sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Japaninmakaki

Tätä hurmaavaa otusta ihailin eilen Avara luonto -ohjelmassa. Poikaset olivat kuin päiväkoti(ihmis)lapsia, joille oli vedetty päälle turkis-jumpsuitti, huppu korville vedettynä, tietenkin.

Lisäksi ohjelmassa vilahtivat jääkarhut, naalit, peurat (porot), pingviinit ynnä muut hyisissä olosuhteissa elävät eläimet.

Ihan käsittämätöntä, miten ne kestävät niin kylmissä olosuhteissa. Jääkarhukin otti tyynen rauhallisesti nokosia -20 asteisessa tuulessa ja tuiskussa. Hyi helvata, sentään!

JälkiMärinät:
Hyvä päivä. Lapset siivosivat molemmat omat huoneensa. Pienin oli tehokkaampi, koskapa sai tavaraa ihan poistoonkin (Siskolle palautuksena, Serkulle kiertoon, roskiin) ison pinon kirjoja ja muuta roinaa tavaraa. Ihanalta näyttää nyt hänen huoneensa. Kiva, että hänkin on päässyt siihen kehitysvaiheeseen, jolloin tavara alkaa vähentyä sen hamstraamisen sijaan.

Meikäläinen sai normijärjestelypuuhailujen lisäksi tehtyä yhden vauvaonnittelukortin, yhden syntymäpäiväonnittelukortin sekä yhden - TA-DAA - joulukortin. Ensiksi mainittu oli helpoin, toiseksi työläin ja kolmas hankalin. Siltikin luulen, että nyt valmistunut joulukortti on prototyyppi ainakin osalle vuoden 2016 joulukorteista, koska niihin saa mukavasti vuosia kaapeissa hillottua materiaalia kulumaan ja sehän on tavoitteeni tänäkin vuonna.

4 kommenttia:

  1. Hmm, en muista olenko joskus aiemmin jo kertonut kuinka kylmästi tiputin meidän flikan maanpinnalle liittyen tavarapaljouteen...

    Neiti (nyt 18-v) siivoili huonettaan, keräsi muovilaatikkoon tavaraa jotka ystävällinen iskä sitten kiikuttaisi varaston orrelle, muiden vastaavien laatikoiden seuraksi.

    Tuumailin Tyttärelle rauhallisesti että kai on tietoinen jotta jokaisen säilömänsä lootallisen saa mukaansa kun omaan kotiin muuttaa...samoten säkilliset pehmoleluja. Aika nopsaan alkoi kirpputorille löytyä myytävää! :D

    Terveiset Pohojammaalta!

    -Heidi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin hyvä! Meillä on selvästi ylitetty joku raja: pehmoleluista lähti kaksi jätesäkillistä kiertoon nyt, kun vuosi sitten hyvä jos yhden sai pistää pois.

      Terkkuja Pohojammaalle! :)

      Poista
  2. Mä järjestelin mun askartelulaatikon eli laitoin teipin, kynät ja narurullan ojennukseen. :D Näin pienen kodin etu on ehdottomasti sen pysyminen siistinä. Jopa imurointi sujuu meikäläiseltä usein, kun siihen ei mene kuin pari minsaa. Mutta ei täällä tosiaan sitten mitään joulukortteja voi alkaa väkertämään, vaikka inspiraatio iskisi. Höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos TM tietäisi ton, se varmaan itkisi. Valittaa aina mun askartelutarvikkeista, joita on vaatehuoneellinen (pieni).

      Poista