Koronasyksy

Puoli vuotta enää ja taas mennään kohti joulua. No, jos nyt ensin hoituisi tämä uusivuosi ja juhannus alta pois.

Olen ollut kuuliainen koronakansalainen tämän kuluneen puolen vuoden ajan. Juhannuksena tavattiin Möksällä lähisuvun kanssa (ja vietettiin ihan hulvattomat mökkiolumppialaiset, oikein hyvä mieli tulee, kun muisteleekin sitä!), muutaman kerran kävin työystävän – joka on vähintään yhtä kuuliainen koronakansalainen kuin minäkin - kanssa kävelyllä ja pikkujoulua vietettiin pienenpienellä työystäväporukalla kotiolosuhteissa. Joten, jos se goro meikäläiseen jostain kopeutuu, niin vika ei ole minussa, vaan se on sitten ihan vain Kova Kohtalo.

Ai niin! Elokuun alussa oltiin kyllä yksillä 50-vuotispäivillä, joita oli keväästä siirretty ja jotka pidettiin kaikista turvallisimmalla hetkellä sitten helmikuun – ulkotiloissa. Mutta muuten pahimmat riskini olen ottanut ruokakaupassa ja apteekissa.

Tästä ajasta ei siis jää paljon jälkipolville muisteltavaa. No, tietysti maskit, käsidesit, kapinalliset vanhukset (Äitimuori etujoukoissa), etätyöt, teams -palaverit ja -pikkujoulut sekä… mitä vielä? Siinäkö ne oli? Hohhoijaa…

Metropolitan Operan jokapäiväisiä ilmaislähetyksiä olen seurannut edelleenkin mielelläni ja oopperatietouteni onkin kasvanut ihan huikeisiin mittoihin. Eikä ihme, kun 250 oopperaesitystä olen ehtinyt tähän mennessä katsoa/ kuunnella. Niin pitkällä en sentään tässä harrastuksessani ole, että olisin kypsynyt wagnerilaisiin mittoihin, joku raja sentään. Tarinat ovat tulleet tutuiksi, samoin aariat ja tiedän jo esiintyjien nimistä, minkälaista nautintoa on tulossa. Että silleen on sivistystä tullut hankittua ihan ohimennen tässä.

Kirjoja olen myös lukenut lähemmäs 90 kappaletta tämän vuoden aikana. Loppuvuodesta siirryin käyttämään Bookbeatin ja Storytelin palveluita, kun kirjastot menivät kiinni ja olivat tyhjiksi kalutut. Sähköinen kirja – pienen alkukankeuden jälkeen – on ollut ihan jees kokemus, vaikka edelleen kyllä mieluummin lukisin kirjan ihan kirjana. Tarjonta on ollut sähköisessä muodossa laajempaa, vaikka kotikirjastossa hyvä valikoima onkin. Luulenkin, että minusta on tulossa sekakäyttäjä.

Koronasta huolimatta elämä jatkuu ja muutoksia tapahtuu. Meillä vuoden isoin muutos oli ehkä se, että Pienin muutti pois kotoa. Aluksi ajatus tuntui kurjalta, mutta kun ei kovin kauas lentänyt ja on tosi hienosti pärjännyt ’omassa kotona’ (mikä ei siis ollut mikään yllätys), pystyn olemaan onnellinen hänen puolestaan. Nykynuoret ovat kyllä niin paljon itsenäisempiä jo nuorina, ei olisi tullut kuuloonkaan, että meikäläinen olisi tuossa iässä pärjännyt omillaan. Ja hyvä niin! Kehitys menee oikeaan suuntaan, kun seuraava polvi pärjää paremmin ja on tolkumpaa kuin vanhempansa.

Isompi on pärjännyt hienosti myös omillaan ja opiskeluissakin. Nyt on taas muutto edessä uuteen kämppään, kun nykyiseen on tulossa putkiremontti. Samalla sai päivitettyä asunnon astetta uudempaan versioon.

Terveysrintamalla ei uutta. Epämääräistä köhääni tutkittiin tuossa kesän aikana oikein huolella. Kävin kokovartaloskannauksessa ja nyt on ainakin satavarmaa, että mikään syöpä ei meikäläisessä muhi. Missään päin kehoa. Tai no, mahdollisesti nilkassa sitten, kun ne eivät kuuluneet mukaan kuvaukseen, mutta missään muualla ei. Mikä on ihan kiva tieto, koska niitä hiljaisesti muhivia ja oireita antamattomia putkahtelee aina silloin tällöin tuttavapiirissä. Ja kun rintasyövän vuosittainen seurantakin siirtyy jonnekin hamaan tulevaisuuteen – kiitos koronan -, ei nyt niin huolestuta, koska se seuranta tuli ikään kuin tehtyä jo tuossa kesällä.

Isompi onnistui syksyn alussa kaatumaan jalkapallokentällä sopivasti niin, että käsi meni kyynärpäästä sijoiltaan. Hurjan näköinen oli kyllä käsi, mutta saatiin tapaturma-asemalla vedettyä paikoilleen eikä mitään ollut onneksi mennyt rikki. Pääsi hyville sairaspäivärahoille opiskelun ohessa, ei tarvinnut tuilla kitkutella. Eikä käydä töissä. Kela on ystävämme edelleenkin.

Isännälle jo jokunen vuosi sitten puhjennut pesänrakennusvietti on äitynyt entistä pahemmaksi sen jälkeen, kun Isompi – ja nyt Pienin – muutti pois kotoa. Sitä ei pidättele enää mikään. Vakuutukset ovat toivon mukaan kunnossa, kun taiteilee portaikossa katonrajassa maalisudin kanssa. Kesäpaikalla puolestaan on nyt kaksi vuotta kesäaikaan porannut kiviporalla kalliota tehdessään portaita (joita ei oikeasti edes tarvittu) ja koko muu suku alkaa olla hiusmartoa myöten täynnä sitä helvetillistä mekkalaa. Alkuun se nauratti, mutta nyt on kyllä hymy hyytelöitynyt Anopiltakin, joka on ollut ehkä se ymmärtäväisin tässäkin poikansa keksimässä hullutuksessa. Ihan pelottaa, mitä se vielä keksii, kunhan pirtin katot on saatu maalattua… 

Mutta. Tämä.. hmm.. mielenkiintoinen vuosi on kohta taputeltu. Jännityksellä (vai pelolla) jään odottamaan, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Nyt kuitenkin toivotan teitille kaikille Hyvää Uutta Vuotta! Eihän sitä muutakaan voi.