torstai 1. syyskuuta 2016

vellihousut

Tulin Pienimmän vanhempainillasta.

Isompi: "Onko perna vielä yhtenä kappaleena?"

No, on. Mutta vain ja ainoastaan siksi, koska sinne ei tullut niiden häirikkölasten vanhempia, joiden olisi ihan ehdottomasti pitänyt tulla. Eivät noloudeltaan kyenneet, onnettomat vellihousupaskiaiset.

Toisaalta ehkä hyväkin. Sainpahan sanottua suorat sanat, vaikka alunperin ei ollut tarkoitus sanoa ihan niin paljoa. Taustatukeakin sain, mikä lämmitti mieltä ja kieltä kummasti.

Huvitti kyllä, kun joku äiti sanoi, että "mä en ole kyllä kuullut mistään tollasesta". Ja ihan kuin se sitten tarkoittaisi, ettei sellaista tapahdu, jos joku äiti ei ole siitä kuullut. Sehän tarkoittaa vain, että jossain kohtaa viestiketjua on informaatiokatkos. Eli hänen ja lapsensa välillä. Meillä sen sijaan tieto kulkee, josta syystä voin asiasta mainita. Ja manitsenkin. Tai mainitsin jo.

Opettaja pyysi vielä laittamaan ihan kirjallistakin viestiä. Ongelma on vain siinä, kenelle sen laitan. Rehtori on saamaton nahjus, joten hän on väärä vastaanottaja. Vararehtori on jämäkkä jätkä, mutta pystyykö hänkään mitään tekemään ohi ylempänsä. Täytyy miettiä.

JälkiMärinät:
Pakko tunnustaa: olin ottanut neljäsosatabletin beetasalpaajaa ennen koululle lähtöä. En luottanut yhtään kroppaani. Nyt sain pidettyä paketin kasassa. Pilleri auttaa aina. Paitsi silloin, kun se ei auta.

10 kommenttia:

  1. Ihan sama kotonakin...jos AM ei ole kuullut, niin et ole koskaan asiasta puhunutkaan. Vaikka olisit paasannut asiasta kaksi tuntia sellaisella antaumuksella, että on pientä vaille, ettei naapurit jo tuu soittamaan ovikelloa....

    Ymmärrän siis Isomman kysymyksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on miehissä sellainen tehdasasetus, jota ei valitettavasti pääse muuttamaan.

      Mun perna on aina vaaravyöhykkeessä, kun kyse on ääliöistä.

      Poista
  2. Se on aina siis niin, että se jengi ei tule paikalle, kenen siellä pitäisi olla kuuntelemassa, mitä heidän ihanat kiltit lapsensa touhuavat, kun vanhempien silmä välttää. Onneksi sait sanotuksi, mitä sanottava oli. Ja hyvä, että tuli sellaisenkin äidin tietoon, jolle tieto ei ollut kulkeutunut. Kaikki lapsethan eivät kerro mitään päivistään kotona. Eli ollaanko siellä edes kiinnostuneita?
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sen verran pitäisi olla selkärankaa, että kykenee katsomaan totuutta silmiin. Mutta kun ei, niin ei.

      Aurinkoista syysviikonloppua sinne myös!

      Poista
  3. Ylipäätään pitäisi olla kiinnostunut jälkikasvunsa kouluasioista.Muinoin poitsun opinahjossa oli yliyönryhmtehtävä joka piti sisällään monenmoista osiota.Lauantai-aamuna oli meidät vanhemmat kutsuttu kuulemaan ryhmien saavutukset Me oltiin ainoat jotka oli vaivautunut paikalle.Olimme kyllä aika hämmästyneitä. Harmitti nuorten puolesta .Hienoja juttuja olivat saaneet aikaiseksi

    Tää nyt meni vähn ohi aiheen, mutta pointtina olla kiinnostunut mitä koulumaailmassa tapahtuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ala-asteella ehkä vielä jaksetaan kiinnostua, mutta yläasteella se kiinnostus lopahtaa ja sitten pudotaan kelkasta eikä tiedetä, mitä nuoret puuhaavat. Koulussa tai vapaa-ajalla.

      Poista
  4. Aina ei ole vika vanhemmissa: minun vanhemmat eivät käyneet vanheimpain illoissa, koska minun mielestä hoidin koulunkäyntini itse, eikä äitiä ja isää tarvinnut sinne minua munaamaan ja siksipä sensurooin vanhempainiltailmoitukset vanhemmille vaarallisena materiaalina ja jäljensin äitini nimikirjoituksen. Isän nimikirjoitus oli sen verran persoonallinen, että sitä ei voinut jäljentää.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaankaan. Tosin nykyään on mahdotonta olla tietämätön vanhempainilloista yms. tilaisuuksista. Mutta jos lapsi on ns. ongelmatapaus, niin silloin on kyllä ehdottoman tärkeää osallistua näihin tilaisuuksiin. Lapsen, vanhempien ja koko luokan kannalta.

      Poista
  5. Musta tuntuu, että toi sama koskee palavereja töissäkin. Koskaan ne hlöt eivät pääse paikalle, joiden ehdottomasti pitäisi olla siellä.

    VastaaPoista