Wanhojen tanssit

Isomman torstaisista Wanhojen tansseista ei ole paljon tullut kohkattua, kun ne olivat vasta ns. esitanssit. Ensi vuonna sitten tosissaan.

Ei vaan, kyllä tämäkin vuosi meni ihan tosissaan. Enemmänkin, voisi sanoa. Tyyppi oli tehnyt loistavaa työtä syksyn ja talven harjoituksissa ja kirjaimellisesti nolla-tilanteesta - sekä tanssimisen yleensä että rytmitajun suhteen - treenannut itsestään aivan uskomattoman tanssijan. Työ on ollut jättimäinen, koska TM:n täysi rytmitajuttomuus ja totallinen musikaalisuuden puute on valitettavavasti  periytynyt juuri Isommalle. Ja tästä syystä tansseja ehkä jännitettiinkin normaalia enemmän.

Turhaan. Niin hienosti ne tanssit menivät ja tyyppi näytti frakissaan kerrassaan komealta nuorelta mieheltä. Lakerikengät ja valkoiset käsineet kruunasivat koko komeuden ja ylpeänä sain minäkin tanssia jälkikasvuni kanssa valssia tanssiaisten päätökseksi.

Kyyneltäkään en uskaltanut tilaisuuden aikana vuodattaa, koska Isompi oli uhannut, että jos itken tiraustakaan - tuntee muamonsa -, niin ensi vuonna ei ole tulemista katsomaan. Tämän hirveän ukaasin edessä sitten pidättelin urheasti merivesitulvan - Anoppi vetisteli sitten meidän muidenkin edestä - ja keskityin ihailemaan tanssia ja suhraamaan surkean kameramme kanssa.

Tanssien jälkeen pääsi yleisö nauttimaan omatekemistään kahviherkuista. Meitä olikin kunnon revohka, kun minun ja Pienimmän lisäksi paikalla olivat myös Äiti sekä Anoppiset. Appiukko nauroi, että "pakko oli tulla nyt, kun ei tiedä, onko sitä ensi vuonna enää hengissä". Ei sillä, että siellä mitään ikäloppuja tai muutenkaan sairaita oltaisiin, mutta ymmärrän pointtinsa. Sama kävi itsellä mielessä, sen verran olen tässä viimeisten kuukausien aikana oppinut, jotta parempi olla siirtämättä tulevaisuuteen mitään, jos sen voi tehdä, nähdä tai kokea nyt. Tulevaisuutta epävarmempaa ei meinaan olekaan.

Wanhat puolestaan lähtivät kaupungille illalliselle ja siltä reissulta Isompi kotiutui komeasti taksilla kuin Tuhkimo konsanaan puolen yön aikaan. Kivaa oli ollut ja ruoka oli myös ollut hyvää, "vaikka ei sillä kyllä nälkä lähtenyt". Tervetuloa, lapseni, aikuisten 'hienoon' maailmaan, jossa pitää osata täyttää vatsaa kauniista asettelustakin. Paitakin säilyi ilman ketsuppiroiskeita, joten pääsimme nukkumaan per heti.

Eilen aamulla vein Isomman koululle ja siellä sitten juhlittiin virallista vanhojenpäivää perinteiden mukaan. Näille vanhoille oli mm. katettu pitkät pöydät ruokalaan - näimme ne edellisenä iltana - kangasliinoineen ja viinilaseineen ja 9. luokkalaiset heille sitten serveerasivat lounaan. Etukäteen Isomman kanssa naurettiin, että saavat varmaan makaronilaatikkoa komeasti posliineista, mutta kanaa ja riisiä oli ollut tarjolla.

Varsinaiset tanssit olivat kuulemma olleet vieläkin hikisemmät kuin edellisenä iltana ja olivat parinsa kanssa tehneet saman askelvirheen samassa tanssissa kuin edellisenäkin iltana, mutta muuten oli mennyt oikein hyvin. Vähän vähemmällä jännittämisellä vaan.

Isomman parihan oli yksi heidä tutoreistaan, joka jo syksyn alussa heti koulun alussa olleen yhteisen tutustumisleirin jälkeen 'varasi' Isomman itselleen. Ja kylläpä kävi Isommalla tuuri: niin kaunis oli daaminsa, että pakko oli se myös nuorelle naiselle itselleen käydä kertomassa. Onneksi sieltä on tulossa jossain vaiheessa se virallinen kuva meillekin, kun en heistä yhdessä saanut kunnollista kuvaa otettua.

Juteltiin Isomman kanssa kokemuksesta ja hän oli oikein tyytyväinen, että oli suostunut tanssimaan jo nyt. Helpottaa kummasti ensi vuoden painetta. Ja muutenkin, koska kivaa oli ollut ja risteilykin teeman tiimoilta on vielä edessä huhtikuussa.

JälkiMärinät:
Frakista pitää sen verran mainita, että se onkin oikein viimeisen päälle Perintökalu. Sen esimmäinen omistaja ja käyttäjä on näet ollut TM:n Isoisä ja puku on peräisin jostain 1940-50 -luvun taitteesta. Sen jälkeen sitä on käyttänyt mm. TM:n isä ja sedät omissa vanhojentansseissaan, Appi hääpukunaan, TM (tai veljensä) myös vanhojentansseissa ja nyt sitten tämä neljännen polven sankari omissaan.

Se on aivan loistokunnossa vieläkin, mutta se onkin kunnollista paksua villaa kaikkine silkkinauhoineen. Tosin frakkipaita muistutti enemmän pakko- kuin juhlapaitaa tärkkäyksineen ja erillisine kivikovine kauluksineen, joten pakko oli ostaa nykyaikaisempi versio Isommalle. Mutta vanhan paidan helmiäisnapit pääsivät edelleen komeilemaan myös uuden paidan rinnukseen ja kalvosimiin. Myös rusetti oli pakko ostaa, koska ei edes meikäläinen osaa aitoa frakkirusettia sitoa, vaikka kravattien sitomisessa haka olenkin.

En tiedä, miten on tuolloin sotien jälkeen muoti määrännyt, mutta frakkipaitaan ei kuulunutkaan liiviä vaan valkoinen vyö. Oletettavasti se on ollut silloin virallinen frakin lisuke, koska tuota pukua on käytetty Todella Virallisissa Tilaisuuksissa aina Moskovasta Presidentinlinnaankin. Joten tyydyimme mekin siihen (etenkin kuin TM oli Isomman kanssa paitaa ostaessaan tietämättömyyttään jättänyt koko liivin ostamatta).

Ainoa huolenaihe olikin juuri tuo vyö. Se oli saanut pientä osumaa vuosikymmenten varrella - mikä ei ole ollenkaan ihme, kun sitä on niin paljon käytetty - ja siinä oli huolimatta pesulan hyvistä yrityksistä varsin näkyvä värjäytymä juuri vatsakummun kohdalla. Koska sen kanssa ei ollut mitään menetettävää, vyötin kupeeni ja kävin taistoon. Laitoin läiskälle ruokasoodaa, sappisaippuaa sekä suihkuttelin vielä jämät vanishistakin. Hetken annoin megaliemen tehota ja sitten ryhdyin jynssäämään vyötä kovalla kynsiharjalla.

Niskat jumissa sitä hinkkasin, mutta onneksi se oli sen arvoista: tahra haaleni käytännöllisesti katsoen huomaamattomaksi. Ja silityksen jälkeen vyö oli vähän vähemmän tärkätty, mutta täysin käyttökelpoinen ja pystyimme huokaisemaan helpotuksesta.

Frakin mukana tulivat tietenkin myös valkoiset käsineet sekä lakerikengät, jotka - Luojan kiitos - sopivat mainiosti myös Isommalle. Ihan ihmetellä täytyy, miten samankokoista sakkia tuon suvun miehet ovat kautta sukupolvien olleet, kun kaikille on käynyt samat vaatteet ja kengätkin. Jotain laihialaisia säästögeenejä täytyy olla matkassa mukana, ei sitä muu selitä.

Päällystakiksi kaivettiin TM:n pitkä talvitakki ja koko komeus olikin valmis. Mutta jos hiki valui juhlijalta tanssiessa, niin kyllä myös taustajoukoilta ennen kuin saatiin homma pulkkaan. Siitä nenäliina-episodista tulikin jo mainittua...

Onneksi - tai toivon mukaan - ensi vuonna päästään vähän vähemmällä kohkaamisella. Vaikka tiettyhän se oli kaiken sen ihanuuden arvoista.