sunnuntai 13. marraskuuta 2016

pipo päässä pakkasella

Oltiin sitten sisällä tai ulkona. Paitsi että ulkona ei käytetä pipoa, vaan lippistä (Isompi) tai ei mitään (Pienin).

Pipot ovat siis edelleen jonkinlaisessa muodissa, jos on uskominen TOP:n teineihin. Molemmat meinaan kulkevat Talossa pipo päässä, vaikkei sitten muuten vaatetta juuri olekaan (esim. Isompi kulkee vaimarissa ja shortseissa). Eli Talossa on kyllä ihan lämmin, pipo on muuten vaan niin kiva. Tai siis "ihan meedium".

Tämä huvittaa mua ja kun näin eteisen nurkassa laatikon, jossa niitä pipoja kesäsäilötään, tuli tietty mieleeni loistoidea: perheselvie!

Iskin TM:lle käteen pipon ja vedin sellaisen myös itselleni päähäni. Houkuttelin Isomman alakertaan tilauspitsalla ja kuva saatiin kuin saatiinkin Pienimmän vastaanharomisesta huolimatta otettua. Lisäksi siitä tuli oikeasti hauska: TM:llä punainen HIFK -pipo, meikäläisellä keltainen Paavo Pesusieni -pipo (ja päällä pipoon sointuva keltainen Brasilian Fifa World Cup 2014 -paita), Isommalla niin ikään punainen Liverpool -pipo ja Pienimmällä tyylikäs kokoharmaa pipo ilman älyttömiä kuvia tai logoja.

Koska tilanne nauratti niitä, jotka sen hassuuden ymmärsivät, oli kuvassa vain yksi punalakkinen grumpy-tonttu. Arvannette kuka. Tulisi kyllä hyvä joulukortti siitä kuvasta.

JälkiMärinät:

Isompi: "Katokin, ettet lähetä sitä kuvaa kenellekään, tai mä hakkaan sut."

:D

***

Pakko oli nousta höyryhengittelemään tähän jumalattomaan kellonaikaan pyhäaamuna, kun ei muunlainen hengitteleminen oikein luonnistunut. Krääh.

Hyvää isänpäivää, jos tänne ketään isiä eksyy!

4 kommenttia:

  1. Harmi, että sä ehdit jo askarrella ne joulukortit ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mut sen jälkeen mulla ei olisi ollut täällä yhtään kaveria. Ollaan kyllä siinä kuin Addams family. :D

      Poista
  2. Kuulostaa hauskalta pipokuva:)
    Me otettiin reissussa altaalta kuva jossa olemme koko perhe notkumassa altaan reunalla vierekkäin.(vedessä)..Mulle tulee niin hyvä mieli siitä kuvasta.Kaikista loistaa rentous ja ilo.Kakrut kyllä ehdotti ,että oltas hypätty pommeina yhtäaikaa,mutta jotain rajaa sentään:p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hauska. Ja suunnilleen ainoa kuva, jossa ollaan koko perhe. TM ja Isompi ovat pahiten kamerakammoisia eikä Pienintäkään saa mihinkään perhepotrettiin. Onneksi se ottaa mun kanssa vielä yhteiskuvia.

      Poista