kirjoja ja kulttuuria (vaihteeksi)

Roope Lipasti Halkaisukirvesmies - elämä ja vähäisemmät teot.

Kerroin nauraneeni paljon lukiessani Lipastin kirjaa Rajanaapuri. Tämä toinen lukemani kirja koostuu tarinoista kirjailijan omasta elävästä elämästä ja nauroin - jos mahdollista - vieläkin enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Ja koska luin kirjaa kotona, töissä, bussissa ja mökillä, nauroin ääneen myös näissä paikoissa sillä seurauksella, että kanssakulkijatkin alkoivat nauraa. Siis jos eivät katsoneet pahasti. Täytyy vissiin lopettaa Lipastin lukeminen julkisilla paikoilla. Muuten en kyllä lopeta.

Heli Laaksonen Lähtisiks föli?

Ihana elämänmakuinen pohdiskelu- ja tarinakirja, jota piti lukea hitaasti, jotta kuulisi murteen kaikki herkulliset vivahteet. Suosittelen ja kannatan lämpimästi Helin mielipidettä samanparisista sukista: sulaa hullutusta. Eläköön eriparisukat! (Joita minäkin olen käyttänyt jo vuosia, kun aina vain ei paria löydy ja sukat - ne yksinäiset - ovat kuitenkin vielä täysin kurantteja.) Kirjan ehkä hauskin luku oli Mitä mää tiärän Enontekiöst? Nauroin sitä toisenkin kerran putkeen.

Heli Laaksonen Sekaherelmäpuu - kolumnei.

Jos tykkää ensimmäisestä itselle tuntemattoman kirjailijan kirjasta, pitää lukea toinen varmistaakseen, ettei kyseessä ollut vain onnenkantamoinen kirjailijan - ja lukijan - osalta. Eli. No, ei ollut. Helin kolumnit olivat hauskoja, oivaltavia ja monella tavalla ajatuksia antavia. Luin kirjan päivässä.

Heli Laaksonen Pursu - tarina- ja marinakirja.

Eikä kahta ilman kolmatta. Kirja koostuu tarinoista, joiden välissä on runoja. Ihanaa ja rauhoittavaa luettavaa tämäkin. Hassua on, että murre alkaa tarttua omaankin puheeseen.

Nyt on menossa aina niin hykerryttävää P. G. Wodehousea: Hiiop, Jeeves, jossa on kolme erillistä tarinaa Bertie Woosterin vauhdikkaasta elämästä. Kaisa Sivenius on onnistunut suomennoksessaan varsin mainiosti, joka asia lisää lukunautintoa entisestään.

***

MET Ooppera ei ole unohtanut meitä innokkaita kesäaikanakaan. Finnkino näyttää aikaisemmilta kausilta esitettyjä kipaleita uusintoina.

Kävin nauttimassa Giacomo Puccinin Toscan. Tällä kertaa lähdin vähän kauemmas ja menin Sellon teatteriin (koska Kinopalatsi Hgissä oli lähes loppuunmyyty, kuten aina).

Tosca on Oopperaa isolla kirjaimella. Rakkautta, vihaa, mustasukkaisuutta ja lopussa kaikki kuolevat. Kovaa tavaraa. Ja sitä se on myös laulajille. Sopraano ja tenori joutuvat pistelemään ihan tosissaan läpi kipaleen eikä baritonikaan pääse helpolla. Nimiroolissa oli Patricia Pacette, joka suoriutui vaativasta osasta hienosti. Samoin Cavaradossin roolissa ollut Roberto Alagna. Scarpian roolissa ollut George Gagnidze oli pahuudessaan suorastaan pelottava, siis loistava. Kannatti ehdottomasti 'tuhlata' lämmin kesäilta elokuvateatterissa istumiseen.

Kävin katsomassa myös kappaleen Lemmenjuomaa. Sen olin nähnyt jos silloin, kun MET Ooppera esitti sen ensimmäistä kertaa, mutta koska siinä nyt vaan ovat kaikki meikäläisen suosikkilaulajat (Anna Netrebko, Matthew Polenzani, Mariusz Kwiecien ja Ambrogio Maestri) mukana, niin pakkohan se oli käydä katsomassa uusintana. Yhtä ihana oli kuin edelliselläkin kerralla. Ihan mun suosikkioopperoita ehdottomasti. Oopperassa on se hyvä puoli, että saman kipaleen voi käydä kuuntelemassa vaikka kuinka monta kertaa ja aina siitä saa irti jotain uutta. Juoni kun ei ole se pääjuttu oopperassa.

Valitettavasti, kun näitä MET Oopperan esityksiä esitetään elokuvateatterien saleissa, sinne onnistuu livahtamaan mukaan kaikenlaista ääliöpohjasakkaa, joka ei oopperataiteesta ymmärrä hevonhelvettiä eikä myöskään osaa käyttäytyä ko. tilaisuudessa sen vaatimalla tavalla.

Nytkin meikäläisen takana istui kaksi jotain töllinmuijaa, jotka a) rapistelivat karkkipussejaan ja 2) väliajan jälkeen, kun siis musiikki oli jo alkanut KÄLÄTTIVÄT omia typeriä asioitaan !!

Vittu, mä sanon nyt, että meinasi perna revetä! Ensin täräytin voimallisen "HYSS" -sihahduksen, mutta koska siitä ei ollut paskankaan apua, karjaisin "HILJAA" ja johan tokenivat. Siihen taisi loppua muukin ylimääräinen kihistely ja kahistelu salissa kuin seinään. Ja hyvä - perkele - niin ! Oopperassa on meinaan sillä kuulemisella ja kuuntelemisella erittäin keskeinen osa, joten siellä on syytä pitää mölyt mahassaan. Harmitti vaan, kun livahtivat jo ennen kuin valot olivat ehtineet kunnolla syttyä pois. Taisivat sentään osata hävetä. Olisin vaan niin mielelläni vielä vähän mulkoillut ja ehkä jotain käytöksestään maininnutkin. Nyt joudun tyytymään siihen, että kiehun täällä blogissa.

JälkiMärinät:
Vielä olisi pari oopperaa tiedossa kesälle. Toivottavasti pääsen niitäkin kuuntelemaan. Onneksi on kuitenkin muutakin kulttuuririentoa jo varattuna, jos nuo jäisivätkin tällä kertaa väliin.