sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kohtaaminen kalmistossa

Meillä on sukulaisia haudattu Helsingin seudulla kolmelle hautuumaalle: Malmille, Hietaniemeen sekä Maunulan uurnalehtoon. Malmilla ja Maunulassa kävimme ja perinteisesti aina käymme aatonaattona illalla, kun ruuhkaa on vähiten. Hietaniemi on yhdistettävissä parhaiten anoppilareissuun, josta syystä kävimme siellä joulupäivän ruokailun jälkeen.

Hietaniemessä oli jos mahdollista vieläkin pimeämpää kuin Malmilla ja kaikilla kävijöillä oli hitonmoiset valonheittäjät. Meillä ainoastaan oli pieni tuikku, mutta silläkin löydettiin perille.

Sytytettiin kynttilät TM:n isovanhempien haudalle ja kai siinä sen verran pälätettiin, että viereinen porukka kääntyi katsomaan ja kuinkas ollakaan: siinä oli TM:n setä perheineen! Setä ja perhe, jota ainakin meikäläinen on nähnyt vain noin kaksi kertaa ikinä: vanhan isoisän 90-vuotispäivillä, kun Isompi oli n. 6 kk ja muutaman vuoden päästä siitä samaisen patriarkan hautajaisissa. Joulukortteja on kyllä tullut lähetettyä TM:n serkun perheelle, joka nyt myös kohdattiin hautuumaalla.

Kerrassaan hauska kohtaaminen! Juteltiin TM:n serkun (nainen) kanssa kuin vanhat hyvät tutut ja taisinpa halatakin häntä, koska jotkut ihmiset nyt vain tuntuvat heti 'omilta'. Käveltiin yhtä matkaa pois ja vielä päiviteltiin hauskaa sattumaa, että sinne osuttiin yhtä aikaa ja vielä toisemme tunnistettiin siinä Egyptin pimeydessä.

Jotta voi sitä hautuumaalla kohdata eläviäkin sukulaisia.

Löyhästi asiaan liittyen.

Juteltiin Äidin kanssa puhelimessa aattona mm. siitä, että on täysikuu, joka seuraavan kerran sattuu samaan aikaan vasta 19 vuoden kuluttua. Sujuvasti Äiti alkoi siinä pohdiskella, jotta "pitäisiköhän sitä nousta katsomaan...?"

Tarkoitti jouluyöllä, mutta kuulosti kyllä ihan siltä, että teki suunnitelmia jo sinne 19 vuoden päähän. Enkä kyllä yhtään ihmettelisi, vaikka silloinkin nousisi - sängystä tai missä nyt sitten lepäileekään - kuutamoa katsomaan. Siitä naisesta on vaikka mihin ihmetekoihin.

JälkiMärinät:
Unirytmit ovat ihan ketuilleen, ruokarytmeistä nyt puhumattakaan.

Herään aamulla myöhään (klo 9 jälkeen), nukun päiväunet ja valvon illalla myöhään (keskiyön paremmalle puolen) ja syön mitä sattuu milloin sattuu. Joo, kyllä tässä vielä jotain sattuu ja kipeästi ennen kuin nämä rytmit on saatu käännettyä taas arkitilaan. Tarttis vissiin aloittaa jo.

10 kommenttia:

  1. Hienosti on sujunut teidänkin joulu! Tuo ruoka ja juoma on sellaista jota tulee nautittua näin jouluna lähes koko ajan. Harvoin käytämme nykyisin muuten alkoholia niin tuntuu, että jouluruoka viineineen ja ruokaryyppyineen on jo kolmantena päivänä ihan liikaa. Onneksi pyhät ovat nyt ohi. Vielä sentään on mahtunut vatsan viereen pitkälleen, mutta aattoiltana oli kyllä niin paha olo, että annokset ovat sen jälkeen olleet huomattavasti pienempiä. Ei parane antaa miehen annostella. Mukavia välipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, välitön nälkäkuolema ei ole kyllä uhannut eikä uhkaa. TM teki toissailtana tosi maukasta riisipuuroa, jota söin sitten eilen ja tänäänkin aamupalaksi. Tämän päivän meikäläisen päivällinen koostuu perinteisesti lanttulaatikosta, herneistä ja kalapuikoista. Lapsille ei jouluruuat maita enää, joten piti jo eilen tehdä kanakastiketta ja tänään on vuorossa jauhelihakastiketta. Ei ole nykynuorista enää mihinkään, kun eivät jouluruokia kestä syödä viikkoa. ;)

      Aurinkoisia välipäiviä sinnekin!

      Poista
  2. Ei me vielä kuule aloiteta vaan pannaan elämä ihan ranttaliksi. Mäkin vasta pääsin sängystä ylös ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä viikossa ehtisi kyllä hyvin kääntää kellon arkiaikaan, jos joka aamu heräisi puoli tuntia aikaisemmin. Silloin ehkä - EHKÄ - pääsisi ylös työmaanantaina jo klo 5.30.

      Poista
    2. Sulla alkaa neljäs päivä?

      Mä meen vasta loppiaisen jälkeen...

      Poista
    3. Juu, neljäs. Säästin muutaman lomapäivän vielä keväällekin, kun kuitenkin tässä loppuvuodesta olen lomaillut suht paljon.

      Poista
    4. Ymmärrän!

      Mä taas päätin, että annan paukkua nyt oikein kunnolla ja laitoin kaikki lomapäivät likoon. Kun on lyhyt viikko, käytännössä nelipäiväinen koko ajan, niin ei ehdi tulla loman tarvetta keväällä. Ja jos tulee, niin äkkiäkös sitä vähän tunteja tekee sisään ja pitää vaikka (vielä) pidennetyn viikonlopun, kun se valmiiksikin on jo kolmipäiväinen.

      Nautitaan, kokonainen viikko jäljellä!

      Poista
  3. Mitä jos löysäisit kristillisestä kellonkäytöstä ruokailun ja nukkumisten kanssa? So last season :D Arki tulee ajallaan ja sitä odotellessa voi olla kuin Ellun Kanat. Silloin pitää nauttia, kun se hyvältä tuntuu.

    Hienoa Uutta Vuotta Nollikselle perheineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin oon kyllä löysännytkin. Luulen, että Ellun Kanat olisivat jopa kateellisia meikäläiselle. :D Mutta oikeassa olet: nyt nautitaan eikä huolehdita tulevasta. :)

      Sitä samaa toivon Sinulle ja läheisillesi! :)

      Poista