suojelualue

Ihana, ihana vesisade !

Tykkään kesäisistä vesisateista, mutta keväinen vesisade on vielä ihanampi, kun se vielä pölyä ja likaa mennessään ja jättää jälkeensä kirkkaampia, raikkaampia kevätvärejä.

En tiedä, kuka vallasihminen tällä meidän piskuisella kotikadullamme asuu, mutta se on ihan varma, että tämä tie hoidetaan kyllä tällä alueella ensimmäisenä keväällä kuntoon. Hiekat oli jo nuoltu pois, kun niitä muilla isommillakin teillä oli vielä kasapäin. Ei tarvitse meidän tarpoa hiekassa ja pölyssä. Uskomatonta, mutta en tietenkään valita.

Sama juttu on talvella. Ei tarvitse tämän tien varrella asuvien tarttua lapioon, jotta saisivat autonsa ulos pihoilta, kun talven ensimmäiset lumimyräkät yllättävät. Meidän tie on aurattu jo klo 6 aamulla, kun muilla alueen teillä porukat saavat ihan itse aamulla ensin aurata väylänsä ulos ja iltapäivällä sitten huhkia autotiellä, kun autot tarttuvat pohjistaan auraamattomaan tiehen.

Samoin meille vaihdettiin uudet katulamputkin jostain kumman syystä, vaikka entiset vielä toimivat moitteettomasti. Ja vain todellakin tälle meidän pätkälle. Nyt on, kuulkaas, sellainen valaistus, että näkee kadulla vaikka langan pujottaa neulansilmään yön mustimpana hetkenä. Tiedän urheilukenttiäkin, joilla on surkeammat lamput kuin tällä meidän sivukujalla.

Notta kiitosta vaan sille, kelle kiitos kuuluu.

JälkiMärinät:
On se kyllä ihanaa omistaa isot lapset, jotka mielellään lähtevät kantoavuksi ja muutenkin seuraksi kauppareissuille. Ihan itse jopa usein ehdottavat, jotta lähdetäänkö kauppaan. Ei tarvitse meikäläisen yksin selkä vääränä kantaa kauppakasseja. Enkä muista, milloin olisin nähnyt jonkun näiden meidän lasten kaverin olevan vanhempiensa kanssa maitokaupassa. Vähänkös taas tuntuu sydämessä hyvältä.

***

Marjaanan päivän epistolasta tuli mieleen, kun meillä Isompi jäi kiinni (!) kiroilusta.

Isompihan ei siis kiroile. Ei ainakaan kotona - ei edes pelatessaan pleikkaa kavereiden kanssa - eikä varsinkaan minun kuulteni. Siksi se kiinni jääminen tulikin ihan puun takaa. Kulissit kaatuivat kolisten ja virheelliset puhtoiset mielikuvat pasahtivat sirpaleiksi.

Kyse oli ihan klassisesta tilanteesta: Isomman puhelin soitti minulle itsekseen tyypin taskussa ja sitä kautta kuulin sitten pätkän keskustelua, joka ei todellakaan ollut tarkoitettu meikäläisen korville. Siellä vilahti v-sana ja sillä sekunnilla liinatukka lapseni muuttui mielikuvissani sarvipäiseksi belsebuubiksi. Noin pikkasen liioitellen.

Todellisuudessa tilanne oli koominen, kun tajusin oman ällistykseni. Kertalaakista tuli kirkkaaksi sekin tosiasia, että myös lapsilla/ nuorilla on se kotiminä ja sitten on se kaveriminä. Ja ehkä vielä kouluminäkin. Monitahoisia otuksia nekin penteleet.