tuomio

Kävin työterveyslääkärillä.

Koska meillä on lupa käydä perusruttoja tutkituttamassa ihan millä tahansa tietyn palveluntuottajan lääkäriasemista, menin toki lähimpään eli siihen, minne helpoiten Masalla pääsee. Tämä on todella hyvä uudistus, koska ennen piti könytä vaikka pää kainalossa ytimeen ja siinä ehti huonolla tsägällä tauti tarttua noin bussilastilliseen työväestöstä. Nyt yskii vain oman kiesinsä ikkunat roiskeille.

Lääkäriksi arpoutui mieslääkäri - luonnollisestikin -, joka stalkkauksen tuloksena oli paljastunut pitkänlinjan työterveyslääkäriksi. Ikä oli tällä kertaa meikäläisen paremmalla puolen eli sanoisin noin kymmenen vuotta meikäläistä vanhempi vanhan liiton herrasmies, joka otti kohteliaasti takkini ja ripusti sen naulaan ja muutenkin kohteli ihan poikkeuksellisen ystävällisesti, suorastaan lempeästi kröhivää meikäläistä.

Ensin kyseli, podinko astmaa, kun niin hengästytti muutaman metrin kävelymatka odotustilasta vastaanottohuoneeseen. Juu, en. Sitten kyselyn ja kuuntelun perusteella epäili mahdollista kuumeetonta keuhkokuumetta.

Tässä vaiheessa olisin voinut tohtoria valistaa kertomalla tautihistoriastani, josta kyllä löytyy vastaavanlaisia oireita pilvin pimein ilman, että mitään varsinaista tautia on koskaan diagnostisoitu. Olin kuitenkin hiljaa ja menin kiltisti määräämäänsä verikokeeseen.

Kerroin, että olen kokeillut tähän tautiin kaikkea muuta paitsi tervaa ja höyheniä (ja kurkumaa :D), mutta mikään ei tehoa. Kysyi, että "saunaakinko?" Vastasin rehellisesti, että saunaakin. Eihän mulla ole ollut kuumetta missään välissä.

Labroista ei löytynyt muuta kuin se sama, mitä tuossa muutama viikko sitten: keskinkertainen tyyppi. Terve verikokeen perusteella.

Koska kuitenkin yskitti ja niistätytti ja äänikin on kuin Eesaun jalat talviaikaan, antoi tohtori ilman eri vääntämistä vielä saikkua pari päivää. Siinä ajassa tämän kyllä pitäisi alkaa jo talttua, viikko on virukselle myönnetty, mutta sitten pitää häipyä. Tai se tietää uutta lääkärireissua.

Tämän sedän luo voisin kyllä mennä uudestaankin. Niin hauskoja jutteli siinä tutkimuksen lomassa.

Kun kerroin, ettei oikein ruokakaan maistu, kun olen niin paljon kuumaa juomaa litkinyt, totesi hän mietteliäänä: "Niin... Kun eläinkin lakkaa syömästä, niin silloin on kyllä tosi kyseessä..."

Nauroin mielessäni huutonaurua, koska en halunnut pahoittaa tohtorin mieltä. Eihän hän sillä mitään sen kummempaa tarkoittanut, kunhan pohdiskeli. Herkempi olisi tuosta kyllä voinut suivaantua. Tai säikähtää.

No, nyt sitten virutaan tautivuoteella pari päivää ja todennäköisesti menen töihin ihan samassa kunnossa kuin mitä sieltä viime torstaina lähdin. Meikäläisestä ei tauti irrota lepäämällä, töitä se pelkää.

JälkiMärinät:
Teen paljastuksen: minulla on tapana silloin tällöin kuuklettaa sanojen oikeinkirjoitusmuotoa ja sitä, onko ylipäätään jotain sanaa olemassa vai olenko keksinyt sen omasta päästäni. Tätä jälkimmäistä harrastan meinaan niin paljon, etten välillä oikeasti tiedä sanan alkuperää.

Tätä postausta varten kuukletin erään sanan (arvannette minkä) ja sen ansiosta päädyin kerrassaan hauskaan ja monipuoliseen blogiin! Onnenpotkaus! Kiinnostuneille tiedoksi koodisana: Tuulestatemmattua.

viimeinen oljenkorsi

Plunssaan ja sen torjuntaan & poishäätämiseen on testattu:

- C-vitamiini
- D-vitamiini
- sinkki (tuplana)
- echinaforce
- inkivääri (tuore)
- kaneli
- cayennepippuri
- valkosipuli (tuore)
- hunaja
- kuuma vesi (juotuna)
- kuuma vesi (höyryhengitettynä)
- uni
- lepo
- sauna
- viina (puolikas vanhentunut siideri)
- lumihanki

Teho: ei paskankaan vertaa, pahemmaksi vaan menee ja huuliherpes kukkii.

Ei ole testattu:
- lääkäri

Mutta kohta on, perkele.

JälkiMärinät:
Eilen oli työterveyslääkärin vastaanottoaikoja vaikka kuinka ja monta. Tänä aamuna puoli seitsemän aikaan niitä oli jäljellä enää kaksi, joista toinenkin meni siinä arpoessani, kumman otan. Kiiruusti valitsin sen viimeisen ajan.

En selvästikään ole ainoa, joka potee räkää ja kröhää ja köhää.

pipo päässä pakkasella

Oltiin sitten sisällä tai ulkona. Paitsi että ulkona ei käytetä pipoa, vaan lippistä (Isompi) tai ei mitään (Pienin).

Pipot ovat siis edelleen jonkinlaisessa muodissa, jos on uskominen TOP:n teineihin. Molemmat meinaan kulkevat Talossa pipo päässä, vaikkei sitten muuten vaatetta juuri olekaan (esim. Isompi kulkee vaimarissa ja shortseissa). Eli Talossa on kyllä ihan lämmin, pipo on muuten vaan niin kiva. Tai siis "ihan meedium".

Tämä huvittaa mua ja kun näin eteisen nurkassa laatikon, jossa niitä pipoja kesäsäilötään, tuli tietty mieleeni loistoidea: perheselvie!

Iskin TM:lle käteen pipon ja vedin sellaisen myös itselleni päähäni. Houkuttelin Isomman alakertaan tilauspitsalla ja kuva saatiin kuin saatiinkin Pienimmän vastaanharomisesta huolimatta otettua. Lisäksi siitä tuli oikeasti hauska: TM:llä punainen HIFK -pipo, meikäläisellä keltainen Paavo Pesusieni -pipo (ja päällä pipoon sointuva keltainen Brasilian Fifa World Cup 2014 -paita), Isommalla niin ikään punainen Liverpool -pipo ja Pienimmällä tyylikäs kokoharmaa pipo ilman älyttömiä kuvia tai logoja.

Koska tilanne nauratti niitä, jotka sen hassuuden ymmärsivät, oli kuvassa vain yksi punalakkinen grumpy-tonttu. Arvannette kuka. Tulisi kyllä hyvä joulukortti siitä kuvasta.

JälkiMärinät:

Isompi: "Katokin, ettet lähetä sitä kuvaa kenellekään, tai mä hakkaan sut."

:D

***

Pakko oli nousta höyryhengittelemään tähän jumalattomaan kellonaikaan pyhäaamuna, kun ei muunlainen hengitteleminen oikein luonnistunut. Krääh.

Hyvää isänpäivää, jos tänne ketään isiä eksyy!

hämmentävää

Räkätauti herättää tasaisin väliajoin läpi yön, mutta siitä huolimatta uni on karussa jo ennen kuutta. Lauantaiaamuna. Mikä vääryys. Toisaalta nukuttikin jo yhdeksän aikaan illalla, mutta siltikin luulisi pätkäyön venyttävän aamua. Ei venytä.

Joten parempi nousta, keittää teetä, sytyttää kynttilät ja kerätä kuivuneet vaatteet pinoihin. Avata läppäri ja katsoa, mitä blogiystäville kuuluu.

Nykyään tiedänkin tarkemmin blogiystävieni kuulumiset maailmalta ja kotomaan perukoilta kuin niiden 'oikeiden' ystävien tästä parinkymmenen kilometrin säteeltä. Hämmentävää. Ja surullista.

Olen kyllä yrittänyt pitää yhteyttä soittamalla ja tavattukin on silloin tällöin, mutta kun tilanne on muuttunut siksi, että se olen aina minä, joka soitan, kysyn kuulumisia ja ehdotan tapaamista - harvoin, mutta kuitenkin -, niin alkaa pikkuhiljaa yhteydenottohalut hiipua. Ei vain kiinnosta ja jaksa enää. Jos ei niitä toisiakaan näytä kerran kiinnostavan.

Hyvä minussa heristää sormeaan ja sanoo, että nyt olen pikkumainen ja kiukutteleva. Ehkä niin, mutta jos naapurin rouva alkaa tuntua läheisemmältä kuin vuosikymmenten takaiset 'hyvät ystävät', niin on pikkumaisuudenkin uhalla ehkä sittenkin parempi lähteä naapurin rouvan kanssa tuulettavalle metsäkävelylle kuin yrittää väkisin - ja yksipuolisesti - pitää kiinni vanhoista tuttavuuksista. Kaipa he sitten ottavat yhteyttä, kun parhaaksi näkevät.

JälkiMärinät:
Katossa oleva kärpänen alkoi piipittää heti kuuden jälkeen aamulla. Ihan pyytämättä ja yllättäen. Onneksi olin jo hereillä.

Kiipesin tuolille ja irrotin kärpäsen sekä sen sisällä olevat kolme (!!) isoa nappiparistoa. Yllättäen piipahti vielä muutaman kerran kädessäni, vaikka virtalähteet oli jo poistettu. Outo kärpänen. Täytyy ostaa sille lisää energiaa.

puolivillaisuutta

Kyllä se plunssa sieltä sitten tuli. Pakko oli eilen lähteä kesken päivän kotiin. Tai pakko ja pakko... Työkaverit sen verran mulkoilivat ja tekivät isoja kaarroksia meikäläisen tullessa vastaan, että päätin armahtaa työyhteisön. En kyllä muista, milloin viimeksi olisin luovuttanut kesken päivän. No, jos tämä nyt sitten tästä helpottuisi, kun saan levätä.

Sen verran olo korpesi, että se ärsytti hermoakin. Ja jos hermo on jo valmiiksi ärsytetty, ei tarvita kuin syy, niin siitä se sitten lähtee.

Bussia - joka perkele oli viisi minuuttia myöhässä (kyllä, sekin ärsyttää siinä vaiheessa, kun muutenkin vilustaa, mutta että vielä tuulee ja tuiskuaa - katoksistahan ei ole minkään valtakunnan suojaa tuulen suunnasta riippumatta) - ajoi baltin oloinen kuski, joka näpytteli Ihan Koko Ajan kännykkäänsä.

Joo, pienemmästäkin on hermo mennyt. Katselin sitä muutamia pysäkinvälejä, mutta kun ei näyttänyt tulevan viestittelystä loppua, nostin perperini penkistä, vilkaisin vasenta kättään (KÄNNYKKÄ!!) ja sanoin kuuluvalla ja vatun vihaisella äänellä, että "kännykkä pois, kun ajat!".

Uskotteko, että lähti nopeasti nynny taskuun. Naaman ilmeensä oli kyrsiintynyt, mutta ei olisi voinut meikäläistä vähempää kiinnostaa. Tosin jos olisi edes teeskennellyt noloa, niin en ehkä olisi laittanut reklamaatiota HSL:lle, mutta kun vielä viitsi nyrpistellä, niin tietty näpyttelin valituksen matkaan per heti. Eläköön, Hupsu - älyisä puhelimeni!

Eikä ole ensimmäinen kerta tuolla linjalla, kun samasta asiasta valitan. Nyt tosin oli vielä liukastakin. Tiedä, mihin ojaan vielä oltaisi päädytty. Mutta ei siinä vielä kaikki.

Matkan kruunasi ehdottomasti se kolmen hengen porukka - nainen ja kaksi miestä -, joka parkkeerasi itsensä takapenkkiin ja aloitti sellaisen älämölökeskustelun, joka ei olisi voinut vähempää kiinnostaa sekään meikäläistä. Ja ilmeistä päätellen muitakaan kanssamatkustajia.

Hetken päästä se nainen alkoi huutaa kuskia ja tormasi sieltä takaa kuin joku helvetin virtahepo kuskin luo kysymään KAELOTTAMAAN, että "Meidän pitää jäädä pois Oulunkylän ostarilla, eihän tää vielä ollut Oulunkylän ostari ?... No, sitähän mäkin sanoin. Kerro sitten, kun tullaan Oulunkylän ostarille."

Voihan vattu, etten paremmin sano.

Tietämättömille maakuntaan voin kertoa, että tää Tsadi on siitä kiva mesta, ettei täällä kertakaikkiaan voi eksyä, vaikka yrittäisikin. Jokaisessa mutkassa tai tienhaarassa on meinaan iso kyltti, joka kertoo, missä olet ja jos tonne suuntaan lähdet, niin mihin tulet. Eli ei tarvitse kuin vilaista ympärilleen, niin tietää, ettei olla lähelläkään sitä hemmetin Oulunkylää ja sen kirottua ostaria.

Teki mieli sanoa, että pikkasen vähemmän tota viinaa ennen puoltapäivää helpottaa kummasti ympäristön hahmottamista. Tyydyin kuitenkin mulkoilemaan niitä leopardipöksyjä pitkin nenän vartta jäädessäni pois.

Ja koska Suomessa on niin harvoin talvi ja lunta, niin luonnollisestikin se yllättää ja siten kaikkien muidenkin bussilinjojen aikataulut kusee ihan kintuille. En ihmettelisi, jos saan keuhkokuumeen tähän kaupan päälle.

JälkiMärinät:
Inkivääriä, hunajaa, sitruunaa, cayennepippuria ja kuumaa vettä kupissa. Valkosipulia leivänpäällä ja kanelia hunajassa. Ja jos ei tauti lähde, niin ainakin se haisee hyvältä.

***

Nyt aamulla olo on eilistäkin surkeampi. Paskamaista.

inspireeraus

Tämä järjetön lumen tulo inspiroi meikäläisen joulufiiliksiin. Jossa mielentilassa tsekkasin kuntoon osoitelistani, osoitetarrat sekä hlöluettelon tulevan joulun korteille.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Paitsi kortit, jotka on kokonaan tehty. Täytyy vain käydä ostamassa kirjekuoria.

JälkiMärinät:

mä: "Nyt kyllä siivoot tän huoneesi! Heti!"

Isompi: "Mikä nyt on? Onko lähtö johonkin?"

mä: "Hengenlähtö on kohta, jos ei ala lapa liikkua."

ällistellään täältä kaukaa

Ainahan on tiedetty, että Jenkkilässä on todella paljon niitä, joille on jaettu sillä pienimmällä kauhalla ja jotka kuvittelevat, ettei maailmassa muita olekaan. Niitä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä muu maailma heistä ajattelee. Niitä, jotka kuvittelevat olevansa turvassa kaikelta, koska ovat Jenkkilän kansalaisia.

Mutta täytyy kyllä sanoa, etten ihan näin pöljiksi heitä siltikään uskonut. Ihan käsittämätöntä. Ei vain mene tajuntaan.

Ainoa erittäin pieni toivon säde on se, että kyllähän sitä Reaganinkin valintaa aikoinaan ällisteltiin ja pelättiinkin. Tosin silloin toisella puolella maapalloa oli vallankahvassa Gorbatsov. Kohta näyttää molemmissa kulmissa olevan täysi... valitse itse.

Hullu hullu maailma.

JälkiMärinät:
Epäinhimillisyyden uhallakin täytyy vain toivoa, että äijä ryssii homman niin pahasti jo alkumetreillä, että joku totaalisen epätoivoinen ja suivaantunut siirtää hänet syrjään. Tavalla tai toisella.