Ihan on mennyt tämä elämä mahdottomaksi. Eilen menin sauvakävelylle ja päädyin sieneen. Tarkemmin suppilovahveroon.
Niitä vaan rynni siihen melkein tielle. Pakkohan ne oli siitä ottaa matkaan mukaan. Onneksi oli reppu selässä, joten kaarsin kaupan kautta kotiin. Tänään olikin sitten pekoni-suppilovahverokastiketta eväänä.
***
Aamulla töihin mennessä ihmettelin outoja ääniä muuten hiljaisella reitilläni kohti bussipysäkkiä. Ajattelin, että joku kahjo aamuihminen siellä varmaan on lenkillä ennen sian vinkaisua (klo 06.20).
Lenkillä kyllä, parikin tyyppiä ja meinasivat ryökäleet juosta epähuomiossa päälleni. Meinaan kaksi kettua, jotka ajoivat toisiaan takaa niin keskittyneesti, etteivät huomanneet minua. Onneksi olin pysähtynyt, koska muuten olisi tullut kettukolari.
Tilanne oli nopeasti ohi, mutta se oli sitäkin mieleenpainuvampi. Komeahäntäiset, kauniin ruskeat ja hyväkuntoiset ketut olivat ilo silmälle ja virkistys mielelle, vaikka hetken luulin olevani vielä unessa, niin epätodelliselta se tilanne tuntui. Tuolta ne tuli ja sinne ne meni, vips vaan!
JälkiMärinät:
Sunnuntaina sen sijaan menin sieneen ja yllättäen päädyinkin sieneen. Suppilovahveroita keräsin silloinkin aimo kasan. Ihanaa oli olla syksyisessä metsässä. Rauha maanpäällä ja ihmisellä hyvä mieli.
Mäkin haluaisin suppilovahveroon mutta pitää potea tää flunssa ensin pois.
VastaaPoistaTervehdy rauhassa. Näyttäisi siltä, että suppiksia tulee tänä vuonna ihan tolkuttomasti, joten sä ehdit vielä hyvin mukaan kinkereihin.
PoistaPitäisköhän munkin? Mennä sieneen? Mulla on ehkä sienikirjakin jossain...
VastaaPoistaMene veikkonen! Ja riittää, kun tuntee kanttarellin ja suppiksen. Ne muut nääpikät voi jättää ammattilaisille. :)
PoistaTsiisös, kun mä olen siivonnut sieniä viime aikoina. Sunnuntaina viimeeksi iison muovikassillisen suolasieniä. Ite en tykkää kerätä, mutta onneksi on kavereita ja tuo Isäntä, jotka tykkää....
VastaaPoistaKeräämisessä mulla herää metsästysvaistot ihan tappiin. Se niiden siivoaminen ei herätä mitään vaistoja. :)
Poista