perjantai 12. elokuuta 2016

vähempikin olisi riittänyt, kiitos

Meinaan, pikkasen liikaa tuli nyt infoa Siltsusta. Olisin mainiosti pärjännyt ilmankin, suorastaan mieluummin.

Ja jos joku nyt ei tiedä, mihin iltapulun lööppiin viittaan, niin olkoon hän ikionnellinen. En aio sitä tähän todellakaan linkittää.

Mutta juu, siinä taisi muutamalta muorilta mennä aamupuurot vääriin kitusiin, kun lehtensä avasivat. Ei sillä, että siinä 'uutisessa' mitään sisällöllisesti uutta ja ihmeellistä olisi ollut. Siltsuhan on tullut kaapista jo aikoja sitten - mikä on hieno juttu - ja kaikki todennäköisesti tietävät, että homoseksiin saattaa todellakin kuulua jossain määrin myös sitä tuhkaluukkumeininkiä, mutta ylipäätään se, että tämä asia oli nostettu päivän ykkösuutiseksi, oli kerrassaan... Noh, ällistyttävää nyt ainakin.

Eli en jatkossakaan tule ostamaan ko. 'uutis'lehtiä.

JälkiMärinät:
Näköjään se on raja meikäläiselläkin, vaikka muuten varsin hällävälisti olenkin.

EDIT kl 16:52
Niin. Nyt sitten tämän blogin kävijälaskuri varmaan räjähtää, kun tuli laitettua tuo sana. Antaa räjähtää, en jaksa ruveta väsäämään kiertoilmauksia.

23 kommenttia:

  1. Mun täytyy nyt olla ikionnellinen, kun en tiedä mistä lööpistä on kyse :)

    Toiseen asiaan: mä kun olen pölyfanaatikko ( myös vähän pölyallerginen) ja sä mainitsit jossain aiemmassa postauksessa, miten kätevä on strutsinsulkahuiska. Niin mistä niitä voi hankkia? Ei löydy ainakaan meidän isoista lähimarketeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnensirpa!

      Ei niitä marketeista löydä. Kuukkelin kertomaa: siivous.fi -sivustolla niitä myydään.

      Ens jouluna mä kyllä menen samoille markkinoille, millä kävin viime jouluna ja ostan nivaskan niitä pölyhuiskia ja jakelen teille himosiivoojille. :D

      Poista
    2. Kiitos! Joulua odotellen ;D

      Poista
  2. Huh, onneksi mäkään en ole käynyt tänään kaupassa, vaikka kaupungissa kävinkin.
    Ihmettelin vain missä välissä kaupungin perusta, vanha tuttu kenkäkauppa on muutettu viinibaariksi!
    Ja mihin on kadonnut ompelukone ja -tarviliike sekä kreikkalainen ruokakauppa. Tilalle oli tullut mm. iföyn-liike.
    Ei ole maailma mallillaan, kerta kaikkiaan.

    Viinibaarin nimi on osuvasti Popot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma muuttuu, Pöllöseni, maailma muuttuu.

      Hyvin oivallettu nimi paarille! :)

      Poista
  3. Oon niin samaa mieltä. Siltsu on tosi jees ,mutta liika on liikaa,jos ymmärrät mitä tarkoitan

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä, mutta mitä ei myynnin edistämiseksi tehdä. Samaa sarjaa liene nuo kurituspuheet.
    Mutta, minun täytyy poolustaa juuri tätä lehteä. Politiikan toimitus niissä on parempi kuin keskimääräisessä maakuntalehdessä, roimasti parempi. Ja kun ei se Hesarikaan mikään tutkivan journalismin riemuvoitto ole. Yhtä tarkoittamassasi aviisissa ollutta poliitikon haastattelua on käytetty jopa väitöslektion havaintoesimerkkinä, kun piti havainnollistaa hyvin teoreettista asiaa. Hyppää sujuvasti sen keltaisen aineiston yli vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä, mutta luulisi kirjan myyvän ilman tuollaisiakin lööppejä. On sillä Siltsulla niin paljon faneja. Tai ehkä se olikin kääk-lehden myynninedistämislööppi.

      Uskon, kun sanot, vaikka lempilausahdukseni "valhe, emävalhe, tilasto" taitaa kohta muuttua muotoon "valhe, emävalhe, sanomalehti". Nykyään luotan 99% vain siihen, mitä sukulaiset lehtiin kirjottavat. ;)

      Poista
  5. Tjaa, SE lehti näkyy lojuvan pöydällä, taidanpa tähän aamukoomaan lukaista vähän sykettä nostattavaa uutisointia.

    :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaat uskaltaa ?? On se hurja...

      :D

      Poista
    2. No nyt! Ilta-Sanomista luin Siltsujutun mutta siinä ei ollut minun mittapuullani mitään a) uutta b) arveluttavaa. Toki arvasin että alkoholin kanssa on läträtty. Enkö minä nyt (taaskaan) tajunnut?

      Poista
    3. Nettilehdestä IL:n 'viihde'sivuilta löytyy vielä vanha lööppi ensimmäisistä seksikokemuksistaan miehen kanssa. Hrrr.

      Poista
    4. Aaaa, mulla siis tyystin väärä viemäri tonginnassa ;-)

      Poista
    5. No joo, mikähän tuonkin 'tiedon' merkitys oli? Muistin juuri hyvin miksi en pidä Iltalehdestä.

      Poista
    6. Niin just! Ihan onnellisia oltais ilman tuotakin infoa.

      Poista
  6. Jostain luin samanlaisen kritisoivan mielipiteen(iltalehden kenties) kommentoinnista niin siihen joku oli röötännyt notta mielipiteen kertoja on ahdasmielinen ja homofobinen. Eli on tosiaan kansanosaa joka saa kaiken käännettyä suvaitsemattomuudeksi, jos ei vaikka tahdo kuulla tai lukea kenenkään paritteluista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, arvaahan sen. Eli jos ei toisten panemiset kiinnosta, niin heti on vanha kitkerä puritaani. :D

      Poista
  7. Vielä tästä pakko sanoa,että luulenpa ettei kaikki JS:n tykkääjät/fanit/kuunteliat tosiaankaan pidä tällaisesta kirjoittelusta/paljasteluista.Oli kyllä täydellinen floppi. Näkyykö se sitten konserttisaleissa jää nähtäväksi.Ihmetellä täytyy sitä hirveää hinkua kertoa kaikki. Yäk ja plääh��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa minäkin, että olet oikeassa. Toki parisuhteesta ja menneisyydestä voi kertoa, mutta mitä lisäarvoa henkilökuvaan tuovat tuollaiset yksityiskohdat ? Eivät mitään, päinvastoin. Ja jos on joku, jota niistä kiinnostaa lukea, niin siinä on sitten lukijassa jo vikaa.

      Poista
    2. No kuules, minulla on sellainen vanhempi (ollaan eri sukupolvea itseasiassa) opiskelijakaveri, ikää sillee 60v. ja hän pohti ääneen, että mites ne tekee sen, ja miksi ne tekee sen silleen. Hän on sinänsä suvaitsevainen, ei siis ole vastaan tjsp, onpahan vaan silleen utelias. En osallistunut pohdintaan, vaikka hänen luonaan kylässä olikin. OP

      Poista
    3. :D Okei... Siis kun fyysisesti olemme tällaisia suht yksitoikkoisia (kuin legot), niin en millään - vaikka hyvän mielikuvituksen omaankin - osaa kuvitella kuin tasan yhden tavan tehdä sitä. Tekee sen sitten härkäparina tai muuten. Ja kysymykseen miksi, on myös vain yksi Lappareiden vastaus: se tekee gutaa. :D Jotta herää kysymys: MIKSI näitä pitää pohtia, kun vastaukset ovat itsestäänselvät ? Tai ehkä jollekin tynnyrissä kasvaneelle ne eivät ole. En tiedä, olen hämmentynyt.

      :)

      Poista