perjantai 15. huhtikuuta 2016

Esko Valtaoja

Lainasin kirjastosta hetken mielijohteesta Esko Valtaojan  kootut kolumnit Ensimmäinen koira kuussa.

Jälleen kerran tuli todistettua, että fiilispohjalta tehdyt valinnat osuvat useimmiten terävämmin nappiin kuin järkeillen suoritetut. Ennätys tuli heti ensimetreillä: ensimmäisen kolumnin ensimmäisessä kappaleessa - toisessa lauseessa - nauroin ensimmäisen kerran. Sivulla 23 (kokonaissivumäärä 480) aloin hidastaa lukutahtia, ettei kirja loppuisi liian aikaisin.

Kokoelmassa on 161 kolumnia ja valehtelematta ainakin 90% kohdalla hihkuin "JUST NIIN !!" tai vähintäänkin nyökyttelin tarmokkaasti samanmielisyyden merkiksi. Lopuissa 10 prosentissakaan en ollut eri mieltä, vaan reagoin vain astetta tyynemmin.

Kyllä täytyy sanoa, että Esko on ihan valtavan viisas mies. Ja ihailuni ja kunnioitukseni häntä kohtaan vain kasvoi jokaisen kolumnin myötä: miten hitossa voi noinkin oppinut mies puhua (kirjoittaa) noin selkeästi ?! Että tällainen tavallinen rukkiinmärättäjäkin tajuaa, mistä on kyse. Se ei ole ihan itsestäänselvä taito se.

Monessa kohtaa luin pitkiä pätkiä ääneen Isommalle, kun oli niin täyttä asiaa, että oli ihan pakko välittää sitä viisautta eteenpäinkin. Ja samalla ilauttaa häntä, kun se Eskon sanailu oli niin hyrisyttävän hauskaa.

Älkää kertoko kenellekään, mutta mä luulen, että mä olen rakastunut.

JälkiMärinät:
Eilen kävin kirjastossa palauttamassa ennätysajassa y.m. kirjan. Välittömästi hyökkäsin koneelle katsomaan, mitä muuta Eskolla (ja kirjastolla) oli minulle tarjota. Tuossa kolumnikirjassa oli ollut jo vinkkejä siitä, etten ehkä jäisi kuivin suin. Enkä jäänytkään.

Löysin koneelta - ja hyllystäkin - juuri ne, mitä olin toivonutkin löytäväni: Kotona maailmankaikkeudessa (Tieto-Finlandia 2002), Kaiken käsikirja sekä tietysti myös Tiedän uskovani, uskon tietäväni, joka koostuu piispa Juha Pihkalan ja Eskon keskustelukirjeistä.

Tuskin maltan odottaa tulevia lukunautintoja. Tuskaista on vain päättää, mistä aloittaisi.

11 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, täytyy käydä katsomassa :)

    VastaaPoista
  2. Kerroppa sit minkälainen oli tuo Tiedän uskovani, uskon tietäväni, se on ollut lukulistalla jo kauan, vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Itseltä löytyy vain Kaiken käsikirja, joka on kyllä perehtymisen arvoinen.

    VastaaPoista
  3. Hitto, meidän kirjasto meni just kiinni. No maanantaina sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jessh, saan Kaiken teorian (tai jotain sellaista) -kirjan huomenna kynsiini. Piti ihan jonottamalla se hommata luettavaksi. Ilmeisesti Nollista luetaan täällä ahkerasti tai sitten Valtaoja vaan on niin suosittu :D

      PeeÄäs: toivottavasti mykkyys ei johdu nyt mistään -köh- vakavasta vaan olet muuten vaan poissa langoilta.

      Poista
    2. Mulla on se Kaiken käsikirja myös lainattuna jo, mutten ole vielä ehtinyt sitä aloittaa. Ja eiköhän ne kirjat ole suosittuja ihan Valtaojan itsensä takia. :)

      JiiKoo: Hengissä ollaan, vaikka kaikennäköistä tuossa huhtikuun loppupuolella olikin. :)

      Poista
  4. Valtaoja kirjoittaa säännöllisesti kolumneja myös Turun Sanomissa. Luen ne aina hymy huulilla. Hän on tosi hyvä tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on ihan loistotyyppi ja paremmalta koko ajan vain tuntuu, mitä enemmän hänen ajatuksiaan tulee tutummiksi.

      Poista