perjantai 4. joulukuuta 2015

4.luukku: Viittä vaille tikahdus

Isommalla alkoivat tässä jaksossa tanssitunnit vanhojentansseja varten. Kaksi tuntia on jo ollut sitä tuskaa. Onneksi se tuntuu olevan kollektiivista.

Edellisenä iltana ennen ensimmäistä tuntia.

Isompi: "Meillä alkaa huomenna ne karseet vanhojentanssien harjottelut. Mä oon ihan surkea kumminkin, kun en mä osaa yhtään tanssia."

(Tässä välissä on rehellisyyden nimessä todettava, että tyyppi on oikeassa: ei osaa tanssia yhtään ja rytmitajukin on surkeampi kuin... no, ihan kenellä vaan.)

mä: "No, pyydät sitten Nannalta anteeksi sen jälkeen."

Isompi: "Mä pahoittelen jo etukäteen ennen kuin me edes aloitetaan !"

***

Toisen tanssitunnin jälkeen.

Isompi: "Meillä oli tänään taas sitä tanssia."

mä: "No, miten meni ?"

Isompi: "No, nyt mä enää ollut ihan niin kujalla kuin viimeksi."

mä: "Eli se meni siis ihan fine ?"

Isompi: "No, ei se nyt mitenkään fine mennyt !"

mä: "Mutta pysyit rytmissä kumminkin."

Isompi: "Ai missä rytmissä ?"


JälkiMärinät:
Olin ihan varma, että myös minulle soittanut järkyttävän pirteä puhelinmyyjätyttö Vaasasta tikahtuu. Ei tosin nauruun, vaan hapenpuutteeseen.

Hän meinaan valehtelematta piti 1 min 20 s pitkän myyntipuheensa hengittämättä kertaakaan sen aikana. Sanoja hän ehti sanoa arviolta 1200 kpl ja siinä ajassa hän - jos oikein ehdin kuulla - yritti saada minut tilaamaan lehden, jonka kylkiäisenä tulisi musta tai harmaa ulkoilutakki. Koon olisin saanut itse valita. Joten laitetaanpa tulemaan !

Juu, ei kiitos.

Olen pehmennyt, koskapa kuuntelin koko vuodatuksen siihen ensimmäiseen hengenvetoonsa saakka, joka tuli todella ällistyttävän pitkän ajan jälkeen. Tai sitten olin vain utelias kuulemaan, pyörtyykö hän ennen sitä.

8 kommenttia:

  1. Se on kovaa tuo vanhojen tanssien harjoittelu. Meidän toinen amispoikakin oli mukana, kun lukiolla niistä oli pulaa. Kaveri on kaiken lisäksi täysi perfektionisti, joten homma jännitti ihan hirveästi. Onneksi minulla oli työkaverina tanssija, joka oli luvannut tunteja jos ei muuten opi. Mutta oppivat ne ja hyvin menikin. Niitä tansseja on ihana olla katsomassa. Meidän lukiolainen seurusteli silloin ja kaikki vaatteetkin sovitettiin sävy sävyyn tarkasti ja minä maksoin tytön kampaajan, jotta hän kerrankin pääsi kaunistautumaan kunnolla.
    Ilmeisesti puhelinmyyjä ei pyörtynyt? On ne sitkeitä tyyppejä eikä niitä vaan jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isompi suostui tanssipariksi, kun olin kovistellut, ettei saa kieltäytyä. No, ehkä se olisi kilttinä suostunut muutenkin. Ja saapahan harjoitusta tuplaten, mikä on hänelle vain tarpeen. ;)

      En ainakaan kuullut kopsahdusta, joten ei vissiin pyörtynyt. :)

      Poista
  2. Meidän nykyinen abi pyysi tanssiparikseen "nörtin", muita tarpeeksi pitkiä ei ollut vapaana kun ei ajoissa ollut liikkeellä...No, nyt käyvät viikottain nörtin kanssa kilpatanssin alkeita. Joten, jokainen voi yllättyä ja yllättää!

    Vaasan veri ei vapise! Ollaha me Pohojammaan flikat semmoosia...Varsinkin Vaasan. :D

    Hyvää viikonloppua!

    -Heidi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana menestystarina ! Noi kyllä tekee iloiseksi. :)

      Ootte te kyllä aika flikkoja. Melkeen tilasin sen lehden hätäpäissäni, hitto vieköön! :D

      Viikonloppuja sinnekin! :)

      Poista
  3. Ah, taas näitä hyvänmielen keskusteluja, kiitos jakamisesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Näitä kyllä riittäisi joka päivälle, jos vaan jaksaisi kirjata ylös. :)

      Poista
  4. Marrapa jo sanoikin sen mitä meinasin, nää hetken välähdykset ovat ihan parhautta, kiitos.

    Puhelinmyyjät ovat parhaimmillaan varsinaisia virtuooseja, yleensä pahimman laatuisia papattajia. Kerran kuuntelin yhden myyntipuheen ihan loppuun saakka, en sanonut sanaakaan. Kohta luurista kuului hento 'haloo?' Johon vastasin; hyvin sä vedit mutta ei kiitos. Paiskasi luurin korvaan. Omituinen höpöttäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tätä laatua parhautta riittää. :) Ja sekin oli parhautta, että antoi äipän halata ja pussatakin poskeaan kun lähtivät yökylään, vaikka kaverit seisoivat vieressä ja näkivät.

      Kaverilta kuulin, että puhelinmyyjät saisivat jotain provikkaa siitä, kauan puhelu kestää. Muistin tämän ja siksikin annoin tytön paukutella menemään. Jos vaikka sai muutaman sentin lisää liksaa.

      Poista