Koronasyksy

Puoli vuotta enää ja taas mennään kohti joulua. No, jos nyt ensin hoituisi tämä uusivuosi ja juhannus alta pois.

Olen ollut kuuliainen koronakansalainen tämän kuluneen puolen vuoden ajan. Juhannuksena tavattiin Möksällä lähisuvun kanssa (ja vietettiin ihan hulvattomat mökkiolumppialaiset, oikein hyvä mieli tulee, kun muisteleekin sitä!), muutaman kerran kävin työystävän – joka on vähintään yhtä kuuliainen koronakansalainen kuin minäkin - kanssa kävelyllä ja pikkujoulua vietettiin pienenpienellä työystäväporukalla kotiolosuhteissa. Joten, jos se goro meikäläiseen jostain kopeutuu, niin vika ei ole minussa, vaan se on sitten ihan vain Kova Kohtalo.

Ai niin! Elokuun alussa oltiin kyllä yksillä 50-vuotispäivillä, joita oli keväästä siirretty ja jotka pidettiin kaikista turvallisimmalla hetkellä sitten helmikuun – ulkotiloissa. Mutta muuten pahimmat riskini olen ottanut ruokakaupassa ja apteekissa.

Tästä ajasta ei siis jää paljon jälkipolville muisteltavaa. No, tietysti maskit, käsidesit, kapinalliset vanhukset (Äitimuori etujoukoissa), etätyöt, teams -palaverit ja -pikkujoulut sekä… mitä vielä? Siinäkö ne oli? Hohhoijaa…

Metropolitan Operan jokapäiväisiä ilmaislähetyksiä olen seurannut edelleenkin mielelläni ja oopperatietouteni onkin kasvanut ihan huikeisiin mittoihin. Eikä ihme, kun 250 oopperaesitystä olen ehtinyt tähän mennessä katsoa/ kuunnella. Niin pitkällä en sentään tässä harrastuksessani ole, että olisin kypsynyt wagnerilaisiin mittoihin, joku raja sentään. Tarinat ovat tulleet tutuiksi, samoin aariat ja tiedän jo esiintyjien nimistä, minkälaista nautintoa on tulossa. Että silleen on sivistystä tullut hankittua ihan ohimennen tässä.

Kirjoja olen myös lukenut lähemmäs 90 kappaletta tämän vuoden aikana. Loppuvuodesta siirryin käyttämään Bookbeatin ja Storytelin palveluita, kun kirjastot menivät kiinni ja olivat tyhjiksi kalutut. Sähköinen kirja – pienen alkukankeuden jälkeen – on ollut ihan jees kokemus, vaikka edelleen kyllä mieluummin lukisin kirjan ihan kirjana. Tarjonta on ollut sähköisessä muodossa laajempaa, vaikka kotikirjastossa hyvä valikoima onkin. Luulenkin, että minusta on tulossa sekakäyttäjä.

Koronasta huolimatta elämä jatkuu ja muutoksia tapahtuu. Meillä vuoden isoin muutos oli ehkä se, että Pienin muutti pois kotoa. Aluksi ajatus tuntui kurjalta, mutta kun ei kovin kauas lentänyt ja on tosi hienosti pärjännyt ’omassa kotona’ (mikä ei siis ollut mikään yllätys), pystyn olemaan onnellinen hänen puolestaan. Nykynuoret ovat kyllä niin paljon itsenäisempiä jo nuorina, ei olisi tullut kuuloonkaan, että meikäläinen olisi tuossa iässä pärjännyt omillaan. Ja hyvä niin! Kehitys menee oikeaan suuntaan, kun seuraava polvi pärjää paremmin ja on tolkumpaa kuin vanhempansa.

Isompi on pärjännyt hienosti myös omillaan ja opiskeluissakin. Nyt on taas muutto edessä uuteen kämppään, kun nykyiseen on tulossa putkiremontti. Samalla sai päivitettyä asunnon astetta uudempaan versioon.

Terveysrintamalla ei uutta. Epämääräistä köhääni tutkittiin tuossa kesän aikana oikein huolella. Kävin kokovartaloskannauksessa ja nyt on ainakin satavarmaa, että mikään syöpä ei meikäläisessä muhi. Missään päin kehoa. Tai no, mahdollisesti nilkassa sitten, kun ne eivät kuuluneet mukaan kuvaukseen, mutta missään muualla ei. Mikä on ihan kiva tieto, koska niitä hiljaisesti muhivia ja oireita antamattomia putkahtelee aina silloin tällöin tuttavapiirissä. Ja kun rintasyövän vuosittainen seurantakin siirtyy jonnekin hamaan tulevaisuuteen – kiitos koronan -, ei nyt niin huolestuta, koska se seuranta tuli ikään kuin tehtyä jo tuossa kesällä.

Isompi onnistui syksyn alussa kaatumaan jalkapallokentällä sopivasti niin, että käsi meni kyynärpäästä sijoiltaan. Hurjan näköinen oli kyllä käsi, mutta saatiin tapaturma-asemalla vedettyä paikoilleen eikä mitään ollut onneksi mennyt rikki. Pääsi hyville sairaspäivärahoille opiskelun ohessa, ei tarvinnut tuilla kitkutella. Eikä käydä töissä. Kela on ystävämme edelleenkin.

Isännälle jo jokunen vuosi sitten puhjennut pesänrakennusvietti on äitynyt entistä pahemmaksi sen jälkeen, kun Isompi – ja nyt Pienin – muutti pois kotoa. Sitä ei pidättele enää mikään. Vakuutukset ovat toivon mukaan kunnossa, kun taiteilee portaikossa katonrajassa maalisudin kanssa. Kesäpaikalla puolestaan on nyt kaksi vuotta kesäaikaan porannut kiviporalla kalliota tehdessään portaita (joita ei oikeasti edes tarvittu) ja koko muu suku alkaa olla hiusmartoa myöten täynnä sitä helvetillistä mekkalaa. Alkuun se nauratti, mutta nyt on kyllä hymy hyytelöitynyt Anopiltakin, joka on ollut ehkä se ymmärtäväisin tässäkin poikansa keksimässä hullutuksessa. Ihan pelottaa, mitä se vielä keksii, kunhan pirtin katot on saatu maalattua… 

Mutta. Tämä.. hmm.. mielenkiintoinen vuosi on kohta taputeltu. Jännityksellä (vai pelolla) jään odottamaan, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Nyt kuitenkin toivotan teitille kaikille Hyvää Uutta Vuotta! Eihän sitä muutakaan voi. 

Koronakevät

No, johan on ollut kevät! Voisi melkein sanoa, että tämä oli nyt se kuuluisa v*ttujen kevät, mutta ei lähdetä sille linjalle enää, kun rajoituksetkin on jo purettu.

Piti ihan kalenterista luntata, mitä sitä ehdittiin tehdä sen 2,5 kuukauden aikana alkuvuodesta. Tuntuu, että se aika on jotain muinaishistoriaa, joka tapahtui jollain toisella planeetalla. Ajanlasku on jakaantunut aikaan ennen koronaa ja korona-aikaan. Toivottavasti vielä joskus elämme koronan jälkeistä aikaa. Nyt se tuntuu oudolta ajatukselta eikä tämä kevät varmastikaan unohdu ihan heti, joten paluuta menneeseen meininkiin ei ehkä koskaan tapahdu. Ja hyvä niin, sillä ihan normi-influenssoja on rekisteröity minimaalinen määrä normikeväisiin verrattuna. Notta ei niin suurta pahaa, ettei jotain hyvääkin. Ehkä ihmiset ovat tajunneet, että se käsien pesusta meuhkaaminen ei olekaan ihan turhaa hapatusta. Tai sitten eivät. Mikään ei ole niin lyhyt kuin ihmisen muisti.

Mutta alkuvuoteen. Paljoa ei ehditty eli luettelo on lyhyt, mutta ytimekäs. Isomman kanssa käytiin kaksi kertaa lätkämatsissa, tammikuussa ja helmikuussa. Tammikuussa kävin työystävän kanssa teatterissa katsomassa Sapiens -näytelmän, joka perustuu Yuval Noah Hararin samannimiseen kirjaan. Olin kirjan jo lukenut, joten mielenkiinnolla odotin, miten se oli saatu toteutettua teatterilavalle. Hyvin oli saatu. Hieman erilainen näytelmä kuin perinteiset teatterikipaleet, mutta eipä sitä paljon muulla tavalla olisikaan ehkä pystynyt tekemään.

Ja piste. Siinä ne tämän kevään 'riennot'. Matkoja peruuntui kaksi: toinen työkavereiden kanssa hartaudella odotettu pitkä viikonloppu Berliiniin maaliskuun puolessa välissä sekä huhtikuun lopussa samoin pitkä viikonloppu Pohjois-Italiaan juuri sille pahimmalle ruttoalueelle, josta homma alkoi toden teolla Euroopassa. Silloin harmitti, mutta ei kyllä kauaa, kun nähtiin miten nopeasti pandemia eskaloitui. Berliininreissu on jo siirretty syksyyn, joten peli ei ehkä sen osalta ole menetetty.

Myös yksi risteilytapahtuma peruuntui samoin kuin yhdet työpaikan bileet. Pienimmän kanssa piti mennä katsomaan We Will Rock You -musikaalia, mutta sekin siirtyi ensi vuoden keväälle.

Peruuntumiset toki harmittivat, mutta kaikki muutokset järjestyivät ihan mallikkaasti lukuunottamatta tuota Iltalian-Sveitsin -reissua. Siinä matkatoimisto - jonka nyt tarkoituksella ja varoitukseksi muille mainitsen nimeltä - Kon-Tili Tours toimi niin törkeästi, että luotto heidän toimintaansa meni kertalaakista.

Aluksi eivät suostuneet perumaan matkaa, vaikka nähtiin, että alueen tilanne ei tule muutamassa viikossa paranemaan, päinvastoin, ja vaikka muut matkatoimistot peruivat myöhäisemmätkin suunnitellut matkat ko. alueelle. Sen jälkeen he tylysti ilmoittivat, että matka on heidän yksipuolisella päätöksellään siirretty keväälle 2021 eikä jo maksettuja ennakkomaksuja palauteta, vaikka olivat jo ehtineet pariinkin otteeseen ilmoittaa kirjallisesti - onneksi -, että kaikki maksetut suorituksen palautetaan, jos matka peruuntuu.

Muutamakin reklamaatio piti tehdä aiheesta itse sekä ryhmämatkan vetäjien toimesta ennen kuin myöntyivät palauttamaan rahat. Mutta perna oli kyllä revetä sen prosessin aikana. Tällä idioottimaisella vetkuttelullaan matkatoimisto teki kyllä ison virheen ja paljon hallaa maineelleen. No, sellaista elämä on ja virheistä pitää ottaa opikseen, mutta jos pulju kaatuu, ei vika ole yksin koronassa, vaan isolta osaltaan ihan siellä päättävien elimien korvien välissä.

Rahaa on siis säästynyt kevään aikana peruuntuneiden reissujen takia, mutta muutenkin esim. työmatkakuluissa, kun työt siirtyivät kokonaisuudessaan kotitoimistolle. Siirtymä tapahtui kivuttomasti eikä sillä ollut vaikutusta tuloksiin. Tai siis ei ole ollut negatiivista vaikutusta, positiivista senkin edestä: työkasat on saatu hoidettua pois alta ja kaikki tilastot näyttävät paremmilta kuin koskaan. Lisäksi on huomattu sekä työntekijöiden että johdon puolelta, että ei se etätyö nyt niin kamalaa ole. Ehkä tarvittiin korona, jotta monessa puljussa vanhakantainen ajattelu etäilyn osalta saatiin päivitettyä 2000-luvulle. Ja taas toteamme: ei niin suurta pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Toisaalta säästyneelle rahalle keksittiin - Isäntä keksi - tässä taloudessa heti mukava sijoituskohde: uusi auto. Masa vaihtui maaliskuussa Bobbyyn. Auto on hybridi ja jo tämän kolmen kuukauden aikana olemme todenneet, että vaihto oli ihan aiheellinen. Ainakin kulutusmielessä, sillä yli 5000 ajettuun kilometriin on kulunut vain piirun yli tankillinen bensaa enkä sähkölaskussakaan ole huomannut mitään hyppäystä ylöspäin. Mikä kyllä hieman ihmetyttää. Lisäksi sähköllä ajo on miellyttävän hiljaista ja jotenkin 'kevyemmän' tuntuista. Tätä viimeksi mainittua tunnetta en osaa kyllä perustella. Tekniikka ja automaatiokin on kehittynyt sitten Masan aikojen huomattavasti. Auto vahtii ajon aikana sitä, tätä ja tuota ja näin olleen lisää ajomukavuutta ja -turvallisuutta. Ainakin periaatteessa. Liian helpossa ajossa on toki se vaara, että kuski vaipuu omiin ajatuksiinsa vähän liian syvälle, vaikka liikennettä pitäisi seurata huolimatta siitä, että auto korjaa ajosuuntaa ja hälyttää, jos meinaa ohjautua naapurin kaistalle tai jarruttaa, jos meinaa ajaa edellämenijän puskuriin kiinni. Kaikki säädöt toimivat nappeja painamalla, mikä sekin on ihan mukava ominaisuus. Eli vaikka Bobby onkin hieman sirompi ja matalampi kuin mitä Masa oli, niin suhteemme on alkanut ihan hyvissä merkeissä. Toivottavasti jatkossakin.

Toinenkin rahareikä on vielä täyttämättä. Tammikuussa vihdoin sain aikaiseksi mennä näyttämään 10 vuotta sitten juurihoidettua hammastani. Sen hampaan elinkaari oli päättynyt eli poistoon vaan ja implanttia tilalle. Tämä prosessi on vielä kesken eli muotit ottamatta ja uusi hammas asentamatta. Poistoon ja implanttijuuren laittamiseen onkin jo näpsäkästi kulunut rapiat 2000 euroa (500 euroa säästyi, kun luuta ei tarvinnut alkaa lisätä leukaan) ja vielä varmasti jonkinnäköinen nelinumeroinen summa on tulossa maksuun. Että ihan hyvä, että se Italianreissu peruuntui. Vaikka mieluummin toki olisin ottanut sen matkan kuin tämän hammasremontin, mutta aina ei saa valita ja hammas nyt on jokatapauksessa pakko saada kitaan, vaikkei kolo yleisölle näykään.

Tässä siis tämän kevään saldo. Ei ihan kaikki, mutta melkein.

Eipä sitten muuta kuin oikein hyvää Johannesta kaikille! Ollaan varovaisia koronan kanssa - asia ei ole vielä ollenkaan taputeltu, vaikka niin voisi luulla, kun katsoo porukoiden käyttäytymistä - ja muutenkin ihmisiksi maalla, merellä ja ilmassa.

Vuosi 2019

Vuosi sitten toivottelin hyvät uudet vuodet ja samalla esitin kainon pyynnön, että tehdään tulevasta vuodesta (2019) yhdessä entistä parempi. No, joku (universumi, kohtalo, karma mitä näitä nyt on) ei sitten kuullut tätä pyyntöä ja ehkä itsellänikin on ollut lusikkani siinä sopassa, mutta parempaa ei vuodesta tullut. Valitettavasti. Tai ehkä joltain kohtaa tuli parempi, se vain jäi huomaamatta siinä kaikessa muussa säätämisessä.

Tämä vuosi on ollut sairastelujen ja operaatioiden juhlavuosi tässä mökissä.

Pienin sen aloitti heti tammikuussa kitarisaleikkauksen muodossa. Leikkaus meni odotetusti ja risat saatiin pois. Ongelmat alkoivat sitten siinä toipumisessa. Kipua ei saatu pois, vaikka meikäläinen tarjoili hälle kipulääkettä neljän tunnin välein - yötä päivää. Viikon kuluttua oltiin molemmat jo valmiita lasarettiin - minä väsymyksestä sekopäisenä, Pienin kuivuneena nestehukasta. Jälkimmäinen vietiin sairaalaan, jossa sai sekä nestettä että kipulääkettä suoraan suoneen ja siitä alkoi toipuminen. Molemmilla.

Helmi-maaliskuussa Pienin lähti koulun kanssa matkalle Miamiin. Matka olisi ollut täydellinen, ellei Pienin olisi saanut siellä outoja rinta/keuhko-oireita. Vietiin ambulanssilla sairaalaan ja oli siellä yön (vai kaksi, en muista enää), jona aikana hänelle tehtiin kaiken maailman tutkimukset sydänfilmeistä ja keuhkokuvista alkaen. Mitään ei löytynyt, Luojalle kiitos siitä ja matkavakuutuksesta!! Lasku oli taatusti viisinumeroinen eikä ensimmäinen numero ollut varmastikaan 1 tai 2... En halua enää ajatella koko asiaa, mutta kehotan kaikkia tarkistamaan matkavakuutuksen ehdot jatkossa aina reissuun lähtiessä. Ja taas vietettiin koto-Suomessa unettomia öitä...

Kevätflunssien kautta päästiinkin sitten kesään ja heinäkuuhun, jolloin meikäläinen aloitti sairastelun sitkeällä yskällä. Koko kesäloma meni ihan ketuille, vaikka lääkärissä ja tutkimuksissa juoksinkin ja söin sekä kortisoni- että antibioottikuurin. Ei mitään tehoa. Elokuussa korva-, kurkku-, nenälääkäri tutki tilannetta ja oli sitä mieltä, että ongelma on poskionteloissa. Nyt kortisonia tarjoiltiin suihkeina kuonoon, muttei siitä tullut suvea, ei talvea. Lopulta otettiin - siis lokakuussa, kun olin yskinyt tauotta kolme kuukautta - viipalekuva päästä. Aivot löytyi *huh*, mutta niin löytyi myös ylimääräiset reiät poskionteloiden seinistä, yksi kummaltakin puolelta. Toinen kuonolääkäri niitä kuvia tutki ja sanoi, että korjausleikkaus on ainoa vaihtoehto siinä tilanteessa. Onneksi hätiin tuli taas vakuutus: pääsin jo marraskuussa yksityisellä puolella leikkaukseen ja monen tonnin lasku meni vakuutukseen.

Leikkaus - kapeiden röörien pallolaajennus ja reikien paikkaus - paikallispuudutuksessa meni hyvin ja neljän viikon kuluttua tässä joulukuussa kävin sitten jälkitarkastuksessa, kun olin kuukauden ollut niistämättä, saunomatta ja urheilematta. Toinen puoli oli parantunut ja korjaantunut odotetusti, toiselle puolelle ei lääkäri saanut näkymää, kun olin niin räkäinen. Eli vielä pitää vuodenvaihteen jälkeen tammi-helmikuussa käydä uudestaan sitä näyttämässä. Mukaani sain neljännen antibioottikuurin tässä viiden kuukauden sisällä, kortisonia sekä tabletteina että suihkeena, Duactia avaamaan tukkoista päätä sekä käskyn käyttää nenäkannua päivittäin. Että sellainen episodi. Elämä on ihanaa, kun on lääkitys kohdallaan. Hohhoijaa...

Yllättävintä tässä kaiken sairastelun keskellä on se, että kun kävin työpaikan kokonaisvaltaisessa terveystarkastuksessa, niin kaikki veriarvot olivat aivan loistavat. Perusverenkuva, kolesterolit, sokerit, rasva-arvot, kilpirauhasarvot, maksa- ja munuaisarvot... Minkään kohdalla en jäänyt haaviin ja marginaaliakin jäin. Ihan käsittämätöntä. Epäilen vahvasti koetulosten vaihtuneen jonkun muun tuloksiin. Silmälääkärikin antoi puhtaat paperit ja totesi, että kaksitehoihin on vielä matkaa. Viisitoista vuotta vanhat silmälasitkin saavat jatkaa palvelustaan, kun niillä - tai jopa ilman niitä - pystyn liikkumaan törmäilemättä ovenkarmeihin.

Mutta paljon on mahtunut kivaakin vuoteen - huomasin, kun selasin kalenteria. Nämä sairastelut ovat vain vieneet niin paljon energiaa koko revohkalta, että meinasi muut tapahtumat unohtua ihan kokonaan.

Vuoteen mahtuu normaalia enemmän matkustelua. Pienin oli tosiaan kevättalvella uimassa delfiinien kanssa Miamissa ja maaliskuussa saimme me puolestaan ihanan nuoren ihmisen vieraaksemme sieltä. Viikon matka venähti hänellä muutamaa päivää pidemmäksi, kun ihastui niin loskaiseen ja harmaaseen maahamme. Ällistyttävää, mutta kuka mistäkin tykkää. Heinäkuussa Pienin oli koulukaverinsa kanssa Saksassa ja syyslomalla Sydänkäpysensä perheen kanssa hulppealla Välimerenristeilyllä, joka lentojen myöhästymisen takia venyi vielä yhdeksi yöksi Pariisin toiseksi hienoimmassa hotellissa. Harmillinen viivästys, tosiaan.

Niin, Pienimmällä on Sydänkäpynen. Ollut juhannuksesta saakka. Aivan hurmaava tyyppi. Fiksu, puhelias, huumorintajuinen ja kohtelias, joitain mainitakseni. Siksi sopivatkin Pienimmän kanssa niin hyvin yhteen. Ovatkin olleet käytännöllisesti katsoen erottamattomat tämän puoli vuotta. Olen onnellinen Pienimmän onnesta, hän on ansainnut sen.

Meikäläinen oli työkavereitten kanssa toukokuussa Irlannissa. Reissu oli aivan kertakaikkisen mahtava säätä myöten! Kiersimme eteläisessä Irlannissa ja loistavan oppaamme ansiosta saimme moninkertaisesti enemmän matkasta irti kuin olimme uskaltaneet odottaakaan. Ensi kevääksi on jo uusi matka varattuna saman huonekaverin kanssa.

Isompi kävi juhannuksen jälkeen myös Irlannissa sukulaisissa. Lisäksi hänellä ja kavereillaan oli suunnitelmissa jos jonkinlaista reissua ja voin vain sanoa, että onneksi suunnitelmat eivät toteutuneet.

Eräs haaveensa sen sijaan toteutui: Isompi muutti pois kotoa. Ei onneksi kovin kauaksi Varikosta (me), mutta kuitenkin omiin leipiin. Hieman se tuli yllätyksenä minulle, että joko nyt, mutta kun olen nähnyt, kuinka tyytyväinen Isompi tilanteeseen on, niin pakko olla onnellinen myös hänenkin puolestaan. Luonnon kiertokulkuun kuuluu, että poikaset lähtevät kodostaan, niin se vaan on.

Isäntä teki tässä joulukuussa viikon reissun Kanarialle. Lähtivät sinne tutun miehen kanssa vähän irrottautumaan arjesta - ja akoista. Keski-ikä on nähtävästi heillekin tehnyt tehtävänsä - siis hidastanut vauhtia -, koskapa matka koostui pääasiassa retkistä ja ruokailuista. Kotiin lähetettiin kuva jopa kirkon edustalta, jossa olivat vierailleet. Vaikutti lavastetulta, vaikka mistä sen koskaan tietää. Miehistä.

Vuoden aikana tehtyjä Tallinnan- ja Ruotsinristeilyjä en jaksa edes lähteä luettelemaan, niitä oli tarpeeksi, ellei jopa joillekin (o/) liikaa yhteen vuoteen.

Harrastepuolella vuosi on ollut lukupainotteinen (90 luettua kirjaa). Ainakin jälkimmäinen vuosipuolisko, sattuneesta syystä. Keväällä tuli vielä käytyä suht ahkerasti salilla, mutta nyt syksyllä liikunta on ollut lähinnä kävelylenkkejä ja jumppaamista kotioloissa, ettei ihan näivety ja löysisty. Kuorossa kävin keväällä talviflunssan jälkeen kokeilemassa, mutta äänen surkea kunto ja motivaation puute ajoivat tauolle. Onhan tässä jo tullutkin lauleskeltua vuosikymmenkausia. Joskus on hyvä pitää vähän taukoa mieluisastakin harrastuksesta. Ehkä sitten taas, jos kuono tulee kuntoon eikä pää tunnu koko ajan olevan täynnä sementtiä.

Mitäs muuta..? No, lätkämatseissa ollaan käyty Isomman kanssa muutamaan otteeseen. On se hienoa, että suostuu lähtemään äipän kanssa, ettei meikäläisen tarvitse yksin sinne lähteä. Teatterissa kävin työkaverin kanssa katsomassa kipaleet Kiviä taskussa ja Idän pikajunan arvoitus. Siskon kanssa puolestaan käytiin katsomassa Rikinkeltainen taivas. Pienimmän kanssa käytiin katsomassa Pieni merenneito -musikaali, joka oli aivan käsittämättömän upeasti toteutettu sekä kesällä Ed Sheeranin konsertissa (kuka siellä ei olisi ollut), joka oli kyllä kaikin puolin Kokemus isolla kirjaimella. Elokuvissa juoksin yksin ja työkaverin kanssa ja työporukalla käytiin Amos Rex -näyttelyssä.

Itseäni olen hemmotellut lisäksi käymällä hierojalla, voice massage -terapeutin luona, lapsuudenystäväni kauneushoitolassa virkistäytymässä henkisesti ja fyysisesti, syömällä ulkona yksin, kaksin tai porukalla sekä tapaamalla ystäviä muuten vaan. Kampaajallekin pääsin taas kahden vuoden tauon jälkeen ja siinä lähtikin sitten samalla kertaa 30 cm pituudesta niin että napsahti vain.

Suvun kannalta vuosi on ollut reilusti positiivinen: Siskon keskimmäinen meni kesällä naimisiin. Häät olivat ihanat - morsian kaunis ja sulhanen komea. Kyllä näitä tämänsorttisia sukujuhlia olikin jo odotettu. Keväällä puolestaan sukuun syntyi uusi sukupolvi, kun Serkkuherkusta tuli mummo. Saatiin vihdoin sekin pää auki. Jatkoa odotellessa...

Joulu oli jotenkin erityisen antoisa. Ei sillä, että mitään uutta ja mullistavaa olisi tapahtunut - paitsi että joulupukki kävi talossa taas pitkästä aikaa. Joulua vietettiin perinteisin menoin - ruoka, juoma, keskustelut, nauru, seurapeli - Siskon luona suvun kesken ja taas kerran kolmen sukupolven kesken.

Uusi vuosi otettiin vastaan edellisen malliin Isännän kanssa kahden. Ei haitannut yhtään, että suunniteltu tuttavatapaaminen peruuntui. Se varma vanhuuven merkki. Yövaateessa talvilyyssi niskassa ja pipo päässä kävin kotikadulla katselemassa raketteja.

Ja nyt kun vilkaisin tätä postausta, niin eihän se vuosi nyt niin paha ollutkaan. Pitää vain osata katsoa oikeasta näkökulmasta. Kirjoittaminen auttoi siinäkin.

Siinäpä se päättynyt vuosi tuli vedettyä nippuun. Nyt vaan taas toivottelen kaikille oikein hyvää Uutta Vuotta ja Vuosikymmentä! Pitäkää huolta toisistanne, mutta ennen kaikkea itsestänne.

pst.
Entistä vähemmän on 'tuttuja' bloggaajia B-staniassa ja ne vähätkin näyttävät kirjoittelevan harvakseltaan. Välillä sormet ovat syyhynneet näppikselle ja olen miettinyt, jaksaisinko lämmitellä tätä vanhaa harrastusta uudestaan. Vaikka ihan uudelta pohjalta. Ehkä kuitenkin vielä toistaiseksi tyydyn antamaan vain tämän vuosiraporttini. Katsotaan, jos sitten eläkkeellä vaikka.

Anno Domini 2018

Ehkä sananen tännekin puolelle ikään kuin vuoden päätteeksi.

Paljon on taas vettä virrannut Vantaassa kuten kaikissa perheissä, joissa nuorisoa on. Toisten kohdalla elämä on kiihkeämpää, toisten sitten taas seesteisempää. Meillä on ollut ehkä tätä ensiksi mainittua hivenen enemmän. Ylä- ja alamäkeä, mutta ehkä menen positiivisuus edellä ja keskityn muistelemaan vuoden kohokohtia.

Tammikuussa olin tosiaan kuoron kanssa pikavisiitillä Tukholmassa, jossa lauloimme Tukholman suomalaisessa kirkossa sekä miehen kanssa viikonloppua viettämässä Vierumäellä.

Helmi-maaliskuussa kaiken sairastelun lomassa ehdin käydä Pienimmän kanssa Disney on Ice -jääshowssa, mummon (äidin) kanssa keräämässä Isomman heittämiä penkkarinamusia (mummo 84v. sai yhdeltä tuntemattomalta nuorelta mieheltä lonkerotölkin suoraan auton lavalta :D) Musiikkitalossa torstaisarjan konsertissa sekä Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa työkaverin kanssa näytelmän Rakastunut Shakespeare.

Huhti-toukokuussa kävin työkaverin kanssa Hgin kaupunginteatterissa katsomassa Arthur Millerin näytelmän Hinta sekä komedian Älä pukeudu päivälliselle. Naisporukalla käytiin katsomassa musikaali Mamma Mia.

Toukokuussa lisäksi oli tunteisiin käyvät koulujuhlat. Ensin oli Pienimmän yläasteen päättäjäiset, joissa hän oli juhlapuheen pitäjänä. Puhe sai aiheesta kiitosta sekä opettajilta että oppilailta. Sen jälkeen mentiin Isomman koululle lakkiaisjuhliin. Hienot todistukset saivat molemmat ja olen molemmista ikiylpeä. Sinä iltana taisin hymyillä vielä unissanikin.

Kesäkuussa nautiskelin säästä ja tapasin vanhoja tuttuja. Pienimmällä oli isoshommia riparileirillä ja Isompi sai vihdoinkin saatettua loppuun ajokorttinsa. Juhannus vietettiin perinteitä kunnioittaen Mummon Mökillä. Porukkaa olikin sitten niin paljon, että saatiin pidettyä leikkimieliset oikein kahden päivän olumppialaiset. Hauskaa riitti koko rahan edestä.

Kesäkuussa saatiin myös iloinen uutinen, että Pienin on päässyt Englantilaisen koulun lukioon. Mikään yllätys se ei kuitenkaan ollut, niin huikean hyvä hän siinä kielessä on. Nyt sitten meikäläinenkin saa ihan pyytämättä kielikylpyä, kun luen koulun viestejä ja kuuntelen Pienimmän ja kavereittensa jutustelua. He kun puhuvat keskenään englantia myös koulun ulkopuolella.

Heinäkuu meni lomaillessa sekä kotona että Kesäpaikalla. Kerrankin piisasi lämpöä meikäläisellekin. Myös Mökillä käytiin miehen kanssa ja otettiin Mummo messiin. Ei ollut äiti yöpynyt tontilla enää moneen vuoteen puhumattakaan siitä, että olisi siellä saunonut tai UINUT! No, nyt vein muorin pesulle ja järveen ja lystiä oli, kun vesi oli puhdasta ja parahultaisen uimalämmintä. Mieskin meni vapaaehtoisesti ja omavalintaisesti uimaan ilman saunaa, mitä ei ole tehnyt varmaan kymmeneen vuoteen. Se on se viimeinen varma merkki, että kesä on todella LÄMMIN.

Elokuustakin puolet meni lomaillessa. Lapsuudenkaverin kanssa kävin joogassa ja neljän naisen porukalla jorattiin helmat korvissa diskoristeilyllä eikä suinkaan oltu vanhimmasta päästä. :D Lisäksi pääsin Siskon antamalla synttärilahjalla kuuntelemaan Musiikkitaloon Mahlerin 8. sinfoniaa eli Tuhannen sinfoniaa. Kuun lopussa oli vielä työpaikan kesäjuhlat, joissa myös oli varsin lämmin tunnelma.

Syyskuussa oli Tukholmanristeilyä, rippijuhlia, virkistyspäivää, synttäreitä sekä kirsikkana kakun päällä Kinky Boots -musikaali Pienimmän kanssa.

Lokakuu aloitettiin Isomman ja Pienimmän kanssa lätkämatsilla. Mummon 85-vuotissyntymäpäiviä juhlittiin lähisuvun voimin pariinkin otteeseen hyvän ruuan merkeissä: ensin Lehtovaarassa ja sitten Porvoossa ravintola Sinnessä. Porvoossa tutustuttiin samalla reissulla Runebergin kotiin. Kulttuuririentoja oli vain yksi: naisporukalla käytiin ensin syömässä ja sitten Teatteri Areenassa katsomassa Pullo Cavaa ja aurinkoa.

Lokakuun plus-puolelle voitaneen laskea – loppulaskusta huolimatta - myös keittiöremontti, jota oltiin mietitty pitkään, vaikka toteutus sitten tapahtuikin salamavauhdilla. Pari viikkoa oltiin kahvin- ja vedenkeittimen sekä mikron että ravintolaruuan varassa, mutta siitä selvittiin suuremmitta ongelmitta. Keittiöstä tuli hieno, vaikka itse sanonkin. Remontti sujui sutjakkaasti ja aikataulussa ja toimittajan kuvaaja kävi keittiön vielä kuvaamassa omia esitteitään varten. Niin totaalinen muutos oli vanhaan, kun seiniä lukuun ottamatta kaikki vaihdettiin, että useampi viikko meni ennen kuin siihen tottui. Mutta nyt olen tosi tyytyväinen.

Marraskuu aloitettiin Pienimmän ja työkaverin kanssa oopperassa nauttimalla Oopperan kummitus -musikaalista. Muuten marraskuuhun mahtui tietty isänpäivä sekä parit synttärit. Ja yhdet pikkujoulut.

Nyt joulukuussa olen ehtinyt käydä jo parissa konsertissa Musiikkitalossa: torstaisarjan konsertissa sekä kuuntelemassa New York Voices -kvartettia. Joulun vietämme perinteisesti Siskon luona reilun tusinan sukulaisinehmon voimin. Uudesta vuodesta ei vielä ole tietoa, mutta uskon, luulen – TOIVON -, että saan viettää sen rauhassa kotona kirjan ääressä.

Niin, kirjat. Niitä olen lukenut vuoden aikana lähes 130 kappaletta. Eikä kyse ole nyt mistään 300 sivun lirpukkeista. Ihania hetkiä olen viettänyt mukaansatempaavien tarinoiden äärellä. Toisin kuin telkkarin äärellä en ole viettänyt aikaa juuri ollenkaan.

Liikuntaharrastus on ollut salipainotteista – mitä nyt sairasteluiltani olen pystynyt harrastamaan -, mutta sielläkin olen pyrkinyt olemaan monipuolinen, vaikken ehkä kohtuullinen. Keväällä käytiin jokunen kerta Isomman kanssa ja nyt syksyllä Pienimmän kanssa eli yksin ei ole tarvinnut aina mennä.

Eli näin se vuosi on taas vierähtänyt ja konttaa kohti loppuaan.

Toivotan siis kaikille lukijoilleni, ketä teitä vielä on, oikein rauhaisaa ja rentouttavaa joulunaikaa sekä kaikkea hyvää alkavalle uudelle vuodelle 2019.

P.S.
En tiedä, kuinka paljon Blogistaniassa nyrpeilijöitä vielä liikkuu ja eksyykö heitä tänne enää ketään, mutta ihan varmuuden vuoksi mainitsen, jos joku jo unohti tämän postauksen alkusanat, että tässä olivat siis minun vuoteni kohokohdat. Kaikenlaista muutakin on väliin mahtunut eihän kohokohdat muuten sieltä erottuisikaan, mutta niitä en enää muistele. Nyt elän tätä hetkeä ja nautin mukavista asioista ja rakkaista ympärilläni. Toivottavasti tekin.

Tiedoksi kaikille täällä - ja tiellä - liikkuville

Asia: Välttäkää Taksi Helsingin palveluita!

Taksi Helsinki on törkeästi tehnyt JOKA PÄIVÄ oharit eli vaikka kyyti on tilattu hyvissä ajoin edellisenä iltana, niin seuraavana aamuna/ iltapäivänä sitä ei ole kuulunut eikä siitä ole edes ilmoitettu, ettei se tule. Kyse on vielä jalkavammaisen koulukyydistä ja tästä on myös taksia tilattaessa mainittu. Ei mitään tehoa, sinne vaan jätetään tien varteen keppien kanssa.

Ei muuten, mutta Sinä saatat myöhästyä jostain Tosi Tärkeästä.

Saa mielellään jakaa tätä 'ilosanomaa'. Ihan on ilmainen mainos.

JälkiMärinät:

Postauskynnys ylittyi. :D

Tammikuu

Oli ja meni, Luojalle kiitos. Ja kiireiselle ajalle töissä. Että jotain hyötyä ja iloa siitäkin, että saa paiskia kaksinumeroisia työpäiviä. Tammikuu menee aina lähes huomaamatta ohi ja sitten ollaankin jo lyhyenlyhyessä helmikuussa.

Tammikuuhun kuului perusahdistuksen lisäksi myös hyviä hetkiä. Yksi viikonloppu (la-ma) meni siihen, että tehtiin kuoron kanssa matka - ta-daa - Tukholmaan! Ei se matkan pituus, vaan seura. Hauskaa oli, vaikkei - tai ehkä juuri siksi - hyttisukulaisten kanssa harrastettu iltarientoja, vaan mentiin pitkän illallisen jälkeen jo klo 21 kirjan kanssa kalastelemaan unta täyden vatsan viereen. Sunnuntaina olimme vierailevina tähtinä Tukholman suomalaisen kirkon jumalanpalveluksessa. Hyvin meni 'keikka'. Kirkko kuninkaanlinnan naapurissa oli kaunis katsella ja helppo laulaa, pappi oli mukava ja kirkkokahvitkin meille tarjottiin. Kannatti lähteä.

Viimeinen viikonloppu vietettiin miehen kanssa Vierumäellä. Kyllä, vain me kaksi, siihen on nyt tultu. Pienemmällä oli rippikoulun isostoimintaan liittyvä leiri ja Isompi käytti tilaisuutta hyväkseen ja kutsui tuvan täyteen testosteronia saunomisen ja muun riekkumisen merkeissä. "Kuka on nukkunut sängyssäni?" kysyin kuin karhu Kultakutri-sadussa, kun sunnuntai-iltana kömmin lakanoihini, jotka tuoksahtivat hennosti maskuliiniselle suihkugeelille. Jonain päivänä olisi entinen minä saanut sätkyn, nyt kysyin vain, että kai se tyyppi oli peseytynyt kunnolla ja ei kai se nukkunut munasillaan. Oli ja ei, joten ei muuta kuin peittoa niskaan.

Lumi- ja säätilanne Vierumäellä oli sen verran luotaantyöntävä, ettei meikäläisen tarvinnut edes harkita ladulle menoa. Mies kävi lauantaina pari lenkkiä tekemässä, kun oli kerran sukset sinne saakka raahannut mukanaan. Minä sen sijaan sain kuudeksi viikoksi venyneen joulutauon katkaistua oikein kunnolla: kolme tuntia treeniä kuntosalilla teki kyllä eetvarttia. Sunnuntaina oli kipeänä sellaisetkin lihakset, joita en tiennyt edes omistavani. Josta syystä oli sunnuntai-iltana pakko lähteä kotona vielä omalle salille, että maanantaina pääsisi omin jaloin töihin.

Tammikuu huipentui keskusteluun työpsykologin kanssa. Teki hyvää, sain hyviä neuvoja ja varasin jo seuraavan ajan helmikuulle. Kyllä se tästä.

Lopuksi vähän viime vuodesta.

Aika oli ahdistavaa monella tavalla ja siinä varmasti yksi syy, miksi en kertakaikkiaan jaksanut enkä halunnut kirjoittaa ja vielä vähemmän lukea blogeja, joissa elämä kulki pitkin hyviä normaaleja uomiaan. Vitutti, kun muilla meni paremmin, joten mieluummin olin kokonaan uutispimennossa kuin olisin vaikka purkanut kateuttani omaan blogiini tai - kuten jotkut tekevät - toisten blogeihin. Tiedän, että kaikki ei ole sitä, miltä blogeissa näyttää ja elämää on siellä kulissienkin takana. Mutta siltikin.

joulurauhaa

Jos joku olisi joskus sanonut, että kirjoittamisesta tulee tällaista tuskaa kuin nyt, olisin nauranut päin naamaansa. Nyt ei kyllä naurata yhtään. Olen niin totaalisesti vierottunut tästä bloggaamisesta, etten osaa edes aloittaa, saati sitten jatkaa.

Yksi vuosi aikakirjoissa on kääntynyt taas loppusuoralle ja on hetki vilkaista hieman taaksepäin ennen kuin keskittyy tulevaan.

Päättyvään vuoteen sisältyy monia erilaisia tapahtumia, keveitä ja raskaitakin. Juhlaa - mm. häät, rippijuhlat sekä kuukauden kestäneet syntymäpäiväriennot - ja arkea, kotona ja ulkomailla - Espanjan etelärannikon lämmössä sekä lähempänä etelänaapurissa. Itkua ja naurua, huolta ja helpotusta. Paljon rakkautta. Sanalla sanoen Elämää.

Muutamat teistä lukijoistani ovat kyselleet, jatkuuko tarinat tässä blogissa vielä joskus. Ehkä. Tai sitten ei. Jos, niin ei varmaan ainakaan entisessä laajuudessaan. Mutta koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan". Luulinhan joskus, etten pystyisi olemaan kirjoittamatta, mutta helpostihan tämä vuosi on sujunut.

Vapaa-aikani on siis tänä vuonna pääsääntöisesti kulunut liikkuen, lukien ja leväten. Lisäksi säännöllisepäsäännölliset kulttuuri- yms. riennot ovat tuoneet omat mausteensa arkipäivän perunamuussiin. Eli siinä suurin syy, miksi blogissa on ollut hiljaista. Aika aikaansa kutakin, kuten tavataan sanoa. Niin ihania kuin te blogiystäväni olettekin, niin tässä hetkessä mielenkiintoni suuntautuu toisaalle.

Nyt toivon Blogistanian väelle lämpöistä rauhoittumisen aikaa ja hyvää Joulua.
Siunausta alkavalle Uudelle Vuodelle 2018.