sunnuntai 7. helmikuuta 2016

suhteellista

Olimme kirkonmäellä yhteisvastuumessussa, jolla polkaistiin tämän vuoden Yhteisvastuukeräys vauhtiin.

Messun jälkeen laskiaispullakirkkokahveilla seurakunnan ulkomaanavun lähettiläs (tjst. kirkon työntekijä) kertoi käynnistään Ugandassa, joka on tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen kohdemaa yhdessä Suomen kanssa. Eli keräyksen tuotto käytetään nuorten syrjäytymisen torjumiseen sekä Ugandassa että täällä kotimaassa.

Varsin pysähdyttävää kerrottavaa oli lähettiläällä ja kuvat paikan päältä hiljensivät meidät kaikki kahvitteltavat.

Ugandassa asuu 35 miljoonaa ihmistä ja se on maailman 12. köyhin maa. Ikäjakauma Ugandassa on täysin vääristynyt, koska AIDS on vienyt vanhemmat sukupolvet mennessään, ja maan väestö koostuu pääosin lapsista ja nuorista. Siltikin maa on ottanut vastaan 512 000 pakolaista Kongosta ja eteläisestä Sudanista, joista heistäkin on suurin osa nuoria ja lapsia.

Kuulimme tarinan Kongolaisesta 23-vuotiaasta Elviksestä, jonka isä oli menestyvä lakimies ja äiti professori yliopistossa. Valitettavasti äiti kuului väärään heimoon - tutseihin -, josta syystä koko perhettä pidettiin vaarallisina kapinallisina ja näin ollen 'vapaana riistana'.

Kongossa Elvis opiskeli yliopistossa ja auttoi muita pakenemaan maasta, mutta kun oma tilanne muodostui hengenvaaralliseksi, pakkasi hän mukaansa kolme paitaa ja kolmet housut ja pakeni itsekin Ugandaan.

Nyt Elvis on ollut kolme vuotta Ugandassa ja elättänyt koko tämän ajan seitsemää nuorempaa sukulaistaan - nuorempia sisaruksiaan, joista nuorin oli vain 7-vuotias, kun joutui pakenemaan kotoaan ilman vanhempia, sekä serkkujaan. Elvis on toiminut pakolaisleirillä kääntäjänä kielitaitonsa ansiosta, koska Ugandan virallinen kieli on englanti, kun taas Kongon ranska. Lisäksi hänellä on moottoripyörä, jota hän vuokraa saaden siitä lisätuloja perheensä elatukseen.

Elvis toivoo, että vielä joskus pääsisi opiskelemaan ja onneksi hänellä on hyvä mahdollisuus siinä onnistuakin, koska hän on saanut työpaikan Kirkon ulkomaanavun piiristä ja on näin ollen huomattavasti paremmassa asemassa kuin miljoonat muut lapset ja nuoret pakolaisleirillä, jossa pakolaisia on yhteensä 60 000 tuhatta.

Näimme kuvia myös albiinolapsista, jotka ovat hengenvaarassa, koska Afrikassa heitä uhrataan jumalille. He joutuvat asumaan pakolaisleirilläkin omissa turvataloissaan ilman sitä vähääkään vapautta, mitä muilla pakolaisilla on.

Lähettilään mukaan hämmentävintä oli kuitenkin se toivon määrä, mitä hän kohtasi matkallaan. Nuoret ihmiset, joilla ei kirjaimellisesti ole mitään - ei enää edes vanhempiaan -, jaksavat toivoa itselleen parempaa tulevaisuutta ja olla positiivisia elämänsä suhteen.

Valitettavasti vaikka 90% lapsista aloittaa koulunkäynnin, niin 7.luokalla heistä koulunkäynnin on lopettanut jo 70%, koska heillä ei yksinkertaisesti ole varaa opiskella. Nämä nuoret ovat suuressa vaarassa syrjäytyä lopullisesti, mutta myös suuressa vaarassa joutua värvätyksi lapsisotilaiksi tai ajautua protituoiduiksi, ja näitä nuoria pyritään tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen turvin auttamaan.

Eli jos sinulla on nyt se euro tai 20 senttiä taskunpohjalla, kun yhteisvastuukeräyslipasta ojennetaan sinua kohti, niin ehkä sen oljenkorren pystyt ojentamaan näiden ihmisten hyväksi. Toivottavasti sen verran halua auttaa ja inhimillisyyttä löytyy myös sinusta.

EDIT kl 14:33
Ugandassa muuten eliniän odote on 54 vuotta.

Kuinka monta vuotta sulla olisi vielä jäljellä, jos olisit saanut sellaisen "kolme ja lisänumero" -lottovoiton ja syntynyt sinne ?

2 kommenttia:

  1. Olen tehnyt koulutusyhteistyötä Ugandasssa naisten aseman parantamiseksi, ihan oto ja omilla rahoilla. Ugandassa lainsäädäntö ei ole naisten aseman esteenä vaan heimotavat. Näin esimerkiksi kristittyjenkin tekemissä naisten ympärileikkauksissa. (Se ei ole vain muslimien tapa). Mutta kun ihmisillä ei muuta ole, he haluavat säilyttää edes heimotavat, vaikka ne olisivat kiellettyjä.

    Kirkkokaan ei ole aikaisemmin halunnut kitkeä naisten alistamiseen liittyviä rakenteita, vaan on hyväksynyt ne, jotta sanoma saadaan perille. Tälläkin hetkellä tilanne on se, että vapaat suunnat ovat ns gender-työssä paljon kirkkoa edellä, yllättävää kyllä. Ugandassa, ja laajemminkin Afrikassa, on heimoja, joiden perinteiden mukaan nainen, jolla ei ole aviomiestä ei ole myöskään minkäänlaista puheoikeutta, häntä ei tavallaan ole olemassa.

    Yksi syy AIDSin leviämiseen on käytännössä moniavioisuus (vaikka oltaisiin kristillisesti naimisissa, seksiä harrastetaan lähes vapaasti, en siis tarkoita tällä muslimien säädeltyä moniavioisuutta). Toinen syy on uskomus, että jos raiskaa neitsyen, parantuu AIDSista. Tapahan vain levittää tautia.

    Afrikan ongelmat heimojen välillä johtuvat osin siitä, että valtioiden rajat eivät noudata heimorajoja.

    Länsimaisen avun saamisen ongelmana tuntuu nyt olevan se, että seksuaalivähemmistöjä vainotaan ankaralla kädellä. Jos sattuu syntymään vähänkään heteronormatiivisesta mallista poikkeavaksi, seurauksena on kuolemantuomio tai vankeus. Tämä on ongelma, jos katsoo länsimaisia syrjimättömyyskriteereitä, jotka avun ehtona usein ovat.

    Toivoakin siellä on, ja intoa tehdä asioiden eteen jotain. Tukekaamme sitä. Antakaamme heille mahdollisuus.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta, vaikka huonosti muuten tunnenkin paikallisia olosuhteita. Tuo raja-asia sen sijaan on ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna juuri noin: siirtomaa-aikana rajat piirrettiin ihan muilla perusteilla, jolloin sotkettiin heimojen väliset suhteet lopullisesti.

      Mutta tuossa lopussa oli se ydin, jota itsekin mietin. On tosi paljo helpompi antaa apunsa sinne, jossa sitä arvostetaan. Siis viitaten tuohon, että siellä on intoa tehdä asioiden eteen työtä ja pyrkiä parantamaan olosuhteita ja elämää.

      Suomessa (esim.) ihminen saattaa pokkana kieltäytyä tarjotusta työstä, koska se ei vain satu olemaan kiinnostava ala tai omaa koulutusta vastaavaa hommaa. Viis siitä, vaikka on matti kukkarossa. Yhteiskunta kyllä pitää huolen.

      Tuolla tilanne on ihan toinen ja asenne huikea. Toisaalta ei ole vaihtoehtojakaan, mutta haluakin siellä riittää.

      Poista