keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Jumalan myllyt jauhavat hitaasti

Mutta ne jauhavat hienoa viljaa.

Joku teistä saattaa muistaa sellaisen kivikautisen tarinan TOP:n historiasta, kun TM suivaantui keittiön pöydällä lojuneeseen likaiseen veitseen, joka sitten kiersi keittiössä TM:n aloitteesta mun teekupin ja muutaman muukin paikan kautta päätyen lopulta meikäläisen toimesta TM:n valmiiksi lataamaan kahvinkeittimeen. (Muttei siis vahingossakaan astianpesukoneeseen.)

Seuraavana aamuna TM:n juodessa rauhassa viikonloppuaamukahviaan, kysäisin ohimennen "miltäs se matokahvi maistuu" vihjaten, että ko. veitsellä oli leikattu kohmeista verimatolaattaa liskon ruuaksi. Siis muka, ei oikeasti tietenkään. Tosin TM ei voinut siitä olla satavarma, mikä asia paljastui, kun kahvikuppi pysähtyi puolimatkassa huulille parin sekunnin ajaksi. Silloin nauroin blogissa, että kiusa se on pienikin kiusa.

Ja nyt sitten otsikosta tietysti arvaatte, että paha on saanut palkkansa. Minäpä kerron.

Eilen aamulla kiireessä lapoin eväsjugurttini sekaan puolukkasurvosta. Tajusin, että aika hapanta evästä tulee, josta syystä ripautin sekaan myös sokeria. Koska en halunnut sokeroituja siemeniä, joita lisäsin vielä lopuksi, päätin sekoittaa sokerin ja puolukat jugurttiin. Nappasin puolukkaisen lusikan tiskipöydältä.

Kun laitoin lusikkaa takaisin likaisiin astioihin huomasin, että siinähän oli toinenkin samanlainen lusikka tiskipöydällä. Se, jolla oli puolukkasurvosta ottanut... kun taas kädessäni oli lusikka, jolla edellisenä iltana olin tarjoillut liskolle niitä verimatoja. Ja jolla juuri olin sekoittanut jugurttiani.

Mitä tehdä, kun on 2 minuuttia aikaa lähteä bussille?

Ei muuta kuin kansi kiinni jugurttikuppiin, kuppi kassiin ja menoksi. Hyvältä maistui matoineen päivineen eikä mennyt edes vatsa sekaisin. Mutta joo, se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

6 kommenttia:

  1. Mahdatko olla töissä Hussissa labranäytteiden ottajana?

    VastaaPoista
  2. Ei sillä niin väliä ole. Ja ei kai ne myrkyllisiä ole? Nekään?
    Pienillä asioilla päivä paranee - ne pitää vaan huomata <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, enkä mä niitä pahasti maistanutkaan. Korkeintaan korvien välissä. :D

      Aamut ovat pahimpia, kun väsymys tummentaa sävyjä. Kiitos. <3

      Poista
  3. Onneksi ihmisen vatsahapot on aika tehokkaat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eikä ne madotkaan enää olleet onneksi hengissä, kun pakasteessa ovat asuneet kuukausitolkulla. :)

      Poista