perjantai 12. helmikuuta 2016

Jälkisoppaa

Lunta oli satanut yön aikana ja tienoo oli valkoisen vaipan peitossa.

Tuosta on mennyt TM. Ja rusakko. Nuo, jo melkein peittyneet jäljet, ovat matkan mutkikkuudesta päätellen Hesarin jakajan. Tuosta taas on mennyt naapurin ulkokissa. Ja tuolla alueella liikkuva kettu, pitkällä askeleella aamulenkillä. Sitikanitkin näkyvät heränneen jo tähän jumalattomaan aikaan. Mutta ei muita kaksijalkaisia vielä täällä päin liikenteessä.

Hiekkatietä olikin sitten mennyt jo kaksi aamuvirkkua pyöräilijää. Kas! Tuoreet kengän- ja tassunjäljet. Nostin katseeni ja muutama kymmenen metriä edelläni kulkikin nuori nainen koiranpennun kanssa.

Kaikesta siitä rännästä, jota taivas pukkasi, huolimatta koiranpentu oli ihan liekeissä. Häntä vispasi ja korvat heiluivat, kun joka jälkeä piti vähän jäädä tutkimaan. Nauratti.

Kun pääsin taas ihan päällystetylle tielle, olin jo saavuttanut parivaljakon. Pentu huomasi minut ja pysähtyi niille tassuille. Innokas vinkuminen alkoi ja ihan väkisin olisi pitänyt päästä tekemään tuttavuutta kanssani.

Valitettavasti bussini oli jo tuloillaan enkä ehtinyt jäädä seurustelemaan hänen kanssaan. Emännälleen kuitenkin huikkasin nauraen, että tyypillä on loistoasenne huolimatta kelistä. Sietäisi meidän muidenkin ottaa hänestä mallia.

Ei paskempi päivänalku mulla.

4 kommenttia:

  1. Ihana aamu sulla ;-) Noilla enteillä - ja jäljillä - viikonlopusta tulee varmasti hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä meni hyvin, nyt illalla on ollut pientä kiertoa mahassa ja kuvotuksenkin tunnetta. Toivottavasti on normivatsatautia, jos jotain on, eikä lääkityksestä johtuvaa. Tai sitten se menee ohi ja viikonlopusta tulee hyvä ! :)

      Poista
  2. Nyt kylla hymyilyttaa tama. Talla asenteella kavelin to ukkosmyrakassa kaupungin lapi ja nauratti ihmisten katseet:"Mika total valkonaamaa vaivaa?" Sateenvarjoakin yritettiin kaupata monta kertaa. (Ukkosella! Hulluja!) Kun aina muistais tuon asenteen.

    Terkkuja etelasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heihei, pitkästä aikaa !!

      Tänään täällä oli upea kevättalven päivä. Aurinko paistoi korkealta kirkkaasti ja kuumasti ja hanki hohti niin, että oli pakko etsiä ensimmäistä kertaa tänä vuonna aurinkolasit.

      Terkkuja sinne täältä lumen ja pakkasen keskeltä! :)

      Poista