On se, kun äidillä ja teinipojalla on yhteinen kuumavaha kainalokarvojen poistoon.
JälkiMärinät:
Ja on se, kun äiree saa ison lapsensa seuraksi sauvakävelylenkille. Eikä tarvinnut edes pakottaa.
keskiviikko 31. elokuuta 2016
tiistai 30. elokuuta 2016
ehdottomasti syksy
Juu, on se. Ja sen tietää siitä, että uunissa on paistumassa syksyn ensimmäinen omenakaurapaistos. Tein sen työkaverilta saamistani omenista, koska omat melbat pitää säästää syötäväksi suoraan puusta. Niitä ei raaski 'tuhlata' paistokseen.
Onneksi tuli ostettua vaniljajäätelöä. Slurps.
JälkiMärinät:
Toinen selvääkin selvempi syksyn merkki on se, että pitää ostaapussi säkki tuikkukynttilöitä.
Onneksi tuli ostettua vaniljajäätelöä. Slurps.
JälkiMärinät:
Toinen selvääkin selvempi syksyn merkki on se, että pitää ostaa
maanantai 29. elokuuta 2016
ostoksilla
Tultiin ulos apteekista muovikassin - ison - kanssa.
Isompi: "Meillä on enemmän ostoksia apteekista kuin monella on ruokakaupasta."
Revettiin nauramaan, koska tottahan se on. Tavalliset dosetit ovat meille Isomman kanssa surkean pieniä. Pakastusrasioita meidän pitäisi käyttää.
Apteekkilasku oli kolmelle henkilölle 142 euroa. Että silleen. No, näillä pitäisi kestää noin joulukuulle saakka, joten ei se nyt niin paha ollut, jos tekee pari jakolaskua.
Ai niin, vakuutushan maksaa tuosta 90 euroa. Olin ihan unohtaa.
JälkiMärinät:
Käytiin ostamassa mulle nyt se puhelin, kun vanha keksi tänään ihan uuden vaivan ja meikäläisen hermo kului käyt.kats. loppuun. Savunsinisen, harmaan, sinisen, mustan ja valkoisen jälkeen päädyin luonnollisestikin himmeän kullanhohtoiseen luuriin. Tosin mustilla suojakuorilla, kun ei niitä ollut kullan värisiä. Hmpf.
Hän on nimeltään Huawei P9 lite, ystävien kesken Hupsu. Toivon kuitenkin, että osoittautuu älykkääksi Hupsuksi eikä hupsuksi Hupsuksi.
Samalla vaihtui operaattori rajattomaan vaihtoehtoon. Sopii tällaiselle rajattoman viestintäintoiselle ihmiselle mitä parhaiten. Myyjäpoika liitti kaupanpäälle vielä sellaisen puolen vuoden vakuutuksenkin. Toivottavasti sitä ei tarvitse käyttää.
Eikä sitä luottokorttia, joka sekin kuului kauppaan. Onkin vasta neljäs luottokortti meikäläisellä. Ei järjen hiventä, kun vain yhtä käytän noin kerran kolmessa vuodessa, mutta kun kaikissa kauppojen kanta-astujakorteissa on nykyään myös luotto-omituisuus. Todella tarpeellista tällaiselle himoshoppailijalle, mitä meikäläinenkin on. HAH!
Mutta joo, huomenna alkaa vimmattu opiskelu ja viikonpäästä sitten tauoton kännykän hiplaus. EIP!
Isompi: "Meillä on enemmän ostoksia apteekista kuin monella on ruokakaupasta."
Revettiin nauramaan, koska tottahan se on. Tavalliset dosetit ovat meille Isomman kanssa surkean pieniä. Pakastusrasioita meidän pitäisi käyttää.
Apteekkilasku oli kolmelle henkilölle 142 euroa. Että silleen. No, näillä pitäisi kestää noin joulukuulle saakka, joten ei se nyt niin paha ollut, jos tekee pari jakolaskua.
Ai niin, vakuutushan maksaa tuosta 90 euroa. Olin ihan unohtaa.
JälkiMärinät:
Käytiin ostamassa mulle nyt se puhelin, kun vanha keksi tänään ihan uuden vaivan ja meikäläisen hermo kului käyt.kats. loppuun. Savunsinisen, harmaan, sinisen, mustan ja valkoisen jälkeen päädyin luonnollisestikin himmeän kullanhohtoiseen luuriin. Tosin mustilla suojakuorilla, kun ei niitä ollut kullan värisiä. Hmpf.
Hän on nimeltään Huawei P9 lite, ystävien kesken Hupsu. Toivon kuitenkin, että osoittautuu älykkääksi Hupsuksi eikä hupsuksi Hupsuksi.
Samalla vaihtui operaattori rajattomaan vaihtoehtoon. Sopii tällaiselle rajattoman viestintäintoiselle ihmiselle mitä parhaiten. Myyjäpoika liitti kaupanpäälle vielä sellaisen puolen vuoden vakuutuksenkin. Toivottavasti sitä ei tarvitse käyttää.
Eikä sitä luottokorttia, joka sekin kuului kauppaan. Onkin vasta neljäs luottokortti meikäläisellä. Ei järjen hiventä, kun vain yhtä käytän noin kerran kolmessa vuodessa, mutta kun kaikissa kauppojen kanta-astujakorteissa on nykyään myös luotto-omituisuus. Todella tarpeellista tällaiselle himoshoppailijalle, mitä meikäläinenkin on. HAH!
Mutta joo, huomenna alkaa vimmattu opiskelu ja viikonpäästä sitten tauoton kännykän hiplaus. EIP!
sunnuntai 28. elokuuta 2016
sittenkin syksy
Olen aina luullut olevani kesäihminen. Talven jälkeen kevät on yhtä tuskaa ja hammasten kiristelyä, kun odotan kesää kieli pitkällä. Ja onhan se kesä ihmisen parasta aikaa, mutta puolensa on kyllä syksylläkin.
Syksyllä metsä tuoksuu ihan toisella tavalla ja ilma on eri tavalla raikasta, jotenkin helpompaa hengittää, kuin muina vuodenaikoina. Siksi ulkoilukin tuntuu houkuttelevammalta.
Joten ehkä mä sittenkin olen piirun verran enemmän syksyihminen. Rajalla syntynyt.
JälkiMärinät:
Viikonloppuna näin n. meikäläisen pituisen naisen, jolla oli Pahteri isolla P:llä. Olisi pitänyt mennä utelemaan, mistä hän oli farkkunsa ostanut.
Syksyllä metsä tuoksuu ihan toisella tavalla ja ilma on eri tavalla raikasta, jotenkin helpompaa hengittää, kuin muina vuodenaikoina. Siksi ulkoilukin tuntuu houkuttelevammalta.
Joten ehkä mä sittenkin olen piirun verran enemmän syksyihminen. Rajalla syntynyt.
JälkiMärinät:
Viikonloppuna näin n. meikäläisen pituisen naisen, jolla oli Pahteri isolla P:llä. Olisi pitänyt mennä utelemaan, mistä hän oli farkkunsa ostanut.
lauantai 27. elokuuta 2016
"mä vihaan tätä madafakin darraa..."
Tai en mä, mutta ne, joilla se darra on. Niitäkin meinaan tänä aamuna löytyy.
Olin eilen isoissa bileissä. Kivaa oli. Bändi soitti kelvollisesti, ruoka oli hyvää ja juomiakin olisi ollut ihan riittävästi - joidenkin kohdalla voisi sanoa, että jopa liikaakin. Itse tyydyin alkoholittomiin vaihtoehtoihin ja taisinkin kuulua siihen kolmen ihmisen vähemmistöön, jotka tekivät samoin.
Meikäläistä ei haittaa olla se ainoa, joka on vesiselvänä bileissä. Pystyn bailaamaan ja pitämään hauskaa ilman 'polttoainettakin' jopa niin, että kaverit taannoin sanoivat, ettei meikäläisestä erota olenko hiprakassa vai en. Käytöksessä ei ole mitään eroa. Siis siinä pälätyksen ja käkätyksen määrässä. Mutta jossain tulee se raja minullakin.
Eilen illalla se tuli jatkoilla siinä kohtaa, kun jouduin miettimään, pääseeköhän eräs juhlija turvallisesti kotiin. Ja siinä, kun en enää saanut mitään selvää toisen puheesta, joka oli kuin suu olisi ollut täynnä karhunsammallusta.
En muista, milloin olisin viimeksi nähnyt niin totaalisen naula päässä olevia keski-ikää lähenteleviä ihmisiä. Tuli itsellekin ihan huono olo heitä katsoessa, etenkin kun ajattelin sitä kaikkien darrojen isoäitiä, joka heitä tänä aamuna kiusaa. Samalla pelotti, että tulevat pää edellä alas portaita ja katkaisevat vielä niskansa. Vaikka kai se jossain määrin pitää kutinsa, että lapsilla, hulluilla ja humalaisilla on olemassa ihan eri tason suojelusenkelit. Onneksi.
Baarissa katsoin bilettäviä ihmisiä ja siunasin mielessäni, että on se Luojan lykky, että ne ajat ovat meikäläisen kohdalla kaukana takana päin. En vaan kertakaikkiaan enää jaksaisi sitä yhtään. Samalla mietin, missäköhän sitä oikein viettäisi vapaa-aikaansa, jos olisi sinkku. Etenkin jos olisi pariutumisajatuksia mielessä. Kuppiloissa en ainakaan.
JälkiMärinät:
Kävin viikolla käyttämässä saamani lahjakortin kosmetologikoululla. Tunnin jalkahoito kynsien lakkauksella sekä elämäni ensimmäinen geelilakkaus sormien kynsiin.
Sormien kynsissä olikin pitkästä aikaa sen verran pituutta, että vaikka neiti sitä vähensikin, niin siltikin jäi vielä juhlapituutta lakattavaksi. Kivat tuli. Pääsee halvemmalla, kun osaa kasvattaa itse omat kyntensä.
Olin eilen isoissa bileissä. Kivaa oli. Bändi soitti kelvollisesti, ruoka oli hyvää ja juomiakin olisi ollut ihan riittävästi - joidenkin kohdalla voisi sanoa, että jopa liikaakin. Itse tyydyin alkoholittomiin vaihtoehtoihin ja taisinkin kuulua siihen kolmen ihmisen vähemmistöön, jotka tekivät samoin.
Meikäläistä ei haittaa olla se ainoa, joka on vesiselvänä bileissä. Pystyn bailaamaan ja pitämään hauskaa ilman 'polttoainettakin' jopa niin, että kaverit taannoin sanoivat, ettei meikäläisestä erota olenko hiprakassa vai en. Käytöksessä ei ole mitään eroa. Siis siinä pälätyksen ja käkätyksen määrässä. Mutta jossain tulee se raja minullakin.
Eilen illalla se tuli jatkoilla siinä kohtaa, kun jouduin miettimään, pääseeköhän eräs juhlija turvallisesti kotiin. Ja siinä, kun en enää saanut mitään selvää toisen puheesta, joka oli kuin suu olisi ollut täynnä karhunsammallusta.
En muista, milloin olisin viimeksi nähnyt niin totaalisen naula päässä olevia keski-ikää lähenteleviä ihmisiä. Tuli itsellekin ihan huono olo heitä katsoessa, etenkin kun ajattelin sitä kaikkien darrojen isoäitiä, joka heitä tänä aamuna kiusaa. Samalla pelotti, että tulevat pää edellä alas portaita ja katkaisevat vielä niskansa. Vaikka kai se jossain määrin pitää kutinsa, että lapsilla, hulluilla ja humalaisilla on olemassa ihan eri tason suojelusenkelit. Onneksi.
Baarissa katsoin bilettäviä ihmisiä ja siunasin mielessäni, että on se Luojan lykky, että ne ajat ovat meikäläisen kohdalla kaukana takana päin. En vaan kertakaikkiaan enää jaksaisi sitä yhtään. Samalla mietin, missäköhän sitä oikein viettäisi vapaa-aikaansa, jos olisi sinkku. Etenkin jos olisi pariutumisajatuksia mielessä. Kuppiloissa en ainakaan.
JälkiMärinät:
Kävin viikolla käyttämässä saamani lahjakortin kosmetologikoululla. Tunnin jalkahoito kynsien lakkauksella sekä elämäni ensimmäinen geelilakkaus sormien kynsiin.
Sormien kynsissä olikin pitkästä aikaa sen verran pituutta, että vaikka neiti sitä vähensikin, niin siltikin jäi vielä juhlapituutta lakattavaksi. Kivat tuli. Pääsee halvemmalla, kun osaa kasvattaa itse omat kyntensä.
torstai 25. elokuuta 2016
vain suomalaiset...
Poliisi löysi hädissään olevan "karvaisen kaverin" Kumpulasta - tiedätkö omistajaa?
IL Perjantai 19.8.2016 klo 11.01 (päivitetty klo 11.10
Helsingin poliisi etsii Facebookissa omistajaa nallelle, joka löytyi Helsingin Kumpulasta.
Poliisin mukaan karvainen kaveri oli kylmissään ja hitusen hädissään. Nalle otettiin talteen, ja se on nyt turvassa Pasilan poliisiasemalla.
Poliisista arvellaan, että nalle on pudonnut joltain koulunsa aloittaneelta tai kenties pienemmältä piltiltä.
Mikäli nalle vaikuttaa tutulta, voi poliisiin ottaa sähköpostitse yhteyttä palaute.helsinki@ poliisi.fi.
***
Ja sitten oli söpö kuva poliisisedän kämmenellä istuvasta nallesta.
Menkääs immeiset katsomaan tähän juttuun annetut kommentit.
Ei perkele sentään. Että sitten löytyy sitruunaperseitä, jotka tästäkin jutusta pahoittivat mielensä. Mä en voi käsittää tollasia ihmisiä ! Mikä helvetti niillä oikein viiraa päässä ?!? Jessus, että sitä tuntee kyllä itsensä fiksuksi, kun noita kommentteja lukee.
JälkiMärinät:
Siis ihan oikeesti nyt !!
Poliisista arvellaan, että nalle on pudonnut joltain koulunsa aloittaneelta tai kenties pienemmältä piltiltä.
Mikäli nalle vaikuttaa tutulta, voi poliisiin ottaa sähköpostitse yhteyttä palaute.helsinki@ poliisi.fi.
***
Ja sitten oli söpö kuva poliisisedän kämmenellä istuvasta nallesta.
Menkääs immeiset katsomaan tähän juttuun annetut kommentit.
Ei perkele sentään. Että sitten löytyy sitruunaperseitä, jotka tästäkin jutusta pahoittivat mielensä. Mä en voi käsittää tollasia ihmisiä ! Mikä helvetti niillä oikein viiraa päässä ?!? Jessus, että sitä tuntee kyllä itsensä fiksuksi, kun noita kommentteja lukee.
JälkiMärinät:
Siis ihan oikeesti nyt !!
keskiviikko 24. elokuuta 2016
rofee ja poldee
Tänään illalla seitsemän jälkeen Mannerheimintiellä Forumia vastapäätä.
Joku huusi kovalla äänellä poliisia. Mies juoksi lujaa punaisen kassin kanssa tien yli mutkitellen autojen välistä ruuhkassa. Konstaapeli painoi kipittäen perässä. Maija kaahasi pillit ulvoen sekin perään. Kahden (tai kolmen ?) hengen porukka - uhrit ? - juoksivat hekin joukon jatkona, minkä jaloistaan pääsivät.
Valitettavasti olin sen verran kaukana, etten nähnyt, miten takaa-ajo päättyi. Tai oliko koko hässäkkä faktaa vai fiktiota. Jotenkin epäilen jälkimmäistä, oli niin absurdi tilanne.
JälkiMärinät:
Jos omistaa tuhdin tarakan, niin miksi aina oletetaan, että omistaa myös pitkät koivet ?
Meinaan farkkuja.
Joku huusi kovalla äänellä poliisia. Mies juoksi lujaa punaisen kassin kanssa tien yli mutkitellen autojen välistä ruuhkassa. Konstaapeli painoi kipittäen perässä. Maija kaahasi pillit ulvoen sekin perään. Kahden (tai kolmen ?) hengen porukka - uhrit ? - juoksivat hekin joukon jatkona, minkä jaloistaan pääsivät.
Valitettavasti olin sen verran kaukana, etten nähnyt, miten takaa-ajo päättyi. Tai oliko koko hässäkkä faktaa vai fiktiota. Jotenkin epäilen jälkimmäistä, oli niin absurdi tilanne.
JälkiMärinät:
Jos omistaa tuhdin tarakan, niin miksi aina oletetaan, että omistaa myös pitkät koivet ?
Meinaan farkkuja.
tiistai 23. elokuuta 2016
rohkaisun sana
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.
Ps.23:4.
JälkiMärinät:
Suomalainen terveydenhoitojärjestelmä on jälleen - ties kuinka monennen kerran - osoittanut huolehtivansa apuatarvitsevasta.
Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka olette omalta osaltanne meitä auttamassa.
Ps.23:4.
JälkiMärinät:
Suomalainen terveydenhoitojärjestelmä on jälleen - ties kuinka monennen kerran - osoittanut huolehtivansa apuatarvitsevasta.
Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka olette omalta osaltanne meitä auttamassa.
lauantai 20. elokuuta 2016
minä syön nyt lihapiirakkaa
Käytiin Työystävän kanssa sitten Hämeen linnassa keskiaikaisilla markkinoilla.
Kiva päivä oli. Työystävältä oli vahingossa jäänyt joku kännykän askelmittari päälle, joka sitten kertoi, että oltiin pyöritty viiden kilometrin edestä markkinoille, markkinoilla, linnassa ja markkinoilta. Ja mikäs oli pyöriessä, kun oli ihan mielettömän täydellinen keli. Lämmintä, mutta aurinko pysyi pilvessä. Muutaman kerran aurinko pilkahti ja sitten olikin jo ihan hiki, vaikka meikäläiselläkin oli kevyt hihaton kesätunika kevytfarkkujen päällä. Ihmeellisiä nämä kesäiset syyspäivät.
Paljon oli esillepanijoita tänäkin vuonna. Jotenkin tuntui, että jopa enemmän kuin esim. viime vuonna, mutta voi olla, että viime vuonna emme kaikkea tajunneet kierrellä. Linnan puisto oli täynnä kojuja, joissa joko myytiin tai esitettiin tai sitten molempia. Työystävä osti lapselleen puumiekan, minä tyydyin ostamaan tuliaisiksi säkillisen juureen tehtyä ruisleipää, lihapiirakoita ja hillomunkkeja. Lounaaksi syötiin lohta, muikkuja, perunoita ja kasviksia. Hyvää oli ja vaikka muikut eivät todellakaan olleet hemosuolaisia, niin silti meinasin koko ajan tikahtua janoon. Lämmin päivä, ulkoilu ja ruoka sen tekivät. Ja bajamajat. Eli jos lähin vessa on bajamaja, ei tee mieli juoda ennen kuin on ihan pakko.
Jo vuosia olen himoinnut itselleni sellaista hupullista villaviittaa. Nytkin niitä näkyi monia. Ihmisten päällä, ei myynnissä. Kun taas yksi tuli vastaan, nykäisin naista viitasta ja kysyin, mistä niitä saa. Hassusti saattui, kun toinen nainen, jonka kanssa jutteli, oli juurikin se viittojen tekijä! Kerrankin avasin suuni oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sain käyntikortin ja nyt tarvitsee vain tilata itselleen mieluinen.
Käytiin myös tutustumassa linnaan. Jälleen kerran. Hämeen linna on ehdottomasti se tutuin linna Suomessa meikäläiselle. Varmasti toistakymmentä kertaa on siellä tullut käytyä, yleensä aina markkinoiden aikaan. Nyt satuttiin kaivohuoneeseen juuri, kun opas kertoi kaivon tarinan. Liityttiin mukaan seurueeseen ja kuultiin muitakin juttuja linnasta, mm. linnan kummituksesta.
Viisi tuntia markkinoita oli ihan passeli rupeama. Ensi vuonna varmaan taas.
Ai niin! Markkinoilla ei kukaan myynyt metrilakua. Uskomatonta!! (Siis hyvä juttu.)
JälkiMärinät:
En muista minä vuonna olen viimeksi syönyt lihapiirakkaa. Nyt kävin kotimatkalla ostamassa nakkeja, majoneesia ja sinappikurkkusalaattia tungettavaksi lihapiirakan sisään juuston, ketsupin ja salaatin kanssa.
Kiva päivä oli. Työystävältä oli vahingossa jäänyt joku kännykän askelmittari päälle, joka sitten kertoi, että oltiin pyöritty viiden kilometrin edestä markkinoille, markkinoilla, linnassa ja markkinoilta. Ja mikäs oli pyöriessä, kun oli ihan mielettömän täydellinen keli. Lämmintä, mutta aurinko pysyi pilvessä. Muutaman kerran aurinko pilkahti ja sitten olikin jo ihan hiki, vaikka meikäläiselläkin oli kevyt hihaton kesätunika kevytfarkkujen päällä. Ihmeellisiä nämä kesäiset syyspäivät.
Paljon oli esillepanijoita tänäkin vuonna. Jotenkin tuntui, että jopa enemmän kuin esim. viime vuonna, mutta voi olla, että viime vuonna emme kaikkea tajunneet kierrellä. Linnan puisto oli täynnä kojuja, joissa joko myytiin tai esitettiin tai sitten molempia. Työystävä osti lapselleen puumiekan, minä tyydyin ostamaan tuliaisiksi säkillisen juureen tehtyä ruisleipää, lihapiirakoita ja hillomunkkeja. Lounaaksi syötiin lohta, muikkuja, perunoita ja kasviksia. Hyvää oli ja vaikka muikut eivät todellakaan olleet hemosuolaisia, niin silti meinasin koko ajan tikahtua janoon. Lämmin päivä, ulkoilu ja ruoka sen tekivät. Ja bajamajat. Eli jos lähin vessa on bajamaja, ei tee mieli juoda ennen kuin on ihan pakko.
Jo vuosia olen himoinnut itselleni sellaista hupullista villaviittaa. Nytkin niitä näkyi monia. Ihmisten päällä, ei myynnissä. Kun taas yksi tuli vastaan, nykäisin naista viitasta ja kysyin, mistä niitä saa. Hassusti saattui, kun toinen nainen, jonka kanssa jutteli, oli juurikin se viittojen tekijä! Kerrankin avasin suuni oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sain käyntikortin ja nyt tarvitsee vain tilata itselleen mieluinen.
Käytiin myös tutustumassa linnaan. Jälleen kerran. Hämeen linna on ehdottomasti se tutuin linna Suomessa meikäläiselle. Varmasti toistakymmentä kertaa on siellä tullut käytyä, yleensä aina markkinoiden aikaan. Nyt satuttiin kaivohuoneeseen juuri, kun opas kertoi kaivon tarinan. Liityttiin mukaan seurueeseen ja kuultiin muitakin juttuja linnasta, mm. linnan kummituksesta.
Viisi tuntia markkinoita oli ihan passeli rupeama. Ensi vuonna varmaan taas.
Ai niin! Markkinoilla ei kukaan myynyt metrilakua. Uskomatonta!! (Siis hyvä juttu.)
JälkiMärinät:
En muista minä vuonna olen viimeksi syönyt lihapiirakkaa. Nyt kävin kotimatkalla ostamassa nakkeja, majoneesia ja sinappikurkkusalaattia tungettavaksi lihapiirakan sisään juuston, ketsupin ja salaatin kanssa.
perjantai 19. elokuuta 2016
matkapuhelin nykii
Se taitaa nyt todellakin olla elinkaarensa päässä. Meinaan kännykkä. Ihan vielä en olisi siitä luopunut, vastahan se on minulla ollut sen kuusi vuotta (en taannoin ostanut ihan uusinta mallia). Nyt se kuitenkin pykii sen verran jatkuvasti, että alkaa jo hermo kiristyä. Kun ei saa puhelinta auki. Eikä siihen vastattua.
Tietäis vaan, minkälaisen ostais. Onko studioraadilla ehdotuksia ?
Vaatimuksia ei ole paljon: pitää voida soittaa ja laittaa tekstiviestejä, radio, herätyskello, kalenteri, kamera. Ai niin! Helppo Käyttöisyys. Niin, ja pitää olla sen verran kokoa, että meikäläinenkin näkee sillä operoida. Hinta saa olla edullinen, mutta ei ole pakko.
Merkillä on sen verran väliä, että tämän neljännen nokialaiseni (ja ylipäätään 4. puhelimeni) jälkeen olen valmis siirtymään johonkin muuhun merkkiin. Paitsi en i-alkuiseen.
Riepoo jo valmiiksi, kun tiedän, ettei se uusi puhelin tule kestämään kuin murto-osan näiden edellisten käyttöiästä. Pöyristyttävää kerskakulutusta ja tuhlausta!
JälkiVaroitus:
Kekä huomenna suuntaa kulkunsa Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoille, tulee hänen varautua pahimman varalta. Saattaa meinaan törmätä meikäläiseen hän. Notta varoitettu on.
Tietäis vaan, minkälaisen ostais. Onko studioraadilla ehdotuksia ?
Vaatimuksia ei ole paljon: pitää voida soittaa ja laittaa tekstiviestejä, radio, herätyskello, kalenteri, kamera. Ai niin! Helppo Käyttöisyys. Niin, ja pitää olla sen verran kokoa, että meikäläinenkin näkee sillä operoida. Hinta saa olla edullinen, mutta ei ole pakko.
Merkillä on sen verran väliä, että tämän neljännen nokialaiseni (ja ylipäätään 4. puhelimeni) jälkeen olen valmis siirtymään johonkin muuhun merkkiin. Paitsi en i-alkuiseen.
Riepoo jo valmiiksi, kun tiedän, ettei se uusi puhelin tule kestämään kuin murto-osan näiden edellisten käyttöiästä. Pöyristyttävää kerskakulutusta ja tuhlausta!
JälkiVaroitus:
Kekä huomenna suuntaa kulkunsa Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoille, tulee hänen varautua pahimman varalta. Saattaa meinaan törmätä meikäläiseen hän. Notta varoitettu on.
keskiviikko 17. elokuuta 2016
vitun ääliö
Kyllä pisti vihaksi, kun äsken katsoin telkkarista, kuinka idiootti toimittaja tunki mikrofonia itkevän ja totaalisen pettyneen urheilijan suuhun.
Ei helvetti sellaista tehdä !!! Se ei ole keneltäkään pois, jos annetaan urheilijan ensin vähän koota itseään - vaikka ihan seuraavaan päivään saakka - ennen kuin lähdetään sitä haastattelua tekemään.
"Miltä nyt tuntuu ? Mikä siinä meni pieleen ?"
Vittu, jos mä olisin ollut Petra Olli, mä olisin täräyttänyt sitä nuijaa jätkää nyrkillä kuonoon ja tunkenut sen mikrofonin sille sinne, minne aurinko ei paista. Se olisi ollut just oikein typerykselle. Toivottavasti se jätkä saa niin kovat haukut, että saa potkut noista hommista, kun ei yhtään ole tilannetajua.
Hyvä hyvä, Petra !! Hienosti kisasit ! Kova mimmi olet ja sulla on vielä monta voittoa edessä !
JälkiMärinät:
Kävi mielessä toive, että siinä olisi ollut haastateltavana pettynyt Seppo Räty. Oikein herkuttelin ajatuksella, mitä Seppo olisi toimittajalle sanonut. Pistänyt nippuun kyllä ihan viimeisen päälle, se on varmaa. Onneksi Petrakin sen vielä oppii.
Ei helvetti sellaista tehdä !!! Se ei ole keneltäkään pois, jos annetaan urheilijan ensin vähän koota itseään - vaikka ihan seuraavaan päivään saakka - ennen kuin lähdetään sitä haastattelua tekemään.
"Miltä nyt tuntuu ? Mikä siinä meni pieleen ?"
Vittu, jos mä olisin ollut Petra Olli, mä olisin täräyttänyt sitä nuijaa jätkää nyrkillä kuonoon ja tunkenut sen mikrofonin sille sinne, minne aurinko ei paista. Se olisi ollut just oikein typerykselle. Toivottavasti se jätkä saa niin kovat haukut, että saa potkut noista hommista, kun ei yhtään ole tilannetajua.
Hyvä hyvä, Petra !! Hienosti kisasit ! Kova mimmi olet ja sulla on vielä monta voittoa edessä !
JälkiMärinät:
Kävi mielessä toive, että siinä olisi ollut haastateltavana pettynyt Seppo Räty. Oikein herkuttelin ajatuksella, mitä Seppo olisi toimittajalle sanonut. Pistänyt nippuun kyllä ihan viimeisen päälle, se on varmaa. Onneksi Petrakin sen vielä oppii.
tiistai 16. elokuuta 2016
isot kisat
Olen yllättänyt itseni moneen kertaan näiden olympialaisten aikana seuraamasta itselleni täysin vieraita lajeja. Mm. ratsastuksen eri osakilpailuja, purjehdusta, golfia, nyrkkeilyä (!!), kolmiloikkaa ja moukarinheittoa.
Vielä suuremmaksi yllätyksekseni olen jopa nauttinut näiden lajien seuraamisesta. Tai no, en ehkä nyrkkeilyn kohdalla, mutta siinä jännitin lopputulosta kyllä ihan eri tavalla kuin olisin ikinä voinut kuvitella.
Eli ei olympialaiset todellakaan ole pelkkää yleisurheilua ja mustia pikajuoksijoita, vaan paljon, paljon muutakin mielenkiintoista ja ihmeellistä.
Suurimman ällistyksen koin kuitenkin kuunnellessani selostusta ratapyöräilyn säännöistä. Siis ihan oikeasti. Niin häröt kuin vain olla ja voi! Kuinka kukaan voi ikinä pysyä kartalla niiden kanssa ?!? Toisaalta kun ajetaan vaan hulluna rykelmässä ympyrää - ovaalia tai jotain -, niin pitäähän siihen hommaan jotain vaihtelua saada ja sitten on päätetty keksiä ihan perkeleen monimutkaiset säännöt. Tai ehkä ne ovat ihan selkeät jollekin, mutta ei meikäläiselle. Tipahdin kuin eno veneestä jo alkumetreillä selostusta. Passaan.
JälkiMärinät:
Italialainen kirurgi aikoo yrittää päänsiirtoa venäläiselle miehelle. Kertoo paljon sekä italialaisista että venäläisistä.
Vielä suuremmaksi yllätyksekseni olen jopa nauttinut näiden lajien seuraamisesta. Tai no, en ehkä nyrkkeilyn kohdalla, mutta siinä jännitin lopputulosta kyllä ihan eri tavalla kuin olisin ikinä voinut kuvitella.
Eli ei olympialaiset todellakaan ole pelkkää yleisurheilua ja mustia pikajuoksijoita, vaan paljon, paljon muutakin mielenkiintoista ja ihmeellistä.
Suurimman ällistyksen koin kuitenkin kuunnellessani selostusta ratapyöräilyn säännöistä. Siis ihan oikeasti. Niin häröt kuin vain olla ja voi! Kuinka kukaan voi ikinä pysyä kartalla niiden kanssa ?!? Toisaalta kun ajetaan vaan hulluna rykelmässä ympyrää - ovaalia tai jotain -, niin pitäähän siihen hommaan jotain vaihtelua saada ja sitten on päätetty keksiä ihan perkeleen monimutkaiset säännöt. Tai ehkä ne ovat ihan selkeät jollekin, mutta ei meikäläiselle. Tipahdin kuin eno veneestä jo alkumetreillä selostusta. Passaan.
JälkiMärinät:
Italialainen kirurgi aikoo yrittää päänsiirtoa venäläiselle miehelle. Kertoo paljon sekä italialaisista että venäläisistä.
maanantai 15. elokuuta 2016
avautumista
Avauduin viikonloppuna henkilökohtaisista asioistani.. hmm.. tutulle ihmiselle. En ollut tehnyt sitä aiheesta aikaisemmin, koska se olisi ollut jotenkin omien huolien tunkemista toisen niskoille. Nyt kuitenkin sain sellaisen avauksen, jonka mielessäni tulkitsin luvaksi kertoa myös omista jutuistani.
VäliHuomautus:
Miksi aina ajattelen, että toiset harmistuvat tms., jos kerron omista huolistani heille? Enhän minäkään koskaan harmistu tai ole pahoillani, jos muut kertovat huoliaan minulle. Päinvastoin olen iloinen ja otettu, että olen sen arvoinen, että minulle voi mieltään purkaa. Vinksahtanut ajattelutapa vinksahtaneessa mielessä.
Mutta niin. Se on jännä juttu, miten lähellä olevat asiat tuntuvat suuremmilta kuin mitä ovatkaan. Tai oikeastaan kai ihan luonnollista. Onhan puukin isompi katsottuna vierestä kuin pellon takaa.
Joka tapauksessa avautuminen helpotti. Aina se helpottaa. Samoin lukeminen ja kuunteleminen. Kun tajuaa sekä järjellä että tunteella, että asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Siksi olen onnellinen ja kiitollinen kaikesta siitä hyvästä, mitä minulla on joka päivä ympärilläni. Uskon ja luotan siihen, että apua tulee tarvitsevalle ja kaikki järjestyy.
JälkiMärinät:
Tänä iltana otan tupla-ajan - vähintään - iltarukoukselleni. En itseäni, vaan muita ajatellen.
VäliHuomautus:
Miksi aina ajattelen, että toiset harmistuvat tms., jos kerron omista huolistani heille? Enhän minäkään koskaan harmistu tai ole pahoillani, jos muut kertovat huoliaan minulle. Päinvastoin olen iloinen ja otettu, että olen sen arvoinen, että minulle voi mieltään purkaa. Vinksahtanut ajattelutapa vinksahtaneessa mielessä.
Mutta niin. Se on jännä juttu, miten lähellä olevat asiat tuntuvat suuremmilta kuin mitä ovatkaan. Tai oikeastaan kai ihan luonnollista. Onhan puukin isompi katsottuna vierestä kuin pellon takaa.
Joka tapauksessa avautuminen helpotti. Aina se helpottaa. Samoin lukeminen ja kuunteleminen. Kun tajuaa sekä järjellä että tunteella, että asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Siksi olen onnellinen ja kiitollinen kaikesta siitä hyvästä, mitä minulla on joka päivä ympärilläni. Uskon ja luotan siihen, että apua tulee tarvitsevalle ja kaikki järjestyy.
JälkiMärinät:
Tänä iltana otan tupla-ajan - vähintään - iltarukoukselleni. En itseäni, vaan muita ajatellen.
lauantai 13. elokuuta 2016
kevään satoa
Tuskin muistatte, mutta keväällä kävin työpaikkasilmälääkärissä, joka kirjoitti lähetteen meikäläiselle jatkotutkimuksiin HUS:iin. Kiirettä ei ollut, josta syystä HUS sujuvasti delegoi minut tukimuksineni yksityisen silmäsairaalan vaivoiksi.
Eli kysymyksessähän oli näkökenttätutkimus, jossa kävin jo tuossa heinäkuun alussa. Tutkimuksia tehtiin itseasiassa kaksi, koska näin niin hyvin, että ensimmäiseen tutkimukseen varattua aikaa jäi vielä rutkasti jäljelle. "Onpahan lääkärillä sitten kunnolla aineistoa" sanoi hoitajatyttökaimani.
Näkökenttätutkimus oli hauska. Kunpa kaikki tutkimukset - esim. gynekologin yms. - olisivat yhtä mukavia, niin niissähän juoksisi alvariinsa. Tässä laitettiin nassu telineeseen, josta ikäänkuin katsoin ison valkoisen pallon sisään. Pallon 'takaseinässä' näkyi pieni vihreä valopiste, jota piti tuijottaa toinen silmä vuorotellen peitettynä. Käteen annettiin katkaisin, jossa oli nappi peukaloa varten. Ja ei muuta kuin testaamaan.
Näkökentän ulkoreunoilta pitkin pallon sisäpintaa lähestyi yksi kerrallaan valkoinen valopiste ja kun sen havaitsi, piti painaa nappia. Eli kun tuijotin sitä vihreää pistettä, niin jossain vaiheessa se valkoinen valopiste tuli ikäänkuin sivusilmästä näkökenttääni ja silloin piti reagoida peukalolla. Katsetta ei saanut irrottaa vihreästi valosta.
Näin sitten mentiin se reilut puoli tuntia kahteen silmään. Valoja lähestyi vähän joka suunnasta ja niiden koko pieneni, mitä pidemmälle testi eteni. Sanoinkin jossain kohtaa hoitajalle, että luulen painelleeni omiani, nähneeni näkymättömiä. Hoitaja lohdutti, ettei se haittaa, koska niitä valoja tulee joka suunnasta useampia testin aikana, joten kyllä siitä vielä hyvä ja luotettava tutkimustulos saadaan aikaiseksi.
Tutkimuksen jälkeen sovittiin lääkäriaika, jotta pääsen ihan omin korvin kuulemaan, miten silmäni toimivat. Lääkäri oli nyt sitten alkuviikosta.
Ei mitään vikaa näkökentässä. Ihan oli juuri sellainen, mitä nyt tämän ikäiseltä akalta voikin odottaa. Samalla rahalla lääkäri tutki silmäni vielä kertaalleen eikä hänkään löytänyt mitään huomautettavaa. Silmä rakenne on normaali ja terve. Kuivasilmäisyydestä hänkin mainitsi, mutta senhän jo tiesinkin (enkä luonnollisestikaan ole muistanut käyttää silmätippoja edes kerran päivään).
Eli kaikki harhanäyt yms. outoudet johtunevat siis aivoista, ei silmistä. Pääkoppa silmien takana reistailee. Lohduttavaa.
Kysyin lääkäriltä, kun nyt sellaisen tykö olin jälleen kerran itseni saanut hiissattua, jotta onko Äidin sairastama kostea ikärappeuma sillä tavalla perinnöllistä, että asiasta pitäisi olla huolissaan. Lääkäri - hauska nuorehko mies, joka innostui siinä keskustellessamme muistelemaan opiskeluaikojaan - sanoi, että tilastollinen riski on olemassa, mutta totesi heti siihen perään - josta tunnistin jonkinasteisen sielunkumppanuuden -, ettei siitä pidä olla niin huolissaan, koska "valhe, emävalhe, tilasto". Riittää, kun käy tarkistuttamassa silmänsä siinä kolmen vuoden päästä tai aikaisemmin, jos oireita tulee.
Että nyt on sitten sekin oire taputeltu. Mitäs sitten syynättäisiin ?
JälkiMärinät:
Nyt meikäläistä on tähän vuoden sisään tutkittu sitten sen verran hartaasti ja tarkalla seulalla, että alkaa huolestuttavasti näyttää siltä, että olen täällä teidän riesana vielä ensikin jouluna. Paitsi jos lentokone putoaa, mutta siihen olen täysin syytön itse.
Eli kysymyksessähän oli näkökenttätutkimus, jossa kävin jo tuossa heinäkuun alussa. Tutkimuksia tehtiin itseasiassa kaksi, koska näin niin hyvin, että ensimmäiseen tutkimukseen varattua aikaa jäi vielä rutkasti jäljelle. "Onpahan lääkärillä sitten kunnolla aineistoa" sanoi hoitajatyttökaimani.
Näkökenttätutkimus oli hauska. Kunpa kaikki tutkimukset - esim. gynekologin yms. - olisivat yhtä mukavia, niin niissähän juoksisi alvariinsa. Tässä laitettiin nassu telineeseen, josta ikäänkuin katsoin ison valkoisen pallon sisään. Pallon 'takaseinässä' näkyi pieni vihreä valopiste, jota piti tuijottaa toinen silmä vuorotellen peitettynä. Käteen annettiin katkaisin, jossa oli nappi peukaloa varten. Ja ei muuta kuin testaamaan.
Näkökentän ulkoreunoilta pitkin pallon sisäpintaa lähestyi yksi kerrallaan valkoinen valopiste ja kun sen havaitsi, piti painaa nappia. Eli kun tuijotin sitä vihreää pistettä, niin jossain vaiheessa se valkoinen valopiste tuli ikäänkuin sivusilmästä näkökenttääni ja silloin piti reagoida peukalolla. Katsetta ei saanut irrottaa vihreästi valosta.
Näin sitten mentiin se reilut puoli tuntia kahteen silmään. Valoja lähestyi vähän joka suunnasta ja niiden koko pieneni, mitä pidemmälle testi eteni. Sanoinkin jossain kohtaa hoitajalle, että luulen painelleeni omiani, nähneeni näkymättömiä. Hoitaja lohdutti, ettei se haittaa, koska niitä valoja tulee joka suunnasta useampia testin aikana, joten kyllä siitä vielä hyvä ja luotettava tutkimustulos saadaan aikaiseksi.
Tutkimuksen jälkeen sovittiin lääkäriaika, jotta pääsen ihan omin korvin kuulemaan, miten silmäni toimivat. Lääkäri oli nyt sitten alkuviikosta.
Ei mitään vikaa näkökentässä. Ihan oli juuri sellainen, mitä nyt tämän ikäiseltä akalta voikin odottaa. Samalla rahalla lääkäri tutki silmäni vielä kertaalleen eikä hänkään löytänyt mitään huomautettavaa. Silmä rakenne on normaali ja terve. Kuivasilmäisyydestä hänkin mainitsi, mutta senhän jo tiesinkin (enkä luonnollisestikaan ole muistanut käyttää silmätippoja edes kerran päivään).
Eli kaikki harhanäyt yms. outoudet johtunevat siis aivoista, ei silmistä. Pääkoppa silmien takana reistailee. Lohduttavaa.
Kysyin lääkäriltä, kun nyt sellaisen tykö olin jälleen kerran itseni saanut hiissattua, jotta onko Äidin sairastama kostea ikärappeuma sillä tavalla perinnöllistä, että asiasta pitäisi olla huolissaan. Lääkäri - hauska nuorehko mies, joka innostui siinä keskustellessamme muistelemaan opiskeluaikojaan - sanoi, että tilastollinen riski on olemassa, mutta totesi heti siihen perään - josta tunnistin jonkinasteisen sielunkumppanuuden -, ettei siitä pidä olla niin huolissaan, koska "valhe, emävalhe, tilasto". Riittää, kun käy tarkistuttamassa silmänsä siinä kolmen vuoden päästä tai aikaisemmin, jos oireita tulee.
Että nyt on sitten sekin oire taputeltu. Mitäs sitten syynättäisiin ?
JälkiMärinät:
Nyt meikäläistä on tähän vuoden sisään tutkittu sitten sen verran hartaasti ja tarkalla seulalla, että alkaa huolestuttavasti näyttää siltä, että olen täällä teidän riesana vielä ensikin jouluna. Paitsi jos lentokone putoaa, mutta siihen olen täysin syytön itse.
perjantai 12. elokuuta 2016
vähempikin olisi riittänyt, kiitos
Meinaan, pikkasen liikaa tuli nyt infoa Siltsusta. Olisin mainiosti pärjännyt ilmankin, suorastaan mieluummin.
Ja jos joku nyt ei tiedä, mihin iltapulun lööppiin viittaan, niin olkoon hän ikionnellinen. En aio sitä tähän todellakaan linkittää.
Mutta juu, siinä taisi muutamalta muorilta mennä aamupuurot vääriin kitusiin, kun lehtensä avasivat. Ei sillä, että siinä 'uutisessa' mitään sisällöllisesti uutta ja ihmeellistä olisi ollut. Siltsuhan on tullut kaapista jo aikoja sitten - mikä on hieno juttu - ja kaikki todennäköisesti tietävät, että homoseksiin saattaa todellakin kuulua jossain määrin myös sitä tuhkaluukkumeininkiä, mutta ylipäätään se, että tämä asia oli nostettu päivän ykkösuutiseksi, oli kerrassaan... Noh, ällistyttävää nyt ainakin.
Eli en jatkossakaan tule ostamaan ko. 'uutis'lehtiä.
JälkiMärinät:
Näköjään se on raja meikäläiselläkin, vaikka muuten varsin hällävälisti olenkin.
EDIT kl 16:52
Niin. Nyt sitten tämän blogin kävijälaskuri varmaan räjähtää, kun tuli laitettua tuo sana. Antaa räjähtää, en jaksa ruveta väsäämään kiertoilmauksia.
Ja jos joku nyt ei tiedä, mihin iltapulun lööppiin viittaan, niin olkoon hän ikionnellinen. En aio sitä tähän todellakaan linkittää.
Mutta juu, siinä taisi muutamalta muorilta mennä aamupuurot vääriin kitusiin, kun lehtensä avasivat. Ei sillä, että siinä 'uutisessa' mitään sisällöllisesti uutta ja ihmeellistä olisi ollut. Siltsuhan on tullut kaapista jo aikoja sitten - mikä on hieno juttu - ja kaikki todennäköisesti tietävät, että homoseksiin saattaa todellakin kuulua jossain määrin myös sitä tuhkaluukkumeininkiä, mutta ylipäätään se, että tämä asia oli nostettu päivän ykkösuutiseksi, oli kerrassaan... Noh, ällistyttävää nyt ainakin.
Eli en jatkossakaan tule ostamaan ko. 'uutis'lehtiä.
JälkiMärinät:
Näköjään se on raja meikäläiselläkin, vaikka muuten varsin hällävälisti olenkin.
EDIT kl 16:52
Niin. Nyt sitten tämän blogin kävijälaskuri varmaan räjähtää, kun tuli laitettua tuo sana. Antaa räjähtää, en jaksa ruveta väsäämään kiertoilmauksia.
torstai 11. elokuuta 2016
+
Ei päivää tiedä ei hetkeä kukaan,
milloin on mentävä noutajan mukaan.
Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois,
juuri kun kesä kaunein ollut ois.
milloin on mentävä noutajan mukaan.
Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois,
juuri kun kesä kaunein ollut ois.
***
Suru-uutinen tuli eilen illalla. Naapuritontin mukava mies oli menehtynyt sairauskohtaukseen toissapäivänä. Apu oli tullut paikalle nopeasti, mutta mitään ei ollut ollut tehtävissä.
Järkytyin ihan kamalasti. Juurihan viikonloppuna kuuntelin, kuinka hän tuija-aidan takana puuhasteli ihanassa puutarhassaan kuten niin monet kerrat aikaisemminkin. Ja nyt häntä ei enää ole. Ihan hirveän surullista.
Heidän lapsenlapsillaan on lupa käyttää meidän trampoliiniamme ihan milloin vain lupaa kysymättä ja eilenkin lapset siinä pomppivat, kun TM puuhasteli omiaan pihavajalla. Rouva oli käynyt suru-uutisen kertomassa ja TM kertoi sen sitten puolestaan minulle.
Muutamasta minuutista oli kiinni, että ehdin kukkakauppaan, jossa oli juuri sopiva sinivalkoinen kukkakimppu valmiina vitriinissä. Vein sen naapuriin osanottomme kera.
Miehen terveys oli reistaillut jo jonkin aikaa, vaikkei hän vanha mies ollutkaan, ja läheiset tiesivät odottaa jotain tällaista päivänä minä hyvänsä. Se ei toki surua vähennä yhtään nyt, kun häntä ei enää ole.
Voimia toivotin leskelle ja heidän pojalleen, jonka tapasin ensimmäistä kertaa, vaikka vuosikausia tässä vieressä ollaankin asuttu. Autosta päätellen pojan perhe ei asu Suomessa, josta syystä emme heitä ole tavanneetkaan. Sanoin myös, että pyytää vain meiltä apua, jos tulee mitä tarvetta.
***
Kyyneleet puristuivat ihan väkisin silmistä vielä monta kertaa illan aikana. Kukkakaupassakin aloin itkeä. Liian surullista.
Liian paljon surua.
Liian paljon surua.
tiistai 9. elokuuta 2016
rohkaisun sana
"Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra sinun Jumalasi on sinun kanssasi missä ikinä kuljetkin."
Joosua 1:9
Joosua 1:9
JälkiMärinät:
Tuo raamatunjae on suosikkini. Se löytyy työpöydältänikin ja aina, kun sen luen, sisimpääni virtaa rauha ja ahdistukseni helpottuu.
Jokainen uskoo, mihin uskoo ja miten uskoo. Tai on uskomatta. Itse olen sen verran heikko, etten pärjää ihan yksin. Minulla täytyy olla joku voima, johon luottaa ja josta uskon saavani avun. Joku, joka kantaa silloin, kun en itse jaksa kulkea.
Miten kestävät ahdistuksensa, pelkojensa ja surujensa keskellä he, joilla ei ole mitään suurempaa voimaa, mihin tukeutua?
maanantai 8. elokuuta 2016
"hääkellot soi juhlakansaa kutsuen..."
Sulhanen oli paikalla, toisin kuin otsikon laulussa.
Luin kääk-lehdestä, että eilen saivat kaksi julkisuuden henkilöä toinen toisensa seremoniassa, jota kutsutaan häiksi. Kaikki tietävät, kenestä on kyse, joten taaskaan en lausu turhaan heidän nimiään.
Kääk-lehtien nettiversioissa on sellainen 'mukava' ominaisuus, että niiden juttuja pääsee rahvas kommentoimaan ja - voitte uskoa - rahvas kyllä kommentoi, kun siihen tilaisuus annetaan. Mainittua iloista perhetapahtumaa, jossa avopuolisot, joilla on jo yhteinen lapsikin, on kommentoitu lähinnä onnitteluilla, mikä ottaen huomioon juhlan luonteen, sopii oikein hyvin, mutta myös kitkeränkatkerilla huomautuksilla.
"Rahalla saa ja hevosella pääsee."
"Liitto kestää just niin kauan kunnes uusi nuorempi mallivaimo löytyy."
"Kiinnostaisikohan [naisen nimi] yhtä paljon [miehen nimi], jos se olisi tavallinen putkimies."
"Rahan takia se (= nainen) sen vaan ottaa, hyvä että tajusi tehdä lapsen, on tulevaisuus turvattu."
Jne. Jne.
En ota kantaa siihen, millaisia nämä juhlakalut ovat ihmisinä tai mikä tässä on tilanteen nimi, kun en heitä henkilökohtaisesti tunne - kuten eivät nämä kommentoijatkaan tunne. Lähinnä taas vain pöyristyttää suomalaisten kateus niitä kohtaan, kenellä on vähän enemmän rahaa millä mällättä. Mikä helvetti siinä oikein on ?! Kun ei se heidän mammonansa ole keneltäkään meiltä pois, vai onko ?
Henkilökohtaisesti en kadehdi ketään, joka joutuu 24/7 olemaan lehdistön silmätikkuna menee sitten ihan mihin tahansa päin maailmaa tai tekee ihan mitä tahansa normiarjessaan. Sellaisen elämän täytyy olla ihan hemmetin rankkaa eikä sitä taatusti jokainen lähiökuningatar/ -kuningas kestäisi vuodesta toiseen. Mutta kun ihmiset ovat niin pöllöjä eivätkä tajua sitä kokonaisuutta. Kahdehditaan vain niitä merkkivaatteita ja hienoja aurinkolaseja ja hulppeita veneitä.
Se on nähty, miten lehdistö julkkiksia riepottelee, jos vain pienenkin aiheen saa - aina ei tarvitse olla edes sitä aihetta, toimittajat ovat meinaan keskineet, miten nyhjäistä tyhjästä - ja siitä paskasta on kuulkaa nauru kaukana. Ei sillä väliä, vaikka rahaa olisi uima-altaallinen, tunteet ne on varakkaillakin ihmisillä ja vie varmasti kauan ennen kuin tottuu olemaan noteeraamatta kirjoituksia lehdissä tai netissä. Voi olla, ettei siihen totu koskaan, en tiedä, kun olen siltä säästynyt.
Ja miksei nainen voisi miestä rakastaa Ihan Oikeasti ? Se, että minä en häntä rakasta, ei tarkoita sitä, etteikö joku toinen voisikin rakastaa. Näinhän se on meidän kaikkien kanssa, yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Juu, ei, ei voi rakastaa miestä, rahojaan vain. Pölvästit kateelliset!
Eli ei muuta kuin onnea matkaan heille ja kaikille muillekin kesän hääpareille.
Luin kääk-lehdestä, että eilen saivat kaksi julkisuuden henkilöä toinen toisensa seremoniassa, jota kutsutaan häiksi. Kaikki tietävät, kenestä on kyse, joten taaskaan en lausu turhaan heidän nimiään.
Kääk-lehtien nettiversioissa on sellainen 'mukava' ominaisuus, että niiden juttuja pääsee rahvas kommentoimaan ja - voitte uskoa - rahvas kyllä kommentoi, kun siihen tilaisuus annetaan. Mainittua iloista perhetapahtumaa, jossa avopuolisot, joilla on jo yhteinen lapsikin, on kommentoitu lähinnä onnitteluilla, mikä ottaen huomioon juhlan luonteen, sopii oikein hyvin, mutta myös kitkeränkatkerilla huomautuksilla.
"Rahalla saa ja hevosella pääsee."
"Liitto kestää just niin kauan kunnes uusi nuorempi mallivaimo löytyy."
"Kiinnostaisikohan [naisen nimi] yhtä paljon [miehen nimi], jos se olisi tavallinen putkimies."
"Rahan takia se (= nainen) sen vaan ottaa, hyvä että tajusi tehdä lapsen, on tulevaisuus turvattu."
Jne. Jne.
En ota kantaa siihen, millaisia nämä juhlakalut ovat ihmisinä tai mikä tässä on tilanteen nimi, kun en heitä henkilökohtaisesti tunne - kuten eivät nämä kommentoijatkaan tunne. Lähinnä taas vain pöyristyttää suomalaisten kateus niitä kohtaan, kenellä on vähän enemmän rahaa millä mällättä. Mikä helvetti siinä oikein on ?! Kun ei se heidän mammonansa ole keneltäkään meiltä pois, vai onko ?
Henkilökohtaisesti en kadehdi ketään, joka joutuu 24/7 olemaan lehdistön silmätikkuna menee sitten ihan mihin tahansa päin maailmaa tai tekee ihan mitä tahansa normiarjessaan. Sellaisen elämän täytyy olla ihan hemmetin rankkaa eikä sitä taatusti jokainen lähiökuningatar/ -kuningas kestäisi vuodesta toiseen. Mutta kun ihmiset ovat niin pöllöjä eivätkä tajua sitä kokonaisuutta. Kahdehditaan vain niitä merkkivaatteita ja hienoja aurinkolaseja ja hulppeita veneitä.
Se on nähty, miten lehdistö julkkiksia riepottelee, jos vain pienenkin aiheen saa - aina ei tarvitse olla edes sitä aihetta, toimittajat ovat meinaan keskineet, miten nyhjäistä tyhjästä - ja siitä paskasta on kuulkaa nauru kaukana. Ei sillä väliä, vaikka rahaa olisi uima-altaallinen, tunteet ne on varakkaillakin ihmisillä ja vie varmasti kauan ennen kuin tottuu olemaan noteeraamatta kirjoituksia lehdissä tai netissä. Voi olla, ettei siihen totu koskaan, en tiedä, kun olen siltä säästynyt.
Ja miksei nainen voisi miestä rakastaa Ihan Oikeasti ? Se, että minä en häntä rakasta, ei tarkoita sitä, etteikö joku toinen voisikin rakastaa. Näinhän se on meidän kaikkien kanssa, yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Juu, ei, ei voi rakastaa miestä, rahojaan vain. Pölvästit kateelliset!
Eli ei muuta kuin onnea matkaan heille ja kaikille muillekin kesän hääpareille.
sunnuntai 7. elokuuta 2016
NukkuMatti karussa ja Siiri säikytteli
Ihan reisille ovat menneet tämän viikon unet. Siksi kesälomaa pitäisi pitää putkeen ne täydet viisi viikkoa: neljä nukkuisi hyvin ja vasta viidennen stressaisi työhönpaluuta. Luulen, että kuulen melatoniinin kutsun tänä iltana, vaikka pakotinkin itseni nukkumaan parilla havahtumisella n. klo 10.30 saakka.
Eilinen päivä meni juhliessa synttäreitä (ei omia) eräässä Itä-Uudenmaan kaupungissa. Ruoka oli oikein hyvää ja sitä oli riittävästi. Myös ilma oli kaunis eikä seurassakaan ollut valittamista.
Illalla puolestaan löysin itseni jammailemasta jazz-klubilta. Oli hyvä meininkin, vaikka hiki virtasi, kun pieni kippola oli tupposen täynnä väkeä. Silti taidan mennä toistekin.
Kummasti vaan hiipuu se tekemisen meininki mitä lähemmäs työt hiipivät. Onneksi sain edes laulunsanoja opeteltua, koska reilun viikon päästä ne pitää osata ulkoa ja piste. Yllättävän hyvin ne ovatkin jääneet päähän, vaikka alussa se tankkaus tuntui ihan tervanjuonnilta. Laulut kun toistavat samaa sanomaa pikkasen eri tavalla esitettynä vaan ja siksi sekä sanat että biisit menevät iloisesti sekaisin keskenään. Parin kuukauden päästä ne toivottavasti tulevat jo sieltä ydinjatkeesta ilman suurempia miettimisiä.
Katsoin muuten olympialaisten kouluratsastusta. Vahingossa jäin sitä katsomaan, kun selasin illan tarjontaa.
Ensin olin, että "ei helvetti sentään..." ja sitten, että "mitä tossa nyt on: koni menee pingviini selässä kentän nurkasta nurkkaan!" Mutta jotenkin se hypnotisoi meikäläisen ja jäin sitä ihan H. Moilasena tuijottamaan.
Mitään en tajua lajista vieläkään, mutta ihan parasta olivat ne selostajat (selostaja?). Ennemminkin jäin heitä kuuntelemaan kuin kisaa katsomaan. Joku niissä jutuissa mua huvitti, en osaa eritellä mikä, ja siksi kokemuksesta tuli yllättäen erinomaisen viihtyisä. Ja kun vielä mainostivat sitä maastoratsastusosuutta, joka tullee huomenna, niin pakkohan sekin on katsoa.
Isompi katseli kisoja myös: "Naisten paini ja painonnosto!! Ei järjen hiventä!" Samoin judo (tms. taistelulaji) herätti tunteita: "Yksi surkea piste ja sillä voitto!! Ja toi ei saanut yhtään pistettä ja silti se voitti!!! Älytön laji!"
Seuraa isäinsä jälkiä mitä penkkiurheiluun tulee (vrt. TM seuraamassa naisten ampumahiihtoa). :D
Mopsi Veromaa! Mopsi !?! Just. Mä voisin sitten olla vaikka Puudeli.
JälkiMärinät:
Jos oli jotain karstaa suonissa vielä aamupäivällä, niin illalla ne olivat häipyneet kohti poistoputkea, kiitos Siiri Siemensin. Eli siis astianpesukoneen.
Se on kuin nakutettu, että aina - AINA - kun Talossa jotain kriisinpoikasta syntyy ja/tai paikka prakaa, niin TM:ää ei näy mailla eikä halmeilla. Sama juttu tänään, kun astianpesukone teki kapinan ja ilmoitti, että "E24". Paniikki oli läsnä per heti. Ei muuten, mutta että käsin pesemään...
Ai mikä manuaali ? Joo, sallikaa mun nauraa. Eli ei muuta kuin nettiin. Josta jotain aiheeseen liittyvää olikin, mutta josta meikäläinen ei oikein tullut hullua hurskaammaksi.
Soitin siis TM:lle ja sanoin, että huomenna tarttee varmaan tilata huolto. Vastauksensa: "Mikä 'huolto'... Uusi kone vaan!"
Siinä se meidän ekoisäntä nyt nähdään. Muuten kyllä kierrättää jo muovinkin paperin, pahvin, metallin ja lasin lisäksi, mutta annas olla kun tulee ensimmäinen ryppy kodinkoneen kanssa, niin viivana on viemässä sitä kaatopaikalle ja hankkimassa uutta. Käsittämättömän ristiriitainen tyyppi!
No, minä sitten vähän 'ränkkäsin' (lue: en tiedä, mitä tein) konetta ja nyt se on pessyt jo tunnin. Vielä pitäisi reilu toinen jaksaa...
Eilinen päivä meni juhliessa synttäreitä (ei omia) eräässä Itä-Uudenmaan kaupungissa. Ruoka oli oikein hyvää ja sitä oli riittävästi. Myös ilma oli kaunis eikä seurassakaan ollut valittamista.
Illalla puolestaan löysin itseni jammailemasta jazz-klubilta. Oli hyvä meininkin, vaikka hiki virtasi, kun pieni kippola oli tupposen täynnä väkeä. Silti taidan mennä toistekin.
Kummasti vaan hiipuu se tekemisen meininki mitä lähemmäs työt hiipivät. Onneksi sain edes laulunsanoja opeteltua, koska reilun viikon päästä ne pitää osata ulkoa ja piste. Yllättävän hyvin ne ovatkin jääneet päähän, vaikka alussa se tankkaus tuntui ihan tervanjuonnilta. Laulut kun toistavat samaa sanomaa pikkasen eri tavalla esitettynä vaan ja siksi sekä sanat että biisit menevät iloisesti sekaisin keskenään. Parin kuukauden päästä ne toivottavasti tulevat jo sieltä ydinjatkeesta ilman suurempia miettimisiä.
Katsoin muuten olympialaisten kouluratsastusta. Vahingossa jäin sitä katsomaan, kun selasin illan tarjontaa.
Ensin olin, että "ei helvetti sentään..." ja sitten, että "mitä tossa nyt on: koni menee pingviini selässä kentän nurkasta nurkkaan!" Mutta jotenkin se hypnotisoi meikäläisen ja jäin sitä ihan H. Moilasena tuijottamaan.
Mitään en tajua lajista vieläkään, mutta ihan parasta olivat ne selostajat (selostaja?). Ennemminkin jäin heitä kuuntelemaan kuin kisaa katsomaan. Joku niissä jutuissa mua huvitti, en osaa eritellä mikä, ja siksi kokemuksesta tuli yllättäen erinomaisen viihtyisä. Ja kun vielä mainostivat sitä maastoratsastusosuutta, joka tullee huomenna, niin pakkohan sekin on katsoa.
Isompi katseli kisoja myös: "Naisten paini ja painonnosto!! Ei järjen hiventä!" Samoin judo (tms. taistelulaji) herätti tunteita: "Yksi surkea piste ja sillä voitto!! Ja toi ei saanut yhtään pistettä ja silti se voitti!!! Älytön laji!"
Seuraa isäinsä jälkiä mitä penkkiurheiluun tulee (vrt. TM seuraamassa naisten ampumahiihtoa). :D
Mopsi Veromaa! Mopsi !?! Just. Mä voisin sitten olla vaikka Puudeli.
JälkiMärinät:
Jos oli jotain karstaa suonissa vielä aamupäivällä, niin illalla ne olivat häipyneet kohti poistoputkea, kiitos Siiri Siemensin. Eli siis astianpesukoneen.
Se on kuin nakutettu, että aina - AINA - kun Talossa jotain kriisinpoikasta syntyy ja/tai paikka prakaa, niin TM:ää ei näy mailla eikä halmeilla. Sama juttu tänään, kun astianpesukone teki kapinan ja ilmoitti, että "E24". Paniikki oli läsnä per heti. Ei muuten, mutta että käsin pesemään...
Ai mikä manuaali ? Joo, sallikaa mun nauraa. Eli ei muuta kuin nettiin. Josta jotain aiheeseen liittyvää olikin, mutta josta meikäläinen ei oikein tullut hullua hurskaammaksi.
Soitin siis TM:lle ja sanoin, että huomenna tarttee varmaan tilata huolto. Vastauksensa: "Mikä 'huolto'... Uusi kone vaan!"
Siinä se meidän ekoisäntä nyt nähdään. Muuten kyllä kierrättää jo muovinkin paperin, pahvin, metallin ja lasin lisäksi, mutta annas olla kun tulee ensimmäinen ryppy kodinkoneen kanssa, niin viivana on viemässä sitä kaatopaikalle ja hankkimassa uutta. Käsittämättömän ristiriitainen tyyppi!
No, minä sitten vähän 'ränkkäsin' (lue: en tiedä, mitä tein) konetta ja nyt se on pessyt jo tunnin. Vielä pitäisi reilu toinen jaksaa...
lauantai 6. elokuuta 2016
kodossamme kasvaa imeldamarcos-teriniitti -hybridi
Ihan viime vuoteen saakka on Pienin ollut TOP:ssa se, joka tietää, mikä vaate näyttää hyvältä ja mikä ei. Hänen tyylisilmänsä on jo pienestä pitäen ollut erittäin terävä eikä hän ole koskaan lähtenyt mukaan älyttömiin muotihullutuksiin. Mutta nyt hän on saanut kilpailijan. Isommasta.
Koko yläaste Isommalla meni käytännöllisesti katsoen collegeverkkareissa ja kuhan-ny-jotkut -tossuissa. Sitten tuli joku herätys ja homma karkasi ihan kokonaan lapasesta. Eikä vauhti näytä hiipuvan, päinvastoin.
Isomman 'juttu' on pääasiassa kengät, tarkemmin lenkki- yms. tossut. Niitä hänelle on nyt vuoden aikana siunaantunut - älkää pyörtykö - kymmenen (10) paria erilaisia. Siis enemmän kuin meikäläisellä kenkiä yhteensä (melkein). Ja kun räpylän koko on 43 niin voitte arvata, että eteisessä kahlataan säärtä myöten Isomman lenkkareissa.
Eikä siinä vielä kaikki. Lisäksi hän on hurahtanut muodin ihmeelliseen maailmaan aivan totaalisesti. Ei puhettakaan enää mistään verkkareista tai kolmen euron t-paidoista!
Housujen pitää olla muodikkaasti lököttävät/ kapeat/ rikkinäiset jne. jne. Sukkien pitää ehdottomasti olla varrettomat mustat tai valkoiset tai sitten vaihtoehtoisesti Happy Socks -merkkiset kikertävän kukertavat. T-paidat... No, kunhan ovat Jack & Jones:sta ostetut. Tai sitten Lontoosta. Lippiksiä on luonnollisestikin monia erilaisiin asukokonaisuuksiin sopivia, samoin huppareita/ takkeja. Adidas kolmella saumaraidalla on kova juttu ja onneksi sellainen takki löytyikin Pälkäneen Lähetyskirpputorilta kolmella eurolla. Kalsareissa ei luojan kiitos vielä ole niin merkillä väliä, mutta todennäköisesti sekin päivä vielä koittaa.
Meikäläistä nuukuuden kuningatarta edellä kuvatun kaltainen vaatteilla ja kengillä pröystäily luonnollisestikin kauhistuttaa, mutta kai ne rahansa voisi typerämpäänkin syytää. Isompi meinaan kustantaa näitä rytkyjään ihan omalla rahalla. Yhdet lenkkarit menin pölhöyksissäni ostamaan hänelle, kun luulin, että niistä tulee juoksulenkkarit ja viime syksynä ostin parit kouluhousut ja takin, mutta muuten hän on tosiaan rahoittanut himonsa ihan itse.
Eli kun ennen säästi rahansa uutta kännykkää tai pelikonsolia varten, niin nyt niitä ei säästellä, vaan niiden kanssa rynnätään hetikohta saatuaan vaate/ kenkäkauppaan. Ja jos jotain ropoja sen jälkeen vielä on kukkaron pohjalla, niin nillä mennään kavereiden kanssa ulos syömään.
Että sellaista leveää elämää täällä jotkut viettävät. Hohhoijaa.
EDIT kl 10:31
Piruuttani kokeilin Isomman uusimpia, kammorevittyjä farkkuja. Istuivat meikäläisen ahteriin kuin hansikas!! Siitä meikäläiselle oikein viimeisen päälle muodikkaat byysat, jahka Isompi niihin kyllästyy.
JälkiMärinät:
Onneksi sai valmennustöitä alkavallekin kaudelle. Ja palkankorotuksen. Tosin ne myntit eivät tilillä kauaa happane, sen tietää jo nyt. Mainitun nuorten miesten vaateliikkeen liikevaihto onkin taatusti kasvanut moninkertaiseksi kuluneen vuoden aikana. Kiitos Isomman.
Koko yläaste Isommalla meni käytännöllisesti katsoen collegeverkkareissa ja kuhan-ny-jotkut -tossuissa. Sitten tuli joku herätys ja homma karkasi ihan kokonaan lapasesta. Eikä vauhti näytä hiipuvan, päinvastoin.
Isomman 'juttu' on pääasiassa kengät, tarkemmin lenkki- yms. tossut. Niitä hänelle on nyt vuoden aikana siunaantunut - älkää pyörtykö - kymmenen (10) paria erilaisia. Siis enemmän kuin meikäläisellä kenkiä yhteensä (melkein). Ja kun räpylän koko on 43 niin voitte arvata, että eteisessä kahlataan säärtä myöten Isomman lenkkareissa.
Eikä siinä vielä kaikki. Lisäksi hän on hurahtanut muodin ihmeelliseen maailmaan aivan totaalisesti. Ei puhettakaan enää mistään verkkareista tai kolmen euron t-paidoista!
Housujen pitää olla muodikkaasti lököttävät/ kapeat/ rikkinäiset jne. jne. Sukkien pitää ehdottomasti olla varrettomat mustat tai valkoiset tai sitten vaihtoehtoisesti Happy Socks -merkkiset kikertävän kukertavat. T-paidat... No, kunhan ovat Jack & Jones:sta ostetut. Tai sitten Lontoosta. Lippiksiä on luonnollisestikin monia erilaisiin asukokonaisuuksiin sopivia, samoin huppareita/ takkeja. Adidas kolmella saumaraidalla on kova juttu ja onneksi sellainen takki löytyikin Pälkäneen Lähetyskirpputorilta kolmella eurolla. Kalsareissa ei luojan kiitos vielä ole niin merkillä väliä, mutta todennäköisesti sekin päivä vielä koittaa.
Meikäläistä nuukuuden kuningatarta edellä kuvatun kaltainen vaatteilla ja kengillä pröystäily luonnollisestikin kauhistuttaa, mutta kai ne rahansa voisi typerämpäänkin syytää. Isompi meinaan kustantaa näitä rytkyjään ihan omalla rahalla. Yhdet lenkkarit menin pölhöyksissäni ostamaan hänelle, kun luulin, että niistä tulee juoksulenkkarit ja viime syksynä ostin parit kouluhousut ja takin, mutta muuten hän on tosiaan rahoittanut himonsa ihan itse.
Eli kun ennen säästi rahansa uutta kännykkää tai pelikonsolia varten, niin nyt niitä ei säästellä, vaan niiden kanssa rynnätään hetikohta saatuaan vaate/ kenkäkauppaan. Ja jos jotain ropoja sen jälkeen vielä on kukkaron pohjalla, niin nillä mennään kavereiden kanssa ulos syömään.
Että sellaista leveää elämää täällä jotkut viettävät. Hohhoijaa.
EDIT kl 10:31
Piruuttani kokeilin Isomman uusimpia, kammorevittyjä farkkuja. Istuivat meikäläisen ahteriin kuin hansikas!! Siitä meikäläiselle oikein viimeisen päälle muodikkaat byysat, jahka Isompi niihin kyllästyy.
JälkiMärinät:
Onneksi sai valmennustöitä alkavallekin kaudelle. Ja palkankorotuksen. Tosin ne myntit eivät tilillä kauaa happane, sen tietää jo nyt. Mainitun nuorten miesten vaateliikkeen liikevaihto onkin taatusti kasvanut moninkertaiseksi kuluneen vuoden aikana. Kiitos Isomman.
perjantai 5. elokuuta 2016
kodossamme kasvaa kivahvi
Se lähti siitä, kun Pienin tuli keittiöön, jossa olimme molemmat TM:n kanssa.
Meikäläinenhän on Pienintä saanut katsoa ylöspäin jo pidemmän aikaa, teletappi kun olen, mutta nyt hätkähti jo TM:kin ihmettelemään, kun katsekontakti Pienimpään oli lähes vaakatasossa. Pitihän sitä sitten lähteä mittailemaan. Tulos 173 cm eli meikäläistä n. 8 cm pidempi ja TM:ää enää hikiset 10 lyhyempi. Isompaankaan ei rakoa ole enää kuin 5 cm. Kirahvi mikä kirahvi.
Kyllähän se tiedossa oli, että meikäläinen jää tässä kisassa auttamattomasti viimeiseksi, mutta että näin pahasti jo tässä vaiheessa. Ei haittaa, iloinen olen pitkänhuiskeista, kauniista lapsistani.
Isomman loppupituudeksi on ennustettu 185 cm eli pidempää kuin isästään, mutta koska historiassa on muutamia epätavallisia muuttujia, luulen itse, ettei ihan tuota pituutta saavuta. Kasvaa kyllä koko ajan, hitaasti mutta varmasti, mutta siltikään. Huolimatta siitä, että isän puolen sukulaismiehet ovat kaikki kasvaneet vielä armeijaiässäkin. Mutta odotetaan ja katsotaan.
Pienimmälle ei kasvuennustetta ole vissiin koskaan tehtykään, mutta se ei haittaa. Näyttäähän tuo venyvän kohti taivasta ilmankin. Tarttee varmaan laittaa perälauta sänkyynsä. Äidin kivahvivauva. <3
JälkiMärinät:
Isompi: "Haluatko sä karkkia ?"
mä: "Riippuu, mitä karkkia... Tai ei oikeestaan."
Isompi repesi, mutta totta se on: kaikki kelpaa.
***
Menkääpäs kuulkaa kaikki heti juutuupiin ja laittakaa hakusanaksi Primitive technology. Isompi se mulle niitä videoita näytti ja istuttiin molemmat hiljaa kuin kirkossa ja vain ällisteltiin ja ihailtiin ihan koukuttuneina. Mieletön tyyppi ja huikeeta rakentamista!
Meikäläinenhän on Pienintä saanut katsoa ylöspäin jo pidemmän aikaa, teletappi kun olen, mutta nyt hätkähti jo TM:kin ihmettelemään, kun katsekontakti Pienimpään oli lähes vaakatasossa. Pitihän sitä sitten lähteä mittailemaan. Tulos 173 cm eli meikäläistä n. 8 cm pidempi ja TM:ää enää hikiset 10 lyhyempi. Isompaankaan ei rakoa ole enää kuin 5 cm. Kirahvi mikä kirahvi.
Kyllähän se tiedossa oli, että meikäläinen jää tässä kisassa auttamattomasti viimeiseksi, mutta että näin pahasti jo tässä vaiheessa. Ei haittaa, iloinen olen pitkänhuiskeista, kauniista lapsistani.
Isomman loppupituudeksi on ennustettu 185 cm eli pidempää kuin isästään, mutta koska historiassa on muutamia epätavallisia muuttujia, luulen itse, ettei ihan tuota pituutta saavuta. Kasvaa kyllä koko ajan, hitaasti mutta varmasti, mutta siltikään. Huolimatta siitä, että isän puolen sukulaismiehet ovat kaikki kasvaneet vielä armeijaiässäkin. Mutta odotetaan ja katsotaan.
Pienimmälle ei kasvuennustetta ole vissiin koskaan tehtykään, mutta se ei haittaa. Näyttäähän tuo venyvän kohti taivasta ilmankin. Tarttee varmaan laittaa perälauta sänkyynsä. Äidin kivahvivauva. <3
JälkiMärinät:
Isompi: "Haluatko sä karkkia ?"
mä: "Riippuu, mitä karkkia... Tai ei oikeestaan."
Isompi repesi, mutta totta se on: kaikki kelpaa.
***
Menkääpäs kuulkaa kaikki heti juutuupiin ja laittakaa hakusanaksi Primitive technology. Isompi se mulle niitä videoita näytti ja istuttiin molemmat hiljaa kuin kirkossa ja vain ällisteltiin ja ihailtiin ihan koukuttuneina. Mieletön tyyppi ja huikeeta rakentamista!
torstai 4. elokuuta 2016
lomanloppumispaniikki
No, paniikki on ehkä vähän turhan paljon sanottu, mutta kyllä alkaa mietteet kääntyä jo työhommiin etenkin kun tapasin viikolla työkaverin. 5 tuntia ja 50 minuuttia juteltiin ihan muita, mutta se 10 minuuttia työjuttuja. Hän kun tuuraa meikäläistä ja kysyi yhdestä hommasta, miten se tulee tehdä. Muistin sen vieläpä, yllättävää. Salasanat ovatkin sitten jo kinkkisempiä muistettavia.
Mutta joo, koska loma alkaa kääntyä lopuilleen, päätin juhlistaa eilistä lomapäivää oikein kunnolla.
Ensin kävin värjäämässä ripset ja kulmat TM:ltä saamallani lahjakortilla. Sain kosmetologilta kehut kulmakarvojenin muodosta, vain kaksi ylimääräistä ihokarvaa kuulemma löytyi ja nekin nyppästiin pois. Rahaa jäi vielä sen verran, että pääsen jalka- ja käsihoitoonkin. Ajat varasin jo loppukuuhun ja päätin repäistä ottamalla kynsiin geelilakkauksen. En siis mitään tekohärpäkkeitä, vaan vain lakkauksen. Aikaisemmin en ole sitä kokeillut, joten nyt on hyvä sauma siihen.
Sen jälkeen kävin taidegalleriassa (AVA Galleria, Pohjoinen Rautatiekatu 17) ihailemassa aivan hurmaavia tauluja. Ihania värejä !! Tuli heti himo ostaa asunto, jossa on paljon valkoisia seiniä, joille voisi ripustella niitä tauluja. Etenkin Pirjo Vartiaisen taulut ja värien käyttö kolahti meikäläiseen. Oli tosi lähellä, etten ostanut erästä teosta, mutta sitten tajusin, ettei Talossa ole sellaista seinätilaa, johon enää mahtuisi yhtään (tai kahta) taulua. Jokaisessa sopivassa kohdassa on jo taulu.
Galleriasta menin aurinkoiselle terassille lukemaan kirjaa ja nostamaan kuohuviinimaljaa kesälle itseni kanssa. Nuori mies tiskin takana kehaisi täti-ihmistä "hienoa" -hihkaisulla, kun kieltäydyin tarjoamastaan tuhkakupista. Hassu poika.
Siitä siirryin leffateatteriin katsomaan elokuvaa Kerro minulle jotain hyvää (Me before you). Olihan tosiaan viimeisen päälle nyyhkyleffa! Puristi tästäkin kivisydämestä kyyneleet, mitä ei satu usein, sen voin teille kertoa. Mutta oli siinä hauskojakin kohtia. Ihan katsottava. Kulttuuripassista on enää vain murut jäljellä. Paljon iloa se onkin tuottanut, joten kiitokset vaan työnantajalle.
Elokuvan jälkeen oli jo ihan sikamainen nälkä, joten menin ravintolaan, josta tiesin saavani etanoita. Niillä, lämpimällä leivällä ja valkosipulilla täytetyillä oliiveilla herkuttelin itseni hyvälle mielelle. Jäin vielä kuuntelemaan bändiä ja ällistelemään mm. erästä nuorehkoa miestä, joka voitaisiin valita vuoden yrittäjäksi, sen verran oli yritystä vähän joka naisen kanssa. Ärsyttävän lipevä tyyppi vielä sellaisten himoköyrijän viiksien kera. Hrrr.
Kotona olin sen verran ajoissa, että ehdin kotiutua ennen Isompaa. Pieninkin oli ollut liikenteessä kaupungilla kavereidensa kanssa, joten TM:llä oli varmasti illalla ihanan rauhallista yksin Talossa.
Tosi kiva päivä oli. Jahyvässä parhaassa seurassa! Kuka väittää, etteikö yksinkin voisi tehdä vaikka mitä mukavaa.
JälkiMärinät:
Tänään en tee mitään. Tai siis tietysti luen ja pelaanehkä Mahjongia, mutta muuten en tee mitään. Paitsi ehkä onnittelukortteja. Ja käyn uimassa. Ja kaupassa. Ja keittiössä tekemässä ruokaa. Mutta muuten en juurikaan mitään.
Mutta joo, koska loma alkaa kääntyä lopuilleen, päätin juhlistaa eilistä lomapäivää oikein kunnolla.
Ensin kävin värjäämässä ripset ja kulmat TM:ltä saamallani lahjakortilla. Sain kosmetologilta kehut kulmakarvojenin muodosta, vain kaksi ylimääräistä ihokarvaa kuulemma löytyi ja nekin nyppästiin pois. Rahaa jäi vielä sen verran, että pääsen jalka- ja käsihoitoonkin. Ajat varasin jo loppukuuhun ja päätin repäistä ottamalla kynsiin geelilakkauksen. En siis mitään tekohärpäkkeitä, vaan vain lakkauksen. Aikaisemmin en ole sitä kokeillut, joten nyt on hyvä sauma siihen.
Sen jälkeen kävin taidegalleriassa (AVA Galleria, Pohjoinen Rautatiekatu 17) ihailemassa aivan hurmaavia tauluja. Ihania värejä !! Tuli heti himo ostaa asunto, jossa on paljon valkoisia seiniä, joille voisi ripustella niitä tauluja. Etenkin Pirjo Vartiaisen taulut ja värien käyttö kolahti meikäläiseen. Oli tosi lähellä, etten ostanut erästä teosta, mutta sitten tajusin, ettei Talossa ole sellaista seinätilaa, johon enää mahtuisi yhtään (tai kahta) taulua. Jokaisessa sopivassa kohdassa on jo taulu.
Galleriasta menin aurinkoiselle terassille lukemaan kirjaa ja nostamaan kuohuviinimaljaa kesälle itseni kanssa. Nuori mies tiskin takana kehaisi täti-ihmistä "hienoa" -hihkaisulla, kun kieltäydyin tarjoamastaan tuhkakupista. Hassu poika.
Siitä siirryin leffateatteriin katsomaan elokuvaa Kerro minulle jotain hyvää (Me before you). Olihan tosiaan viimeisen päälle nyyhkyleffa! Puristi tästäkin kivisydämestä kyyneleet, mitä ei satu usein, sen voin teille kertoa. Mutta oli siinä hauskojakin kohtia. Ihan katsottava. Kulttuuripassista on enää vain murut jäljellä. Paljon iloa se onkin tuottanut, joten kiitokset vaan työnantajalle.
Elokuvan jälkeen oli jo ihan sikamainen nälkä, joten menin ravintolaan, josta tiesin saavani etanoita. Niillä, lämpimällä leivällä ja valkosipulilla täytetyillä oliiveilla herkuttelin itseni hyvälle mielelle. Jäin vielä kuuntelemaan bändiä ja ällistelemään mm. erästä nuorehkoa miestä, joka voitaisiin valita vuoden yrittäjäksi, sen verran oli yritystä vähän joka naisen kanssa. Ärsyttävän lipevä tyyppi vielä sellaisten himoköyrijän viiksien kera. Hrrr.
Kotona olin sen verran ajoissa, että ehdin kotiutua ennen Isompaa. Pieninkin oli ollut liikenteessä kaupungilla kavereidensa kanssa, joten TM:llä oli varmasti illalla ihanan rauhallista yksin Talossa.
Tosi kiva päivä oli. Ja
JälkiMärinät:
Tänään en tee mitään. Tai siis tietysti luen ja pelaan
keskiviikko 3. elokuuta 2016
"nyt meni hermo ja sen kyllä huomaa"
Meinaan operaattoriin, kännykkäsellaiseen.
Olen ollut saman operaattorintyhmänuskollinen asiakas jo viime vuosituhannen puolelta. Pitkälti, lisäisin. Syy näinkin pitkään suhteeseen on yksinkertainen: laiskuus. En ole kilpailuttavaa luonnetta ja kaikki muutoksethan ovat meikäläisen mielestä noin lähtökohtaisesti pahasta, joten tässä sitä nyt sitten korjataan hermon riekaleita.
Operaattori on tässä vuosien varrella aina ystävällisesti ilmoittanut, että "kuule, sulla on nyt taas niin vanha liittymä käytössä, ettei sitä enää päivitetä, joten me vaihdetaan se tällaseen, ota tai jätä." Ja koska yllä mainittu, niin olen aina kiltisti ottanut, koska tarpeeni ovat kovin vaatimattomat. Toisin kuin lapsilla. Josta syystä lähdettiin viikonloppuna liittymäostoksille.
Käveltiin sen operaattorin liikkeeseen, joka on todella laadukkaasti, suorastaan kiitettävästi hoitanut kotoisen nettiyhteytemme. Eli ihan ei lähdetty tuntemattomille vesille soutelemaan. Ja taas saatiin hyvää palvelua. Sopivat ja edulliset liittymät molemmille lapsille vanhoilla puhelinnumeroilla ja uusi operaattori hoitaa homman vanhan kanssa pulkkaan minun tarvitsematta käydä enää keskustelemassa aiheesta "Miksi?"
Luonnollisestikin heti tuli tekstiviestejä vanhalta operaattorilta, joka haluaisi tehdä vastatarjouksen. Juu, kiitos, mutta ei kiitos. Että vielä tarjouskilpaan. Meikäläinen ? Juu, ei tod. Pitkään jaksan kitkutella, mutta kun kuppi menee nurin, niin se menee eikä siinä enää auta itku tarjousmarkkinoilla.
Tästä taas näemme, että asiakassuhteita tulee hoitaa niiden vielä ollessa voimassa. Turha sitten on enää räpistellä, kun asiakas on siirtynyt vehreämmille laitumille. Jos vanha operaattori olisi tarjonnut järkevämpiä liittymiä huomatessaan, ettei olemassa olevien kapasiteetti riitä, niin heillä voisi ehkä vielä olla pari pontentiaalista ikuisuusasiakasta rekisterissään. Mutta kun ei.
Niin. Tarkkasilmäinen lukija toki huomasi, että vaihto tehtiin vain lasten osalta. Meikäläinen jäi sinne vielä kitkuttamaan, mutta kyllä se lähtölaskenta on minunkin kohdallani alkanut. Toistaiseksi en surffaile netissä kännykällä, josta syystä laskukin on jäänyt siedettävän pieneksi. Nyt minua painostetaan ahkerasti (Isompi) siirtymään tälle vuosituhannelle ja älypuhelimen omistajaksi. Ehkä sitten syksymmällä.
***
Lopullisesti meinasi hermo mennä, kun käytiin Isomman kanssa yksityisellä hammaslääkärillä poistattamassa häneltä hammaskiveä. Ensimmäistä kertaa eläissään. Hoito meni hyvin, mutta sellaista muuta töpeksimistä siinä sitten oli sen verran, että pyysin saada keskustella jonkun vastaavan hoitajan tms. kanssa.
Sellaisen vartin keskustelun pidin ja minun myönnettiinkin olevan oikeassa, vaikka ei se enää tehtyä tehnyt tekemättömäksi. Kunhan nyt sain vähän balsamia hermoon ja palautteeni annettua sen verran napakassa sävyssä, etteivät toivottavasti enää kenenkään muun kohdalla samalla tavalla täpeksi.
Eli vaikka olenkin saamaton monissa asioissa, niin palautteen annan - hyvässä ja pahassa - reippaasti naamatusten, jos se vain suinkin on mahdollista. Olen toki netinkin kautta oppinut antamaan palautetta, mutta naamatusten ja keskustellen se luonnistuu kuitenkin paremmin.
Isompi, joka ei ollut paikalle kuulemassa, mutta tuntee kyllä muamonsa, sanoi kenties sadannen kerran: "Mä en enää ikinä tule sun kanssa mihinkään, kun aina sun pitää puuttua joka asiaan." Sanoin, että kulkee vaan messissä ja ottaa oppia, ettei itsellä sitten joskus mene sormi suuhun.
JälkiMärinät:
Näytin operaattoriliikkeessä poitsulle kännykkääni, jotta onko hän moista dinosaurusta koskaan nähnyt. Ystävällisesti totesi, että "eihän toi nyt niin vanha, kosketusnäyttökin siinä on". Kyllä on nykyajan nuoret miehet sitten kohteliaita keski-ikäisille täti-ihmisille.
Olen ollut saman operaattorin
Operaattori on tässä vuosien varrella aina ystävällisesti ilmoittanut, että "kuule, sulla on nyt taas niin vanha liittymä käytössä, ettei sitä enää päivitetä, joten me vaihdetaan se tällaseen, ota tai jätä." Ja koska yllä mainittu, niin olen aina kiltisti ottanut, koska tarpeeni ovat kovin vaatimattomat. Toisin kuin lapsilla. Josta syystä lähdettiin viikonloppuna liittymäostoksille.
Käveltiin sen operaattorin liikkeeseen, joka on todella laadukkaasti, suorastaan kiitettävästi hoitanut kotoisen nettiyhteytemme. Eli ihan ei lähdetty tuntemattomille vesille soutelemaan. Ja taas saatiin hyvää palvelua. Sopivat ja edulliset liittymät molemmille lapsille vanhoilla puhelinnumeroilla ja uusi operaattori hoitaa homman vanhan kanssa pulkkaan minun tarvitsematta käydä enää keskustelemassa aiheesta "Miksi?"
Luonnollisestikin heti tuli tekstiviestejä vanhalta operaattorilta, joka haluaisi tehdä vastatarjouksen. Juu, kiitos, mutta ei kiitos. Että vielä tarjouskilpaan. Meikäläinen ? Juu, ei tod. Pitkään jaksan kitkutella, mutta kun kuppi menee nurin, niin se menee eikä siinä enää auta itku tarjousmarkkinoilla.
Tästä taas näemme, että asiakassuhteita tulee hoitaa niiden vielä ollessa voimassa. Turha sitten on enää räpistellä, kun asiakas on siirtynyt vehreämmille laitumille. Jos vanha operaattori olisi tarjonnut järkevämpiä liittymiä huomatessaan, ettei olemassa olevien kapasiteetti riitä, niin heillä voisi ehkä vielä olla pari pontentiaalista ikuisuusasiakasta rekisterissään. Mutta kun ei.
Niin. Tarkkasilmäinen lukija toki huomasi, että vaihto tehtiin vain lasten osalta. Meikäläinen jäi sinne vielä kitkuttamaan, mutta kyllä se lähtölaskenta on minunkin kohdallani alkanut. Toistaiseksi en surffaile netissä kännykällä, josta syystä laskukin on jäänyt siedettävän pieneksi. Nyt minua painostetaan ahkerasti (Isompi) siirtymään tälle vuosituhannelle ja älypuhelimen omistajaksi. Ehkä sitten syksymmällä.
***
Lopullisesti meinasi hermo mennä, kun käytiin Isomman kanssa yksityisellä hammaslääkärillä poistattamassa häneltä hammaskiveä. Ensimmäistä kertaa eläissään. Hoito meni hyvin, mutta sellaista muuta töpeksimistä siinä sitten oli sen verran, että pyysin saada keskustella jonkun vastaavan hoitajan tms. kanssa.
Sellaisen vartin keskustelun pidin ja minun myönnettiinkin olevan oikeassa, vaikka ei se enää tehtyä tehnyt tekemättömäksi. Kunhan nyt sain vähän balsamia hermoon ja palautteeni annettua sen verran napakassa sävyssä, etteivät toivottavasti enää kenenkään muun kohdalla samalla tavalla täpeksi.
Eli vaikka olenkin saamaton monissa asioissa, niin palautteen annan - hyvässä ja pahassa - reippaasti naamatusten, jos se vain suinkin on mahdollista. Olen toki netinkin kautta oppinut antamaan palautetta, mutta naamatusten ja keskustellen se luonnistuu kuitenkin paremmin.
Isompi, joka ei ollut paikalle kuulemassa, mutta tuntee kyllä muamonsa, sanoi kenties sadannen kerran: "Mä en enää ikinä tule sun kanssa mihinkään, kun aina sun pitää puuttua joka asiaan." Sanoin, että kulkee vaan messissä ja ottaa oppia, ettei itsellä sitten joskus mene sormi suuhun.
JälkiMärinät:
Näytin operaattoriliikkeessä poitsulle kännykkääni, jotta onko hän moista dinosaurusta koskaan nähnyt. Ystävällisesti totesi, että "eihän toi nyt niin vanha, kosketusnäyttökin siinä on". Kyllä on nykyajan nuoret miehet sitten kohteliaita keski-ikäisille täti-ihmisille.
tiistai 2. elokuuta 2016
kesälomakulttuuria
Lukemisto on ollut kepeää, kun ei auringossa jaksa niin kovin raskasta lukea. Hiki on muutenkin. Eve Hietamiestä ja Wodehousea lähinnä. Edelleen ei voi kuin ällistellä, miten kääntäjä Kaisa Sivenius onkin osannut niin nokkelasti suomentaa viimeksi mainittuja. Wodehousen tekstit eivät taatusti ole niitä helpoimpia käännettäviä, kun niiden tunnelma on juuri tietynlainen.
Kesäteatterissa olen käynyt jo perinteiksi käyneissä Mustikkamaalla (Ylioppilasteatteri: Lapualaisooppera) ja Söderkullassa (Sipoon teatteri: Suhteellisesti ottaen). Ihan niin eri laidoilta olevat esitykset, mutta molemmista tykkäsin tosi paljon. Molemmilla lavoilla alkaa olla jo enemmänkin tuttuja naamoja.
Lapualaisoopperaa oli 'modistettu' tähän aikaan sopivaksi, mutta siten, ettei Arvo Salon alkuperäinen työ ole kärsinyt - kiitos ohjaaja Sirpa Riuttalan. Jotkut asiat maailmassa eivät muutu. Valitettavasti.
Sipoon teatterin esittämä Alan Ayckbournin kipale (Relatively Speaking) puolestaan oli kepeää ja hauskaa sanailua, joka sai yleisön nauramaan. Anu Hälvän ohjaus oli onnistunut ja näyttelijöiden luonteva, mutta tarkka esiintyminen takasi hilpeän illan kesäisessä Sipoossa.
Leffassa kävin Pienimmän kanssa katsomassa Tarzanin legendan. Käytiin illan viimeisessä näytöksessä, mikä pikkasen arvelutti, koska ajattelin, josko nukahdan kesken. Juu, ei pelkoa. Sen verran oli vauhtia kun vielä 3D:nä katsottiin, ettei sekuntiakaan jäänyt välistä. Leffa oli taas kerran mun mielestä hyvin tehty, aikuisten satu tietty, mutta hyvä sellainen. Parasta oli kuitenkin elokuvan musiikki, joka sopi siihen täydellisesti.
Elokuvateatterissa kävin myös oopperassa eli kuuntelemassa/ katsomassa Mozartin Cosí fan tutten. Lavalla olikin tällä kertaa yhtä lukuun ottamatta minulle ennestään tuntemattomia esiintyjiä ja siksi vähän arvoin, menenkö ollenkaan. Onneksi menin: kaikki olivat jälleen kerran aivan loistavia taiteilijoita ja sain uusia nimiä suosikkilistaani. Ei tullut uni silmään sen reilun kolmen tunnin aikana, mitä esitys kesti. Ei voi kuin ihailla myös laulajien näyttelijäntaitoja. Monta kertaa nauroin ihan vain ilmeille, vaikka onhan kipaleen tekstikin varsin hersyvää. Ja se musiikki. Mozart oli todellakin nero, sitä ei voi kieltää.
Se olikin sitten viimeinen ns. kesäencore tältä kesältä. Uusi MET-Oopperan oopperakausi alkaa lokakuussa, joten ainakin ensimmäinen esitys jää meikäläiseltä tulevalta kaudelta väliin. Toivottavasti sitten muista pääsen mahdollisimman moneen, koska tarjonta on todella mielenkiintoinen alkavalla kaudella.
Ruumiinkulttuuria on tullut harrastettua lähinnä uimahallissa ja metsätyömaalla. Jälkimmäisellä on saanut aikaan jotain näkyvääkin.
JälkiMärinät:
Täytyy tunnustaa, että viimeisen oopperaesityksen jälkeen 'eksyin' kaupungille nolonkuuluisaan ravintolakeskittymään kuuntelemaan live-musiikkia. Musiikki ja bändikin oli kyllä ihan siedettävää, mutta silmät ja korvat olikin sitten pidettävä visusti kiinni siinä, mitä lavalla tapahtui, koska se 'kesäkerma' siinä ympärillä... Huh huh, ei voi muuta sanoa. Ja pätee molempiin sukupuoliin. Törmäsin pariin tuttuunkin, mikä oli todennäköisyyden puitteissa todella käsittämätöntä. Myöhäinen arki-ilta ja noin tunnin rupeama heti viiden vuoden päästä edellisestä kerrasta. Mutta ei siinä mitään, kiva oli heidänkin kanssa vaihtaa kuulumisia.
Kesäteatterissa olen käynyt jo perinteiksi käyneissä Mustikkamaalla (Ylioppilasteatteri: Lapualaisooppera) ja Söderkullassa (Sipoon teatteri: Suhteellisesti ottaen). Ihan niin eri laidoilta olevat esitykset, mutta molemmista tykkäsin tosi paljon. Molemmilla lavoilla alkaa olla jo enemmänkin tuttuja naamoja.
Lapualaisoopperaa oli 'modistettu' tähän aikaan sopivaksi, mutta siten, ettei Arvo Salon alkuperäinen työ ole kärsinyt - kiitos ohjaaja Sirpa Riuttalan. Jotkut asiat maailmassa eivät muutu. Valitettavasti.
Sipoon teatterin esittämä Alan Ayckbournin kipale (Relatively Speaking) puolestaan oli kepeää ja hauskaa sanailua, joka sai yleisön nauramaan. Anu Hälvän ohjaus oli onnistunut ja näyttelijöiden luonteva, mutta tarkka esiintyminen takasi hilpeän illan kesäisessä Sipoossa.
Leffassa kävin Pienimmän kanssa katsomassa Tarzanin legendan. Käytiin illan viimeisessä näytöksessä, mikä pikkasen arvelutti, koska ajattelin, josko nukahdan kesken. Juu, ei pelkoa. Sen verran oli vauhtia kun vielä 3D:nä katsottiin, ettei sekuntiakaan jäänyt välistä. Leffa oli taas kerran mun mielestä hyvin tehty, aikuisten satu tietty, mutta hyvä sellainen. Parasta oli kuitenkin elokuvan musiikki, joka sopi siihen täydellisesti.
Elokuvateatterissa kävin myös oopperassa eli kuuntelemassa/ katsomassa Mozartin Cosí fan tutten. Lavalla olikin tällä kertaa yhtä lukuun ottamatta minulle ennestään tuntemattomia esiintyjiä ja siksi vähän arvoin, menenkö ollenkaan. Onneksi menin: kaikki olivat jälleen kerran aivan loistavia taiteilijoita ja sain uusia nimiä suosikkilistaani. Ei tullut uni silmään sen reilun kolmen tunnin aikana, mitä esitys kesti. Ei voi kuin ihailla myös laulajien näyttelijäntaitoja. Monta kertaa nauroin ihan vain ilmeille, vaikka onhan kipaleen tekstikin varsin hersyvää. Ja se musiikki. Mozart oli todellakin nero, sitä ei voi kieltää.
Se olikin sitten viimeinen ns. kesäencore tältä kesältä. Uusi MET-Oopperan oopperakausi alkaa lokakuussa, joten ainakin ensimmäinen esitys jää meikäläiseltä tulevalta kaudelta väliin. Toivottavasti sitten muista pääsen mahdollisimman moneen, koska tarjonta on todella mielenkiintoinen alkavalla kaudella.
Ruumiinkulttuuria on tullut harrastettua lähinnä uimahallissa ja metsätyömaalla. Jälkimmäisellä on saanut aikaan jotain näkyvääkin.
JälkiMärinät:
Täytyy tunnustaa, että viimeisen oopperaesityksen jälkeen 'eksyin' kaupungille nolonkuuluisaan ravintolakeskittymään kuuntelemaan live-musiikkia. Musiikki ja bändikin oli kyllä ihan siedettävää, mutta silmät ja korvat olikin sitten pidettävä visusti kiinni siinä, mitä lavalla tapahtui, koska se 'kesäkerma' siinä ympärillä... Huh huh, ei voi muuta sanoa. Ja pätee molempiin sukupuoliin. Törmäsin pariin tuttuunkin, mikä oli todennäköisyyden puitteissa todella käsittämätöntä. Myöhäinen arki-ilta ja noin tunnin rupeama heti viiden vuoden päästä edellisestä kerrasta. Mutta ei siinä mitään, kiva oli heidänkin kanssa vaihtaa kuulumisia.
maanantai 1. elokuuta 2016
niitä näitä kaalinpäitä
Eniten kesälomasta saa irti, kun tekee joka päivä jotain pientä. Ei mene loma ihan kokonaan auringossa maaten, muttei myöskään tule lomauupumusta, jolloin taas töihin mennessä on ihan yhtä väsynyt - tai väsyneempikin - kuin loman alkaessa.
Pannukakun voi helposti tehdä sämpyläjauhoihin. Testattu on. Ja mansikkahilliä tietty! Lomalla meikäläisestä on kuoriutunut pannukakuntuoksuinen äiti: lapset ovat saaneet muutamana aamuna herätä tuoreen pannukakun tuoksuun. Tänäänkin, jahka heräävät.
Ihmettelen, kuka ostaa timanttikorun netistä. Näkemättä sitä luonnossa.
Ei ole uutinen, mutta pakko on taas kehua strutsinsulista tehtyä pölyhuiskua. Se on ihan kone vielä vuosienkin jälkeen! Erityisen erinomainen se on silloin, kun pölyjä pitää pyyhkiä elektronisista vempaimista, joissa on sen miljoona nappia ja nippeliä, ja silloin, kun tuolien, kaappien, vitriinien ja senkkien tassut ja muut tuhannet mutkat haluaa saada pölyttömiksi. Rätti on täysin hyödytön molempien kohteiden kannalta, mutta pölyhuisku rulettaa.
Tuoreet herneet saivat silmäni kutisemaan, vaikken ollut käsilläni silmiä hipaissutkaan. Mielenkiintoinen juttu. Meni kyllä ohi ilman lääkitystä. Enkä aio luopua herneksistä!
Mitä tekevät ne ihmiset, jotka omien sanojensa mukaan eivät ikinä lue kirjoja??
Lainasin työkaverille kuukausia sitten paksun kirjan. Oli aloittanut sen, muttei ollut oikein siitä innostunut. Olin hieman pettynyt, koska olin varma, että hänkin siitä kirjasta tykkäisi. Lomansa jälkeen tuli kertomaan minulle, että loman aikana oli aloittanut lukemisen uudestaan ja suorastaan ahminut sen kirjan. Ei olisi malttanut tehdä muuta kuin vain lukea ja lukea. Helpotuksen huokaus, en ollut sittenkään arvioinut työkaveria pieleen. Tai kirjaa.
Onneksi Isommalle oli kesätöitä kuudeksi viikoksi. Oltaisiin kaikki muuten tultu hulluiksi, kun Isompi koko ajan nytkin, kahden lomapäivän jälkeen, kyselee "mitä mä voisin/ me voitais tehdä?" Pleikan peluu on loppunut kokonaan; heinäkuussa ei omien sanojensa mukaan pelannut kertaakaan, mikä on aivan käsittämätön juttu, koska jossain välissä olin huolissani siitä, jos se pleikkaohjain vaikka juurtuu hänen kämmeneensä. Siunaan kyllä sen Pokémon Go -pelin keksijää! Sen ansiosta Isompi on a) liikkunut enemmän kuin vuosiin, 2) ULKOILLUT enemmän kuin vuosiin ja c) hänellä on ollut jotain tekemistä.
Edelliseen liittyen nähtiin eilen kauppakeskuksessa Isomman ala-asteen luokanopettaja vaimonsa ja koulunsa aloittavan poikansa kanssa. Poika reippaana kertoi näistä metsästettävistä pokémoneista ja että olivat isin kanssa saaneet kiinni sellaisen, jolla oli "hassut tissit". Revettiin kaikki nauramaan ja mä sanoin, että nyt mä ymmärrän, miksi nuoret miehet ovat siitä metsästyksestä niin innoissaan. Arvasin, että tissithän siellä tietty väijyy taustalla.
JälkiMärinät:
Soon muuten elokuu ny. Ja puolet B-stanian väestä viettää syntymäpäiviään. Eipä ole vaikea arvata, miksi juuri heinä-elokuun lapset ovat täällä niin laajaperäisestimittaisesti edustettuina.
Pannukakun voi helposti tehdä sämpyläjauhoihin. Testattu on. Ja mansikkahilliä tietty! Lomalla meikäläisestä on kuoriutunut pannukakuntuoksuinen äiti: lapset ovat saaneet muutamana aamuna herätä tuoreen pannukakun tuoksuun. Tänäänkin, jahka heräävät.
Ihmettelen, kuka ostaa timanttikorun netistä. Näkemättä sitä luonnossa.
Ei ole uutinen, mutta pakko on taas kehua strutsinsulista tehtyä pölyhuiskua. Se on ihan kone vielä vuosienkin jälkeen! Erityisen erinomainen se on silloin, kun pölyjä pitää pyyhkiä elektronisista vempaimista, joissa on sen miljoona nappia ja nippeliä, ja silloin, kun tuolien, kaappien, vitriinien ja senkkien tassut ja muut tuhannet mutkat haluaa saada pölyttömiksi. Rätti on täysin hyödytön molempien kohteiden kannalta, mutta pölyhuisku rulettaa.
Tuoreet herneet saivat silmäni kutisemaan, vaikken ollut käsilläni silmiä hipaissutkaan. Mielenkiintoinen juttu. Meni kyllä ohi ilman lääkitystä. Enkä aio luopua herneksistä!
Mitä tekevät ne ihmiset, jotka omien sanojensa mukaan eivät ikinä lue kirjoja??
Lainasin työkaverille kuukausia sitten paksun kirjan. Oli aloittanut sen, muttei ollut oikein siitä innostunut. Olin hieman pettynyt, koska olin varma, että hänkin siitä kirjasta tykkäisi. Lomansa jälkeen tuli kertomaan minulle, että loman aikana oli aloittanut lukemisen uudestaan ja suorastaan ahminut sen kirjan. Ei olisi malttanut tehdä muuta kuin vain lukea ja lukea. Helpotuksen huokaus, en ollut sittenkään arvioinut työkaveria pieleen. Tai kirjaa.
Onneksi Isommalle oli kesätöitä kuudeksi viikoksi. Oltaisiin kaikki muuten tultu hulluiksi, kun Isompi koko ajan nytkin, kahden lomapäivän jälkeen, kyselee "mitä mä voisin/ me voitais tehdä?" Pleikan peluu on loppunut kokonaan; heinäkuussa ei omien sanojensa mukaan pelannut kertaakaan, mikä on aivan käsittämätön juttu, koska jossain välissä olin huolissani siitä, jos se pleikkaohjain vaikka juurtuu hänen kämmeneensä. Siunaan kyllä sen Pokémon Go -pelin keksijää! Sen ansiosta Isompi on a) liikkunut enemmän kuin vuosiin, 2) ULKOILLUT enemmän kuin vuosiin ja c) hänellä on ollut jotain tekemistä.
Edelliseen liittyen nähtiin eilen kauppakeskuksessa Isomman ala-asteen luokanopettaja vaimonsa ja koulunsa aloittavan poikansa kanssa. Poika reippaana kertoi näistä metsästettävistä pokémoneista ja että olivat isin kanssa saaneet kiinni sellaisen, jolla oli "hassut tissit". Revettiin kaikki nauramaan ja mä sanoin, että nyt mä ymmärrän, miksi nuoret miehet ovat siitä metsästyksestä niin innoissaan. Arvasin, että tissithän siellä tietty väijyy taustalla.
JälkiMärinät:
Soon muuten elokuu ny. Ja puolet B-stanian väestä viettää syntymäpäiviään. Eipä ole vaikea arvata, miksi juuri heinä-elokuun lapset ovat täällä niin laaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)