sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Verorahoille vastinetta - igen

Isompi: "Tehdään tänään jotain sellaista, mitä ei olla koskaan tehty, kun isä eikä Pienin ole kotona häiritsemässä meitä."

Just. Ja kyllä tehtiinkin: istuttiin meinaan Meilahden hammasklinikan päivystyksessä.

Paistettu ahven on hyvää - etenkin Anopin paistama -, mutta sen ruodot ovat niin kirotun pieniä, ettei niitä saa kaikkia millään ruodittua pois ja sitten voi käydä niin, että ruoto menee taaimmaisen hampaan taaimmaisen reunan ja ikenen väliin. Kuten Isommalle kävi. Ja ei kun päivystykseen.

Soitin sinne klo 16.30. Kysyivät, notta ehdittekö klo 17.30 paikalle. Ehdittiin. Oltiin jo klo 17.04 ilmoittautumisjonossa. Siinä menikin sitten se pisin tovi eli puolisen tuntia, mutta kun päästiin hammashoitolan puolelle, ehdin juuri ja juuri täyttää kyselykaavakkeen 'lapsesta' *tirsk*, kun jo meidät kutsuttiin sisään. Enkä ehtinyt muuta kuin laittaa TM:lle viestiä, että ollaan vaihteeksi Meikun päivystyksessä, kun hammaslääkäri oli jo ronkkinut ja langottanut sen läpinäkyvän ja mikroskooppisen pienen, mutta ah, niin inhan ruodon pois Isomman kitusista.

Lämpimästi kiittelin heitä nopeasta ja hyvästä palvelusta ja annoin vielä leveän hymynaamankin palautteena lähtiessämme pois.

Isommalle totesin kotimatkalla, että loppuilta tehdään vain sellaisia juttuja, mitä ollaan tehty ennenkin ja niidenkin kanssa ollaan vähän varuillaan, mitä tehdään.

Haettiin pitsat.

JälkiMärinät:
Tällä menolla Meilahden sairaala-alueelta loppuu rakennukset ja poliklinikat melko haipakkaan, missä ei oltaisi syystä tai toisesta jonkun TOP:n jäsenen - toistaiseksi lähinnä Isomman ja minun - vuoksi käyty.

8 kommenttia:

  1. Mutta eikö se hyvä, että on tutut paikat, jos joskus tarvii mennä?
    Nimim. sairaalasta tulee kirjeitä enää joka toinen viikko ja enää vain mun nimellä... kun vajaa neljä vuotta sitten niitä tuli parhaimmillaan neljä samana päivänä, kaks per nenä, pari kertaa viikossa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on kyllä. :D

      Meillä on tälle keväälle normikäynnit jo ohi ja laskutkin niistä maksettu. Yksi yhteenveto käynnistä on tulematta ja mun oma kutsu silmäklinikalle saapumatta, mutta kai ne sieltä syksyyn mennessä tulevat.

      Poista
  2. Kalliiks tulee ruodonpoisto...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeestaan: 32,70 euroa. ;)

      Joo, oltais toki voitu mennä yksityisellekin ja pistää vakuutukseen, mutta kyllä meilläkin on oikeus käyttää julkisia. Vaikka et (toivottavasti) sitä tarkoittanutkaan, vaan että pieni vaiva, josta tulee suhteessa iso lasku kenelle sitten tuleekin. :)

      Poista
    2. Veroja ja varoja maksellaan ja vielä 32,70€ parin minuutin hommasta? Ei nyt niin halpaa minusta.. Hm, tai ehkä mä sitten sorrun virhearviointiin.

      Poista
    3. Ja jos ei olisi menty siihen parin minuutin operaatioon, niin olisi voinut tulehtua ja sitten olisikin ollut jo isompi lasku.

      Ja jos oltaisiin menty yksityiselle, olisi lasku ollut n. 100 euroa, jota kautta vakuutusmaksuja yleisesti korotetaan - eli tulee sekin vakuutusten ottajien kollektiivikseksi pahaksi. Mutta toisaalta, jos on varaa ottaa vakuutus, niin kai sitten on varaa niihin korotuksiinkin. ;)

      Poista
    4. Niin... Mä olen ennenkin ihmetellyt semmosia maita jossa ei veroteta väkeä niin perkeleesti, eikö ne kuole sinne kadulle kun ei ole mitään julkista terveydenhuoltoa? Köyhät ei pääse kouluihin ja poliisit ja palokunnat loistavat poissaolollaan. Oi voi. Onneks meillä täällä suomessa on nämä asiat kunnossa.

      Itsekin tarvitsin lekuria lauantaina ja maanantaina. Siinä oli muutama lekurikäynti + labrakäynti + röntgen. Aikaa meni jonottamisineen päivineen yhteensä pari tuntia. Firma maksoi tämän lystin yksityisellä vastaanotolla, joten jäi nyt sitten niin verorahat kuin kukkarossakin olevat fyrkat käyttämättä enkä tiedä miten nopeasti olisikaan palvelut julkkispuolella pelanneet.

      Poista
    5. Kuolee ne. :) Elleivät ole sitä ennen joutuneet velkavankeuteen syystä tai toisesta.

      Sen lisäksi, että sullakin on reilu työnantaja, joka maksaa terveydenhoidon myös vapaa-ajalla, voit myös luottaa, että vaikka se menisi konkurssiin, niin eläkekertymät eivät katoa, kun sitä on vahdittu, että se on maksanut niistä oman osuutensa. Kuten saattaa tapahtua esim. Jenkeissä.

      Poista