lauantai 23. tammikuuta 2016

Tyyppikysymys

Katsoin tapojeni vastaisesti suomalaisen elokuvan Ainoat oikeat. Ei ollut paskempi, etenkin kun siinä näytteli Ilkka Villi.

Missä se on ollut koko mun elämäni ?!?

Villi muistuttaa jotenkin Pekka Laihoa ja Laihohan on ollut mun suosikki ihan nuoruudesta lähtien. Molemmissa on sitä jotain. Silmänpilkettä yms.

Eli kävis.

JälkiMärinät:
FOX:lta tulee ohjelma Aivopelit. Hauskoja testejä ja mielenkiitoista tietoa aivojen toiminnasta. Nyt olen tyytyväinen, että silloin aikoinaan tuli tehtyä ne tsiljoonat puuduttavat sormiharjoitukset konekirjoitusorjapiiskurin valvovan silmän alla. Saattaisi meinaan jäädä kymmensormijärjestelmä opettelematta/ oppimatta nyt.

8 kommenttia:

  1. Meillä koko perhe seurasi Aivopelejä silloin kun ne näytettiin ensimmäistä kertaa. Tosi mielenkiintoisia ja oivaa viihdettä, jossa samalla tuli melko paljon tietoakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä näytettiin mm. miten aivoilta jää rekisteröimättä paljon tapahtumia ympäristöstä, vaikka tietäisi niitä tapahtuvan. Aloin miettiä, että miten paljon esim. liikenteessä jää huomioimatta ympäristöä. Ja varsinkin niillä kännykkäpelleillä, joiden pitää puhua/ tekstata/ valokuvata samaan aikaan ajaessaan autoa.

      Ei ihme, että yksi vakuutusyhtiö mainostaa vakuutuksia sillä tiedolla, että kännykät (tai niiden käyttäjät) aiheuttavat enemmän liikennevahinkoja nykyään kuin mitä rattijuopot. Että silleen.

      Poista
  2. Ilkka Villi on niin ihana <3

    Kymmensormijärjestelmä on ollut kyllä yksi hyödyllisimmistä taidoista ikinä. Tosin ihmeen näppärästi nykyteinit konetta näpyttävät ilman tätä taitoa. Puhelimella käyttävät kahta kättä ja peukaloita erityisesti. Outoja ovat.

    Kivaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni ei kolahda meikäläiselle, mutta tää 'villimies' posahti täysillä. *slurps*

      Niin on. Huomaan, kun työkaveri ei osaa, niin hidasta on hänen kirjoittamisensa parilla sormella, joita niitäkin pitää koko ajan katsoa. Ja kyllä, teinit ovat näppäriä, mutta siltikin luulen, että myös 10-sormijärjestelmästä olisi hyötyä heillekin. Pelkillä peukaloilla ei tässä maailmassa pärjää. ;)

      Pyykinpesua, ruuanlaittoa, lakanoidenvaihtoa, penskankuskausta, vessanpesua, askartelua... Kiva normilauantai. :) Sitä samaa Torpallekin!

      Poista
  3. Piti kuvagooglata, että mikä Ilkka Villi. Hänhän on se Sonera -mies ja Alan Wake. Ei huono ollenkaan. Yhdessä kuvassa oli just Laihon näköinen.

    Töissä nuoret pilkkaavat, että näkee keillä on 38 pv:n lomaoikeus: he kirjoittavat kahdella sormella ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just Sonera-mies.

      Mulla on 42 päivää ja kirjoitan kymmenellä ?!? Joo, mut mä olenkin tätä treenannut tosi ahkerasti. Nyt on vaan niin pirun pitkät kynnet, että alkaa olla jo hankalaa. :)

      Poista
  4. Onneksi on Wikipedia. Ja Nollis. Toi on toi tyyppi! Wau!

    VastaaPoista