Vuorokausi ja neljännes on tullut valvottua putkeen, joten kovin korkealentoisia en nyt jaksa haastella. Sen vaan sanon, että matka meni todella hienosti. Ihmiset olivat ihania, sää oli Todella Lämmin, esiintymiset menivät Putkeen ja joka paikassa saatiin kehuja. Muutenkin oli ihan älyttömän hauskaa hulvattoman hauskalla porukalla.
Silti: muu maa mustikka, oma maa mansikkapiirakka. Ihanaa olla kotona taas.
torstai 20. lokakuuta 2016
tiistai 4. lokakuuta 2016
aamulla matkaan!
O Canada!
Our home and native land!
True patriot love in all thy sons command.
With glowing hearts we see thee rise,
The True North strong and free!
From far and wide, O Canada,
We stand on guard for thee.
God keep our land, glorious and free!
O Canada, we stand on guard for thee;
O Canada, we stand on guard for thee.
Our home and native land!
True patriot love in all thy sons command.
With glowing hearts we see thee rise,
The True North strong and free!
From far and wide, O Canada,
We stand on guard for thee.
God keep our land, glorious and free!
O Canada, we stand on guard for thee;
O Canada, we stand on guard for thee.
sunnuntai 2. lokakuuta 2016
äiti kotihiiri maailmalla
Mä aina päätän, etten ikinä enää lähde minnekään ilman lapsia. En ainakaan millekään pidemmälle reissulle, mutta niin vaan taas olen lähdössä matkaan. Miten ihmeessä mä kestän, kun ikävä on ollut kova jo kuukauden etukäteen ?!?
Blogi siis hiljenee kohta toviksi, koska en aio postailla maailmalta. Kerron sitten, kun tulen takaisin. Voisin vaikka yrittää pitää matkapäiväkirjaa taas vaihteeksi. Jos jaksan. Tai ehdin.
Enivei, 'tavataan' sitten taas lokakuun loppupuolella. Jos Luoja suo.
Ilosia aikoja vaan kaikille ja siunausta syksyyn!
JälkiMärinät:
Illan matkakonsertti meni ihan hyvin. Fiiliskin alkaa olla lauluissa pikkuhiljaa kohdallaan.
Blogi siis hiljenee kohta toviksi, koska en aio postailla maailmalta. Kerron sitten, kun tulen takaisin. Voisin vaikka yrittää pitää matkapäiväkirjaa taas vaihteeksi. Jos jaksan. Tai ehdin.
Enivei, 'tavataan' sitten taas lokakuun loppupuolella. Jos Luoja suo.
Ilosia aikoja vaan kaikille ja siunausta syksyyn!
JälkiMärinät:
Illan matkakonsertti meni ihan hyvin. Fiiliskin alkaa olla lauluissa pikkuhiljaa kohdallaan.
valaistuminen
Luulen, että nyt mulla on pieni käsitys siitä, mitä ihmiset kokevat, kun he tulevat uskoon. (En ole mennyt uskoon, kun olen siellä jo, kyse on muusta.)
Homman nimi on meinaan se, että sitä on niin ällistynyt ja iloinen ja onnellinen siitä valaistumisesta, että sitä ilosanomaa tekee mieli jakaa jokaiselle ja kaikkialla. Haluaa, että muutkin tajuaisivat, mistä huikeasta jutusta on kyse.
Mutta eihän se onnistu. Jokaisen pitää löytää se oma aarre sateenkaaren päästä, kukaan toinen ei voi tietä sinne neuvoa. Tai voi toki yrittää, mutta se on sama juttu kuin käskisi kukkoa laulamaan. Valitettavasti.
Vain toinen saman oivaltanut tietää, mistä on kyse.
JälkiMärinät:
On ihanaa lukea onnellisista ihmisistä. Se tekee itsellekin iloisen ja hyvän mielen. Onni ikäänkuin valuu muidenkin päälle, kun sitä on paljon.
Vain toinen saman oivaltanut tietää, mistä on kyse.
JälkiMärinät:
On ihanaa lukea onnellisista ihmisistä. Se tekee itsellekin iloisen ja hyvän mielen. Onni ikäänkuin valuu muidenkin päälle, kun sitä on paljon.
lauantai 1. lokakuuta 2016
parempi päivä
Sain kuin sainkin heti aamusta aloitettua homman, jonka määräaika lähestyy kovaa vauhtia, joka oli stressannut takaraivossa ja jota olin vain pikkaisen pinnasta raapaissut. Helpotti. Pitäisiköhän vaihtaa motto "älä tee sitä tänään, minkä voit jättää huomiseen" johonkin, jolla asiat joskus valmistuisivat himppa aikaisemmin kuin eräpäivän aattona..?
Lounaaksi sain hyvää ruokaa tasokkaassa ravintolassa: käytiin sukulaisporukalla syömässä Anopin synttäreiden kunniaksi paikassa, jossa oli kankaiset lautasliinat (en meinannut millään muistaa tätä sanaa!!) ja tarjoiltiin sialle. Kolmen ruokalajin lounas ja kahvit päälle tekivät tehtävänsä. Vatsa pinkeänä ja pää sumeana tultiin Muorin kautta kotiin.
Muori... Siinä on kyllä klassikkoainesta. Lasten kanssa meinattiin tikahtua nauruun sen jutuille eikä hää edes itse tajunnut, miten hulluja haastoi.
Muori: "Leivoin eilen pullaa, haluatteko mukaan ?"
mä: "Joo, mielellään !"
Muori: "Siitä tuli kyllä ihan pahaa, kun taikina oli niin kovaa."
mä: "No, en mä mitään pahaa pullaa halua." Lapset repesivät taustalla.
Muori: "Kyllä sitä voi syödä, kun nälkä tulee." Tässä kohtaa mäkin repesin, lapset jo ulvoivat naurusta.
TM:n kanssa jutteli ja me nauroimme toisessa huoneessa: "Osaatko sie käyttää sellasta sähköllä toimivaa pensasleikkuria ? Ai osaat ? No, kyllä mie itsekin voin sellaisilla käsikäyttösillä pensassaksilla leikata... Ei sun sitä tartte tehdä...."
Ai, miten niin syyllistämistä ? Ja TM tietysti leikkaa Muorin nurmikon JA pensaat pyhäpäivän ratoksi.
JälkiMärinät:
Kotona ähky pakotti ulos haravoimaan. Olikin oikein oiva haravoimisilma. Hyvin laskeutui ruoka siinä huhkiessa. Ei kyllä tarvitse enää tänä iltana syödä yhtään mitään.
Lounaaksi sain hyvää ruokaa tasokkaassa ravintolassa: käytiin sukulaisporukalla syömässä Anopin synttäreiden kunniaksi paikassa, jossa oli kankaiset lautasliinat (en meinannut millään muistaa tätä sanaa!!) ja tarjoiltiin sialle. Kolmen ruokalajin lounas ja kahvit päälle tekivät tehtävänsä. Vatsa pinkeänä ja pää sumeana tultiin Muorin kautta kotiin.
Muori... Siinä on kyllä klassikkoainesta. Lasten kanssa meinattiin tikahtua nauruun sen jutuille eikä hää edes itse tajunnut, miten hulluja haastoi.
Muori: "Leivoin eilen pullaa, haluatteko mukaan ?"
mä: "Joo, mielellään !"
Muori: "Siitä tuli kyllä ihan pahaa, kun taikina oli niin kovaa."
mä: "No, en mä mitään pahaa pullaa halua." Lapset repesivät taustalla.
Muori: "Kyllä sitä voi syödä, kun nälkä tulee." Tässä kohtaa mäkin repesin, lapset jo ulvoivat naurusta.
TM:n kanssa jutteli ja me nauroimme toisessa huoneessa: "Osaatko sie käyttää sellasta sähköllä toimivaa pensasleikkuria ? Ai osaat ? No, kyllä mie itsekin voin sellaisilla käsikäyttösillä pensassaksilla leikata... Ei sun sitä tartte tehdä...."
Ai, miten niin syyllistämistä ? Ja TM tietysti leikkaa Muorin nurmikon JA pensaat pyhäpäivän ratoksi.
JälkiMärinät:
Kotona ähky pakotti ulos haravoimaan. Olikin oikein oiva haravoimisilma. Hyvin laskeutui ruoka siinä huhkiessa. Ei kyllä tarvitse enää tänä iltana syödä yhtään mitään.
perjantai 30. syyskuuta 2016
avoimet ovet
Viikko on ollut enemmän kuin hankala. Mielen päälle on käynyt, vaikka iloisiakin hetkiä on ollut, kuten esim. tänään, kun Pienin kertoi saaneensa hienon työtodistuksen ja pienen 'palkankin' TET-viikostaan. Tyytyväisiä olivat olleet kovasti hänen työpanokseensa ja meikäläisellekin tuli siitä niin hyvä mieli, ettei parempaa tällä viikolla. Tähän saakka.
Mutta joo, rämmitty on. Ja eräänä aamuna sen näki ex-piällysmieskin, kun vaihteeksi 'jäin' hänelle 'kiinni' itkemisestä taukohuoneessa. Työkaverin olkaa vasten kylläkin, mutta silti. No, olisinhan toki voinut mennä itkemään vessaan, mutta kun se ei ole minun tyylistäni. Vuosikausia sitten meinaan päätin, että vatut siitä, mitä muut ajattelevat, mutta minähän itken just siellä missä itkettää. Olenkin sen jälkeen itkenyt mm. parkkipaikalla, kirjastossa, bussissa, kaupan maitokaapin luona, töissä, liikennevaloissa, kirkossa, huoltoasemalla, sairaalassa, ravintolassa ja... No, kotona.
Ex-piällysmies oli sitten kertonut nyx-piällysmiehelle tyrskimisestäni ja jouduin 'puhutteluun'. Siis en, vaan esmies kysyi, voiko hän kenties tehdä tilanteessa jotain. Kiitin ja totesin, että se kaikki on monien yhteensattumien - duuni mukaan lukien - summaa, kun eri asioiden biorytmikäyrät nyt sattuvat vain olemaan yhtä aikaa pohjamudissa, eli ei voi tehdä mitään, mikä radikaalisti muuttaisi tilannetta parempaan. Mukava oli kuitenkin huomata, että tällaisesta työmuurahaisesta välitetään. Tai ainakin tilanteessa ei olla kuin ei mitään olisi tapahtunut. Puututaan, kysytään ja tarjotaan apua.
Sanoin pomolle, että mä en ole sellainen suomalainen, joka hiljaa murehtii naamionsa takana ja sitten menee posauttamaan aivonsa ladonseinään. Meikäläinen itkee kun itkettää, nauraa kun naurattaa ja sanoo ruman sanan sellaisena kuin se on silloin, kun siihen on aihetta. Totesin, että jos minä hiljenen, niin silloin on syytä huoleen, muuten ei. Toistaiseksi ei hiljaista hetkeä ole ollut eli pohja on sittenkin saavuttamatta, vaikka välillä muulta on tuntunutkin.
Samoin myös kerron avoimesti omista ongelmistani. En tietenkään kerro yksityiskohtia, jos huoleni koskevat esim. lapsiani - heidän asiansa eivät kuulu perheen ulkopuolisille. Tai jos huolen kohteena on Äitimuori. Tai joku ystävistäni. Voin todeta, että läheisen tilanne murehuttaa, mutta en sen enempää. Se usein riittääkin ihmisille, koska kaikilla meillä on näitä samoja huolia ja toisen käytöstä on helpompi ymmärtää silloin, kun tietää huolen suunnan. Tai jos kerron, että en ole kahteen viikkoon nukkunut kunnolla syystä tai toisesta, niin jokainen tajuaa heti, ettei sellaiselta sumupäältä voi liikaa vaatia. Ja yleensä ymmärtävät.
Siksi olen valinnut avointen ovien politiikan. Se sopii minulle ja olen sen takia saanut paljon tukea monilta ihmisiltä. Teiltäkin. Kiitos siitä taas kerran.
JälkiMärinät:
Marko Jantunen on ollut paljon esillä viime päivinä. Ilo nähdä, että niinkin syvältä voi selviytyä elävien kirjoihin. Se antaa toivoa meille pienemmissä lätäköissä rypeville.
Mutta joo, rämmitty on. Ja eräänä aamuna sen näki ex-piällysmieskin, kun vaihteeksi 'jäin' hänelle 'kiinni' itkemisestä taukohuoneessa. Työkaverin olkaa vasten kylläkin, mutta silti. No, olisinhan toki voinut mennä itkemään vessaan, mutta kun se ei ole minun tyylistäni. Vuosikausia sitten meinaan päätin, että vatut siitä, mitä muut ajattelevat, mutta minähän itken just siellä missä itkettää. Olenkin sen jälkeen itkenyt mm. parkkipaikalla, kirjastossa, bussissa, kaupan maitokaapin luona, töissä, liikennevaloissa, kirkossa, huoltoasemalla, sairaalassa, ravintolassa ja... No, kotona.
Ex-piällysmies oli sitten kertonut nyx-piällysmiehelle tyrskimisestäni ja jouduin 'puhutteluun'. Siis en, vaan esmies kysyi, voiko hän kenties tehdä tilanteessa jotain. Kiitin ja totesin, että se kaikki on monien yhteensattumien - duuni mukaan lukien - summaa, kun eri asioiden biorytmikäyrät nyt sattuvat vain olemaan yhtä aikaa pohjamudissa, eli ei voi tehdä mitään, mikä radikaalisti muuttaisi tilannetta parempaan. Mukava oli kuitenkin huomata, että tällaisesta työmuurahaisesta välitetään. Tai ainakin tilanteessa ei olla kuin ei mitään olisi tapahtunut. Puututaan, kysytään ja tarjotaan apua.
Sanoin pomolle, että mä en ole sellainen suomalainen, joka hiljaa murehtii naamionsa takana ja sitten menee posauttamaan aivonsa ladonseinään. Meikäläinen itkee kun itkettää, nauraa kun naurattaa ja sanoo ruman sanan sellaisena kuin se on silloin, kun siihen on aihetta. Totesin, että jos minä hiljenen, niin silloin on syytä huoleen, muuten ei. Toistaiseksi ei hiljaista hetkeä ole ollut eli pohja on sittenkin saavuttamatta, vaikka välillä muulta on tuntunutkin.
Samoin myös kerron avoimesti omista ongelmistani. En tietenkään kerro yksityiskohtia, jos huoleni koskevat esim. lapsiani - heidän asiansa eivät kuulu perheen ulkopuolisille. Tai jos huolen kohteena on Äitimuori. Tai joku ystävistäni. Voin todeta, että läheisen tilanne murehuttaa, mutta en sen enempää. Se usein riittääkin ihmisille, koska kaikilla meillä on näitä samoja huolia ja toisen käytöstä on helpompi ymmärtää silloin, kun tietää huolen suunnan. Tai jos kerron, että en ole kahteen viikkoon nukkunut kunnolla syystä tai toisesta, niin jokainen tajuaa heti, ettei sellaiselta sumupäältä voi liikaa vaatia. Ja yleensä ymmärtävät.
Siksi olen valinnut avointen ovien politiikan. Se sopii minulle ja olen sen takia saanut paljon tukea monilta ihmisiltä. Teiltäkin. Kiitos siitä taas kerran.
JälkiMärinät:
Marko Jantunen on ollut paljon esillä viime päivinä. Ilo nähdä, että niinkin syvältä voi selviytyä elävien kirjoihin. Se antaa toivoa meille pienemmissä lätäköissä rypeville.
torstai 29. syyskuuta 2016
lääkitys kohdallaan
Tai ainakin luulisin niin.
Kävin työterveyslääkärin pakeilla. Puolikas varattu tunti venähti helposti melkein koko tunniksi ja siihen päälle vielä labravisiitti. Mutta kyllä se kannatti. Nyt on neljä reseptiä plakkarissa.
On kuulkaas beetasalpaajaa, melatoniinia, antibioottia ja vieläpä mielialattomuuteenkin lääkettä, jonka avulla en tosin yritä saada itselleni mielialaa, vaan unta. Viidentenä uusien purnukoiden jonoon tulee vielä maitohappobakteeriputeli. Eiköhän sitä näillä ala jo pärjätä. Toivottavasti.
Sain märistä vähän lääkärillekin ja hän kuunteli kärsivällisesti. Tajusi hänkin, että tauti todennäköisesti löytyy pääasiallisesti korvien välistä, mutta kirjoitti kuitenkin kiltisti labrat ja antibiootit. Tietää, etten mitään turhia kuureja syö, ja jos tämä nyt osoittautuu turhaksi, niin siihen ei tämä maailmanjärjestys kaadu. Oli vähän niin kuin pakkorako ja hyvin ymmärsi sen.
Kuumetta ei ollut (mittasi senkin) eikä kurkussa näkynyt mitään. Verenpaine sen sijaan oli täysin odotetusti tapissa. Mutta ehkä se siitä, jos ja kun stressi hellittää. Ehkä se hellittää.
***
Kun ostin yllämainittujen lisäksi vielä parasetamolia, niin laskun loppusumma oli 115 euroa. Olis pitänyt alkaa apteekkarskaksi. Vois laittaa leivän päälle toisenkin siivun juustoa.
***
Perusverenkuva oli puhdas ja normaali, samoin nieluviljely.
JälkiMärinät:
Tämä meidän työterveyslääkärimme on mielenkiintoinen tyyppi. Tiedän, että monet eivät hänestä oikein pidä eivätkä halua hänen luonaan käydä - persoona- ja kemiakysymyksiähän nämäkin pitkälle ovat -, mutta minulla ei ole hänestä kyllä mitään pahaa sanottavaa. (Vaikka yksi labrakoe jäi johonkin välitilaan ja jouduin uudestaan piikitettäväksi.)
Totta toki on, että hänen aikataulunsa menevät lähes poikkeuksetta reisille - kuten tänäänkin, kun meikäläisen aika venyi melkein tuplaan eikä pitänyt mitään kiirettä -, mutta mielestäni hän on vain perusteellinen työssään. Eikä ole myöskään mikään tiukasti omasta kannastaan kiinni pitävä jäärä. Tai ei ole ainakaan meikäläisen kanssa ollut. Hyvin olen saanut haluamani lääkkeet ja tutkimukset, kun en ihan mahdottomia ole äitynyt vaatimaan. Joten ainakin yksi tyytyväinen asiakas hänellä on meidän puljussa.
Kävin työterveyslääkärin pakeilla. Puolikas varattu tunti venähti helposti melkein koko tunniksi ja siihen päälle vielä labravisiitti. Mutta kyllä se kannatti. Nyt on neljä reseptiä plakkarissa.
On kuulkaas beetasalpaajaa, melatoniinia, antibioottia ja vieläpä mielialattomuuteenkin lääkettä, jonka avulla en tosin yritä saada itselleni mielialaa, vaan unta. Viidentenä uusien purnukoiden jonoon tulee vielä maitohappobakteeriputeli. Eiköhän sitä näillä ala jo pärjätä. Toivottavasti.
Sain märistä vähän lääkärillekin ja hän kuunteli kärsivällisesti. Tajusi hänkin, että tauti todennäköisesti löytyy pääasiallisesti korvien välistä, mutta kirjoitti kuitenkin kiltisti labrat ja antibiootit. Tietää, etten mitään turhia kuureja syö, ja jos tämä nyt osoittautuu turhaksi, niin siihen ei tämä maailmanjärjestys kaadu. Oli vähän niin kuin pakkorako ja hyvin ymmärsi sen.
Kuumetta ei ollut (mittasi senkin) eikä kurkussa näkynyt mitään. Verenpaine sen sijaan oli täysin odotetusti tapissa. Mutta ehkä se siitä, jos ja kun stressi hellittää. Ehkä se hellittää.
***
Kun ostin yllämainittujen lisäksi vielä parasetamolia, niin laskun loppusumma oli 115 euroa. Olis pitänyt alkaa apteekkarskaksi. Vois laittaa leivän päälle toisenkin siivun juustoa.
***
Perusverenkuva oli puhdas ja normaali, samoin nieluviljely.
JälkiMärinät:
Tämä meidän työterveyslääkärimme on mielenkiintoinen tyyppi. Tiedän, että monet eivät hänestä oikein pidä eivätkä halua hänen luonaan käydä - persoona- ja kemiakysymyksiähän nämäkin pitkälle ovat -, mutta minulla ei ole hänestä kyllä mitään pahaa sanottavaa. (Vaikka yksi labrakoe jäi johonkin välitilaan ja jouduin uudestaan piikitettäväksi.)
Totta toki on, että hänen aikataulunsa menevät lähes poikkeuksetta reisille - kuten tänäänkin, kun meikäläisen aika venyi melkein tuplaan eikä pitänyt mitään kiirettä -, mutta mielestäni hän on vain perusteellinen työssään. Eikä ole myöskään mikään tiukasti omasta kannastaan kiinni pitävä jäärä. Tai ei ole ainakaan meikäläisen kanssa ollut. Hyvin olen saanut haluamani lääkkeet ja tutkimukset, kun en ihan mahdottomia ole äitynyt vaatimaan. Joten ainakin yksi tyytyväinen asiakas hänellä on meidän puljussa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)