lauantai 2. huhtikuuta 2016

punalutkut hyökkäävät!

Huhtikuun kunniaksi punatulkut ovat ottaneet meidän Pihan reviirikseen. Eilen niitä oli kirjaimellisesti parvi - en pystynyt laskemaan - ja tänäänkin ainakin neljä pariskuntaa.

Herrapuoliset ovat niin pönäköitä ja punakoita, että pystyn erottamaan heidät sisältä käsin ilman silmälasejakin. Hillitymmät rouvansa ovat kyllä hekin varsin hyvässä lihassa ja mikseivät olisi, kun nytkin vetelevät kupuihinsa auringonkukansiemeniä minkä kerkiävät. Mustarastaskin näyttää hiipivän osingoille.

Olen aina kuvitellut, että punalutkut ovat tirppoja, joita näkee vain talvisin pihoilla, mutta meillä ei ainakaan niitä ole koko talvena näkynyt. Nyt sitten kyllä senkin edestä!

Tästä se kevät lähtee käyntiin, kun nurmikkoa näkyy jo melkein enemmän kuin mitä on lunta. Kruunupäinen kauriskin hiippaili tontinreunalla. Rohkeita otuksia ovat. Ja Zalama tietty vierailee joka päivä TM:n vuorimäntyasetelmassa.

Kun vielä aurinko helottaa pilveettömältä taivaalta, niin sitä ihan ilokseen pesee ja tuulettelee talvisia kamppeita pois kesäsäilöön. Tässä puuskassani sain jopa heitettyä Natolta saamani perintötakin roskiin (etenkin kun eilen sain tilalle puolestaan Anopilta perinnöksi toppatakin sekä ulkoiluhupparin). Olihan se jo kulahtanut enkä sitä ollut viime syksynä käyttänyt kertaakaan, joten jouti mennäkin. Uskollisesti sekin rotsi palveli meitä naisia yhteensä reilut parikymmentä vuotta.

Jotenkin 'oudosti' meikäläisen nurkista on muodostunut suvun takkien viimeinen loppusijoituspaikka. En muista, milloin viimeksi olisin itse ostanut itselleni takin, minkä tahansa takin. On siitä varmasti kohta jo kymmenen vuotta aikaa. Mutta jos perintötakit ovat hyvälaatuisia ja -kuntoisia, niin miksi en hyödyntäisi tätäkin säästömahdollisuutta. Ja mieluummin kuitenkin käytän tätivainaan italialaisvalmisteista villa-kashmirtakkia kuin jonkun tuntemattoman omistajan vanhaa takkia. Vaikkei siinäkään vaihtoehdossa toki mitään vikaa ole. Kannatan lämpimästi kierrätystä sen kaikissa muodoissa.

Joten ensi talveksi on taas 'uusi' toppatakki meikäläisellä. Onneksi ei ollut musta. Alan kyllästyä siihen, ettei suomalaiset osaa käyttää minkään muun värisiä vaatteita - etenkään talvella - kuin mustia. Väriä pitää elämässä olla, tavalla tai toisella. Ulkoiluhupparikin oli rehellisen punainen. Jee!

No, niin. Siellähän se Simo jo linkoaakin. Aurinkoista viikonloppua kaikille !

JälkiMärinät:
Huomasin muuten viime viikolla, että keittiössä työskentelee Simon serkku, Siiri Siemens. Hän pesee meillä astiat. Eipä ole tullut kiinnitettyä aikaisemmin huomiota hänen sukunimeensä. Hassua.

6 kommenttia:

  1. Mun Suomessa oleva talvitakki on kirkkaan punainen ja lämmin. Odottaa jos eksyn sinne taas joskus. Täällä on vihreä. En ole musta vaatetukseni, sukatkin vain juostessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun maailma on kyllä täynnä ihania värejä. :)

      Poista
  2. Meillä on keittiössä töissä edelleen se Urpo ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pah! Minä missään toisten keittiössä ole töissä...

      Poista
    2. Ei nimi miestä - eikä konettakaan - pahenna.

      Urpo:
      Olisko kuuluisia viimeisiä sanoja...? ;)

      Poista
    3. Sorry Urpo, meidän keittiökaima on oikeesti Upo, mutta kepposteleva teini värkkäsi aikanaan siihen uuden logon!

      Poista