Ei uutta korona-auringon alla

Vielä täällä henki meikäläisessäkin pihisee, en ole läkähtynyt kesän megahelteisiin enkä myöskään toistaiseksi  *kop-kop-kop* koronaan. Olen onnistunut välttämään myös näivettymisen koronakyllästymiseen, mitä joillain ihmisillä on ollut havaittavissa. Olen luonteeltani laama, jolle riittää, kun tarjolla on märehdittävää, jota voi märehtiä ihan omassa omituisessa seurassaan.

Vuosi ei ole tuonut mitään uutta meikäläisen elämään: Metropolitanin ilmaisia oopperaesityksiä seurasin kesän loppupuolelle siihen saakka, kun niitä esitettiin ennen kuin pääsivät rapakon takana suunnittelemaan ihan live-esityksiä. Hyvä heille. E-kirjapalveluja olen myös käyttänyt ahkerasti, suorastaan hurahtamalla: kirjoja luettu tähän saakka melkein 100 kpl. Ulkoilua olen harrastanut siinä määrin kuin pakkasilta ja helteiltä on pystynyt. Kaikki muu on jäänyt vähemmälle, tämäkin vuosi on ollut välivuosi vähän kaikkien aktiviteettien suhteen.

Ihan erikseen pitää mainita Yle Areenan mainiot kuunnelmat mm. Armi Aavikosta, joita on maailman helpointa kuunnella samalla, kun pistelee sauvakävellen menemään metsässä. Varsinkin kun on lapseltaan saanut hänen ’vanhat’ kuulokkeensa. Ne ovat avanneet meikäläiselle ihan uusia ulottuvuuksia, joista en tiennyt nauttivani ollenkaan.

Möksällä oltiin juhannuksena ja siinäkin olemisessa oli pientä dramatiikkaa kaiken yhdessäolemisen, huussinrakentamisen ja hauskanpidon lomassa, mutta pääluku oli sama tullessa kuin mennessäkin.

Kahteen yleisötapahtumaan kesällä uskaltauduin, kun porukoiden – itseni mukaan lukien – rokotukset laajenivat. Heinäkuussa kävin Kerimäellä kuuntelemassa Ylioppilaskunnan Laulajien konserttia, jossa laulettiin Leevejä: Leevi Madetojan sekä Leevi and the Leavingsien biisejä. Konsertti oli kerrassaan nautittava helteestä ja kuonokoppamaskista huolimatta. Kannatti rohkaista mielensä ja lähteä Siskon mukaan.

Työystävän kanssa korkkasimme vihdoinkin joulukuussa ostamamme museokortit ja kävimme Ateneumissa tutustumassa Ilja Repinin aivan kertakaikkisen huikeaan näyttelyyn! Osan siitä olinkin jo aiemmin keväällä nähnyt Siskon työpaikan järjestämän striimauksen kautta, mutta silti saimme menemään melkein kolme tuntia niitä upeita teoksia ihaillessa. Niihin vain jotenkin upposi niin totaalisesti. Erittäin minun maun mukaista taidetta. Suosittelen lämpimästi käymään, mutta kannattaa pitää kiirettä, näyttely päättyy 29.08.2021.

Kaiken tämän korona-ajan keskellä ehdoton kohokohta ja ilonaihe oli se, että pystyttiin järjestämään Pienimmän ylioppilasjuhlat lähes täydessä laajuudessaan. Ulkomaanelävät eivät valitettavasti päässeet osallistumaan sukujuhlaan, mutta kaikki muut olivat paikalla ja sääkin suosi tämän kevään juhlijoita niin, että pystyttiin juhlimaan pihalla turvallisesti. Toki myös porrastimme kutsuja siten, että vanhimmasta päästä tulivat ensin nostamaan maljaa, koska tiedossa oli, että porrastusta on mahdotonta hoitaa ihan sataprosenttisesti. Nuorisoa pihalla istuikin sitten pitkälle kesäyöhön, mikä sekin oli loistoratkaisu nuorisolta: mieluummin minun ikkunani alla kuin jossain väkijoukoissa kaupungilla. Itse lakitusta koululle emme tietenkään päässeet seuraamaan, mutta koulu oli järjestänyt hienosti striimauksen tilaisuudesta ja koska valmistujia oli vain kourallinen, ei tarvinnut kuikuilla, näkyykö sitä omaa juhlijaa: hienosti näkyi ja kuului! Ja nyt kaikki halukkaat pystyivät tilaisuutta seuraamaan: mummot, kummit ja muutkin. Normaalisti se ei olisi ollut mahdollista, joten ei niin suurta pahaa, ettei jotain hyvääkin. Ihana päivä oli, ihanat juhlat ja ennen kaikkea ihana päivänsankari!

Juhannuksen jälkeen olikin edessä sitten toinen jännä paikka – ainakin äidille. Pienimmällä alkoi armeija! Onneksi lähellä, mutta siltikin. Nyt on alokasaika jo takana ja perheessä on pesunkestävä kaartinjääkäri. Oi, että sitä voikin ihminen olla ylpeä! Siis minä 😃 Ja hyvin on jääkärillä mennyt: on tullut uusia mukavia kavereita ja iloisia onnistumisen kokemuksia. Juttuja on hauskaa ja mielenkiintoista kuunnella ja ihan parasta on, että kännykät tänä päivänä ovat sellaisia kuin ovat. Kuvat ja videot täydentävät tarinoita ja varusmieskaverit eivät ole pelkkiä nimiä ilman naamaa. Myös valan seuraaminen tapahtui striimin välityksellä. Meillä oli ’kisakatsomossa’ myös Mummo ja yhdessä varusmiesten kanssa laulettiin ne biisit, jotka osattiin. TM:n iloksi 😃 

Kesälomat ovat takana, mutta onneksi on vielä muita lomia jäljellä. Keväällä tuli täyteen pyöreitä palvelusvuosia saman työnantajan palveluksessa, josta syystä sain valita joko kolme viikkoa lomaa tai palkkaa. Minun vapaa-aikani on niin arvokasta, että mikään raha ei voi sitä korvata, joten vielä on 2,5 viikkoa ylimääräistä lomaa talvilomaviikkojen lisäksi odottamassa. Se tieto helpottaa kyllä tosi paljon, kun miettii tulevaa syksyä ja talvea, joka sekin on väistämättä taas jossain vaiheessa edessä. Ja jouluhan osuu tänä vuonna niin paskesti kalenteriin, että sitä ei viitsi edes ajatella tai alkaa keittää korvien välissä.

Mitähän sitä sanoisi tästä kirotusta korona-ajasta? No sen ainakin, että minä olen kyllä viihtynyt tässä ajassa. Olen saanut tehdä töitä kotoa käsin, josta syystä jokaisessa päivässäni on melkein kolme tuntia enemmän aikaa ihan omiin kivoihin puuhiin, kun ei tarvitse sitä aikaa tuhlata työmatkoihin. Ystäväni ovat samanlaisia varovaisia siilejä kuin minä, joten heitäkin olen uskaltanut tavata lähes samassa laajuudessa kuin normaalistikin. Punttisalilla olisi toki mukava päästä käymään (oma valinta, etten käy), mutta sekään ei vie minua ylitsepääsemättömään tuskaan, etten pääse. Jumpata ja kahvakuulaa voi heiluttaa ihan kotioloissakin tai aivan äärimmäisessä hädässä painia laitteiden kanssa kaupungin ulkoliikuntapisteillä. Pyöräily, kävely ja portaissa juoksentelu hoituu kuten ennenkin.

Joitain kulttuuririentoja kuten esim. teatteria kaipaan jonkin verran, mutta koska en harrasta baareissa notkumista, jättikonsertteja tai muitakaan massatapahtumia, ei elämästäni tässäkään ajassa puutu juuri mitään. Toki olisi mukavaa olla kiristelemättä hermoja jokaisen maskittoman kakojan ja pärskijän kohdalla kaupan maitohyllyllä, mutta kuonokoppa omalla naamalla sekä tarkka käsihygienia helpottaa. Ja kun tilanteelle en oikeastaan muuta voi, kuin pitää huolta itsestäni, niin kyllä tämän kestää. Rokotukset olen saanut ajallani ja siten tiedän myös tehneeni hyvän teon en pelkästään itselleni, vaan myös muita ihmisiä ajatellen.

Ja muuta maailmaa ajatellen, niin Afganistanin tilanne on täysin pöyristyttävä, sitä ei meinaa tajuta, vaikka lehdet ovat sitä täynnä. Täytyy vain toivoa, että joku järjen valo siellä pilkahtaisi päättäjien turbaanien alla.