torstai 20. joulukuuta 2018

Anno Domini 2018


Ehkä sananen tännekin puolelle ikään kuin vuoden päätteeksi.

Paljon on taas vettä virrannut Vantaassa kuten kaikissa perheissä, joissa nuorisoa on. Toisten kohdalla elämä on kiihkeämpää, toisten sitten taas seesteisempää. Meillä on ollut ehkä tätä ensiksi mainittua hivenen enemmän. Ylä- ja alamäkeä, mutta ehkä menen positiivisuus edellä ja keskityn muistelemaan vuoden kohokohtia.

Tammikuussa olin tosiaan kuoron kanssa pikavisiitillä Tukholmassa, jossa lauloimme Tukholman suomalaisessa kirkossa sekä miehen kanssa viikonloppua viettämässä Vierumäellä.

Helmi-maaliskuussa kaiken sairastelun lomassa ehdin käydä Pienimmän kanssa Disney on Ice -jääshowssa, mummon (äidin) kanssa keräämässä Isomman heittämiä penkkarinamusia (mummo 84v. sai yhdeltä tuntemattomalta nuorelta mieheltä lonkerotölkin suoraan auton lavalta :D) Musiikkitalossa torstaisarjan konsertissa sekä Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa työkaverin kanssa näytelmän Rakastunut Shakespeare.

Huhti-toukokuussa kävin työkaverin kanssa Hgin kaupunginteatterissa katsomassa Arthur Millerin näytelmän Hinta sekä komedian Älä pukeudu päivälliselle. Naisporukalla käytiin katsomassa musikaali Mamma Mia.

Toukokuussa lisäksi oli tunteisiin käyvät koulujuhlat. Ensin oli Pienimmän yläasteen päättäjäiset, joissa hän oli juhlapuheen pitäjänä. Puhe sai aiheesta kiitosta sekä opettajilta että oppilailta. Sen jälkeen mentiin Isomman koululle lakkiaisjuhliin. Hienot todistukset saivat molemmat ja olen molemmista ikiylpeä. Sinä iltana taisin hymyillä vielä unissanikin.

Kesäkuussa nautiskelin säästä ja tapasin vanhoja tuttuja. Pienimmällä oli isoshommia riparileirillä ja Isompi sai vihdoinkin saatettua loppuun ajokorttinsa. Juhannus vietettiin perinteitä kunnioittaen Mummon Mökillä. Porukkaa olikin sitten niin paljon, että saatiin pidettyä leikkimieliset oikein kahden päivän olumppialaiset. Hauskaa riitti koko rahan edestä.

Kesäkuussa saatiin myös iloinen uutinen, että Pienin on päässyt Englantilaisen koulun lukioon. Mikään yllätys se ei kuitenkaan ollut, niin huikean hyvä hän siinä kielessä on. Nyt sitten meikäläinenkin saa ihan pyytämättä kielikylpyä, kun luen koulun viestejä ja kuuntelen Pienimmän ja kavereittensa jutustelua. He kun puhuvat keskenään englantia myös koulun ulkopuolella.

Heinäkuu meni lomaillessa sekä kotona että Kesäpaikalla. Kerrankin piisasi lämpöä meikäläisellekin. Myös Mökillä käytiin miehen kanssa ja otettiin Mummo messiin. Ei ollut äiti yöpynyt tontilla enää moneen vuoteen puhumattakaan siitä, että olisi siellä saunonut tai UINUT! No, nyt vein muorin pesulle ja järveen ja lystiä oli, kun vesi oli puhdasta ja parahultaisen uimalämmintä. Mieskin meni vapaaehtoisesti ja omavalintaisesti uimaan ilman saunaa, mitä ei ole tehnyt varmaan kymmeneen vuoteen. Se on se viimeinen varma merkki, että kesä on todella LÄMMIN.

Elokuustakin puolet meni lomaillessa. Lapsuudenkaverin kanssa kävin joogassa ja neljän naisen porukalla jorattiin helmat korvissa diskoristeilyllä eikä suinkaan oltu vanhimmasta päästä. :D Lisäksi pääsin Siskon antamalla synttärilahjalla kuuntelemaan Musiikkitaloon Mahlerin 8. sinfoniaa eli Tuhannen sinfoniaa. Kuun lopussa oli vielä työpaikan kesäjuhlat, joissa myös oli varsin lämmin tunnelma.

Syyskuussa oli Tukholmanristeilyä, rippijuhlia, virkistyspäivää, synttäreitä sekä kirsikkana kakun päällä Kinky Boots -musikaali Pienimmän kanssa.

Lokakuu aloitettiin Isomman ja Pienimmän kanssa lätkämatsilla. Mummon 85-vuotissyntymäpäiviä juhlittiin lähisuvun voimin pariinkin otteeseen hyvän ruuan merkeissä: ensin Lehtovaarassa ja sitten Porvoossa ravintola Sinnessä. Porvoossa tutustuttiin samalla reissulla Runebergin kotiin. Kulttuuririentoja oli vain yksi: naisporukalla käytiin ensin syömässä ja sitten Teatteri Areenassa katsomassa Pullo Cavaa ja aurinkoa.

Lokakuun plus-puolelle voitaneen laskea – loppulaskusta huolimatta - myös keittiöremontti, jota oltiin mietitty pitkään, vaikka toteutus sitten tapahtuikin salamavauhdilla. Pari viikkoa oltiin kahvin- ja vedenkeittimen sekä mikron että ravintolaruuan varassa, mutta siitä selvittiin suuremmitta ongelmitta. Keittiöstä tuli hieno, vaikka itse sanonkin. Remontti sujui sutjakkaasti ja aikataulussa ja toimittajan kuvaaja kävi keittiön vielä kuvaamassa omia esitteitään varten. Niin totaalinen muutos oli vanhaan, kun seiniä lukuun ottamatta kaikki vaihdettiin, että useampi viikko meni ennen kuin siihen tottui. Mutta nyt olen tosi tyytyväinen.

Marraskuu aloitettiin Pienimmän ja työkaverin kanssa oopperassa nauttimalla Oopperan kummitus -musikaalista. Muuten marraskuuhun mahtui tietty isänpäivä sekä parit synttärit. Ja yhdet pikkujoulut.

Nyt joulukuussa olen ehtinyt käydä jo parissa konsertissa Musiikkitalossa: torstaisarjan konsertissa sekä kuuntelemassa New York Voices -kvartettia. Joulun vietämme perinteisesti Siskon luona reilun tusinan sukulaisinehmon voimin. Uudesta vuodesta ei vielä ole tietoa, mutta uskon, luulen – TOIVON -, että saan viettää sen rauhassa kotona kirjan ääressä.

Niin, kirjat. Niitä olen lukenut vuoden aikana lähes 130 kappaletta. Eikä kyse ole nyt mistään 300 sivun lirpukkeista. Ihania hetkiä olen viettänyt mukaansatempaavien tarinoiden äärellä. Toisin kuin telkkarin äärellä en ole viettänyt aikaa juuri ollenkaan.

Liikuntaharrastus on ollut salipainotteista – mitä nyt sairasteluiltani olen pystynyt harrastamaan -, mutta sielläkin olen pyrkinyt olemaan monipuolinen, vaikken ehkä kohtuullinen. Keväällä käytiin jokunen kerta Isomman kanssa ja nyt syksyllä Pienimmän kanssa eli yksin ei ole tarvinnut aina mennä.

Eli näin se vuosi on taas vierähtänyt ja konttaa kohti loppuaan.

Toivotan siis kaikille lukijoilleni, ketä teitä vielä on, oikein rauhaisaa ja rentouttavaa joulunaikaa sekä kaikkea hyvää alkavalle uudelle vuodelle 2019.

P.S.
En tiedä, kuinka paljon Blogistaniassa nyrpeilijöitä vielä liikkuu ja eksyykö heitä tänne enää ketään, mutta ihan varmuuden vuoksi mainitsen, jos joku jo unohti tämän postauksen alkusanat, että tässä olivat siis minun vuoteni kohokohdat. Kaikenlaista muutakin on väliin mahtunut eihän kohokohdat muuten sieltä erottuisikaan, mutta niitä en enää muistele. Nyt elän tätä hetkeä ja nautin mukavista asioista ja rakkaista ympärilläni. Toivottavasti tekin.

torstai 6. syyskuuta 2018

Tiedoksi kaikille täällä - ja tiellä - liikkuville

Asia: Välttäkää Taksi Helsingin palveluita!

Taksi Helsinki on törkeästi tehnyt JOKA PÄIVÄ oharit eli vaikka kyyti on tilattu hyvissä ajoin edellisenä iltana, niin seuraavana aamuna/ iltapäivänä sitä ei ole kuulunut eikä siitä ole edes ilmoitettu, ettei se tule. Kyse on vielä jalkavammaisen koulukyydistä ja tästä on myös taksia tilattaessa mainittu. Ei mitään tehoa, sinne vaan jätetään tien varteen keppien kanssa.

Ei muuten, mutta Sinä saatat myöhästyä jostain Tosi Tärkeästä.

Saa mielellään jakaa tätä 'ilosanomaa'. Ihan on ilmainen mainos.

JälkiMärinät:
Postauskynnys ylittyi. :D

torstai 1. helmikuuta 2018

Tammikuu

Oli ja meni, Luojalle kiitos. Ja kiireiselle ajalle töissä. Että jotain hyötyä ja iloa siitäkin, että saa paiskia kaksinumeroisia työpäiviä. Tammikuu menee aina lähes huomaamatta ohi ja sitten ollaankin jo lyhyenlyhyessä helmikuussa.

Tammikuuhun kuului perusahdistuksen lisäksi myös hyviä hetkiä. Yksi viikonloppu (la-ma) meni siihen, että tehtiin kuoron kanssa matka - ta-daa - Tukholmaan! Ei se matkan pituus, vaan seura. Hauskaa oli, vaikkei - tai ehkä juuri siksi - hyttisukulaisten kanssa harrastettu iltarientoja, vaan mentiin pitkän illallisen jälkeen jo klo 21 kirjan kanssa kalastelemaan unta täyden vatsan viereen. Sunnuntaina olimme vierailevina tähtinä Tukholman suomalaisen kirkon jumalanpalveluksessa. Hyvin meni 'keikka'. Kirkko kuninkaanlinnan naapurissa oli kaunis katsella ja helppo laulaa, pappi oli mukava ja kirkkokahvitkin meille tarjottiin. Kannatti lähteä.

Viimeinen viikonloppu vietettiin miehen kanssa Vierumäellä. Kyllä, vain me kaksi, siihen on nyt tultu. Pienemmällä oli rippikoulun isostoimintaan liittyvä leiri ja Isompi käytti tilaisuutta hyväkseen ja kutsui tuvan täyteen testosteronia saunomisen ja muun riekkumisen merkeissä. "Kuka on nukkunut sängyssäni?" kysyin kuin karhu Kultakutri-sadussa, kun sunnuntai-iltana kömmin lakanoihini, jotka tuoksahtivat hennosti maskuliiniselle suihkugeelille. Jonain päivänä olisi entinen minä saanut sätkyn, nyt kysyin vain, että kai se tyyppi oli peseytynyt kunnolla ja ei kai se nukkunut munasillaan. Oli ja ei, joten ei muuta kuin peittoa niskaan.

Lumi- ja säätilanne Vierumäellä oli sen verran luotaantyöntävä, ettei meikäläisen tarvinnut edes harkita ladulle menoa. Mies kävi lauantaina pari lenkkiä tekemässä, kun oli kerran sukset sinne saakka raahannut mukanaan. Minä sen sijaan sain kuudeksi viikoksi venyneen joulutauon katkaistua oikein kunnolla: kolme tuntia treeniä kuntosalilla teki kyllä eetvarttia. Sunnuntaina oli kipeänä sellaisetkin lihakset, joita en tiennyt edes omistavani. Josta syystä oli sunnuntai-iltana pakko lähteä kotona vielä omalle salille, että maanantaina pääsisi omin jaloin töihin.

Tammikuu huipentui keskusteluun työpsykologin kanssa. Teki hyvää, sain hyviä neuvoja ja varasin jo seuraavan ajan helmikuulle. Kyllä se tästä.

Lopuksi vähän viime vuodesta.

Aika oli ahdistavaa monella tavalla ja siinä varmasti yksi syy, miksi en kertakaikkiaan jaksanut enkä halunnut kirjoittaa ja vielä vähemmän lukea blogeja, joissa elämä kulki pitkin hyviä normaaleja uomiaan. Vitutti, kun muilla meni paremmin, joten mieluummin olin kokonaan uutispimennossa kuin olisin vaikka purkanut kateuttani omaan blogiini tai - kuten jotkut tekevät - toisten blogeihin. Tiedän, että kaikki ei ole sitä, miltä blogeissa näyttää ja elämää on siellä kulissienkin takana. Mutta siltikin.

torstai 21. joulukuuta 2017

joulurauhaa

Jos joku olisi joskus sanonut, että kirjoittamisesta tulee tällaista tuskaa kuin nyt, olisin nauranut päin naamaansa. Nyt ei kyllä naurata yhtään. Olen niin totaalisesti vierottunut tästä bloggaamisesta, etten osaa edes aloittaa, saati sitten jatkaa.

Yksi vuosi aikakirjoissa on kääntynyt taas loppusuoralle ja on hetki vilkaista hieman taaksepäin ennen kuin keskittyy tulevaan.

Päättyvään vuoteen sisältyy monia erilaisia tapahtumia, keveitä ja raskaitakin. Juhlaa - mm. häät, rippijuhlat sekä kuukauden kestäneet syntymäpäiväriennot - ja arkea, kotona ja ulkomailla - Espanjan etelärannikon lämmössä sekä lähempänä etelänaapurissa. Itkua ja naurua, huolta ja helpotusta. Paljon rakkautta. Sanalla sanoen Elämää.

Muutamat teistä lukijoistani ovat kyselleet, jatkuuko tarinat tässä blogissa vielä joskus. Ehkä. Tai sitten ei. Jos, niin ei varmaan ainakaan entisessä laajuudessaan. Mutta koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan". Luulinhan joskus, etten pystyisi olemaan kirjoittamatta, mutta helpostihan tämä vuosi on sujunut.

Vapaa-aikani on siis tänä vuonna pääsääntöisesti kulunut liikkuen, lukien ja leväten. Lisäksi säännöllisepäsäännölliset kulttuuri- yms. riennot ovat tuoneet omat mausteensa arkipäivän perunamuussiin. Eli siinä suurin syy, miksi blogissa on ollut hiljaista. Aika aikaansa kutakin, kuten tavataan sanoa. Niin ihania kuin te blogiystäväni olettekin, niin tässä hetkessä mielenkiintoni suuntautuu toisaalle.

Nyt toivon Blogistanian väelle lämpöistä rauhoittumisen aikaa ja hyvää Joulua.
Siunausta alkavalle Uudelle Vuodelle 2018.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

lyhyesti

Koirat haukkuvat, karavaani kulkee.

No, ehkä vähän enemmän.

Talvi takana, kesä ja loma edessä. Paljon on tapahtunut talven ja kevään aikana. Hyviä ja huonoja asioita, mutta kaikki ne ovat (toivottavasti) opettaneet jotain tästä matkasta nimeltä Elämä. Ainakin sen, ettei tulevaisuudesta voi koskaan olla varma. Yllättäviä mutkia tulee matkaan eikä niihin pysty mitenkään varautumaan, pitää vain pitää kiinni kahvoista, ettei tipu kyydistä.

Kaiken keskellä tajusin sen, että pitää kuitenkin muistaa, että elämme vain (näillä tiedoin) yhden elämän ja siitä pitää pystyä myös nauttimaan. Tehdä asioita, joista itse tykkää ja jotka antavat voimaa ja tuovat hyvää mieltä.

Meikäläisen kohdalla se hyvä mieli ja rauha löytyi liikunnasta ja muutenkin astetta terveemmästä elämästä. Talven ja kevään aikana laihdutin/ laihduin 17 kiloa ja sain rakennettua itselleni jonkin verran lihaksiakin. Lisäksi olen lukenut pinoittain kirjoja, noin 1,5 kirjaa viikossa, mistä olen nauttinut suuresti. Nettisurffailu puolestaan on kutistunut minimiin kaikilla tasoilla, joten olen ihan pihalla siitä, mitä kenellekin kuuluu, toivottavasti pelkkää hyvää.

Ystävät. Heidän merkitystä ei voi liikaa korostaa. Ilman hyviä parhaita ystäviäni töissä ja muuallakin en olisi mennyttä aikaa jaksanut. Velkataakkani on suuri ja ikuisesti tulen olemaan heille kiitollinen saamastani tuesta. Ehkä jonain päivänä voin puolestani olla avuksi ja tueksi heille.

Tässä lyhyesti. Hengissä siis ollaan edelleen, toivottavasti piirun verran vahvempana ja viisaampana.

Blogi jatkaa hiljaisuudessa, mutta toivotan kaikille, jotka tänne vielä eksyvät oikein hyvää, nautinnollista ja rentouttavaa kesää. Olet sen ansainnut.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

v*ttu

Suomen hiihtomaajoukkueelle pitäisi jonkun tulevia hiihtoja varten opettaa, miten sanotaan norjaksi "saatanan pulunnussija".

Ai, miten niin meni tunteisiin?!

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Hienoa, meidän alueen koulu!

Hei

Suomalaisnuorten lukutaito on viimeisimpien tutkimusten mukaan heikentynyt, tämä koskettaa myös XXX:n alueen nuoria.   

XXX:n yläasteen koulu osallistuu 13.2. - 17.2. "Koko kansa lukee" -tapahtumaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että oppilas saa lukea liikuntatunteja lukuun ottamatta jokaisella tunnilla viisitoista minuuttia omaa kirjaa. Opettaja saa päättää lukemisen ajankohdan. Oppilas saa lukea mitä tahansa valitsemaansa kaunokirjallista teosta. Myöskin tietokirjan lukeminen suvaitaan. Opekin saa lukea! 

Kirjan voi tuoda kotoa tai lainata kaupungin kirjastosta. Kirjan voi myös lainata 6.2.-10.2. viikolla koulun kirjastosta. Saa lukea vampyyreistä, saa lukea Zlatanin tai Selänteen elämäkertaa, saa lukea Remestä. Kunhan luetaan. On hyvin tärkeää, että kirja pidetään mukana koko lukuviikon ajan.

Ystävällisin terveisin

XXX:n yläasteen koulu