran nauroin yhdelle lauseelle monta kertaa, koska se vaan... niin osui. Sarjassamme siis niitä kirjoja, joita ei missään nimessä pidä lukea julkisilla paikoilla. Eikä tätä asiaa voi koskaan painottaa tarpeeksi. Tein meinaan itse sen mokan lukiessani Perhon kirjaa. Taas kerran.

***

Heräteostoksena lainasin Ville Blåfieldin ja Reetta Rätyn kirjan Kuka hullu haluaa poliitikoksi?

Hyvä kirja oli ja vauhdilla sen luin. Mielenkiintoinen, ei yhtään puiseva, vaikka poliitikkojakin siinä haastateltiin. Kieli ja teksti oli sujuvaa ja helppoa luettavaa.

Ainoa, mikä pikkasen häiritsi, oli kirjoitusvirheet. Huolimattomasti oikoluettu kirja ja vaikkei niitä montaa ollut, niin meikäläisen mielestä niitä ei pitäisi olla yhtään.

JälkiMärinät:
Ikkunalla palaa jo kolmas adventtikynttilä. Pyhäpäivästä on tulossa monella tapaa kiireinen, mutta siitä lisää toisaalla, jahka päivä siihen pisteeseen etenee.

Päivän sana on Sananlaskuista 15:33

Herran pelko on viisauden koulu, kunnian tie käy nöyryyden kautta.

Tuli muuten mieleeni, että kukaan lukija ei vissiin koskaan ole tainnut mäkättää siitä, että aina välillä viljelen näitä raamatunlauseita täällä kirjoitusteni seassa. Olisko Nolliksen pelko syynä. No, kai siinäkin on viisauden siemen. *hih*

12.luukku: Leffa

Tälle päivälle oli budjetoitu hieman joulupukintöitä sekä leffa. Kävin katsomassa Napapiirin sankarit II.

Ykkösosanhan näin lentokoneessa matkalla Nykkiin ja siskontyttöä nauratti, kun koko penkkirivi hytkyi meikäläisen repeilystä. Olinkin ihan varma, ettei kakkososa kykene samaan, koska ainahan se jatko-osa tai -osat ovat ensimmäistä huonompia. Mutta ei kyllä tässä tapauksessa.

Nauroin aivan vesi silmistä juosten enkä ollut ainoa. Täytyy sanoa, että kakkososa yllätti positiivisesti ja ylitti kaikki rimat korkealta. Niillä on ollut varmasti aivan mielettömän hauskaa sitä leffaa tehdessä. Enkä käsitä, miten pystyvät pitämään pokan. Olisi kiva nähdä ne pieleen menneet kohtaukset.

Se lapinmurre ja sellainen verkkainen puhetyyli sopivat niin täydellisesti juuri noihin elokuviin. Lisää vain kohtausten koomisuutta. Mutta tosiaan se, että nauroin noin hervottomasti, on kyllä poikkeuksellista. Yleensähän olen tosi skeptinen mitä tulee komedioihin ja nyt vieläkin enemmän, kun kyseessä oli tosiaan jatko-osa.

Tuli kulttuuripassille vastinetta, kiitos vaan.

JälkiMärinät:
Se, että leffaa on haukuttu huonoksi tai ainakin huonommaksi kuin ensimmäinen osa, ei haittaa mua pätkääkään. Mä voin avoimesti myöntää, että mua ainakin se viihdytti ihan täysillä.

11.luukku: Kouluruokaa tarjoo kunnon väki

Isompi tuli eilen kotiin. Kehuskeli syöneensä koulussa kolme kertaa. Siis täyden ruokasatsin eikä kukaan sanonut puolikasta sanaa, etteikö olisi voinut syödä. Toisaalta on myös päiviä, jolloin hän ei syö siellä mitään, koska quorn.

Quorn on Fusarium venenatum -sienestä valmistetun, lihan korvikkeeksi tarkoitetun sieniproteiinivalmisteen tuotemerkki.

Joo, en söisi mäkään, joku raja meikäläisenkin hörhöydellä, vaikka olenkin eheytynyt irti deodorantista tai sen korvikkeista (kts. toinen blogi), jotka ovat kaikki perkeleestä. Haleluja!

Myös riisipuuroa näytti olevan listalla. "Taas", sanoi Isompi. Heillä on kuulemma riisipuuroa tarjottu jo muutamaankin otteeseen. Epäiltiin, että riisirekka on mennyt ojaan siinä koulun huudeilla ja riisit on myyty koululle pilkkahinnalla, josta syystä riisipuuroa syödään nyt sitten vappuun saakka.

Onneksi ensi keskiviikkona on lihapullia, joita puolestaan voi syödä. Isompi on silloin menossa taas vaihteeksi yöksi koulukaverilleen. Sillä kertaa pojan luokse, mutta sekasakilla aikovat sinne mennä. Arvelin, että aikovat siellä 'orgioida', kun kerran vanhempia ei ole paikalla. Isompi: "Pentele, kun paljastui taas suunnitelmat." Ei naarattanna. 

Kysyin, eikö näillä penikoilla ole vanhempia tai missä hitossa ne luuraavat, kun jättävät nuorison kotiin yksinään vehtaamaan ?! Kyllä paheksun moista toimintaa ja katson sen epäreiluksi, ettei kukaan viranomainen puutu moiseen löyhäperäisyyteen. 

JälkiMärinät:

Naurattaa, kun viidentoista hällävälistisen vuoden jälkeen on Isommasta kuoriutunut vaatteistaan ja etenkin kengistään ("jos mulla olisi rahaa ihan älyttömästi, ostaisin pelkkiä (koris)tossuja") äärimmäisen tarkka ja muotitietoinen yksilö. Pipokin pitää olla merkkituote tai muuten se ei käy. Pipon kanssa kyllä joustin mielihyvin, jotta se pysyisi päässä. Ja on pysynyt. 

Puolasta tuli tossulähetys, joka oli tarkoitettu joululahjaksi. Joo, ei. Tossut kaivettiin paketista ja niillä käveltiin koko ilta. "Mun on saatava ne jo nyt käyttöön, että mä voin näyttää niitä kavereille. Niitä on turha paketoida ja raahata Mummilaan. Säästyy siltäkin kärsimykseltä, kun sitä [kärsimystä] on muutenkin silloin jo ihan tarpeeksi." Ja sitten suukko äipän poskelle. Miten tollasta muka voi vastustaa (kukaan) ?

Isompi näytti tossujen mukana tullutta toimitusselvitystä. "Miten sä lausuisit tän oikeaoppisesti: piec'set dziewiec'dziesiat cztery ?"

Ja tuosta puuttui vielä sellaisia outoja väkäsiä e- ja a-kirjainten alta.

10.luukku: Vadöful mii

"Sun äiti on ihana", sanoi Isomman neitipuolinen koulukaveri.

Olen otettu.

9.luukku: Yrittäjäainesta

Isompi illalla: "Haluutsä tehdä mulle voileivän ?"

mä: "Eh."

Isompi: "Tekisitsä mulle voileivän ?"

mä: "Eh."

Isompi: "Tee mulle voileipä !"

mä nauraen: "Eh. Mut hyvin sä yrität."


JälkiMärinät:
Isompi sai filosofian kokeesta 9½, vaikka neljästä esseevaihtoehdosta oli arvottu juuri se, jota ei osannut. Harmitti varma kymppi.

TM: "Tiedätsä mikä on hyvän filosofin ominaisuus ? Pitää osata jauhaa paskaa ja jaksaa kuunnella, kun muut jauhavat sitä."

Nollis, puolifilosofi.

8.luukku: Siedätyshoitoa

Tapahtui pesuhuoneessa, Isompi oli menossa suihkuun ja minä ripustelin pyykkejä kuivumaan.

Isompi: "Kato, mikä tossa menee!"

Pieni hämähäkki käpötteli pitkin seinäkaakelia.

mä: "Jos sä haluut sen pelastaa, niin parempi viedä se nyt pois täältä tai se päätyy viemäriin."

Isompi otti kamman ja pyydysti hämppärin siihen. Sen jälkeen luonnollisestikin ojensi sitä meikäläistä kohti, kun tietää mutkattoman (= IIIIIK!) suhteeni näihin 8-jalkaisiin. Hämppäri käyttäytyi tietenkin lajilleen tyypilliseen tapaan ja päästi n. 30 cm siimaa killuen siinä meikäläisen silmien edessä.

mä: "Älä nyt työnnä sitä siihen nenän eteen, en mä näe noin lähelle mitään."

Näiden sanojen jälkeen hämppäri kuolemaa uhmaten irroitti otteensa siimasta ja teki surmansyöksyn suoraan meikäläisen tissivakoon !!

Voin vakuuttaa, että mä HUUSIN. Sekä tein jonkun käsittämättömän akrobaattisen suorituksen, jonka seurauksena - tai mahdollisesti myös huudon säikäyttämänä - hämähäkki pomppasi puseroni sisältä lattialle turvaan.

Isompi nauroi niin, ettei koskaan. Istui lattialla ja hinkui äänenmurrosnauruaan. Kauan.

Eli meikäläisen suonet on nyt totaalipuhdistettu kaikista mahdollisista karstoista. Eikä maksanut meille veronmaksajille senttiäkään.

JälkiMärinät:
TM tuli noin puolen tunnin kuluttua alas: "Huusiko täällä joku ?" Pienin tuli vähän hänen jälkeensä: "Mitä sä oikein huusit ?"

Meikäläisen voi siis kuka tahansa kalauttaa hengiltä ilman, että ketään kiinnostaa pätkän vertaa. Mun rakastava perhe.

7.luukku: TUULI

Tarvitseeko enempää sanoa. Yhdessä sanassa on se kaikki. Ihan järkyttävää.

98. itsenäisyyspäivä Linnassa

Meikäläisen rapsat pienenevät kuin pyy maailmanlopun edellä, mutta se on hyvä merkki: ei ole paljon haukuttavaa, joten olkaamme tyytyväiset.

Aloitetaan alusta eli rva Jenni Haukiosta. Arvaus puvun väristä meni totaalisen pieleen. Onneksi, koska punaisen sävy oli kerrassaan oikea valinta. Se sopii hyvin tummalle ja tuo lämpöä ja räväkkyyttää muuten melko... flegmaattiseen olemukseensa. Ripset oli tuunattu aika ronskilla kädellä, mutta toivottavasti ovat vain väliaikaisratkaisu juhlapäivän kunniaksi.

Puvut olivat tosiaan tänä vuonna todella onnistuneet noin pääsääntöisesti. Muutamia todella karmeita vilahteli välillä kuvissa ja ne olivat järjestään persujen kansanedustajilla tai heidän vaimoillaan. En viitsi siitä lohkoa sen enempää, arvannette ajatukseni. Yksittäisistä julkkiksista jäi mieleen oikeastaan vain Marion, jolla oli puvussaan vähän liikaa kaikkea. Onneksi väri sentään oli musta.

Mutta tissit tosiaan olivat löytäneet tänä vuonna oikeat paikkansa, siitä iso plussa pukusuunnittelijoille. Myöskään ylimääräisiä tissejä ei tursuillut tai jos tursuilikin, niin ne oli osattu peittää kankaalla. Tai sitten puikoissa oli vain erityisen tarkkanäköinen ohjaaja, joka leikkasi ne kammotukset pois kättelystä.

Värejä oli paljon erilaisia eikä mikään yksittäinen väri noussut ylitse muiden ja se oli mielestäni hyvä juttu. Tanssilattia on varmasti kauniin näköinen tänä iltana.

Elina Kiikko ei taaskaan pettänyt: ilmeensä oli samanlainen lehmänpersemyrtsi kuin ihan joka ikinen vuosi aikaisemminkin. Miksi pitää tulla bileisiin, jos se niin ärsyttää, että naama pitää olla koko ajan norsunvitulla ? Vai onko sillä leegot niin paskana, ettei voi hymyillä, etteivät ne näkyisi ? Joo, alkaa jo riittää.

Illan ehdottomasti positiivisin yllätys oli Kike Elomaan tukka! Kiken - tai jonkun hänen tutuistaan - on ollut pakko lukea mun rapsoja, joissa olen joka vuosi sen harakanpesäkampauksen haukkunut pystyyn, koska nyt hän oli vihdoin uskonut ja kampauksensa oli oikein kaunis. Tyylikäs jopa.

Satu Taiveahon tukka sen sijaan... voi vittu. Sen kerran, kun puku on vihdoinkin suht onnistunut, niin sitten pitää se kokonaisuus mennä pilaamaan ihan kammottavalla kampauksella. Hohhoijaa... Mutta muuten kampauksetkin olivat oikein onnistuneita melkein kaikilla.

Sari Sarkomaalla oli roosanauhapuku, joka oli... No, pinkki, mutta ihan ok ja tietty mun täytyy se nyt tässä tilanteessani hyväksyä suuremmitta mutinoitta. Malli oli ihan nätti kyllä. Maria Guzenina oli sen sijaan vetänyt päiväpeiton tai vaihtoehtoisesti verhot päällensä. Malli siinäkin oli kaunis, mutta se kangas liian kukkainen. Hrr. Toni Niemisen vaimolla taas oli ihan liian vaalea puku niin värittömälle ihmiselle. Tuli mielleyhtymä kalan b-puoleen.

Karsein mieleen jäänyt oli se kana -printti. Mutta ehkä se kuvasti kantajaansa. Ja vaikka olisi joku vuoden munatuottaja, niin siltikin se olisi ollut liikaa. Ja ruma. Ja tatskat eivät edelleenkään näytä hyviltä noin juhlallisessa tilaisuudessa. Piiloon vain kaikki.

Puvut olivat tosiaan kauniita ja tyylikkäitä noin pääsääntöisesti. Erikoisetkin olivat monet tänä vuonna hyvällä tavalla erikoisia eivätkä oksettavia tai yliampuvia, kuten yleensä.

Eli ihan tyytyväinen... AI NIIN!! VITTU !! Vielä kerran: lukekaa nyt perkele se etiketti ennen Linnanjuhliin tuloa !!! SIELLÄ EI NIIATA, USKOKAA NYT HELVETTI VIEKÖÖN JO !!

Huh. Joo. Anteeksi ja kiitos.

6.luukku: Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Oli ihan pakko kopioida tämä teksti kokonaisuudessaan. Tässä mun mielestä on niin paljon järkeä, että jokainen, joka ajattelee eri tavalla on pähkähullu.

Muistakaa, että meillä on loppupeleissä ihan pirun hyvin asiat täällä Suomessa. Ja jos ei elo täällä kiinnosta, niin sekin vapaa mahdollisuus on olemassa, että lähtee muualta etsimään sitä parempaa. Eli kaikki on mahdollista sinulle, minulle, meille kaikille!

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

***

Esko Valtaoja: Suomalaiselle kymmenen syytä olla toiveikas

ILTALEHTI Sunnuntai 6.12.2015 klo 08.49

Professori Esko Valtaoja kertoo kymmenen asiaa, joiden tulisi herättää toivoa suomalaisissa.

Professori Esko Valtaoja lohduttaa toivonsa hukanneita suomalaisia. (INKA SOVERI)

Vuoden pimeimpänä aikana, negatiivisten uutisten ympäröimänä, voi olla vaikea löytää uskoa tulevaan. Toiveikkuuden perikuva, tähtitieteen professori Esko Valtaoja kertoo, miksi suomalaiset voivat suhtautua luottavaisin mielin tulevaisuuteen.

1. Maailma porskuttaa oikeaan suuntaan

"Jokapäiväisistä huonoista uutisista huolimatta jokseenkin jokainen tätä meidän ihmisten maailmaa kuvaava indikaattori menee oikeaan suuntaan ja on mennyt jo ainakin parin sadan vuoden ajan. Olemme yhä terveempiä, vauraampia, vapaampia, onnellisempia, tasa-arvoisempia ja niin edelleen. Me vain pakkaamme unohtamaan sen, koska hyvät ja hitaat uutiset eivät ole medialle kelpaavia tärkeitä uutisia. Niistä ei ole lehteä myyväksi lööpiksi eikä iltauutisten ykkösaiheeksi."

2. Hallituksen sekoiluilla ei ole pitemmän päälle mitään merkitystä

"Jos maailma on kolmentuhannen ihmisen väkijoukko, Suomea edustaa kaksi mukana kulkijaa. Ne kaksi menevät ihan sinne minne ne 2 998 muutakin, joko ensimmäisten joukossa reippaasti marssien tai hännillä retuutettuina, parkuvina ja kurahousuissaan potkivina. Mutta kulkevat kumminkin - pakosta - ja maailma kulkee oikeaan suuntaan. Sekoili hallitus miten tahansa, matkalla ollaan."

3. Olemme yksi maailman onnellisimmista kansoista

"Anna itsellesi kouluarvosana. Kymppi on paras elämä, mitä osaat kuvitella ja ykkönen kurjin. Missä sinun elämäsi menee nyt? Suomalaiset antavat itselleen keskimäärin kahdeksikon, joten me kamppailemme kalkkiviivoilla norjalaisten, sveitsiläisten ja parin muun kanssa voitosta. Jos peilistä ei katso takaisin yksi maailman onnellisimmista ihmisistä, missä mahtaa olla vika?"

4. Maailman onnellisuus kasvaa

"Vielä pahempaa: jo pitkään tehtyjen galluppien mukaan koko maailman keskimääräinen onnellisuus kasvaa vuosikymmenestä toiseen. Eihän tämän näin pitänyt mennä, eduskunnan olisi syytä puuttua asiaan!"

5. Poron kuivaliha, ruisleipä ja maailman paras gini

"Repikää siitä, hurrit. Suomalainen ruokavalio ei ehkä koskaan ole ollut maailman monipuolisin ja hienostunein, mutta se, mitä meillä tehdään, tehdään viimeisen päälle kunnolla."

6. Sodat ja väkivalta vähenevät

"Maailmansodista ja muista kauhuista huolimatta viime vuosisata oli todennäköisesti ihmiskunnan historian rauhallisin: koskaan aikaisemmin ei tavallisella ihmisellä ole ollut niin pientä todennäköisyyttä tulla tapetuksi joko arjen väkivallassa tai sodissa. Mutta me muistamme vain viime vuosisadan, emme aikaisempia todella vanhoja 'hyviä aikoja'."

7. Suomalainen kielipää

"No, englannin kielen taitomme on kenties Pohjoismaiden heikoin, kuten aina yhtä hilpeä Helsingin Sanomat kiirehti otsikoimaan tuoreen tutkimuksen tulokset - mutta globaalissa mittakaavassa se on maailman viidenneksi paras. Koettakaahan löytää vaikkapa Saksasta, eteläisestä Euroopasta puhumattakaan, edes välttävästi englantia puhuvaa nuorisoa."

8. Realismi riittää, ei tarvitse olla optimistinen

"Vaikka minut valittiinkin viime vuonna Turun positiivisemmaksi henkilöksi (mihin ei nyt niin kauhean paljon tarvita kaupungissa, jossa kysymyslause kuuluu aloittaa ei-sanalla), en ole optimisti vaan realisti. Riittää, kun ottaa ne mustat lasit nenältään ja katsoo maailmaa sellaisena kuin se todella on, uutisotsikoiden, sometuksen ja muun ohi menevän hälyn takana."

9. Hilma-mummini

"Mummini oli yksi teräväpäisimpiä ihmisiä, mitä olen elämässäni tavannut. Vielä yhdeksänkymppisenä hän murehti samaa asiaa: 'kun minä en koskaan saanut käydä kuin kaksi viikkoa kiertokoulua.' Viime vuosisadan alussa edes vauraalla Pohjanmaalla ei ollut tapana laittaa tyttöjä koulunpenkille. Yleinen oppivelvollisuus tuli parikymmentä vuotta liian myöhään Hilman kohdalla. Ja nyt maailma kadehtii koulusysteemiämme."

10. Vain Suomesta löytyy sekä Bull Mentula että Johanna Kurkela

"Missä muualla kuin Suomessa voi Tolkien-hullu tavata samana iltana sekä örkkien hirmuisen päällikön Azogin että haltiaprinsessa Lúthien Tinúvielin, kuten minulla oli ilo ja onni Nenäpäivä-showssa? Suomalaisilla on rajaton moninaisuus, muuntautumiskyky ja halu auttaa maailmaa!"

5.luukku: Lapsuudenystävä

Lapsuudenystävästä olen kertonut aiemminkin. Hän tuntee minut 98% läpikotaisin. Vain yksi toinen tuntee minut ja ajatukseni yhtä hyvin ja voin sen tässä nyt paljastaakin, että se ei ole TM. Vain hullu paljastaa aviopuolisolleen kaikki ajatukset itsestään. Sitä varten ovat ystävät.

Lapsuudenystävän olen tuntenut teini-iästä saakka eli kohta 40 vuotta. Eräänä päivänä hän vain ilmestyi kotiovelleni pitkissä leteissään ja koripallo toisessa kädessä ja kysyi, tulenko ulos. Siitä se lähti, elinikäinen ystävyys.

Tokihan meillä on ollut kausia, jolloin emme ole tavanneet, vaikka samassa kaupungissa asummekin. Syyt siihen ovat ne perinteiset eli lapset, työ ja yleinen kiire, mutta siltikään yhteytemme ei ole koskaan katkennut. Ja koskaan emme ole olleet varsinaisesti riidoissa keskenämme. Juttelemme puhelimessa säännöllisesti kuulumisia ja toki tapaammekin, kun sopiva väli sattuu, kuten esimerkiksi tänään.

Tänään Lapsuudenystävä vietti iltaa minun ja kummilapsensa kanssa. Ja kun TM sopivasti tälläsi itsensä isänsä kyytiin ja lähti Kesäpaikalle halkosavottaan sekä Isompi kavereittensa kanssa liesuun kaupungille, vietimme kerrassaan leppoisan illan turisten mukavia ja muistelleen menneitä aikoja. Niitä, kun olimme nuoria, hurjia ja välillä aivan pähkähullujakin päähänpistojemme kanssa.

Olemme Lapsuudenystävän kanssa samanlaisia, mutta silti tarpeeksi erilaisia tullaksemme hyvin toimeen keskenämme. Tai sanotaanko rehellisyyden nimissä, että hän on tarpeeksi rauhallinen, kärsivällinen ja pitkämielinen kestääkseen meikäläisen kilahduksia, kohelluksia ja säätämisiä. Etenkin silloin nuorempana. Nykyään hän - toivottavasti - pääsee jo hieman helpommalla kanssani.

Hauska ilta oli kyllä. Sellainen juhlantapainen kuten aina, kun Lapsuudenystävän kanssa osumme yksiin.

Saas nähdä sitten, mitä yöstä tulee. TM siis Kesäpaikalla, Pienin kaverillaan ja Isompi porukalla yökylässä koulukaverillaan. Mulla on siis täällä käty, joten eiköhän pistetä itsenäisyyspäivän etkot pystyyn, ourait!

Joo, leikki sikseen. Pikkasen mua huolestuttaa toi Isomman reissu, kun kukaan ei ole sitä vahtimassa. Kävi kyllä vielä illalla kotona ottamassa lääkkeet ja pesemässä hampaat kaksi kaveria - tyttö ja poika - mukanaan. Kova oli pissihätä kavereilla. Tarjosin joulutortut ja käskin olemaan ihmisiksi. Lapsuudenystävä oli sitä mieltä, että kiltin näköistä porukkaa eli huoli pois. Siltikin... *huokaus*... Että yökylään... *HUOKAUS*

JälkiMärinät:
Ja huomenna on sitten Salen juhlat. Pitäisiköhän vyöttää kupeensa ja kunnostautua tekemään perinteinen Linnanjuhlat -postaus...? Moneskohan se jo muuten olisi.

Tosin voisin melkein kopipasteta kommenttini aikaisemmilta vuosilta jo nyt, koska tiedän satavarmasti ne ärsytyksen aiheet, jotka tänäkin vuonna raapivat verkkokalvojani. Jotkut asiat tässä valtakunnassa eivät vain muutu.

4.luukku: Viittä vaille tikahdus

Isommalla alkoivat tässä jaksossa tanssitunnit vanhojentansseja varten. Kaksi tuntia on jo ollut sitä tuskaa. Onneksi se tuntuu olevan kollektiivista.

Edellisenä iltana ennen ensimmäistä tuntia.

Isompi: "Meillä alkaa huomenna ne karseet vanhojentanssien harjottelut. Mä oon ihan surkea kumminkin, kun en mä osaa yhtään tanssia."

(Tässä välissä on rehellisyyden nimessä todettava, että tyyppi on oikeassa: ei osaa tanssia yhtään ja rytmitajukin on surkeampi kuin... no, ihan kenellä vaan.)

mä: "No, pyydät sitten Nannalta anteeksi sen jälkeen."

Isompi: "Mä pahoittelen jo etukäteen ennen kuin me edes aloitetaan !"

***

Toisen tanssitunnin jälkeen.

Isompi: "Meillä oli tänään taas sitä tanssia."

mä: "No, miten meni ?"

Isompi: "No, nyt mä enää ollut ihan niin kujalla kuin viimeksi."

mä: "Eli se meni siis ihan fine ?"

Isompi: "No, ei se nyt mitenkään fine mennyt !"

mä: "Mutta pysyit rytmissä kumminkin."

Isompi: "Ai missä rytmissä ?"


JälkiMärinät:
Olin ihan varma, että myös minulle soittanut järkyttävän pirteä puhelinmyyjätyttö Vaasasta tikahtuu. Ei tosin nauruun, vaan hapenpuutteeseen.

Hän meinaan valehtelematta piti 1 min 20 s pitkän myyntipuheensa hengittämättä kertaakaan sen aikana. Sanoja hän ehti sanoa arviolta 1200 kpl ja siinä ajassa hän - jos oikein ehdin kuulla - yritti saada minut tilaamaan lehden, jonka kylkiäisenä tulisi musta tai harmaa ulkoilutakki. Koon olisin saanut itse valita. Joten laitetaanpa tulemaan !

Juu, ei kiitos.

Olen pehmennyt, koskapa kuuntelin koko vuodatuksen siihen ensimmäiseen hengenvetoonsa saakka, joka tuli todella ällistyttävän pitkän ajan jälkeen. Tai sitten olin vain utelias kuulemaan, pyörtyykö hän ennen sitä.

3.luukku: Uudistus

Päätin, että jos torstaina (viime) saan hyviä uutisia, niin tilaan itselleni kampaajan. Vikkelä saattaa tästä huomata yhteyden luonteeseeni... Eli jos olisi ollut tiedossa sytostaatteja, olisi tukka lähtenyt muutenkin ja näin ollen vaivalla ansaitut pennoset olisivat kampaajalla menneet Kankkulan vesipisteeseen.

No, nyt kun myrkkyjä ei ole tiedossa, kävin sitten kampaajalla. Toissapäivänä.

Olen täälläkin kertonut, etten omista ns. luottokampaajaa, mikä asia on tietyissä piireissä herättänyt ällistystä, mutta kyllä, tällaisiakin naisia on, jotka voivat kävellä tuntemattoman kampaajan ovesta sisään ja tehdä heräteostoksen. Eikä koskaan ole niin pieleen mennyt, etteikö aika olisi sitäkin korjannut. Harvoin edes sellaista. Ainoa, mistä olen hieman huokaissut on se, että kampaajat eivät uskalla leikata tarpeeksi. Eli kun sanon, että ottaisi vaan reilusti eikä voi mennä liian lyhyeksi, niin siltikin se on ollut sellaista varovaista nävertämistä.

Onneksi ajat muuttuvat ja minäkin voin uudistua: löysin itselleni luottokampaajan. Ja vielä ihan lähimaastosta. Tein testin ja sanoin "anna palaa !" Ja hän antoi saksien laulaa.

On meinaan melkoisen lyhyt kuontalo nyt. TM:kin havahtui talvihorteestaan ja totesi meikäläisen uuden tupeen nähdessään, jotta "on se hieno... aika lyhyt". Tuosta 'hienosta' en liikaa innostunut, se kun on TM:n vakiovastaus kaikkeen, mihin häneltä vaaditaan mielipidettä. Tuo 'aika lyhyt' paljasti mieltymyksensä pitkiin hiuksiin, koska naisella pitää hänen mielestään olla pitkät hiukset. No, nyt ei ole tällä naisella.

Itse tykkään uudesta 'luukistani' ja kampaajakin totesi, että mulle sopii kyllä lyhyt tukka hyvin. Leikkauksen ja föönauksen jälkeen se oli toki sellainen laitetun näköinen, mutta heti pesun jälkeen tulivat tutut kurittoman kiharat takaisin. Mikä asiantila oli toki tiedossa.

Parasta tässä on tietysti helppohoitoisuus. Aamulla riittää, kun vetäisee viispiikkisellä vähän sivuilta taaksepäin ja se on siinä. Ei enää nipsuja, solkia eikä ponkkareita. Eikä ainakaan mitään kikertimiä ja käkertimiä. Sen kun antaa kuivaa niille 'sioille' ja ei kun menoksi.

Lisäksi tämä on nyt sillä tavalla lyhyeksi leikattu, ettei haittaa kasvu. Malli pysyy hyvänä ja voin seuraavan kerran mennä karvurille vaikka vasta ensi kesänä. Tai syksynä. Kihara tukka antaa aika paljon anteeksi tällaiselle laiskalle.

Mutta joo, jatkossa sitten tuonne samalle kampaajalle. On tyyppinäkin tosi hyvä. Tunsin hänet entuudestaan siksi, koska Pienin käy hänen luonaan tuunaamassa omaa kuontaloaan. Pitää vain toivoa, ettei ihan heti suunnittele mitään eläkepäiviä.

JälkiMärinät:
Ai niin joo: 31 euroa. Ei paha.

2.luukku: Paljastuksia

Eilisessä kääk-lehdessä oli listattu asioita, jotka tuntuvat naisesta niiiiin hyvältä, että tekee mieli naukua. Ja kyllä tuossa listassa aika monta kohtaa osui ainakin tähän maaliin.

Montako sinuun osui ?


20 asiaa, joista nainen saa henkisen orgasmin

1. Kun otat ponnarin pois ja saat hierottua päänahkaa.

2. Kun heräät kerrankin täydellisillä hiuksilla. (Harvinaista, mutta totta. Ainakin joillekin.)

3. Kun pääset nukkumaan puhtaisiin lakanoihin ja tuuletettuihin petivaatteisiin.

4. Tunne on äärimmäisen ihana varsinkin vastasheivatuilla jaloilla.

5. Se, kun sivelet täydellisesti kosteutettua ihoasi.

6. Kun saat vaihdettua puristavat farkut pieruverkkareihin.

7. Kun saat korkkarit pois pitkän päivän jälkeen.

8. Kun kynsilakka kuoriutuu pois liuskoina.

9. Kun puhdistat meikkejä puhdistusliinalla ja pakkelit lähtevät yhdellä sipaisulla

10. Ja pystyt viimein hieromaan silmiäsi.

11. Kun saat raspattua jalkasi ja työnnät sukat jalkaan jalkakylvyn jälkeen.

12. Tyydytys, kun saat nyppäistyä pois sinnikkään ihokarvan pitkän sohimisen jälkeen.

13. Kun kulmakarvasi asettuvat kerrankin täydellisesti joko ammattilaisen luona vierailun tai muuten vain onnistuneen laittamisen jälkeen.

14. Kuivien käsien käsirasvaaminen.

15. Kun kuorit huulista kuolleen ihon ja levität rasvaa.

16. Kun päiväkausia muhinut finni pärskäyttää lastinsa viimein pihalle.

17. Kun saat riisuttua pikkuhousut ja paikoille ilmakylpyä.

18. Kun olet käynyt suihkussa ja vaihdat puhtaat alushousut.

19. Kun otat rintaliivit pois ja kaksoset pääsevät vapaaksi.

20. Kun kuukautisesi loppuvat ja voit jälleen elää normaalisti.

(IL Maanantai 30.11.2015 klo 16.24)


JälkiMärinät:
Kuittasin osumiksi nekin, jotka joskus ovat olleet ajankohtaisia ja tuottaneet mmmmielihyvää.

1.luukku: Työystävä

Vietin eilistä iltaa Työystävän kotona.

En ollut aikaisemmin hänen luonaan käynyt, vaikka olemme muuten olleetkin tekemisissä myös työyhteisön ulkopuollella. Siihen on yhtenä syynä ollut hänen miehensä, joka ei ole ehkä sitä seurallisinta laatua, vaikka muuten ihan asiallinen ihminen onkin. Nyt heidän parisuhteensa on tullut päätökseen, josta syystä lähdin toivottamaan Työystävälle onnea omaan kotiin.

Vein mukanani onnentoivotusten lisäksi perinteisen ruisleivän sekä ruususuolaa, palanpainikkeeksi glögiä ja tunnelmaa luomaan jouluisen kynttilän ja kukan. Lisäksi annoin joulukortin henkilökohtaisena toimituksena, jotta varmasti pääsee perille.

Siinä lämpimän juoman, juustojen ja pähkinöiden seurassa turisimme yli neljä tuntia eikä tuntunut missään. Kuten ei koskaan. Meillähän juttua riittäisi vaikka koko yöksi eikä siltikään oltaisi päästy kuin raapaisemaan pintaa.

Työystävä on meikäläistä reilusti nuorempi ja elämäntilanteensakin on monellakin tapaa ihan erilainen kuin minulla, mutta silti tulemme ihan käsittämättömän mainiosti toimeen keskenämme. Kunnia siitä taitaa kyllä suurimmalta osalta mennä hänelle, koska minähän tunnetusti olen haasteellinen sekä ihmisenä että ystävänä, vaikka ystäville patauskollinen olenkin.

Luonteeltaan Työystävä on rauhallinen, harkitseva ja diplomaattinen, vaikka erittäin puhelias ja ihastuttavan nauravainen onkin. Hän kestää kuin kallio meikäläisen tupsahdukset, jääräpäisyyden ja ehdottomuuden, mitä tulee tiettyihin mielipiteisiin. Olemme kuitenkin monista asioista niin samoilla linjoilla, että näitä pehmeitäkin yhteentörmäyksiä harvemmin tulee.

Lisäksi hän tietää paljon erilaisista asioista, koska seuraa kiinnostuneena tapahtumia täällä kotimaassa ja maailmallakin. Hänen kanssaan on mielenkiintoista keskustella juuri siksi, kun hän on niin valtavan yleissivistynyt. Siltikään hän ei koskaan pyri tiedoillaan pröystäilemään, vaan keskustelut ovat mukavaa ja vilkasta ajatustenvaihtoa alusta loppuun. Myös työasioissa hän on tarkka, monitaitoinen ja avulias, josta syystä haen juuri häneltä hengenvahvistusta silloin, kun eteeni tulee kinkkinen tapaus. Monta solmua olen selvittänyt hänen avullaan vuosien varrella.

Eilen, kuten aina jutellessamme, nauroimme taas monta kertaa ja monia eri asioita. Sekin on kyllä läheisen ystävyyden - koska sitähän se meidän välillämme on - tärkeitä kulmakiviä, että huumorintaju on niin samanlainen, että pystymme nauramaan itsellemme, toisillemme sekä kaikille muillekin ympärillämme. Toisaalta pystymme myös itkemään, jos siltä tuntuu, eikä kyyneleet häiritse tai hämmennä kumpaakaan. Voimme näyttää myös näitä 'hankalia' tunteita toisillemme tietäen, että lohtua ja tukea saa aina.

Anna-Leena Härkönen on jossain kirjoituksessaan sanonut, että ystävättären tärkeimpiin piirteisiin kuuluu myös mm. se, että ystävättäreltä saa aina taustatulta tueksi, kun miesasioissa mättää. Myös tämä piirre löytyy Työystävän kanssa meistä molemmista: jos äijä on käyttäytynyt pölvästimäisesti, niin aina voi luottaa, että toiselta saa ymmärrystä, ällistelyä sekä tarvittaessa neuvoja, miten pistää ukko ruotuun. Ihan täydellinen piirre naisystävässä, Anna-Leena on niin oikeassa jälleen kerran.

Eipä siis ihme, että eilinen ilta meni kuin 'siivilä' ja Työystävä lupasi kutsua minut kylään toistekin.

Olen tosi kiitollinen, että elämässäni on Työystävän kaltainen rakas ja ihana ihminen.

syy ja yhteys

Kaikkeen löytyy syy, niin tähänkin muutokseen.

Aika aikaansa kutakin. Tuuletus. Muutos muutoksen takia. Uudistuminen. Tai sitten ei, koska samat tyypit täällä seikkailevat kuin ennenkin. Ja tuskin jälkimärinöistäkään päästään ihan kokonaan.

Yksi syy on myös se, että tällä tavalla selvitän myös sen, ketkä meikäläisen juttuja oikeasti lukevat. Eli tuuletan lukijalistalta pois ne, jotka ovat sinne jääneet muuten vain roikkumaan, vaikkeivät enää juttuja luekaan. Melkein 200 lukijaa ei meinaan kuulosta kovin realistiselta luvulta. Ja ne, jotka oikeasti haluavat, löytävät kyllä tiensä tänne. Tavalla tai toisella.