perjantai 4. maaliskuuta 2016

60-luvulla ja sitä ennen syntyneille

Kuka muistaa...

Telkkarisarjan Homefront (Kotijoukot) ? Ja Kyle Chandlerin nuorena miehenä ? Auta armias, niitä märkiä päiväunia silloin... Ja olihan siellä muitakin silmänkarkkeja. Jokaiseen makuun, nuorempaa ja vanhempaakin. Sais tulla uusintana telkkarista.

Entäs China Beachin ? Se tunnari oli ihan paras ja se soi usein Sun-radiossa, josta syystä haikailen myös tämän sarjan perään. Marg Helgenberger oli mun suosikki siinä sarjassa. Joka sekin saisi tulla uusintana, piru vieköön!

Suomalaisista sarjoista haikailen ehdottomasti Tahdon asian perään. Tämän sarjan saattaa muistaa jo nuoremmatkin ikäluokat. Itse muistan, kun sen ensimmäinen jakso oli tullut enkä ollut sitä katsonut. Kaikki hehkuttivat sitä seuraavana päivänä hiekkalaatikon reunalla leikkipuistossa - se ainokainen koti-isäkin - ja olin ihan pihalla koko jutusta. Seuraavalla viikolla katsoin sen enkä varmasti ikinä ole koukuttunut mihinkään niin nopeasti. Aivan loistava sarja enkä todellakaan ole ainoa, joka sitä haikailee uusittavaksi.

Muistin rajamailta muistan - lähinnä kauhulla - vieläkin sarjan Sapphire and Steel (Safiiri ja Teräs). Voi pieksut, että pelotti jo se alku, kun ne valopallot valuivat pitkin lattiaa. En tainnut katsoa sitä sarjaa sen enempää, koskapa en muista ensimmäistäkään jaksoa, mitä siinä olisi tapahtunut. Hyvä niin.

Sarjassa Dempsey & Makepeace (Taistelupari) puolestaan oli jotain sellaista ristiriitaista romantiikkaa, joka vetosi meikäläiseen eikä vähiten pahispoika Michael Brandonin takia. Se oli sitä aikaa, jolloin pahikset, kovikset ja sitten myöhemmin ihan pesunkestävät luuserit viehättivät meikäläistä pölkkypäätä suunnattomasti.

Onnenpäiviä katsottin myös kavereiden kanssa. Olihan se Potsie ihan syötävän söpö ja hurmaava laulaja, mutta niin auttamattoman pökiö. Niin viatonta, että ihan henkeen käy, vaikka Fonzie tyttöjä pyörittelikin kuin hyrriä.

Muita sarjoja sieltä meikäläisen nuoruudesta aka kivikaudelta.

Murder, She Wrote (Murhasta tuli totta), joka pyörii vieläkin uusintoina, mutta jota tuli seurattua silloin muinoin 80-luvulla. 

MacGyver (Ihmemies MacGyver). Joo, tosi ihmemies oli. :D Kaikkea hullutusta sitä on tullutkin seurattua, mutta jos televisiokanavat pystyi laskeman yhden käden sormilla, niin tottahan silloin kaikki kelpasi. Nyt ei tunnu kelpaavan enää mikään meikäläiselle. Kanavaähky, sanoisin diagnoosiksi. 

Kaikenkaikkiaan tuli tosi vähän katsottua telkkaria silloinkaan. Mieluummin nyhjättiin kavereiden kanssa taloyhtiöiden kellarikäytävillä pelaamassa korttia tai kesäaikaan parkkipaikan kupeessa heittelemässä koripalloa ja jauhamassa sitä ihtiään. Tai sitten boyfriendin kanssa meillä, heillä tai kotibileissä. 

Oi, niitä aikoja... 

JälkiMärinät:
Kerro, mitä multa unohtui. 

33 kommenttia:

  1. No tietenkin aikuisempaan makuun tehty Peiton paikka eli Peyton Place :) ja Dallas. Kumpaakaan Peiton paikkaa en saanut koskaan katsoa, kun olin niin kakara, mutta Dallasiahan tietenkin katottiin perjantaisin, kun Bobby ja sen silmät oli NIIIIIN ihanat....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meinasin tuon 'Peiton paikan' listata, mutta kun oikeasti en muista siitä mitään, kun en tietty saanut katsoa... ¨

      Mutta DALLAS !!! Ihan mieletön ! :D Mun homoystävä aina ylisti Sue Elleniä (Linda Gray), miten upea se oli enkä tajunnut sitä yhtään. Ennen kuin tietty nyt. :)

      Poista
  2. Niin ja Fame! Kaikkihan halusi osata laulaa ja soittaa ja tanssia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä mä olin "erilainen nuori" enkä katsonut Famea. Ne 'jazz-baletti' -tytöt olisi siitä mehuissaan, mutta mä olinkin kovis. ;D

      Poista
    2. Musta Famessa se poika jolla valtava, kihara tukka oli aivan IHANA <3 <3 - en mä niistä muista niin perustanut :D :D
      En mä juuri muuta siitä muista, mutta se lauloi jossain kohtaa jonkun laulun, jossa oli sanat "...my rainy weather friend..." ja mä itkeä vollotin silmät päästäni ;D

      Poista
    3. Bruno jotakin? Mulla on ne sarjat kopioituna kirjaston dvd:ltä :P

      Poista
  3. Mitäää? Mä olen syntynyt 70-luvun puolella ja muistan kaikki!

    VastaaPoista
  4. Vanhus muistelee: "Bonanza", "Vaimoni on noita", "Yöjuttu", "Mork and Mindy" (mikä se oli på finska?), "Mennään bussilla", "Perhe on pahin" ... ja lastenohjelma oli "Niksula"! Entäs "Me Tammelat" ja "Naapurilähiö" ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nano-nano-mies? Mut se oli ihana :)

      Poista
    2. Mennään bussilla - ihan huippu! Ja Perhe on pahin...
      Lasten ohjelmista Roope-karhun seikkailut ja Heikko-Peikko <3 (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/05/06/heikkopeikon-hantakuume)
      "Heikko-Peikko tässä on.." - se on vaan niin i-h-a-n-a!
      AM pelkää vieläkin Kasper -nukkea, muistatteko sen? Raukalla ikuinen trauma..

      Poista
    3. Morkia ja Mindyä mäkin muistan katsoneeni, samoin Mennään bussilla ja Perhe on pahin -ohjelmia, kun niitä katsoivat vanhemmatkin, mutta lastenohjelmia en juurikaan muista. Tai Kasper-nukkea sen verran, että olihan ihan helvetin pelottava tapaus !!

      Poista
  5. Ooo, Taistelupari! Mä olin ihan lovettunut Dempseyhin :D Se oli hauska sarja. Samoin kuin Konnankoukkuja kahdelle (Bruce Willisillä oli vielä tukka :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katoin kans Konnankoukkuja kahdelle vaikken muuten juurikaan kattonut tv:tä. Se oli IHANA!

      Ja esikoinen katsoi tässä joku vuosi sitten boxillisen MacGyvereitä. Aina kun se meni mummille, ne kattoi ainakin yhden ;-)

      Heiiii, ja miten Ritariässä?!? Eiks kukaan fanittanut sitä?

      Poista
    2. No tietty, David Hasselhoff - mehän fanitetaan sitä vieläkin, eikö? :D :D Sehän on niin ihq....

      Poista
    3. Mä kyllä fanitin K.I.T.T.iä ;-)

      Poista
    4. Joo, Konnankoukkuja kahdelle ! Se oli hauska. :)

      Ritariässääkin tuli tietty katsottua, mutta se auto taisi olla vähän liikaa mulle... :D

      Poista
  6. Hill street blues voi mahoton. Siitä se sitten alkoi se

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hill Streetiä tietty katsottiin hiljaa kuin kirkossa. Kuitenkaan se ei sitten viehättänyt enää niin paljoa, kun tuli uusintana. Aika oli tainnut mennä senkin ohi...

      Poista
  7. Jake and the fat man, siinä oli se lihava mies ja sen saman näköinen koira, mikä sen nimi nyt oli suomeks.... Koira haudattuna!
    Se nuori etsivä, Joe Penny, sehän on niin söpis ;)

    Ja sitt tietenkin Columbo ja Cannon. Columbo on mainio sen takkinsa kanssa, josta se ei luovu ikinä. Se varmaan käy suihkussakin se takki päällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joe Penny, oih ! Miten mä olin muka hänetkin unohtanut ! Columboa ja Cannonia katsoi enemmän taas vanhemmat. Taisi tulla liian myöhään.

      Mutta onhan sitä ennenkin tullut töllöä tuijoteltua, herttinen sentään. Enemmän kyllä kuin nykyään.

      Poista
    2. "Sheriffi McCloud" ... Ja "Ironside". Ja "Pyhimys","Pyhimyksiä ja veijareita" (R Moore ja T Curtis). Ja "Näkymätön mies" ja "Miljoonan dollarin (vai oliko se kuuden miljoonan) mies". Entäs "Charlien enkelit". "Vaimoni on noita" ja "Lucy Show". Hohhoijaa, toenperrään on tullu telkkaria katottua. Ilmankos miulla ei moista rakkinetta nyt ookkaan ...

      Poista
    3. Joo, Sheriffi McCloud! Ja Näkymättömän miehenkin muistan! Charlien enkelit, niitä ihan piti ihailla. :D

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot päässyt onnellisesti mukaan uusintakierroksille. :D

      Poista
    2. Ääh, kerkesit vastata.. :D Piti lisäämäni siihen vielä, että oma suosikki on/oli Matlock.

      Poista
    3. Matlock on lutunen. Hämäsi kaikki rosmot lutusuudellaan. :D

      Poista
  9. Siis munhan pitäisi iän puolesta muistaa Kotijoukot ja China Beach, mutta ei mitään mielikuvaa. Kaikki muut on tuttuja. Mutta ettekö muka kattoneet Muppet Show:ta?
    Mä olen niin vanha, että katsoin vanhempien kanssa Rintamäkeläisiä. Ja salaa Ilonankin mainitsemaa Yöjuttua. Se oli tosi pelottava, muistan niitä tarinoita vieläkin.
    MacGyver oli yksi lemppareista. Oi, niitä aikoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti katsottiin Muppettejakin! Ja Rintamäkeläisiä kans ! :D Siinä tunnarissa on yksi kohta, joka häiritsi Äitiä aina, kun jotenkin meni ikäänkuin nuotin vierestä. Oi, todellakin niitä aikoja. :D

      Poista
  10. Tahdon asia. Nauretaan tyttären kanssa ja löydetään aina uusia juttuja, kun on boksi hankittuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tarttee varmaan lipsua periaatteistani ja ostaa kans se boksi - jos sen vielä jostain saa -, koska ei sitä sarjaa uusita ikinä.

      Poista