Kevätreissu, osa 2

Sää Tenerifalla tähän aikaan vuodesta riippuu siitä, missä päin saarta on: etelässä on kuivaa, kuumaa ja aurinkoista, pohjoisessa kosteaa, lämmintä ja puolipilvistä. Jälkimmäinen vaihtoehto sopi meille oikein mainiosti etenkin, kun meikäläinen on TOP:ssa ainoa, joka voi tuskitta kelliä auringossa aamusta iltaan.

Tulopäivä eli sunnuntai meni sitä lämpöä imiessä sekä tutustuessa hotelliin ja kaupunkiin. Myöhäinen päivällinen syötiin italialaistyyppisessä ravintolassa meren äärellä. Pitsaa ja pastaa sekä postikorttien - jotka eivät ikinä saapuneet perille - kirjoittelua. Myöhemmin illalla tuli sitten se matkan pakollinen sydämentykytys: Isommalla meni pakki totaalisen sekaisin. Ripaskaa ja oksua, mutta onneksi vain alkuyö ja aamulla oli jo kunnossa ja nälkäinen kuin susi. Todennäköisesti oli seurausta vain nukkumattomista öistä (takana vanhojentanssiporukan ruotsinristeily sekä aikainen lentomatka) ja erittäin kermaisesta pasta carbonarasta, koska meni niin nopeasti ohi.

Maanantai valkeni lämpimänä, mutta sateisena. Aamiaisella sade hakkasi lasikattoon oikein tosissaan, josta syystä päädyimme ostamaan lähipuodista ylihinnoitellun sateenvarjon, jota ei välttämättä olisi edes tarvittu, koskapa sade muuttui ihanaksi sumutihkuksi. Hyvin pystyi t-paidassa kulkemaan, ei haitannut yhtään, niin ihanan lämmin oli.

Kävelimme kasvitieteelliseen puutarhaan ihailemaan kauniita ja hassuja kasveja. Tuttujakin sieltä löytyi: mm. kliiviaa kasvoi ihan mattoina isojen puiden alla. Puutarha oli juuri sellainen rauhan tyyssija, jonne olisi voinut jäädä meditoimaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

Tiistaina lähdimme heti aamiaisen jälkeen kohti eläintarhaa - Loro Parque'ta. Siellä mainostettiin, että eläintarha on paras Euroopassa ja kolmanneksi paras koko maailmassa. Vaikea ottaa kantaa, kun niin harvoissa eläintarhoissa olen käynyt, mutta ihan hemmetin hieno se kyllä oli. Sinne meni kaupungin keskustasta ilmainen 'juna' ja sillä mekin köröttelimme perille ja takaisin.

Tarha oli todella siisti ja eläinten lisäksi siellä oli myös näytöksiä: perinteisten delfiinien lisäksi siellä esiintyivät jättimäiset miekkavalaat, aivan hulvattomat merileijonat sekä papukaijat. Viimeksi mainittuja emme käyneet katsomassa, vaikka kaikki esitykset sisältyivätkin pääsylipun hintaan. Sen sijaan miekkavalaita kävimme Pienimmän kanssa katsomassa toisenkin kerran, kun hän niihin niin totaalisesti ihastui. Toisella kerralla istuimme niin lähellä allasta, että esityksen aikana se monien tonnien painoinen otus oli vain muutaman metrin päässä meistä. Huikeaa!

Meikäläinen puolestaan menetti sydämensä jättiläismuurahaiskarhuille, jotka nimensä mukaisesti olivat kyllä jättimäisiä. Vaikka oikea nimi taitaa kyllä olla isomuurahaiskarhu. Enivei, olivat paljon isompia, mitä olin kuvitellut. Olisin voinut seurata niiden puuhasteluja vaikka koko päivän. Se niiden kuono... Siinä oli jotain todella sympaattista, kun se otus kaiveli sillä multaa pensaiden alta. Sellainen jos joskus omallekin pihalle tulisi.

Toinen aivan mieletön juttu oli merileijonien esitys. Sitä on turha yrittää kuvailla, mutta se ehkä kertoo jotain, että jopa TM nauroi sille ääneen. Koko yleisö repeili, kun merileijonat esiintyivät kouluttajiensa kanssa. Eniten mua ehkä huvitti se, kun aina kun joku niistä neljästä elukasta esiintyi, niin kaikki muut ihan tärisivät, kun olisivat niin halunneet myös esiintymään. Ja kun sitten oma vuoro tuli, niin auta armias sitä intoa ja vauhtia. Lisäksi se esitys oli niin hyvin suunniteltu, että siitä todella riitti hupia joka sekunniksi.

Myös pingviinit olivat tosi hauskoja, kun sukeltelivat veteen ja vedessä. Niidenkin luona olisi voinut viettää tunnin jos toisenkin. Gorillan katseessa vain muutaman metrin päässä oli jotain niin viisasta, kun se katsoi suoraan silmiin. Pantterista näkyi puun latvasta vain hitaasti - ja ehkä vähän uhkaavastikin - heiluva häntä. Flamingot säntäilivät parvissa ja vilkuilivat epäluuloisesti puolelta toiselle näyttäen aivan vähäjärkisiltä. Vain muutaman mainitakseni.

Tarha on kuuluisa papukaijoistaan ja siellä oli myös kaijojen sairaala, vauvala, päiväkoti ja jonkin sortin nuorisotarha. Vauvalassa todella rumat vauvakaijat nukkuivat - tai vaihtoehtoisesti painivat - jonkun sisaruksen kanssa lämpölampun alla. Päiväkodissa puolestaan oli eri ikäisiä kaijoja kasvamassa ja keräämässä voimia ja nuorisotarhassa kohta aikuiset kaijat saivat rauhassa harjoitella tarpeellisia kaijataitoja kuten kiipeilemistä ja pähkinöiden särkemistä ilman, että kukaan tuli häiritsemään tai rosvoamaan herkkupalaa. Oikeen mun sormet syyhysivät apuun, kun yksi tunarikaija ei millään meinannut edetä pähkinänsä kanssa. Pakko oli lähteä pois, kun niin riipi hermoa se tukustelu.

Keskiviikko piti olla lepopäivä, mutta koska päivä valkeni aurinkoisena, päätettiin lähteä retkeilemään Teidelle. Ja koska meikäläistä ei TM:n maanitteluista huolimatta voinut vähempää kiinnostaa bussimatka kaikenmaailman mummeleiden kanssa, päätettiin vuokrata auto. 40 euroa päivä, ei paha. Ja koska just sitä kiesiä ei ollut, mikä oltiin tilattu, saimme samaan hintaan vastaavan, mutta automaattivaihteisen. Mikä olikin luojan lykky, sen verran mutkikasta menoa oli kiipeäminen tulivuorelle. Alastulosta puhumattakaan.

Ylöspäin mennessä ilma viileni tasaisesti, mutta näköalat paranivat eksponentaalisesti. Aivan mielettömät näkymät oli sieltä kahdesta kilometristä alas kaupunkiin! Eikä oltu vasta kuin vähän yli puolessa välissä rinnettä. Autolla itseasiassa pääsikin vain 2500 metriin. Siitä pääsi sitten vielä kilometrin ylemmäs kondolihissillä. Viimeiset 200 metriä - tai ainakin osan siitä - olisi kaiketi voinut kävellä, mutta koska lämpötila oli enää vaivaiset +1 astetta ja joltinenkin tuuli kävi, emme lähteneet tekemään mitään urheilusuoritusta, vaan tyydyimme siihen 3,5 kilometriin. Kivat oli näkymät siltäkin korkeudelta, pilvien yläpuolelta.

Paluumatkalla pysähdyimme yhdellä näköalapaikalla ja teimme pienen kävely- ja kuvauskierroksen kuumaisella hiekka-aavikolla. Ja aina sattuu ja tapahtuu: Isompi löysi keskeltä sitä hemmetin erämaata kännykän! Jonkun nuoren Julion se oli ja siitähän se säätäminen alkoi.

Isompi laittoi sähköpostia englanniksi löydettyyn sp-osoitteeseen. Mitään vastausta ei koskaan tullut. Sen sijaan puhelimeen tuli soittoja joltain rouvalta, joka ei meidän käsityksen mukaan ollut Julion äiti. Tai ihan varmoja ei olla, koskapa rouva ei puhunut sanaakaan englantia eikä tuntunut saavan tolkkua Isomman tai TM:nkään espanjasta. Lopulta Isompi vuoden espanjan opiskelunsa turvin sai kerrottua, kuka ja mistä on ja missä kaupungissa ja hotellissa Tenerifalla asumme. Se meni läpi ja kun pääsimme hotellille, soitti respan nainen ko. naiselle ja olivat sitten jossain välissä kännykän hakeneet hotellilta. Mutta niin tyypillistä Isompaa. Vuosia sitten löysi Anoppilasta Anopin minikokoisen timantin, joka oli irronnut sormuksesta. Siitä tulee varmaan isona etsivä. Tai paremminkin löytävä.

Torstaina päästiin sitten vihdoinkin rantsuun. Rantahiekka oli hassusti mustaa eikä aivo meinannut millään uskoa, ettei se hiekka sotke vaatteita. Tyrskyt olivat niin valtavat - punaisen lipun arvoiset -, etten minä sinne uskaltanut edes mennä. Lapset kastautuivat nopeasti. Meikäläinen käveli pitkin rantaa pareo vasemman rintaosan päälle sidottuna ja etsi käteen sopivia, pyöreiksi hioutuneita 'stressikiviä' löytäen myös jotain outoja eläimiä, joita tyrskyt heittivät rannalle. Oletettavasti olivat jotain etanansukuisia plötkötyksiä.

Iltaisella ruokailureissulla kävimme lasten kanssa Kala Kylpylässä (Fish Spa) syöttämässä kaloja. Tai siis hoidattamassa jalkoja. Hauskaa oli kuten silloin Thaimaassakin ja lapset pääsivät Span näyteikkunaan malleiksi. Kun siinä sitten sattui sopivasti olemaan ruuhkaa, niin meikäläisen 20 minuutin sessio venyi melkein tunniksi. Hyvin käytetty 10 euroa, en valita.

Perjantai oli sitten se virallinen paistattelupäivä. Mentiin Laguunille (vink. kuuklaa kuvahaulla Puerto de la Cruz Lago Martianez), pääsymaksu n. 5 euroa per nenä. Alueella oli huikeat suihkulähteet ja upeat merivesialtaat ja meikäläinen ottikin siitä ilosta kaiken irti sen kuuden tunnin aikana, mitä siellä olin. Muu porukka ei jaksanut olla kuin pari tuntia, amatöörit, mutta kyllä minullekin yksi grillauspäivä riitti ihan mainiosti.

Tässä välissä kannan korteni kekoon Marjaanan bikinikeskustelun avaukseen. Eli kyllä, biksuissa siellä esiinnyin ilman pienintäkään epäröintiä. Meikäläistä ei ole koskaan arveluttanut esiintyä pienissä vetimissä yleisellä rannalla, vaikken todellakaan niitä pienimpiä tyttöjä olekaan. Minulla meinaan, kuten kaikilla niillä, joille biksut löytyy, on bikinivartalo. Sille kun ei ole olemassa määrämittaa. Joten turha kenenkään miettiä, voiko esiintyä tänä kesänä bikineissä. Aina voi. Pitää olla ylpeä itsestään sellaisena kuin on. Se, että kantaa itsensä pystypäin ja hyvällä itsetunnolla, näkyy muillekin ja sitä moni ihailee - ja ehkä kadehtiikin - enemmän kuin sitä 'täydellistä' missivartaloa. Ugh, olen puhunut.

Lauantaina mainosti hotellin ilmoitustaulu paikallisia markkinoita ja lähdimme TM:n ja Pienimmän kanssa niitä katsomaan Isomman jäädessä hotellille tekemään koulutehtäviä, No joo, aika pienimuotoista oli. Muutamia käsityöläisiä oli myymässä tuotteitaan. Ostin pari palkittua juustoa, mutta ei sieltä oikein muuta löytynyt. Paitsi churroja, nam! Jotkut urheilukisojen tyyppiset kinkerit siellä rannalla oli myös alkamassa, mutta emme jaksaneet jäädä niitä odottamaan.

Sunnuntaina olisi sitten lähtö kohti kotoa. Bussi lähti hotellilta klo 14.30 keräämään porukoita ja lento pääsi vihdoin puolituntia myöhässä lähtemään, kun lentokenttäbussia ei löytynyt sitä 100 metrin matkaa varten. Raivostuttavaa tukustelua. Suomen kamaralla oltiin klo 02 tätä aikaa ja kotona klo 03.30, kun matkalaukkuja piti odotella melkein tunti. Aika hapokasta, kun seuraava päivä oli koulu- ja työpäivä, mutta oli se sen arvoista. Ei sentään tarvinnut lähteä junalla maakuntiin kuten muutaman porukan piti. Jotain iloa siis siitä, että asuu 15 min. päässä lentokentästä.

Joka ilta tietysti käytiin syömässä herkkuillallinen. Merenelävistä tehty paella oli kyllä aika mieletöntä. Jälkiruuaksi haettiin rantamyymälästä jäätelöt. Pikkasen eri luokkaa kuin nämä suomalaiset vetiset litkut. Vaikea sanoa, mikä niistä oli parasta. Pienin ihastui banaanijäätelöön, joka tosiaan ihan oikeasti maistui banaanilta.

Shoppailtuakin tuli jonkin verran. Muu TOP osti itselleen kunnolliset merkkilenkkarit tai vastaavat tiedot, meikäläinen osti 7 euron varvastossut. Että silleen. Isompi osti lisäksi aivan kammottavan Mr Mallorca -havajipaidan sekä vieläkin hirveämmän lastenhatun näköisen päähineen: vaaleansinisellä pohjalla keltaisia banaaneja. Ja kun laittoi kuvan kavereilleen Suomeen, niin sen jälkeen saatiin käydä ostamassa vielä kolme banaanihattua lisää. Ei jumankeuta... Aina saa kärsiä ja hävetä teinien kanssa. Mutta muuten hillittiin itsemme hienosti. Rahaa meni pääasiassa ruokaan - viinihän oli käytännössä ilmaista: 3 euroa puteli eikä mitään teollisuusalkoholia - ja silloinhan se meni oikeaan osoitteeseen.

Matkan hinta oli noin neljäsosa siitä, mitä Thaimaanmatka olisi maksanut, joten ensi kesän - siis vuoden 2017 - matkaa jo suunnitellaan.

Mitä vielä? Siinä kai se pääasiassa oli. Ihanasti sain nukuttua vannetta löysemmälle ja univelkaa pois. Siesta on ihan mielettömän hyvä keksintö. Puhumattakaan 'älypuhelimesta', jolla netissä surffailu on silkkaa tuskaa.

Eli en käynyt kertaakaan koko loman aikana eli kahdeksaan päivään netissä. En sekuntiakaan surffaillut missään, totaalinen paasto oli. Isommalta pari kertaa kysyin, mikä on säätila Suomessa, mutta siinä se. Netti pärjää loistavasti ilman minua ja minä vielä paremmin ilman nettiä. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Loma tuntuu huomattavasti enemmän lomalta.

Ainoa, mikä kyllä häiritsi, oli se, että joka paikassa sai polttaa tupakkaa. Sitä on niin tottunut täällä Suomessa, ettei tarvitse suitsuja haistella, että järkyttyi, kun ruokaillessa naapuripöydässä vedettiin rössöä ihan tauotta. Eikä sitä valitettavasti päässyt karkuun oikein missään. Mutta sitä ei muistella, vaan sitä kaikkea ihanaa, mitä siellä oli.

JälkiMärinät:
No, se pitää vielä sanoa, että eniten koko matkassa ehkä lämmitti, kun lapset tulivat niin kivasti toimeen keskenään. Mitään suurta draamaa ei ollut ja muutaman kerran lähtivät jopa kaksistaan pörräilemään kaupungille, kun meistä TM:n kanssa ei löytynyt virtaa. Toivonkin lämpimästi, että tajusivat molemmat, ettei se toinen olekaan pelkkä rutto ja riesa, vaan siitä on joskus ihan seuraa ja iloakin.