Saaristoreissu

Hälsningar från Utö !

Tehtiin Suomen Ladun porukoiden seurassa pieni viikonloppureissu Utölle eli Suomen eteläisimmälle asutulle saarelle. Meidän perheestä matkaan lähti meikäläisen ja TM:n mukaan Pienin, koskapa Isompi oli vasta kotimatkalla eurooppalaisesta metropolista. Lisäksi reissuun lähtivät tuttupariskunta sekä tuttu leskimies oman teininsä kanssa. Sopivan pieni porukka siis.

Matka saarelle alkoi n. 3 tunnin bussimatkalla Pärnäisen satamaan Nauvoon, josta matka jatkui M/S Eivor'lla Utöhön. Laivamatka kesti n. 5 tuntia, koska laiva on yhteysalus, joka poikkesi myös Berghamnissa, Nötössä, Aspössä ja Jurmossa. Laivamatka on muuten ilmainen eikä varauksia tarvita, mutta määränpäästä on hyvä varata joku nukkumasija, koskapa perillä Utössä ollaan vasta klo 23 tienoilla.

Meillä majoituksesta piti huolen Hanna Kovanen (Hannas horisont B&B). Hanna myös opastaa vieraita saarella kertoen todella mielenkiintoisesti ja hauskasti saaren historiasta. Entiseltä opettajalta se sujuikin enemmän kuin hienosti ja parin tunnin opastuskierros meni kuin siivillä: porukka istui hiljaa kuin kirkossa - tosin olimme myös kirkoissa istumassa - ja kuunteli korva hörössä tarinointiaan. Muutenkin Hanna tuntui olevan saaren ns. puuhanainen, jolla on monta rautaa tulessa koko ajan.

Majoituksemme oli siistissä, yksikerroksisessa puutalossa, jossa oli neljä makuuhuonetta (yhteensä nukkumatilat 10-12 hengelle), isohko olohuone/ruokailutila, toimiva ja tilava keittiö sekä wc/suihku-tila. Saunaa ei ollut, mutta me saunoimme Suomen Ladun porukan kanssa Utö Havshotel'n rantasaunoissa, joten se ei meitä haitannut. Majoitukseen kuului myös aamiainen, jonka Hanna tarjoili kahvilassaan viereisessä rakennuksessa. Ihanan kaurapuuron, leipien, lisukkeiden ja pannukakun voimalla kesti hienosti pitkälle päivään. Lauantaisen päiväruuan teimme itse majoitustilamme keittiössä, josta tosiaan löytyi ihan kaikki tarvittava ruuan laittoa varten.

Saarella on K-kauppa, joka oli yllättävän hyvin varusteltu. Koska saarella on n. 30 vakituista asukasta plus kesällä kesävieraita, ei kauppa ollut kuin tunnin aamupäivällä ja tunnin illalla auki, mutta se kyllä riitti hienosti. Hotellin ravintola (?) oli senkin vain pari tuntia illalla auki, mutta sekään ei meitä haitannut, koska olimme varautuneet reissuun omin eväin. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Utön saari ei ole koolla pilattu: vain 79 hehtaaria, josta osa on sotilasaluetta, jonne ei saa mennä, joten ei siellä hirveästi näkemistä tai tekemistä ole. Kirkko, majakka ja haaksirikon muistoksi pystytetty muistomerkki, siinäpä ne. No, olihan siellä pieni hautausmaakin ja ränsistyneitä venäläisten aikanaan rakentamia bunkkereita, mutta aika nopeasti nämä kaikki oli nähty. Lintubongausta siellä voi harrastaa ja ulkoilua ja yleistä rauhoittumista arjen kiireiden keskellä, joten meille tarjonta oli juuri sopiva. Koska saarella pesii paljon mm. haahkoja, ei ihan missä tahansa voinut tallustella, vaan piti kulkea hiekkateitä ja polkuja pitkin, joka sekin vähän rajoitti saaren tutkimista. Iltapäiväkahviplöröt kumminkin juotiin rantakalliolla ja seurattiin samalla lintujen kevätpuuhia.

Ennen reissua olimme kuulleet kahdeltakin suunnalta, että Utössä on paljon käärmeitä, suorastaan kuhisemalla kyitäkin. Täytyy kyllä todeta, että tarinoissa oli harrastettu todella vahvaa liioittelua: yksi ainokainen kyy nähtiin ja senkin bongasin yllättäen minä, joka en käärmeitä näe ennen kuin meinaan astua päälle. Iso ja lihava musta kyy köllötteli matalan katajikon peittämän kivikon reunalla. Onneksi näin sen 2-3 metrin päästä ja ehdin tehdä hälytyksen. Tosin kaikki porukasta eivät sitä ehtineet ihailemaan, kun se jo rauhallisesti lipui kanervien sekaan. Että se niistä miljuunista käärmeistä sitten.

Kaikkien ennustusten vastaisesti suurimman yllätyksen aiheutti paikallinen sää. Kun koko viikon oli uhkailtu helvetillisillä sateilla, niin lauantai meni Utössä lämpimän tyynessä säässä ja todella kauniissa auringonpaisteessa. Vielä illallakin klo 22 aikoihin, kun olimme kävelyllä ja odottelimme majakan valon syttymistä, oli vielä todella lämmin eikä se johtunut pelkästään jäänestosta, jota olimme sisäisesti nauttineet. Aivan peikkomainen tuuri kävi kyllä meillä, ihan vieläkin ihmetyttää. Sunnuntaina sitten satoikin jo ihan vaakaan ja sadepuku oli enemmän kuin tarpeellinen varuste. Lähtö tosin oli jo klo 13 aikaan, joten eipä se sade ehtinyt meitä masentaa. Nähtiinpä saari siinä elementissä, jota noin keskellä merta sijaitsevalta saarelta voi odottaakin.

Utöstä enemmän täältä. Karttaosiosta voi nähdä, miten todella kaukana mantereesta saari sijaitsee. Käsittämättömältä tuntuu ajatus, että siellä tosiaan ihan elää ja asuu porukkaa vakituisesti. Koulukin siellä muuten on, alakoulu. Viime talvena oppilaita oli ollut muistaakseni neljä kipaletta (kolme pitää vähintään olla, jotta koulu pysyy elossa), yläkoululaiset käyvät koulua mantereella eli asuvat siis viikot pois kotoa.

Saarella on helikopterikenttä, joka oli mm. Estonian onnettomuuden aikaan kovassa käytössä, joten jos apua tarvitaan, niin sitä tulee olosuhteisiin nähden suhteellisen nopeasti mantereelta. Luulisin, onneksi ei tarvinnut testata.

Onhan se tosiaan karu ja kaukainen saari asua, mutta uskon Hannan - kolmannen polven utölaisen - sanaa, että jos saarella selviytyy kolmesta pahimmasta kuukaudesta eli marras-, joulu- ja tammikuusta, niin silloin on potentiaalia pidempäänkin vuokrasuhteeseen. Asunnot meinaan vuokrataan aina vuodeksi kerrallaan. Ehkä juuri noiden myrskykuukausien takia, jotka saattavat vetää sisun kaulaan etenkin maakravuilta.

Eli kaikin puolin mukava viikonloppureissu. Jos olisi ollut takuu kauniiden säiden jatkumisesta, olisi siellä voinut olla vielä päivän tai pari lisää meditoimassa. Ehkä vielä joskus.

JälkiMärinät:
Ette muuten usko, miten paljon pystyy vitsiä vääntämään Nauvosta, kun on matkafiilis oikein kohdillaan. Teinien myötähäpeäpiikki taisi käydä lakipisteessä muutamaankin kertaan matkan aikana. Luulenkin, että seuraava reissu - määränpäästä riippumatta - mennään ihan aikuisporukassa.