Villapusero

Ottaessani villapuseroani kuistilta tuulettumasta huomasin, että se olikin aika nyppyinen. Toisaalta mitä muutakaan voisi odottaa kohta 30 vuotta täyttävältä villaneuleelta. Muuten hän on kyllä erittäin hyvässä kunnossa oleva puserovanhus. Joten ei muuta kuin nypyt pois (manuaalisesti kynsimenetelmällä) ja niin on vaatteelle tehty helppo ja halpa ilmainen kasvojenkohotus, joka jatkaa hänen käyttöikäänsä vielä useita vuosia.

Siinä nyppiessäni mietin, että joku olisi jo senkin vaatteen heittänyt pois ihan vain siksi, koska se on vanha. Sillä ei ole nykypäivänä merkitystä, että vaate on ehjä, ajaton eikä siitä huomaan, millä vuosikymmenellä se on ostettu, ikä ratkaisee. Uutta pitää saada, vaikka vanha vielä toimisi.*

Kaikki minut tuntevat tietävät, että mielestäni säästäväisyys on kunnioitettavimpia hyveitä. Se ei vain taida olla enää muodissa. Olen siis yhtä vanhanaikainen kuin mitä ovat vaatteenikin. Onneksi se asia ei minua häiritse. Siltikin olen tässä jo jonkin aikaa suunnitellut ostavani itselleni jotain, joka on sekä kallis että tarpeeton, mutta jossa arvo säilyy vuodesta toiseen. Olen vakavasti siis miettinyt tuhlauksen syntiä. Ja vieläpä suunnitelmallista sellaista, mikä on vielä pahempi asia.

Se, että kyseisen asian ostan tai ehkä ostan, ei hetkauta talouttani puoleen eikä toiseen, koska olen säästänyt eikä säästämilleni rahoille ole tällä hetkellä muutakaan tarvetta näkyvissä. Tokikaan en tietenkään tuhlaisi kaikkia säästöjäni niin, että kirstun pohja paistaisi silloin, jos ja kun se todellinen tarve tulee. Mitä nyt kuorisin vähän päältä. Omaksi ilokseni.

Suunnittelen siis repäisyä, oman luonteeni vastaista toimintaa, josta aasin siltaa pitkin johtui mieleeni, että vaikka nyt saisin vuorellisen rahaa, en sitä kuitenkaan osaisi lähteä tuhlaamaan, koska en vain ole sellainen luonne. Voisin toki ostaa vaikka toisen auton, siis ihan vain siitä ilosta, että se olisi olemassa, kun TOP:ssa tulee tilanne n. 3 vuodessa, jolloin toista autoa tarvittaisiin, mutta vaikka se olisikin taloudellisesti mahdollista, niin se tuntuisi järjettömältä teolta.

Sitten on sellaisia ihmisiä, joille on sama, onko heidän tilillään rahaa 10 euroa tai 10 000 euroa, kaikki menee kumminkin turhuuteen. Jos on tottunut tuhlaamaan vähistäänkin, niin sitä sutjakkaammin menisi myös ne isommatkin summat ja kohta olisi taas tilillä pyöreä nolla euroa. Eli nämä tämän tyyppiset ihmiset ovat aina persaukisia, vaikka rahaa tulisi heille kuinka paljon tahansa palkkana tai lottovoittona.

Mutta ei niin suurta pahaa, ettei jotain hyvääkin. Eli vaikka näiden tuhlureiden henkilökohtainen talous onkin kuralla, niin jatkuvalla tuhlaamisellaan he kuitenkin omalta pieneltä osaltaan kohentavat tätä yhteistä kansantaloutta, mitä ponnistelua täytyy kyllä kunnioittaa.

Joku varmasti pitää meikäläistä sekä typeränä että itsekkäänä, mutta minua se ei haittaa. En ole mitenkään outo ja poikkeuksellinen yksilö tässäkään asiassa. Tiedän meinaan eräänkin herrasmiehen, joka hänkin esiintyy vanhoissa ja epämuodikkaissa Adidaksen verkkareissa, vaikka hänellä taatusti olisi varaa ostaa uusinta huipputekniikkaa olevat urheiluhousut. Arvostan ja ihailen.

Tässä on muuten aihe, josta voisi rönsyillä vaikka ja kuinka ja kertoa pari tarinaa siitä, mitä eroa on oikeasti rikkailla ja sitten näillä kimiräikkösillä ja teemuselänteillä, mutta jääköön toiseen kertaan.

JälkiMärinät:
* Jotkut selkeästi ajattelevat näin myös kumppanista näinä jumalattomina aikoina, jolloin arvostetaan vain muutosta muutoksen vuoksi.