positiivinen palaute kannustaa

Otsikko on silkkaa faktaa.

Mikä siinä on, että niin usein se vaan unohtuu? Unohtaa sanoa kivoja asioita kaverille, tuttavalle, naapurille, ystävälle, itselle? Niin, kyllä itseäänkin saa ja ennen kaikkea pitää kannustaa positiivisella palautteella. Miten sitä muuten kehittyisi, kun ei kukaan muu kuitenkaan sitä palautetta anna.

Meillä kuorossa kuoronjohtaja sanoo joka ikinen harjoituskerta, että "hymyilkää, antakaa silmien loistaa, kun laulatte, koska se NÄKYY yleisöön ja tuo ihan erilaisen fiiliksen siihen esitykseen". Kaikissa harjoituksissa hän tuon sanoo moneen kertaan ja myös johtaessaan meitä itse hymyilee kuin kolme Naantalin aurinkoa, jotta me vaistomaisesti matkisimme hänen ilmeitään.

Ei muuten ole helppoa, sanonpahan vaan. Kun pitäisi laulaa vielä oikeita nuotteja ja oikeita sanoja ja lisäksi samalla hymyilläkin. Siis suomalaisen jörrikän. Juu, viittä vaille mahdoton toteuttaa. Mutta ei ihan. Siihen on yksi hyvä käytännön kikka: osaa laulamasi laulu ulkoa, niin voit keskittyä siihen esittämiseen niiden papereiden sijaan.

Meille annettiin kesäläksyksi opetella muutamia - ehkä kymmenen - lauluja ulkoa ja vieraskielisistäkin lauluista tutkia sanoja siihen malliin, ettei ihan jokaisen sanan kohdalla tarvitse siinä esitystilanteessa ruveta tavaamaan ja miettimään ääntämystä.

Hemmetin vaikeaa. Ainakin meikäläiselle. Uusien laulujen sanojen oppiminen ulkoa on tuskaista kuin tervan juonti. Ne vanhat tutut laulut, jotka on oppinut joskus alakouluaikana sen sijaan osaa vieläkin kuin vettä vaan, mutta nämä uudet... Mutta pakko mikä pakko. Arvostaa kyllä taas kaikkia esiintyviä taiteilijoita ihan eri tavalla kuin ennen.

Mutta kun ne laulut on sitten tervapikarin kera oppinut, niin kyllä on vaan niin paljon helpompaa esiintyä. Voi miettiä, mistä tässä laulussa nyt puhuttiinkaan ja sen mukaan asettaa ilmeen naamalleen. Pääasiassa sen hymyn.

Tänä aamuna esiinnyimme naapuriseurakunnan messussa. Laulut menivät pienestä aamukäheydestä huolimatta hyvin - kyllä se äänikin siinä alkuvirren aikana lopulta aukesi - ja seurakunta jopa taputti meillä loppulaulun jälkeen. Tapa, jota ei yleensä messussa harrasteta, mutta nyt seurakunta teki oman hiihdon. Seurakunnan oma kanttori sanoi palautteena, että juuri tuo taputus kertoi, että esitys oli kolahtanut kirkkokansaan, ja hän jos joku sen tietää.

Kirkkokahveejonossa parikin naista kiitteli osallistumistamme - toinen sanoi, että olisi tehnyt mieli taputtaa vähän joka välissä ja että onneksi edes lopussa pääsi läiskyttämään tassujaan meille. Toinen puolestaan antoi kiitoksensa minulle henkilökohtaisesti siitä, että olin hymyillyt niin kauniisti ja ollut iloisen näköinen laulaessani. Oli kuulemma tullut hyvä ja iloinen fiilis itsellekin.

JIHAA!! Joku juttu on sitten kuitenkin mennyt perille meikäläisellä! Nyt pitää vain pitää tämä taso eikä päästää yhtään lipsumaan sinne jäyhäjököttäjän puolelle. Tuli niin hyvään saumaan tuo ihana palaute, ettei se nainen voi ikinä arvata. Pidän sen taatusti kirkkaana mielessäni tulevissa koetuksissa.

JälkiMärinät:
Onneksi viikonlopun suunnitelmiin tuli muutos, että pääsin kuin pääsinkin osallistumaan ko. messuun. Palkitsi vaivan täydellisesti.