Tänään, toisena adventtina, messu oli erilainen. Saarnan sijaan alttarin eteen astui nuori, 23-vuotias mies kertomaan elämäntarinaansa. Se oli karua kuultavaa.
Mies oli kotoisin Irakista. Syntynyt ja asunut suurimman osan elämäänsä siellä ja tullut perheensä kanssa myös suurimman osan elämäänsä tavalla tai toisella vainotuksi. Hänen perheensä oli joutunut muuttamaan monta kertaa pakoon ahdistelijoitaan. Lapsena tämä mies oli yritetty jopa kidnapata eikä tarvitse olla kummoista mielikuvitusta ymmärtääkseen, ettei sellaisessa elämässä koulunkäynti ole helppoa muusta tavallisesta lapsenelämästä puhumattakaan.
Hetken perhe kuitenkin kuvitteli olevansa turvassa ja miehen isä perusti ravintolan Irakiin. Sitä rauhaa ei kuitenkaan kestänut kauaa ja perhe joutui tekemään raskaan päätöksen lähteä pois kotimaastaan. He myivät kaiken omaisuutensa pilkkahinnalla ja lähtivät pitkälle ja vaaralliselle pakomatkalle, isä, äiti ja viisi lasta.
Kurdistanian läpi kulkien he pääsivät Turkkiin. Turkissa heillä oli edessään seitsemän tunnin kävelymatka, jonka tarinaa kertova nuorimies kulki rinkka selässään ja kantaen sylissään pienintä veljeään. Koko matkan.
Turkista matka Kos'n saarelle jatkui veneellä. Vene oli viisi metriä pitkä ja siinä matkusti 52 ihmistä. Veneen pohjalla oli vettä ja he olivat jäätyä hyisellä neljän tunnin merimatkallaan. Toivo pelastumisesta oli hiipunut loppuun. Hyvän onnen - ja Jumalan, kuten mies sanoi - avulla he kuitenkin selvisivät siitä hengissä ja pääsivät jatkamaan pakomatkaansa ensin Itävaltaan ja sieltä Tornion kautta Helsinkiin, jossa perhe nyt asuu.
Nyt vuoden ja neljän kuukauden jälkeen matkan alkamisesta perheestä viisi jäsentä on saanut myönteisen turvapaikkapäätöksen Suomesta. Nuorimies ja hänen 19-vuotias siskonsa saivat kielteisen päätöksen eli heidän tulee lähteä takaisin... minne? Kuolemaan? Silti he jaksavat vielä tässä toivottomassakin tilanteessa uskoa ja toivoa.
Jaksaisitko sinä, kaiken tuon jälkeen? Miltä tuntuisi vanhempana lähettää lapsensa - vaikkakin jo nuoret aikuiset - jonnekin, jossa ei juurikaan ole toivoa selviytymisestä?
Teki kyllä niin hyvää tälle persulaiselle seutukunnalle, että heidän oma kotikirkkonsa ja seurakuntansa hieman ravisteli heitä, josko sitä järkeä ja hyvää tahtoa vielä jostain löytyisi. Olisi vain toivonut, että näitä kristittyjä persulaisia olisi ollut enemmän kuuntelemassa sitä tarinaa. Siinä olisi se persulaisen kristillinen veri punnittu.
Ai niin. Se nuori mies tietenkin valehteli, jotta pääsisi varastamaan sitä rehellisen suomalaisen työmiehen elintasoleipää. Ja äidinkin surullinen ja huolestunut ilme oli vain teeskentelyä.
JälkiMärinät:
Kuinkakohan moni niistä, jotka jaksavat jatkuvasti suu vaahdossa rutkuttaa Suomeen tulleista pakolaisista, on ihan oikeasti edes tavannut pakolaista?
Kätellyt pakolaista huomatakseen, että hänelläkin on lämmin käsi, jossa veri kiertää. Istunut samassa kahvipöydässä kuuntelemassa tarinaa, josta edes haisua voisi olla tämän päivän suomalaisista vain Karjalan evakolla.
Perheestä neljä oli kirkossa paikalla eivätkä he eronneet muusta seurakunnasta kuin hieman tummemman hipiän ja paksumman hiuskuontalon perusteella. Tavalliset farkut oli kaikilla - myös perheen äidillä - jaloissaan ja muutenkin näyttivät ihan... No, ihan ihmisiltä.
Hyvää ja lämmintä joulumieltä kaikille!
Niinhän se on, etteivät he meistä mitenkään eroa. Asuimme vuosikaudet kaupungin vuokratalossa, johon muutti paljon maahanmuuttajaperheitä, joten lapsemme ovat leikkineet samalla hiekkalaatikolla ja käyneet samaa koulua. Eivät ole koskaan ymmärtäneet tätä keskustelua pakolaisten maahantulosta. Itse näin siinä vähän sellaistakin puolta heidän täällä asumisestaan, jota en olisi halunnut nähdä, mutta pääsääntöisesti olen sitä mieltä, että kyllä meitä tänne mahtuu, kunhan kaikilla on samat olosuhteet. Enkä ymmärrä lainkaan, että perheestä joku saa jäädä ja toinen ei.
VastaaPoistaKiitos postauksesta, hyvä miettiä näitä asioita näin itsenäisyyspäivänä. - Tykkäätkö puutarhakirjoista? Blogissani on puutarhakirjojen arvonta, käyhän kurkkaamassa. Hyvää itsenäisyyspäivää Pihakuiskaajan puutarhasta.
VastaaPoistaOsa suomalaisista taitaakin viettää itsekkyyspäivää. Tänään ja läpi vuoden. Vietetään me kuitenkin itsenäisyyspäivää ja ollaan rauhallisesta ja turvallisesta isänmaastamme nöyrän kiitollisia.
PoistaKiitos vinkistä! TM se tämän mökin puutarhatonttu kyllä on. :)
Samaa olen miettinyt noista persulaisista, että moniko heistä on oikeasti tavannut pakolaisen. Veikkaanpa, ettei kovin moni. Itselle ovat tulleet tutuiksi jo 90-luvun alussa, ensin somalit ja sitten kosovolaiset ja nyt nämä. Minulle ihminen on ihminen, pintaväri vain saattaa vaihdella. Samalla tavoin itsekkäitä ja hölmöjä on kaikenvärisissä ihmisissä.
VastaaPoistaSamaa veikkaan minä ja näin ollen 'aatteensa' perustuukin vain typeriin ennakkoluuloihin ja kääk-lehtien otsikoihin. Ja samalla tavalla ystävällisiä, ahkeria, fiksuja ja epäitsekkäitä löytyy myös kaikissa väreissä. :)
PoistaEi ole uusi ilmiö tämä. Äitini tuli aikanaan perheensä kanssa Karjalasta evakkoina.Mukanaan vain se minkä itsekukin jaksoi kantaa. Paljonko jaksaa kymmenvuotias...? Puhuivat ihan suomea mutta tietysti eri murteella.Siellä osassa Suomea mihin joutuivat ,heitä kohdeltiin kuin heillä ei olisi mitään ihmisarvoa. Ryssiteltiin ja syrjittiin. Lapsiakin.Että osattiin sitä silloinkin. Hädässä olevia pitää auttaa. Sen äitini opetti omista kokemuksistaan.Vain sellainen joka on joskus siinä tilanteessa ollut, taitaa ymmärtää parhaiten. Toivottavasti tämä perhe,josta kerroit saa pysyä yhdessä.Ja viettää ihanan ja ennenkaikkea rauhallisen joulun ja koko loppuelämänsä pelkäämättä mitään! Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa...muu kuin kovasydämisyys ja itsekkyys...!!??
VastaaPoistaIhmisiä vaivaa ennen kaikkea empatian puute. Ei osata ollenkaan asettua toisen ihmisen asemaan. Ei edes yritetä kuvitella, millaista olisi, jos koko koti pitäisi jättää nyt ja iäksi tai jos joku vainoaa henkeä.
PoistaNiin se varmasti on, että itse pitää se kokea ennen kuin voi toista edes yrittää ymmärtää. Surullista ja häpeällistä.