torstai 7. huhtikuuta 2016

suojelualue

Ihana, ihana vesisade !

Tykkään kesäisistä vesisateista, mutta keväinen vesisade on vielä ihanampi, kun se vielä pölyä ja likaa mennessään ja jättää jälkeensä kirkkaampia, raikkaampia kevätvärejä.

En tiedä, kuka vallasihminen tällä meidän piskuisella kotikadullamme asuu, mutta se on ihan varma, että tämä tie hoidetaan kyllä tällä alueella ensimmäisenä keväällä kuntoon. Hiekat oli jo nuoltu pois, kun niitä muilla isommillakin teillä oli vielä kasapäin. Ei tarvitse meidän tarpoa hiekassa ja pölyssä. Uskomatonta, mutta en tietenkään valita.

Sama juttu on talvella. Ei tarvitse tämän tien varrella asuvien tarttua lapioon, jotta saisivat autonsa ulos pihoilta, kun talven ensimmäiset lumimyräkät yllättävät. Meidän tie on aurattu jo klo 6 aamulla, kun muilla alueen teillä porukat saavat ihan itse aamulla ensin aurata väylänsä ulos ja iltapäivällä sitten huhkia autotiellä, kun autot tarttuvat pohjistaan auraamattomaan tiehen.

Samoin meille vaihdettiin uudet katulamputkin jostain kumman syystä, vaikka entiset vielä toimivat moitteettomasti. Ja vain todellakin tälle meidän pätkälle. Nyt on, kuulkaas, sellainen valaistus, että näkee kadulla vaikka langan pujottaa neulansilmään yön mustimpana hetkenä. Tiedän urheilukenttiäkin, joilla on surkeammat lamput kuin tällä meidän sivukujalla.

Notta kiitosta vaan sille, kelle kiitos kuuluu.

JälkiMärinät:
On se kyllä ihanaa omistaa isot lapset, jotka mielellään lähtevät kantoavuksi ja muutenkin seuraksi kauppareissuille. Ihan itse jopa usein ehdottavat, jotta lähdetäänkö kauppaan. Ei tarvitse meikäläisen yksin selkä vääränä kantaa kauppakasseja. Enkä muista, milloin olisin nähnyt jonkun näiden meidän lasten kaverin olevan vanhempiensa kanssa maitokaupassa. Vähänkös taas tuntuu sydämessä hyvältä.

***

Marjaanan päivän epistolasta tuli mieleen, kun meillä Isompi jäi kiinni (!) kiroilusta.

Isompihan ei siis kiroile. Ei ainakaan kotona - ei edes pelatessaan pleikkaa kavereiden kanssa - eikä varsinkaan minun kuulteni. Siksi se kiinni jääminen tulikin ihan puun takaa. Kulissit kaatuivat kolisten ja virheelliset puhtoiset mielikuvat pasahtivat sirpaleiksi.

Kyse oli ihan klassisesta tilanteesta: Isomman puhelin soitti minulle itsekseen tyypin taskussa ja sitä kautta kuulin sitten pätkän keskustelua, joka ei todellakaan ollut tarkoitettu meikäläisen korville. Siellä vilahti v-sana ja sillä sekunnilla liinatukka lapseni muuttui mielikuvissani sarvipäiseksi belsebuubiksi. Noin pikkasen liioitellen.

Todellisuudessa tilanne oli koominen, kun tajusin oman ällistykseni. Kertalaakista tuli kirkkaaksi sekin tosiasia, että myös lapsilla/ nuorilla on se kotiminä ja sitten on se kaveriminä. Ja ehkä vielä kouluminäkin. Monitahoisia otuksia nekin penteleet.

10 kommenttia:

  1. Kyllä siellä teidän kadulla on pakko asua jonkun, jolla on suhteet kohdillaan, koska toi ei ole muuten mitenkään mahdollista, että se katu aina hoidetaan ekana, mutta muuta naapurustoa ei. Mutta good for you, kyllä minäkin nauttisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin olen sen asian järkeillyt. Mutta hyvä meidän kannalta, että jollain on suhteilua. :)

      Poista
  2. Selkeesti nyt on joku isompi kiho siellä kulmilla, näkyykö ministeriautoja? Ota tämä saavutettuna etuna ja toivo sen Jonkun viihtyvän kulmilla pitkään. Olisi varmaan shokki pudota tavalliseen hoitoluokkaan ö.

    Lapsosilla todellakin on eri minät. Eipä sillä, pidän omieni monista puolista paljon,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole näkynyt ministerejä eikä kanistereja eikä muitakaan tuttuja naamoja. Yksi ex-ministeri oli kyllä käynyt tätä meidän Taloa silloin aikoinaan katsomassa, kun tuli näytöstä vastaan. Ei kelvannut vissiin hälle. Meidän onneksi.

      Ylpeä olen minäkin näiden epattojen kaikista puolista. :)

      Poista
  3. Niinhän ne on, monitahoisia, ja saa musta ollakin. Tärkeintä on osata käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla - eli meillä ainakin äitin vaatimalla, jotta sitä vittua ei kotona kuulla. En minä eikä pikkuveli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona eivät meillä tosiaan kiroile kumpikaan, vaikka kaikki nyt tietävät, että meikäläiseltä ne kyntöhevoset karkaavat varsin helposti. Eivätkä kyllä muidenkaan aikuisten kuullen, mikä lämmittää meikäläistä ihan erityisesti.

      Poista
  4. Mullakin on äiti-minä ja sitten minä-minä.... kaksinaamaista varmaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun äiti-minä ja minä-minä ei hirveästi poikkea toisistaan, mutta jonkun verran toki.

      Töissä olen useimpia työkavereitani niin paljon vanhempi, että voin huoletta olla sielläkin äiti-minä. Reissuilla ainakin pitää huolehtia, että kaikki on käynyt pisulla ennen kuin lähdetään kaupungille. :D

      Poista
  5. Mä en kykene kiroilemaan. Aivan tajuttoman lukon takana on suomalaiset kirosanat. Englanniksi sujuu, mutta harvoin käytän. Prkl ainoa kirjoitettu muoto.

    Kuka tommosen lukon on asentanut? 😭 vaikka ei se nyt niiiiin haitallinen ole. Hyvin voimakas vain, niin hyvin on syöpynyt mieleen ne alle 5 kertaa, kun ärräpää on ulos singahtanut. En kuollut, mutta jestas mikä moraalinen krapula sen jälkeen. Toipumiseen mennyt monta tuntia.heh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Montaa vikaa meikäläisestä löytyy, mut just tota ei. Eli kiroileminen onnistuu vähän turhankin helposti. ;)

      Poista