torstai 7. tammikuuta 2016

Hullun halvat huvit

Aamubussissa keskiovella oli joku kapina eikä se auennut joka kerta. Oletettavasti siinä oli joku sulkemisongelma, josta syystä kuski fiksuna ei sitä ihan yhden ihmisen takia viitsinyt jatkuvasti availla. Porukoiden piti siis ulostautua (ja sisiintyä) joko etu- tai ihan taaimmaisesta ovesta. Mitenpä se onnistui ? No, huonosti tietenkin.

Huvittuneena seurasin, kun järjestään kaikki poistuvat seisoivat siinä keskiovella odottamassa ja sitten hämmästyneinä ihmettelivät, kun ovet eivät auenneetkaan heille. Siis kaikki.

Mietin, että onko porukka tosiaan niin pölkkypäistä, että sitkeästi vain yrittävät, kunnes tajusin, että kello on sikamaisen vähän aamulla ja ihmiset ovat vielä vain unessa. Outoa, ottaen huomioon tuon viheliäisen pakkasen. Luulisi siinä unenrippeet viimeistään karisevan. Tai sitten se normijuttu eli jengi on koko ajan nenä kiinni siinä puolijumalassaan eli kännykässä, etteivät huomaa, mitä ympärillä tapahtuu.

Siis kaikki muut paitsi meikäläinen, joka huvittelee seuraamalla kanssaihmistensä pöölöilyjä.

JälkiMärinät:
Ehdotin työkaverille pakkasrajan käyttöönottoa. Jotta kun on tarpeeksi pakkasta, ei tarvitsisi lähteä töihin.

Työkaveri oli fiksumpi: ehdotti hellerajaa samassa tarkoituksessa.

25 kommenttia:

  1. grr kaikenmoiselle bussimatkapööljäilyille! Grr, grr ja vielä kerran grr.
    Arvostaisin aika lailla esim. sitä, että bussista poisjäävä ikkunapaikalla istuva sanoisi kauniisti vaikkapa "anteeksi jäisin seuraavalla pysäkillä pois" sen sijaan että rynnistäisi ihmisen kananmunia, tomaattia ja persikoita sisältävän ostoskassin ylitse kiukkuisena ja mitään puhumatta... Voisin vahingossa vaikka väistyä nyssäköineni kohteliaasti.
    grr.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sanon aina ja vissiin vähän liiankin kuuluvasti, kun se käytäväpaikkalainen usein peljästyy. ;)

      Poista
  2. Meillon -30, hrrr! Esikoinen ilmoitti, että jos tulee 40 hän ei lähde kouluun. Siispä siinä kulkee raja ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli 'vain' -25,1: päällä mm. kahdet säärystimet. HRRR.

      Poista
  3. Meillä on lumiraja: jos sataa lunta, on koulu kiinni. Sitä ihmettä odotetaan joka talvi näihin aikoihin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tuo lumiraja otettaisiin ilolla täällä vastaan. :)

      Poista
  4. Musta on kanssa mielenkiintoista seurata kanssamatkustajia. Mun työ on tällä hetkellä sellaista, että kuljen vähän miten sattuu ja millä sattuu ja olen huomannut, että saan välillä ihmiset sekaisin, kun olen aamubussissa "viemässä jonkun oman paikan".

    Mä itse aina sanon ikkunapaikalla ollessani, että jäisin pois seuraavalla javälillä ihmise katsovat mua kuin joain muukalaista. Siis miksi ei osata puhua. Sanon yleensä vielä kiitos, kun mulle annetaan tilaa ja se saa vielä enmmän kummastusta aikaan.
    Mulle tämä -26, joka nyt on meillä on AIVAN liikaa. Sellainen -5 astetta ja 10 cm lunta olisi optimaalinen talvi. Tulisi joulukuun alussa ja loppuisi maaliskuun alussa. Hieman on Luojalta jäänyt kehittely kesken, jos saan sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvasin, että sä kuulut niihin ilkeisiin, jotka sotkevat raukkaparkojen päivän heti aamusta ja vielä nautit siitä, tietty! ;D

      Mulle kelpasi se keli, mikä oli jouluna: nurmi vihreenä ja +10 astetta. Kolme päivää sitä ja loput helteitä. Kun nyt kerran lähdettiin toivomaan. :D

      Repesin tolle viimeiselle: joo, saa sanoa. Laitetaanko adressi kiertämään ? :D

      Poista
  5. CurryKaneli; mulla oli samat huvit ja vielä kun asuin ennen päätepysäkin vieressä eli pääsin ekana bussiin niin ai että sitä riemua :D Koko aamubussin väki oli ihan sekaisin. Halvat on huvit hulluilla.... Pitäisköhän ostaaa se uus Waltti-kortti vai mikä ihme se on mikä tänne meillekin tuli tai on tulossa, kai, ja ruveta ajeleen bussilla aamuisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siellä toinen syntisäkki! Pahhuuven lähettiläs, kertakaikkijjaan!

      :D

      Poista
  6. Hitsi kun tuli ikävä Espoon joukkoliikennettä :D
    Sanoin aina bussikuskille kuuluvasti huomenta ja kiitos kyydistä ynnä puhuin myös matkustajille nuo samat "anteeksi mutta jäisin pois seuraavalla", kiitin ja joskus jopa toivotin hyvät päivänjatkot. Ai niin, autoinhan minä aina lastenvaunujensa kanssa kamppailevia ja annoin joskus tilaa vanhoille ja vaivaisillekin.

    Varmaan vieläkin puhuvat siitä yhdestä kylähullusta joka PUHUI bussissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä kahta iliman kolomatta... Miten oottekin kaikki tänne mun plokiin pesiytyneet.

      :D

      Poista
    2. No mitenkä luulet meidän tänne eksyneen? Seura tekee kaltaisekseen tai jotain :D
      Taidanpa huomenna kajauttaa oikein heleän huomenen kun astun salille heti aamusta, siellä on joskus aikamoisia mörrinperseitä aamuisin.

      Poista
    3. Niin, arvaahan sen, että samikset seuraavat toisiaan. :)

      Saattaa salilla rauta kolista nostajan ohtaan, jos noin menet varottamatta säikyttelemään. :D

      Poista
  7. Kyllä on lajitovereista iloa bussissa!

    Tampereella asuessani opetin oman linjan bussikuskin sanomaan huomenta kun kaksi vuotta sitkeästi tervehdin :) Hitaasti hyvä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On. Paitsi siitä laukkuja vihaavasta muijasta. En enää näe sitä, kun kuljen eri teitä. Onneksi.

      Toi on kyllä hyvä saavutus. Pääset sillä varmaan ennätysten kirjaan. :D

      Poista
    2. Tampereella yli 10 vuoden ajan bussilla kulkeneena en kyllä usko tuohon Viuun saavutukseen, urbaanilegendaa on oltava ;-)

      Poista
  8. Mä en tiedä mikä linja (tai miksi sitä siellä sanotaan) se siellä isolla kirkolla oikein on, mutta oon nyt pari kertaa sillä kulkenut ja ekalla kerralla meinasin saada ihan slaagin: kuski vaihtui kesken matkan ja lopettava kuski toivotti kaikille hyvää päivän jatkoa ja ekalla kerralla jatkava kuski tervehti hyväntuulisesti kaikkia kyydissä olevia!
    Jos en olis istunut tiukasti tätin kainalossa ikkunan puolelle kiilattuna, olisin varmaan pudonnut lattialle!!
    Ei meidän kylällä vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noita ihmeitä välillä tulee eteen. Mä sanon joka aamu kuskille huomenta. Tai sitten niin kuin tiistaina: "Tästä vissiin jäi yksi vuoro välistä?" Kuski: "Ei jäänyt." mä: "Kyllä muuten jäi!"

      Poista
    2. Miten sä silleen menit väittelemään?

      Poista
    3. No, kun piti oottaa ylimääräistä siinä kirotussa pakkasessa. Lämpimikseni väittelin. :D

      Poista
  9. Mie aina kiittäen pyydän poispääsyä ikkunapaikalta. Olen saanut paljon iloisia hymyjä enkä yhtään kauhistelua. Ihmiset ovat mukavia, kun niille on mukava.

    Sa nähdä, onnistunko kommentoinnissa. Aika monta kommenttia on männyt harakoille. Siinäpähän viisastuvat - linnut nääs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sulle voi olla kuin kiltti ja hymyilevä, kun oot niin ihku. <3

      Hyvää tekee harakoille viisastua. :)

      Poista
    2. Nii-i, sitä saa mitä tilaa ja niin päin pois.

      Meillä esim. haukutaan ihan jatkuvasti sairaalan päivystystä - ja mä oon saanut siellä aina hyvää palvelua. Totta helkkarissa mun pikkuvarpaan sisäänkasvanut varpaankynsi ei oo jonon alkupäässä, mutta silloin kun sain niitä pahoja epikohtauksia, niin mua suorastaan odotettiin siellä :) Hyvä, että kerkisin ilmottautua ja "seurata vihreää viivaa lattiassa" kun mua joo huudettiin nimeltä...

      Eräät sen kummemmin mainitsemattomat menee sinne aina takki auki huutaen "eikö täällä saa kunnon palvelua, jo nyt on per....e, kun ei saa lääkäriä" - eikä ole edes ehtineet ilmottautua. No, palvelu on sen mukaista...

      Poista
    3. Tuossa olet kyllä niin totuuden lähteellä! Tulisivat ne kynsinauhanyrjähdyksestä valittavat ottamaan mallia tuolta syöpäklinikalta. Ne valittaa, joilla on pienimmän taudit, nähty on.

      Poista