perjantai 15. heinäkuuta 2016

niinku lomalle lomps

Mitäköhän maakuntaa sitä sitten kiusaisi ?

Meinaan lomaa pukkaa eikä mitään suunnitelmia. Ja jonnekin voisi lähteä. Kainuu ei kyllä tule kysymykseen. Pienin on siellä eikä Nälkämaa kestä meitä molempia yhtä aikaa, joten parempi urheilematta Kainuun hyvinvoinnilla.

Pirkanmaa sen sijaan on jo niin karaistunut tässä vuosien varrella, jotta Tampereelle voisi vaihteeksi suunnistaa, katsoin jo hotellimajoituksiakin (käsittämätöntä aloitteellisuutta meikäläiseltä!). Vapriikin kutsu on houkutteleva ja johonkin kesäteatteriesitykseenkin voisi itsensä tunkea.

JälkiMärinät:
En harrasta herätyskelloa, koska ei ole elämässä paljon pahempaa kuin herätä johonkin keinotekoiseen ääneen, vaikka se olisikin lintujenlivertelyä puhelimesta. Josta syystä nukuin viime yönä rapsakkaat 9,5 tuntia. Tuosta noin vain. Ai, univelkaako ? Mullako ? Ei kai (juuh, jatkuvaa).

Mutta nyt onkin pirtsakka olo aloittaa loma, kun ei tarvitse sitä aloittaa nukkumalla velkoja pois. Vaikka nukkumisesta tykkäänkin. Eikä sadekaan haittaa, koska "sateen sattuessa sateessa". Loma on kuitenkin aina lomaa.

6 kommenttia:

  1. Toi 9,5 tuntia vielä mitään... Meikällä kun alkoi loma, niin ekana herätyskellottomana aamuna heräsin klo 10. Vastahan olin mennyt nukkumaan jo klo 20, niin eihän siitä tule kuin 14 tuntia. Pientä univelkaa havaittavissa... Mutta teki kyllä hyvää, niin ei tarvi käyttää tätä koko lomaa nukkumiseen, kun vetäisee heti alkuun vähän tuhdimmin unta palloon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan nähtävästi ollut 9,5 tuntia mitään, kun viime yönäkin piti vetää hirsiä 9 tuntia. Nukkuminen on kyllä ihanaa, joten aion nukkua pitkät yöunet vaikka joka ikinen yö, jos nukuttaa.

      Poista
  2. No mutta, tule vaan tänne Tampereelle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän viikon suunnitelmat muuttuivat, mutta onhan tässä vielä pari viikkoa aikaa. Olis kyllä kiva, koska Tampere on kiva. :)

      Poista
  3. Tulin just kotiin Sallasta ja ajelin takaisin Kainuun kautta, kun mennesssä suuntasin Ouluun.
    Oli ihana ylläri kotona odottamassa! Kiitos <3
    Huomenna pakkaan reppuni ja tulen sinne kulmille, pikitien päähän, tiedä vaikka törmätään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin vähän reissussa, mutta täällä etelässä rannikkoa myöten.
      Ole hyvä. Ajattelin, kun niin harvoin mitään laitan ja nyt oli hyvä syykin. :)

      Oletko kauankin ? Jos oot lähellä ja sulla hetki aikaa, niin törmätään vaikka tarkoituksella. :)

      Poista