Ihan reisille ovat menneet tämän viikon unet. Siksi kesälomaa pitäisi pitää putkeen ne täydet viisi viikkoa: neljä nukkuisi hyvin ja vasta viidennen stressaisi työhönpaluuta. Luulen, että kuulen melatoniinin kutsun tänä iltana, vaikka pakotinkin itseni nukkumaan parilla havahtumisella n. klo 10.30 saakka.
Eilinen päivä meni juhliessa synttäreitä (ei omia) eräässä Itä-Uudenmaan kaupungissa. Ruoka oli oikein hyvää ja sitä oli riittävästi. Myös ilma oli kaunis eikä seurassakaan ollut valittamista.
Illalla puolestaan löysin itseni jammailemasta jazz-klubilta. Oli hyvä meininkin, vaikka hiki virtasi, kun pieni kippola oli tupposen täynnä väkeä. Silti taidan mennä toistekin.
Kummasti vaan hiipuu se tekemisen meininki mitä lähemmäs työt hiipivät. Onneksi sain edes laulunsanoja opeteltua, koska reilun viikon päästä ne pitää osata ulkoa ja piste. Yllättävän hyvin ne ovatkin jääneet päähän, vaikka alussa se tankkaus tuntui ihan tervanjuonnilta. Laulut kun toistavat samaa sanomaa pikkasen eri tavalla esitettynä vaan ja siksi sekä sanat että biisit menevät iloisesti sekaisin keskenään. Parin kuukauden päästä ne toivottavasti tulevat jo sieltä ydinjatkeesta ilman suurempia miettimisiä.
Katsoin muuten olympialaisten kouluratsastusta. Vahingossa jäin sitä katsomaan, kun selasin illan tarjontaa.
Ensin olin, että "ei helvetti sentään..." ja sitten, että "mitä tossa nyt on: koni menee pingviini selässä kentän nurkasta nurkkaan!" Mutta jotenkin se hypnotisoi meikäläisen ja jäin sitä ihan H. Moilasena tuijottamaan.
Mitään en tajua lajista vieläkään, mutta ihan parasta olivat ne selostajat (selostaja?). Ennemminkin jäin heitä kuuntelemaan kuin kisaa katsomaan. Joku niissä jutuissa mua huvitti, en osaa eritellä mikä, ja siksi kokemuksesta tuli yllättäen erinomaisen viihtyisä. Ja kun vielä mainostivat sitä maastoratsastusosuutta, joka tullee huomenna, niin pakkohan sekin on katsoa.
Isompi katseli kisoja myös: "Naisten paini ja painonnosto!! Ei järjen hiventä!" Samoin judo (tms. taistelulaji) herätti tunteita: "Yksi surkea piste ja sillä voitto!! Ja toi ei saanut yhtään pistettä ja silti se voitti!!! Älytön laji!"
Seuraa isäinsä jälkiä mitä penkkiurheiluun tulee (vrt. TM seuraamassa naisten ampumahiihtoa). :D
Mopsi Veromaa! Mopsi !?! Just. Mä voisin sitten olla vaikka Puudeli.
JälkiMärinät:
Jos oli jotain karstaa suonissa vielä aamupäivällä, niin illalla ne olivat häipyneet kohti poistoputkea, kiitos Siiri Siemensin. Eli siis astianpesukoneen.
Se on kuin nakutettu, että aina - AINA - kun Talossa jotain kriisinpoikasta syntyy ja/tai paikka prakaa, niin TM:ää ei näy mailla eikä halmeilla. Sama juttu tänään, kun astianpesukone teki kapinan ja ilmoitti, että "E24". Paniikki oli läsnä per heti. Ei muuten, mutta että käsin pesemään...
Ai mikä manuaali ? Joo, sallikaa mun nauraa. Eli ei muuta kuin nettiin. Josta jotain aiheeseen liittyvää olikin, mutta josta meikäläinen ei oikein tullut hullua hurskaammaksi.
Soitin siis TM:lle ja sanoin, että huomenna tarttee varmaan tilata huolto. Vastauksensa: "Mikä 'huolto'... Uusi kone vaan!"
Siinä se meidän ekoisäntä nyt nähdään. Muuten kyllä kierrättää jo muovinkin paperin, pahvin, metallin ja lasin lisäksi, mutta annas olla kun tulee ensimmäinen ryppy kodinkoneen kanssa, niin viivana on viemässä sitä kaatopaikalle ja hankkimassa uutta. Käsittämättömän ristiriitainen tyyppi!
No, minä sitten vähän 'ränkkäsin' (lue: en tiedä, mitä tein) konetta ja nyt se on pessyt jo tunnin. Vielä pitäisi reilu toinen jaksaa...
sunnuntai 7. elokuuta 2016
lauantai 6. elokuuta 2016
kodossamme kasvaa imeldamarcos-teriniitti -hybridi
Ihan viime vuoteen saakka on Pienin ollut TOP:ssa se, joka tietää, mikä vaate näyttää hyvältä ja mikä ei. Hänen tyylisilmänsä on jo pienestä pitäen ollut erittäin terävä eikä hän ole koskaan lähtenyt mukaan älyttömiin muotihullutuksiin. Mutta nyt hän on saanut kilpailijan. Isommasta.
Koko yläaste Isommalla meni käytännöllisesti katsoen collegeverkkareissa ja kuhan-ny-jotkut -tossuissa. Sitten tuli joku herätys ja homma karkasi ihan kokonaan lapasesta. Eikä vauhti näytä hiipuvan, päinvastoin.
Isomman 'juttu' on pääasiassa kengät, tarkemmin lenkki- yms. tossut. Niitä hänelle on nyt vuoden aikana siunaantunut - älkää pyörtykö - kymmenen (10) paria erilaisia. Siis enemmän kuin meikäläisellä kenkiä yhteensä (melkein). Ja kun räpylän koko on 43 niin voitte arvata, että eteisessä kahlataan säärtä myöten Isomman lenkkareissa.
Eikä siinä vielä kaikki. Lisäksi hän on hurahtanut muodin ihmeelliseen maailmaan aivan totaalisesti. Ei puhettakaan enää mistään verkkareista tai kolmen euron t-paidoista!
Housujen pitää olla muodikkaasti lököttävät/ kapeat/ rikkinäiset jne. jne. Sukkien pitää ehdottomasti olla varrettomat mustat tai valkoiset tai sitten vaihtoehtoisesti Happy Socks -merkkiset kikertävän kukertavat. T-paidat... No, kunhan ovat Jack & Jones:sta ostetut. Tai sitten Lontoosta. Lippiksiä on luonnollisestikin monia erilaisiin asukokonaisuuksiin sopivia, samoin huppareita/ takkeja. Adidas kolmella saumaraidalla on kova juttu ja onneksi sellainen takki löytyikin Pälkäneen Lähetyskirpputorilta kolmella eurolla. Kalsareissa ei luojan kiitos vielä ole niin merkillä väliä, mutta todennäköisesti sekin päivä vielä koittaa.
Meikäläistä nuukuuden kuningatarta edellä kuvatun kaltainen vaatteilla ja kengillä pröystäily luonnollisestikin kauhistuttaa, mutta kai ne rahansa voisi typerämpäänkin syytää. Isompi meinaan kustantaa näitä rytkyjään ihan omalla rahalla. Yhdet lenkkarit menin pölhöyksissäni ostamaan hänelle, kun luulin, että niistä tulee juoksulenkkarit ja viime syksynä ostin parit kouluhousut ja takin, mutta muuten hän on tosiaan rahoittanut himonsa ihan itse.
Eli kun ennen säästi rahansa uutta kännykkää tai pelikonsolia varten, niin nyt niitä ei säästellä, vaan niiden kanssa rynnätään hetikohta saatuaan vaate/ kenkäkauppaan. Ja jos jotain ropoja sen jälkeen vielä on kukkaron pohjalla, niin nillä mennään kavereiden kanssa ulos syömään.
Että sellaista leveää elämää täällä jotkut viettävät. Hohhoijaa.
EDIT kl 10:31
Piruuttani kokeilin Isomman uusimpia, kammorevittyjä farkkuja. Istuivat meikäläisen ahteriin kuin hansikas!! Siitä meikäläiselle oikein viimeisen päälle muodikkaat byysat, jahka Isompi niihin kyllästyy.
JälkiMärinät:
Onneksi sai valmennustöitä alkavallekin kaudelle. Ja palkankorotuksen. Tosin ne myntit eivät tilillä kauaa happane, sen tietää jo nyt. Mainitun nuorten miesten vaateliikkeen liikevaihto onkin taatusti kasvanut moninkertaiseksi kuluneen vuoden aikana. Kiitos Isomman.
Koko yläaste Isommalla meni käytännöllisesti katsoen collegeverkkareissa ja kuhan-ny-jotkut -tossuissa. Sitten tuli joku herätys ja homma karkasi ihan kokonaan lapasesta. Eikä vauhti näytä hiipuvan, päinvastoin.
Isomman 'juttu' on pääasiassa kengät, tarkemmin lenkki- yms. tossut. Niitä hänelle on nyt vuoden aikana siunaantunut - älkää pyörtykö - kymmenen (10) paria erilaisia. Siis enemmän kuin meikäläisellä kenkiä yhteensä (melkein). Ja kun räpylän koko on 43 niin voitte arvata, että eteisessä kahlataan säärtä myöten Isomman lenkkareissa.
Eikä siinä vielä kaikki. Lisäksi hän on hurahtanut muodin ihmeelliseen maailmaan aivan totaalisesti. Ei puhettakaan enää mistään verkkareista tai kolmen euron t-paidoista!
Housujen pitää olla muodikkaasti lököttävät/ kapeat/ rikkinäiset jne. jne. Sukkien pitää ehdottomasti olla varrettomat mustat tai valkoiset tai sitten vaihtoehtoisesti Happy Socks -merkkiset kikertävän kukertavat. T-paidat... No, kunhan ovat Jack & Jones:sta ostetut. Tai sitten Lontoosta. Lippiksiä on luonnollisestikin monia erilaisiin asukokonaisuuksiin sopivia, samoin huppareita/ takkeja. Adidas kolmella saumaraidalla on kova juttu ja onneksi sellainen takki löytyikin Pälkäneen Lähetyskirpputorilta kolmella eurolla. Kalsareissa ei luojan kiitos vielä ole niin merkillä väliä, mutta todennäköisesti sekin päivä vielä koittaa.
Meikäläistä nuukuuden kuningatarta edellä kuvatun kaltainen vaatteilla ja kengillä pröystäily luonnollisestikin kauhistuttaa, mutta kai ne rahansa voisi typerämpäänkin syytää. Isompi meinaan kustantaa näitä rytkyjään ihan omalla rahalla. Yhdet lenkkarit menin pölhöyksissäni ostamaan hänelle, kun luulin, että niistä tulee juoksulenkkarit ja viime syksynä ostin parit kouluhousut ja takin, mutta muuten hän on tosiaan rahoittanut himonsa ihan itse.
Eli kun ennen säästi rahansa uutta kännykkää tai pelikonsolia varten, niin nyt niitä ei säästellä, vaan niiden kanssa rynnätään hetikohta saatuaan vaate/ kenkäkauppaan. Ja jos jotain ropoja sen jälkeen vielä on kukkaron pohjalla, niin nillä mennään kavereiden kanssa ulos syömään.
Että sellaista leveää elämää täällä jotkut viettävät. Hohhoijaa.
EDIT kl 10:31
Piruuttani kokeilin Isomman uusimpia, kammorevittyjä farkkuja. Istuivat meikäläisen ahteriin kuin hansikas!! Siitä meikäläiselle oikein viimeisen päälle muodikkaat byysat, jahka Isompi niihin kyllästyy.
JälkiMärinät:
Onneksi sai valmennustöitä alkavallekin kaudelle. Ja palkankorotuksen. Tosin ne myntit eivät tilillä kauaa happane, sen tietää jo nyt. Mainitun nuorten miesten vaateliikkeen liikevaihto onkin taatusti kasvanut moninkertaiseksi kuluneen vuoden aikana. Kiitos Isomman.
perjantai 5. elokuuta 2016
kodossamme kasvaa kivahvi
Se lähti siitä, kun Pienin tuli keittiöön, jossa olimme molemmat TM:n kanssa.
Meikäläinenhän on Pienintä saanut katsoa ylöspäin jo pidemmän aikaa, teletappi kun olen, mutta nyt hätkähti jo TM:kin ihmettelemään, kun katsekontakti Pienimpään oli lähes vaakatasossa. Pitihän sitä sitten lähteä mittailemaan. Tulos 173 cm eli meikäläistä n. 8 cm pidempi ja TM:ää enää hikiset 10 lyhyempi. Isompaankaan ei rakoa ole enää kuin 5 cm. Kirahvi mikä kirahvi.
Kyllähän se tiedossa oli, että meikäläinen jää tässä kisassa auttamattomasti viimeiseksi, mutta että näin pahasti jo tässä vaiheessa. Ei haittaa, iloinen olen pitkänhuiskeista, kauniista lapsistani.
Isomman loppupituudeksi on ennustettu 185 cm eli pidempää kuin isästään, mutta koska historiassa on muutamia epätavallisia muuttujia, luulen itse, ettei ihan tuota pituutta saavuta. Kasvaa kyllä koko ajan, hitaasti mutta varmasti, mutta siltikään. Huolimatta siitä, että isän puolen sukulaismiehet ovat kaikki kasvaneet vielä armeijaiässäkin. Mutta odotetaan ja katsotaan.
Pienimmälle ei kasvuennustetta ole vissiin koskaan tehtykään, mutta se ei haittaa. Näyttäähän tuo venyvän kohti taivasta ilmankin. Tarttee varmaan laittaa perälauta sänkyynsä. Äidin kivahvivauva. <3
JälkiMärinät:
Isompi: "Haluatko sä karkkia ?"
mä: "Riippuu, mitä karkkia... Tai ei oikeestaan."
Isompi repesi, mutta totta se on: kaikki kelpaa.
***
Menkääpäs kuulkaa kaikki heti juutuupiin ja laittakaa hakusanaksi Primitive technology. Isompi se mulle niitä videoita näytti ja istuttiin molemmat hiljaa kuin kirkossa ja vain ällisteltiin ja ihailtiin ihan koukuttuneina. Mieletön tyyppi ja huikeeta rakentamista!
Meikäläinenhän on Pienintä saanut katsoa ylöspäin jo pidemmän aikaa, teletappi kun olen, mutta nyt hätkähti jo TM:kin ihmettelemään, kun katsekontakti Pienimpään oli lähes vaakatasossa. Pitihän sitä sitten lähteä mittailemaan. Tulos 173 cm eli meikäläistä n. 8 cm pidempi ja TM:ää enää hikiset 10 lyhyempi. Isompaankaan ei rakoa ole enää kuin 5 cm. Kirahvi mikä kirahvi.
Kyllähän se tiedossa oli, että meikäläinen jää tässä kisassa auttamattomasti viimeiseksi, mutta että näin pahasti jo tässä vaiheessa. Ei haittaa, iloinen olen pitkänhuiskeista, kauniista lapsistani.
Isomman loppupituudeksi on ennustettu 185 cm eli pidempää kuin isästään, mutta koska historiassa on muutamia epätavallisia muuttujia, luulen itse, ettei ihan tuota pituutta saavuta. Kasvaa kyllä koko ajan, hitaasti mutta varmasti, mutta siltikään. Huolimatta siitä, että isän puolen sukulaismiehet ovat kaikki kasvaneet vielä armeijaiässäkin. Mutta odotetaan ja katsotaan.
Pienimmälle ei kasvuennustetta ole vissiin koskaan tehtykään, mutta se ei haittaa. Näyttäähän tuo venyvän kohti taivasta ilmankin. Tarttee varmaan laittaa perälauta sänkyynsä. Äidin kivahvivauva. <3
JälkiMärinät:
Isompi: "Haluatko sä karkkia ?"
mä: "Riippuu, mitä karkkia... Tai ei oikeestaan."
Isompi repesi, mutta totta se on: kaikki kelpaa.
***
Menkääpäs kuulkaa kaikki heti juutuupiin ja laittakaa hakusanaksi Primitive technology. Isompi se mulle niitä videoita näytti ja istuttiin molemmat hiljaa kuin kirkossa ja vain ällisteltiin ja ihailtiin ihan koukuttuneina. Mieletön tyyppi ja huikeeta rakentamista!
torstai 4. elokuuta 2016
lomanloppumispaniikki
No, paniikki on ehkä vähän turhan paljon sanottu, mutta kyllä alkaa mietteet kääntyä jo työhommiin etenkin kun tapasin viikolla työkaverin. 5 tuntia ja 50 minuuttia juteltiin ihan muita, mutta se 10 minuuttia työjuttuja. Hän kun tuuraa meikäläistä ja kysyi yhdestä hommasta, miten se tulee tehdä. Muistin sen vieläpä, yllättävää. Salasanat ovatkin sitten jo kinkkisempiä muistettavia.
Mutta joo, koska loma alkaa kääntyä lopuilleen, päätin juhlistaa eilistä lomapäivää oikein kunnolla.
Ensin kävin värjäämässä ripset ja kulmat TM:ltä saamallani lahjakortilla. Sain kosmetologilta kehut kulmakarvojenin muodosta, vain kaksi ylimääräistä ihokarvaa kuulemma löytyi ja nekin nyppästiin pois. Rahaa jäi vielä sen verran, että pääsen jalka- ja käsihoitoonkin. Ajat varasin jo loppukuuhun ja päätin repäistä ottamalla kynsiin geelilakkauksen. En siis mitään tekohärpäkkeitä, vaan vain lakkauksen. Aikaisemmin en ole sitä kokeillut, joten nyt on hyvä sauma siihen.
Sen jälkeen kävin taidegalleriassa (AVA Galleria, Pohjoinen Rautatiekatu 17) ihailemassa aivan hurmaavia tauluja. Ihania värejä !! Tuli heti himo ostaa asunto, jossa on paljon valkoisia seiniä, joille voisi ripustella niitä tauluja. Etenkin Pirjo Vartiaisen taulut ja värien käyttö kolahti meikäläiseen. Oli tosi lähellä, etten ostanut erästä teosta, mutta sitten tajusin, ettei Talossa ole sellaista seinätilaa, johon enää mahtuisi yhtään (tai kahta) taulua. Jokaisessa sopivassa kohdassa on jo taulu.
Galleriasta menin aurinkoiselle terassille lukemaan kirjaa ja nostamaan kuohuviinimaljaa kesälle itseni kanssa. Nuori mies tiskin takana kehaisi täti-ihmistä "hienoa" -hihkaisulla, kun kieltäydyin tarjoamastaan tuhkakupista. Hassu poika.
Siitä siirryin leffateatteriin katsomaan elokuvaa Kerro minulle jotain hyvää (Me before you). Olihan tosiaan viimeisen päälle nyyhkyleffa! Puristi tästäkin kivisydämestä kyyneleet, mitä ei satu usein, sen voin teille kertoa. Mutta oli siinä hauskojakin kohtia. Ihan katsottava. Kulttuuripassista on enää vain murut jäljellä. Paljon iloa se onkin tuottanut, joten kiitokset vaan työnantajalle.
Elokuvan jälkeen oli jo ihan sikamainen nälkä, joten menin ravintolaan, josta tiesin saavani etanoita. Niillä, lämpimällä leivällä ja valkosipulilla täytetyillä oliiveilla herkuttelin itseni hyvälle mielelle. Jäin vielä kuuntelemaan bändiä ja ällistelemään mm. erästä nuorehkoa miestä, joka voitaisiin valita vuoden yrittäjäksi, sen verran oli yritystä vähän joka naisen kanssa. Ärsyttävän lipevä tyyppi vielä sellaisten himoköyrijän viiksien kera. Hrrr.
Kotona olin sen verran ajoissa, että ehdin kotiutua ennen Isompaa. Pieninkin oli ollut liikenteessä kaupungilla kavereidensa kanssa, joten TM:llä oli varmasti illalla ihanan rauhallista yksin Talossa.
Tosi kiva päivä oli. Jahyvässä parhaassa seurassa! Kuka väittää, etteikö yksinkin voisi tehdä vaikka mitä mukavaa.
JälkiMärinät:
Tänään en tee mitään. Tai siis tietysti luen ja pelaanehkä Mahjongia, mutta muuten en tee mitään. Paitsi ehkä onnittelukortteja. Ja käyn uimassa. Ja kaupassa. Ja keittiössä tekemässä ruokaa. Mutta muuten en juurikaan mitään.
Mutta joo, koska loma alkaa kääntyä lopuilleen, päätin juhlistaa eilistä lomapäivää oikein kunnolla.
Ensin kävin värjäämässä ripset ja kulmat TM:ltä saamallani lahjakortilla. Sain kosmetologilta kehut kulmakarvojenin muodosta, vain kaksi ylimääräistä ihokarvaa kuulemma löytyi ja nekin nyppästiin pois. Rahaa jäi vielä sen verran, että pääsen jalka- ja käsihoitoonkin. Ajat varasin jo loppukuuhun ja päätin repäistä ottamalla kynsiin geelilakkauksen. En siis mitään tekohärpäkkeitä, vaan vain lakkauksen. Aikaisemmin en ole sitä kokeillut, joten nyt on hyvä sauma siihen.
Sen jälkeen kävin taidegalleriassa (AVA Galleria, Pohjoinen Rautatiekatu 17) ihailemassa aivan hurmaavia tauluja. Ihania värejä !! Tuli heti himo ostaa asunto, jossa on paljon valkoisia seiniä, joille voisi ripustella niitä tauluja. Etenkin Pirjo Vartiaisen taulut ja värien käyttö kolahti meikäläiseen. Oli tosi lähellä, etten ostanut erästä teosta, mutta sitten tajusin, ettei Talossa ole sellaista seinätilaa, johon enää mahtuisi yhtään (tai kahta) taulua. Jokaisessa sopivassa kohdassa on jo taulu.
Galleriasta menin aurinkoiselle terassille lukemaan kirjaa ja nostamaan kuohuviinimaljaa kesälle itseni kanssa. Nuori mies tiskin takana kehaisi täti-ihmistä "hienoa" -hihkaisulla, kun kieltäydyin tarjoamastaan tuhkakupista. Hassu poika.
Siitä siirryin leffateatteriin katsomaan elokuvaa Kerro minulle jotain hyvää (Me before you). Olihan tosiaan viimeisen päälle nyyhkyleffa! Puristi tästäkin kivisydämestä kyyneleet, mitä ei satu usein, sen voin teille kertoa. Mutta oli siinä hauskojakin kohtia. Ihan katsottava. Kulttuuripassista on enää vain murut jäljellä. Paljon iloa se onkin tuottanut, joten kiitokset vaan työnantajalle.
Elokuvan jälkeen oli jo ihan sikamainen nälkä, joten menin ravintolaan, josta tiesin saavani etanoita. Niillä, lämpimällä leivällä ja valkosipulilla täytetyillä oliiveilla herkuttelin itseni hyvälle mielelle. Jäin vielä kuuntelemaan bändiä ja ällistelemään mm. erästä nuorehkoa miestä, joka voitaisiin valita vuoden yrittäjäksi, sen verran oli yritystä vähän joka naisen kanssa. Ärsyttävän lipevä tyyppi vielä sellaisten himoköyrijän viiksien kera. Hrrr.
Kotona olin sen verran ajoissa, että ehdin kotiutua ennen Isompaa. Pieninkin oli ollut liikenteessä kaupungilla kavereidensa kanssa, joten TM:llä oli varmasti illalla ihanan rauhallista yksin Talossa.
Tosi kiva päivä oli. Ja
JälkiMärinät:
Tänään en tee mitään. Tai siis tietysti luen ja pelaan
keskiviikko 3. elokuuta 2016
"nyt meni hermo ja sen kyllä huomaa"
Meinaan operaattoriin, kännykkäsellaiseen.
Olen ollut saman operaattorintyhmänuskollinen asiakas jo viime vuosituhannen puolelta. Pitkälti, lisäisin. Syy näinkin pitkään suhteeseen on yksinkertainen: laiskuus. En ole kilpailuttavaa luonnetta ja kaikki muutoksethan ovat meikäläisen mielestä noin lähtökohtaisesti pahasta, joten tässä sitä nyt sitten korjataan hermon riekaleita.
Operaattori on tässä vuosien varrella aina ystävällisesti ilmoittanut, että "kuule, sulla on nyt taas niin vanha liittymä käytössä, ettei sitä enää päivitetä, joten me vaihdetaan se tällaseen, ota tai jätä." Ja koska yllä mainittu, niin olen aina kiltisti ottanut, koska tarpeeni ovat kovin vaatimattomat. Toisin kuin lapsilla. Josta syystä lähdettiin viikonloppuna liittymäostoksille.
Käveltiin sen operaattorin liikkeeseen, joka on todella laadukkaasti, suorastaan kiitettävästi hoitanut kotoisen nettiyhteytemme. Eli ihan ei lähdetty tuntemattomille vesille soutelemaan. Ja taas saatiin hyvää palvelua. Sopivat ja edulliset liittymät molemmille lapsille vanhoilla puhelinnumeroilla ja uusi operaattori hoitaa homman vanhan kanssa pulkkaan minun tarvitsematta käydä enää keskustelemassa aiheesta "Miksi?"
Luonnollisestikin heti tuli tekstiviestejä vanhalta operaattorilta, joka haluaisi tehdä vastatarjouksen. Juu, kiitos, mutta ei kiitos. Että vielä tarjouskilpaan. Meikäläinen ? Juu, ei tod. Pitkään jaksan kitkutella, mutta kun kuppi menee nurin, niin se menee eikä siinä enää auta itku tarjousmarkkinoilla.
Tästä taas näemme, että asiakassuhteita tulee hoitaa niiden vielä ollessa voimassa. Turha sitten on enää räpistellä, kun asiakas on siirtynyt vehreämmille laitumille. Jos vanha operaattori olisi tarjonnut järkevämpiä liittymiä huomatessaan, ettei olemassa olevien kapasiteetti riitä, niin heillä voisi ehkä vielä olla pari pontentiaalista ikuisuusasiakasta rekisterissään. Mutta kun ei.
Niin. Tarkkasilmäinen lukija toki huomasi, että vaihto tehtiin vain lasten osalta. Meikäläinen jäi sinne vielä kitkuttamaan, mutta kyllä se lähtölaskenta on minunkin kohdallani alkanut. Toistaiseksi en surffaile netissä kännykällä, josta syystä laskukin on jäänyt siedettävän pieneksi. Nyt minua painostetaan ahkerasti (Isompi) siirtymään tälle vuosituhannelle ja älypuhelimen omistajaksi. Ehkä sitten syksymmällä.
***
Lopullisesti meinasi hermo mennä, kun käytiin Isomman kanssa yksityisellä hammaslääkärillä poistattamassa häneltä hammaskiveä. Ensimmäistä kertaa eläissään. Hoito meni hyvin, mutta sellaista muuta töpeksimistä siinä sitten oli sen verran, että pyysin saada keskustella jonkun vastaavan hoitajan tms. kanssa.
Sellaisen vartin keskustelun pidin ja minun myönnettiinkin olevan oikeassa, vaikka ei se enää tehtyä tehnyt tekemättömäksi. Kunhan nyt sain vähän balsamia hermoon ja palautteeni annettua sen verran napakassa sävyssä, etteivät toivottavasti enää kenenkään muun kohdalla samalla tavalla täpeksi.
Eli vaikka olenkin saamaton monissa asioissa, niin palautteen annan - hyvässä ja pahassa - reippaasti naamatusten, jos se vain suinkin on mahdollista. Olen toki netinkin kautta oppinut antamaan palautetta, mutta naamatusten ja keskustellen se luonnistuu kuitenkin paremmin.
Isompi, joka ei ollut paikalle kuulemassa, mutta tuntee kyllä muamonsa, sanoi kenties sadannen kerran: "Mä en enää ikinä tule sun kanssa mihinkään, kun aina sun pitää puuttua joka asiaan." Sanoin, että kulkee vaan messissä ja ottaa oppia, ettei itsellä sitten joskus mene sormi suuhun.
JälkiMärinät:
Näytin operaattoriliikkeessä poitsulle kännykkääni, jotta onko hän moista dinosaurusta koskaan nähnyt. Ystävällisesti totesi, että "eihän toi nyt niin vanha, kosketusnäyttökin siinä on". Kyllä on nykyajan nuoret miehet sitten kohteliaita keski-ikäisille täti-ihmisille.
Olen ollut saman operaattorin
Operaattori on tässä vuosien varrella aina ystävällisesti ilmoittanut, että "kuule, sulla on nyt taas niin vanha liittymä käytössä, ettei sitä enää päivitetä, joten me vaihdetaan se tällaseen, ota tai jätä." Ja koska yllä mainittu, niin olen aina kiltisti ottanut, koska tarpeeni ovat kovin vaatimattomat. Toisin kuin lapsilla. Josta syystä lähdettiin viikonloppuna liittymäostoksille.
Käveltiin sen operaattorin liikkeeseen, joka on todella laadukkaasti, suorastaan kiitettävästi hoitanut kotoisen nettiyhteytemme. Eli ihan ei lähdetty tuntemattomille vesille soutelemaan. Ja taas saatiin hyvää palvelua. Sopivat ja edulliset liittymät molemmille lapsille vanhoilla puhelinnumeroilla ja uusi operaattori hoitaa homman vanhan kanssa pulkkaan minun tarvitsematta käydä enää keskustelemassa aiheesta "Miksi?"
Luonnollisestikin heti tuli tekstiviestejä vanhalta operaattorilta, joka haluaisi tehdä vastatarjouksen. Juu, kiitos, mutta ei kiitos. Että vielä tarjouskilpaan. Meikäläinen ? Juu, ei tod. Pitkään jaksan kitkutella, mutta kun kuppi menee nurin, niin se menee eikä siinä enää auta itku tarjousmarkkinoilla.
Tästä taas näemme, että asiakassuhteita tulee hoitaa niiden vielä ollessa voimassa. Turha sitten on enää räpistellä, kun asiakas on siirtynyt vehreämmille laitumille. Jos vanha operaattori olisi tarjonnut järkevämpiä liittymiä huomatessaan, ettei olemassa olevien kapasiteetti riitä, niin heillä voisi ehkä vielä olla pari pontentiaalista ikuisuusasiakasta rekisterissään. Mutta kun ei.
Niin. Tarkkasilmäinen lukija toki huomasi, että vaihto tehtiin vain lasten osalta. Meikäläinen jäi sinne vielä kitkuttamaan, mutta kyllä se lähtölaskenta on minunkin kohdallani alkanut. Toistaiseksi en surffaile netissä kännykällä, josta syystä laskukin on jäänyt siedettävän pieneksi. Nyt minua painostetaan ahkerasti (Isompi) siirtymään tälle vuosituhannelle ja älypuhelimen omistajaksi. Ehkä sitten syksymmällä.
***
Lopullisesti meinasi hermo mennä, kun käytiin Isomman kanssa yksityisellä hammaslääkärillä poistattamassa häneltä hammaskiveä. Ensimmäistä kertaa eläissään. Hoito meni hyvin, mutta sellaista muuta töpeksimistä siinä sitten oli sen verran, että pyysin saada keskustella jonkun vastaavan hoitajan tms. kanssa.
Sellaisen vartin keskustelun pidin ja minun myönnettiinkin olevan oikeassa, vaikka ei se enää tehtyä tehnyt tekemättömäksi. Kunhan nyt sain vähän balsamia hermoon ja palautteeni annettua sen verran napakassa sävyssä, etteivät toivottavasti enää kenenkään muun kohdalla samalla tavalla täpeksi.
Eli vaikka olenkin saamaton monissa asioissa, niin palautteen annan - hyvässä ja pahassa - reippaasti naamatusten, jos se vain suinkin on mahdollista. Olen toki netinkin kautta oppinut antamaan palautetta, mutta naamatusten ja keskustellen se luonnistuu kuitenkin paremmin.
Isompi, joka ei ollut paikalle kuulemassa, mutta tuntee kyllä muamonsa, sanoi kenties sadannen kerran: "Mä en enää ikinä tule sun kanssa mihinkään, kun aina sun pitää puuttua joka asiaan." Sanoin, että kulkee vaan messissä ja ottaa oppia, ettei itsellä sitten joskus mene sormi suuhun.
JälkiMärinät:
Näytin operaattoriliikkeessä poitsulle kännykkääni, jotta onko hän moista dinosaurusta koskaan nähnyt. Ystävällisesti totesi, että "eihän toi nyt niin vanha, kosketusnäyttökin siinä on". Kyllä on nykyajan nuoret miehet sitten kohteliaita keski-ikäisille täti-ihmisille.
tiistai 2. elokuuta 2016
kesälomakulttuuria
Lukemisto on ollut kepeää, kun ei auringossa jaksa niin kovin raskasta lukea. Hiki on muutenkin. Eve Hietamiestä ja Wodehousea lähinnä. Edelleen ei voi kuin ällistellä, miten kääntäjä Kaisa Sivenius onkin osannut niin nokkelasti suomentaa viimeksi mainittuja. Wodehousen tekstit eivät taatusti ole niitä helpoimpia käännettäviä, kun niiden tunnelma on juuri tietynlainen.
Kesäteatterissa olen käynyt jo perinteiksi käyneissä Mustikkamaalla (Ylioppilasteatteri: Lapualaisooppera) ja Söderkullassa (Sipoon teatteri: Suhteellisesti ottaen). Ihan niin eri laidoilta olevat esitykset, mutta molemmista tykkäsin tosi paljon. Molemmilla lavoilla alkaa olla jo enemmänkin tuttuja naamoja.
Lapualaisoopperaa oli 'modistettu' tähän aikaan sopivaksi, mutta siten, ettei Arvo Salon alkuperäinen työ ole kärsinyt - kiitos ohjaaja Sirpa Riuttalan. Jotkut asiat maailmassa eivät muutu. Valitettavasti.
Sipoon teatterin esittämä Alan Ayckbournin kipale (Relatively Speaking) puolestaan oli kepeää ja hauskaa sanailua, joka sai yleisön nauramaan. Anu Hälvän ohjaus oli onnistunut ja näyttelijöiden luonteva, mutta tarkka esiintyminen takasi hilpeän illan kesäisessä Sipoossa.
Leffassa kävin Pienimmän kanssa katsomassa Tarzanin legendan. Käytiin illan viimeisessä näytöksessä, mikä pikkasen arvelutti, koska ajattelin, josko nukahdan kesken. Juu, ei pelkoa. Sen verran oli vauhtia kun vielä 3D:nä katsottiin, ettei sekuntiakaan jäänyt välistä. Leffa oli taas kerran mun mielestä hyvin tehty, aikuisten satu tietty, mutta hyvä sellainen. Parasta oli kuitenkin elokuvan musiikki, joka sopi siihen täydellisesti.
Elokuvateatterissa kävin myös oopperassa eli kuuntelemassa/ katsomassa Mozartin Cosí fan tutten. Lavalla olikin tällä kertaa yhtä lukuun ottamatta minulle ennestään tuntemattomia esiintyjiä ja siksi vähän arvoin, menenkö ollenkaan. Onneksi menin: kaikki olivat jälleen kerran aivan loistavia taiteilijoita ja sain uusia nimiä suosikkilistaani. Ei tullut uni silmään sen reilun kolmen tunnin aikana, mitä esitys kesti. Ei voi kuin ihailla myös laulajien näyttelijäntaitoja. Monta kertaa nauroin ihan vain ilmeille, vaikka onhan kipaleen tekstikin varsin hersyvää. Ja se musiikki. Mozart oli todellakin nero, sitä ei voi kieltää.
Se olikin sitten viimeinen ns. kesäencore tältä kesältä. Uusi MET-Oopperan oopperakausi alkaa lokakuussa, joten ainakin ensimmäinen esitys jää meikäläiseltä tulevalta kaudelta väliin. Toivottavasti sitten muista pääsen mahdollisimman moneen, koska tarjonta on todella mielenkiintoinen alkavalla kaudella.
Ruumiinkulttuuria on tullut harrastettua lähinnä uimahallissa ja metsätyömaalla. Jälkimmäisellä on saanut aikaan jotain näkyvääkin.
JälkiMärinät:
Täytyy tunnustaa, että viimeisen oopperaesityksen jälkeen 'eksyin' kaupungille nolonkuuluisaan ravintolakeskittymään kuuntelemaan live-musiikkia. Musiikki ja bändikin oli kyllä ihan siedettävää, mutta silmät ja korvat olikin sitten pidettävä visusti kiinni siinä, mitä lavalla tapahtui, koska se 'kesäkerma' siinä ympärillä... Huh huh, ei voi muuta sanoa. Ja pätee molempiin sukupuoliin. Törmäsin pariin tuttuunkin, mikä oli todennäköisyyden puitteissa todella käsittämätöntä. Myöhäinen arki-ilta ja noin tunnin rupeama heti viiden vuoden päästä edellisestä kerrasta. Mutta ei siinä mitään, kiva oli heidänkin kanssa vaihtaa kuulumisia.
Kesäteatterissa olen käynyt jo perinteiksi käyneissä Mustikkamaalla (Ylioppilasteatteri: Lapualaisooppera) ja Söderkullassa (Sipoon teatteri: Suhteellisesti ottaen). Ihan niin eri laidoilta olevat esitykset, mutta molemmista tykkäsin tosi paljon. Molemmilla lavoilla alkaa olla jo enemmänkin tuttuja naamoja.
Lapualaisoopperaa oli 'modistettu' tähän aikaan sopivaksi, mutta siten, ettei Arvo Salon alkuperäinen työ ole kärsinyt - kiitos ohjaaja Sirpa Riuttalan. Jotkut asiat maailmassa eivät muutu. Valitettavasti.
Sipoon teatterin esittämä Alan Ayckbournin kipale (Relatively Speaking) puolestaan oli kepeää ja hauskaa sanailua, joka sai yleisön nauramaan. Anu Hälvän ohjaus oli onnistunut ja näyttelijöiden luonteva, mutta tarkka esiintyminen takasi hilpeän illan kesäisessä Sipoossa.
Leffassa kävin Pienimmän kanssa katsomassa Tarzanin legendan. Käytiin illan viimeisessä näytöksessä, mikä pikkasen arvelutti, koska ajattelin, josko nukahdan kesken. Juu, ei pelkoa. Sen verran oli vauhtia kun vielä 3D:nä katsottiin, ettei sekuntiakaan jäänyt välistä. Leffa oli taas kerran mun mielestä hyvin tehty, aikuisten satu tietty, mutta hyvä sellainen. Parasta oli kuitenkin elokuvan musiikki, joka sopi siihen täydellisesti.
Elokuvateatterissa kävin myös oopperassa eli kuuntelemassa/ katsomassa Mozartin Cosí fan tutten. Lavalla olikin tällä kertaa yhtä lukuun ottamatta minulle ennestään tuntemattomia esiintyjiä ja siksi vähän arvoin, menenkö ollenkaan. Onneksi menin: kaikki olivat jälleen kerran aivan loistavia taiteilijoita ja sain uusia nimiä suosikkilistaani. Ei tullut uni silmään sen reilun kolmen tunnin aikana, mitä esitys kesti. Ei voi kuin ihailla myös laulajien näyttelijäntaitoja. Monta kertaa nauroin ihan vain ilmeille, vaikka onhan kipaleen tekstikin varsin hersyvää. Ja se musiikki. Mozart oli todellakin nero, sitä ei voi kieltää.
Se olikin sitten viimeinen ns. kesäencore tältä kesältä. Uusi MET-Oopperan oopperakausi alkaa lokakuussa, joten ainakin ensimmäinen esitys jää meikäläiseltä tulevalta kaudelta väliin. Toivottavasti sitten muista pääsen mahdollisimman moneen, koska tarjonta on todella mielenkiintoinen alkavalla kaudella.
Ruumiinkulttuuria on tullut harrastettua lähinnä uimahallissa ja metsätyömaalla. Jälkimmäisellä on saanut aikaan jotain näkyvääkin.
JälkiMärinät:
Täytyy tunnustaa, että viimeisen oopperaesityksen jälkeen 'eksyin' kaupungille nolonkuuluisaan ravintolakeskittymään kuuntelemaan live-musiikkia. Musiikki ja bändikin oli kyllä ihan siedettävää, mutta silmät ja korvat olikin sitten pidettävä visusti kiinni siinä, mitä lavalla tapahtui, koska se 'kesäkerma' siinä ympärillä... Huh huh, ei voi muuta sanoa. Ja pätee molempiin sukupuoliin. Törmäsin pariin tuttuunkin, mikä oli todennäköisyyden puitteissa todella käsittämätöntä. Myöhäinen arki-ilta ja noin tunnin rupeama heti viiden vuoden päästä edellisestä kerrasta. Mutta ei siinä mitään, kiva oli heidänkin kanssa vaihtaa kuulumisia.
maanantai 1. elokuuta 2016
niitä näitä kaalinpäitä
Eniten kesälomasta saa irti, kun tekee joka päivä jotain pientä. Ei mene loma ihan kokonaan auringossa maaten, muttei myöskään tule lomauupumusta, jolloin taas töihin mennessä on ihan yhtä väsynyt - tai väsyneempikin - kuin loman alkaessa.
Pannukakun voi helposti tehdä sämpyläjauhoihin. Testattu on. Ja mansikkahilliä tietty! Lomalla meikäläisestä on kuoriutunut pannukakuntuoksuinen äiti: lapset ovat saaneet muutamana aamuna herätä tuoreen pannukakun tuoksuun. Tänäänkin, jahka heräävät.
Ihmettelen, kuka ostaa timanttikorun netistä. Näkemättä sitä luonnossa.
Ei ole uutinen, mutta pakko on taas kehua strutsinsulista tehtyä pölyhuiskua. Se on ihan kone vielä vuosienkin jälkeen! Erityisen erinomainen se on silloin, kun pölyjä pitää pyyhkiä elektronisista vempaimista, joissa on sen miljoona nappia ja nippeliä, ja silloin, kun tuolien, kaappien, vitriinien ja senkkien tassut ja muut tuhannet mutkat haluaa saada pölyttömiksi. Rätti on täysin hyödytön molempien kohteiden kannalta, mutta pölyhuisku rulettaa.
Tuoreet herneet saivat silmäni kutisemaan, vaikken ollut käsilläni silmiä hipaissutkaan. Mielenkiintoinen juttu. Meni kyllä ohi ilman lääkitystä. Enkä aio luopua herneksistä!
Mitä tekevät ne ihmiset, jotka omien sanojensa mukaan eivät ikinä lue kirjoja??
Lainasin työkaverille kuukausia sitten paksun kirjan. Oli aloittanut sen, muttei ollut oikein siitä innostunut. Olin hieman pettynyt, koska olin varma, että hänkin siitä kirjasta tykkäisi. Lomansa jälkeen tuli kertomaan minulle, että loman aikana oli aloittanut lukemisen uudestaan ja suorastaan ahminut sen kirjan. Ei olisi malttanut tehdä muuta kuin vain lukea ja lukea. Helpotuksen huokaus, en ollut sittenkään arvioinut työkaveria pieleen. Tai kirjaa.
Onneksi Isommalle oli kesätöitä kuudeksi viikoksi. Oltaisiin kaikki muuten tultu hulluiksi, kun Isompi koko ajan nytkin, kahden lomapäivän jälkeen, kyselee "mitä mä voisin/ me voitais tehdä?" Pleikan peluu on loppunut kokonaan; heinäkuussa ei omien sanojensa mukaan pelannut kertaakaan, mikä on aivan käsittämätön juttu, koska jossain välissä olin huolissani siitä, jos se pleikkaohjain vaikka juurtuu hänen kämmeneensä. Siunaan kyllä sen Pokémon Go -pelin keksijää! Sen ansiosta Isompi on a) liikkunut enemmän kuin vuosiin, 2) ULKOILLUT enemmän kuin vuosiin ja c) hänellä on ollut jotain tekemistä.
Edelliseen liittyen nähtiin eilen kauppakeskuksessa Isomman ala-asteen luokanopettaja vaimonsa ja koulunsa aloittavan poikansa kanssa. Poika reippaana kertoi näistä metsästettävistä pokémoneista ja että olivat isin kanssa saaneet kiinni sellaisen, jolla oli "hassut tissit". Revettiin kaikki nauramaan ja mä sanoin, että nyt mä ymmärrän, miksi nuoret miehet ovat siitä metsästyksestä niin innoissaan. Arvasin, että tissithän siellä tietty väijyy taustalla.
JälkiMärinät:
Soon muuten elokuu ny. Ja puolet B-stanian väestä viettää syntymäpäiviään. Eipä ole vaikea arvata, miksi juuri heinä-elokuun lapset ovat täällä niin laajaperäisestimittaisesti edustettuina.
Pannukakun voi helposti tehdä sämpyläjauhoihin. Testattu on. Ja mansikkahilliä tietty! Lomalla meikäläisestä on kuoriutunut pannukakuntuoksuinen äiti: lapset ovat saaneet muutamana aamuna herätä tuoreen pannukakun tuoksuun. Tänäänkin, jahka heräävät.
Ihmettelen, kuka ostaa timanttikorun netistä. Näkemättä sitä luonnossa.
Ei ole uutinen, mutta pakko on taas kehua strutsinsulista tehtyä pölyhuiskua. Se on ihan kone vielä vuosienkin jälkeen! Erityisen erinomainen se on silloin, kun pölyjä pitää pyyhkiä elektronisista vempaimista, joissa on sen miljoona nappia ja nippeliä, ja silloin, kun tuolien, kaappien, vitriinien ja senkkien tassut ja muut tuhannet mutkat haluaa saada pölyttömiksi. Rätti on täysin hyödytön molempien kohteiden kannalta, mutta pölyhuisku rulettaa.
Tuoreet herneet saivat silmäni kutisemaan, vaikken ollut käsilläni silmiä hipaissutkaan. Mielenkiintoinen juttu. Meni kyllä ohi ilman lääkitystä. Enkä aio luopua herneksistä!
Mitä tekevät ne ihmiset, jotka omien sanojensa mukaan eivät ikinä lue kirjoja??
Lainasin työkaverille kuukausia sitten paksun kirjan. Oli aloittanut sen, muttei ollut oikein siitä innostunut. Olin hieman pettynyt, koska olin varma, että hänkin siitä kirjasta tykkäisi. Lomansa jälkeen tuli kertomaan minulle, että loman aikana oli aloittanut lukemisen uudestaan ja suorastaan ahminut sen kirjan. Ei olisi malttanut tehdä muuta kuin vain lukea ja lukea. Helpotuksen huokaus, en ollut sittenkään arvioinut työkaveria pieleen. Tai kirjaa.
Onneksi Isommalle oli kesätöitä kuudeksi viikoksi. Oltaisiin kaikki muuten tultu hulluiksi, kun Isompi koko ajan nytkin, kahden lomapäivän jälkeen, kyselee "mitä mä voisin/ me voitais tehdä?" Pleikan peluu on loppunut kokonaan; heinäkuussa ei omien sanojensa mukaan pelannut kertaakaan, mikä on aivan käsittämätön juttu, koska jossain välissä olin huolissani siitä, jos se pleikkaohjain vaikka juurtuu hänen kämmeneensä. Siunaan kyllä sen Pokémon Go -pelin keksijää! Sen ansiosta Isompi on a) liikkunut enemmän kuin vuosiin, 2) ULKOILLUT enemmän kuin vuosiin ja c) hänellä on ollut jotain tekemistä.
Edelliseen liittyen nähtiin eilen kauppakeskuksessa Isomman ala-asteen luokanopettaja vaimonsa ja koulunsa aloittavan poikansa kanssa. Poika reippaana kertoi näistä metsästettävistä pokémoneista ja että olivat isin kanssa saaneet kiinni sellaisen, jolla oli "hassut tissit". Revettiin kaikki nauramaan ja mä sanoin, että nyt mä ymmärrän, miksi nuoret miehet ovat siitä metsästyksestä niin innoissaan. Arvasin, että tissithän siellä tietty väijyy taustalla.
JälkiMärinät:
Soon muuten elokuu ny. Ja puolet B-stanian väestä viettää syntymäpäiviään. Eipä ole vaikea arvata, miksi juuri heinä-elokuun lapset ovat täällä niin laaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)