joulurauhaa

Jos joku olisi joskus sanonut, että kirjoittamisesta tulee tällaista tuskaa kuin nyt, olisin nauranut päin naamaansa. Nyt ei kyllä naurata yhtään. Olen niin totaalisesti vierottunut tästä bloggaamisesta, etten osaa edes aloittaa, saati sitten jatkaa.

Yksi vuosi aikakirjoissa on kääntynyt taas loppusuoralle ja on hetki vilkaista hieman taaksepäin ennen kuin keskittyy tulevaan.

Päättyvään vuoteen sisältyy monia erilaisia tapahtumia, keveitä ja raskaitakin. Juhlaa - mm. häät, rippijuhlat sekä kuukauden kestäneet syntymäpäiväriennot - ja arkea, kotona ja ulkomailla - Espanjan etelärannikon lämmössä sekä lähempänä etelänaapurissa. Itkua ja naurua, huolta ja helpotusta. Paljon rakkautta. Sanalla sanoen Elämää.

Muutamat teistä lukijoistani ovat kyselleet, jatkuuko tarinat tässä blogissa vielä joskus. Ehkä. Tai sitten ei. Jos, niin ei varmaan ainakaan entisessä laajuudessaan. Mutta koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan". Luulinhan joskus, etten pystyisi olemaan kirjoittamatta, mutta helpostihan tämä vuosi on sujunut.

Vapaa-aikani on siis tänä vuonna pääsääntöisesti kulunut liikkuen, lukien ja leväten. Lisäksi säännöllisepäsäännölliset kulttuuri- yms. riennot ovat tuoneet omat mausteensa arkipäivän perunamuussiin. Eli siinä suurin syy, miksi blogissa on ollut hiljaista. Aika aikaansa kutakin, kuten tavataan sanoa. Niin ihania kuin te blogiystäväni olettekin, niin tässä hetkessä mielenkiintoni suuntautuu toisaalle.

Nyt toivon Blogistanian väelle lämpöistä rauhoittumisen aikaa ja hyvää Joulua.
Siunausta alkavalle Uudelle Vuodelle 2018.

lyhyesti

Koirat haukkuvat, karavaani kulkee.

No, ehkä vähän enemmän.

Talvi takana, kesä ja loma edessä. Paljon on tapahtunut talven ja kevään aikana. Hyviä ja huonoja asioita, mutta kaikki ne ovat (toivottavasti) opettaneet jotain tästä matkasta nimeltä Elämä. Ainakin sen, ettei tulevaisuudesta voi koskaan olla varma. Yllättäviä mutkia tulee matkaan eikä niihin pysty mitenkään varautumaan, pitää vain pitää kiinni kahvoista, ettei tipu kyydistä.

Kaiken keskellä tajusin sen, että pitää kuitenkin muistaa, että elämme vain (näillä tiedoin) yhden elämän ja siitä pitää pystyä myös nauttimaan. Tehdä asioita, joista itse tykkää ja jotka antavat voimaa ja tuovat hyvää mieltä.

Meikäläisen kohdalla se hyvä mieli ja rauha löytyi liikunnasta ja muutenkin astetta terveemmästä elämästä. Talven ja kevään aikana laihdutin/ laihduin 17 kiloa ja sain rakennettua itselleni jonkin verran lihaksiakin. Lisäksi olen lukenut pinoittain kirjoja, noin 1,5 kirjaa viikossa, mistä olen nauttinut suuresti. Nettisurffailu puolestaan on kutistunut minimiin kaikilla tasoilla, joten olen ihan pihalla siitä, mitä kenellekin kuuluu, toivottavasti pelkkää hyvää.

Ystävät. Heidän merkitystä ei voi liikaa korostaa. Ilman hyviä parhaita ystäviäni töissä ja muuallakin en olisi mennyttä aikaa jaksanut. Velkataakkani on suuri ja ikuisesti tulen olemaan heille kiitollinen saamastani tuesta. Ehkä jonain päivänä voin puolestani olla avuksi ja tueksi heille.

Tässä lyhyesti. Hengissä siis ollaan edelleen, toivottavasti piirun verran vahvempana ja viisaampana.

Blogi jatkaa hiljaisuudessa, mutta toivotan kaikille, jotka tänne vielä eksyvät oikein hyvää, nautinnollista ja rentouttavaa kesää. Olet sen ansainnut.

v*ttu

Suomen hiihtomaajoukkueelle pitäisi jonkun tulevia hiihtoja varten opettaa, miten sanotaan norjaksi "saatanan pulunnussija".

Ai, miten niin meni tunteisiin?!

Hienoa, meidän alueen koulu!

Hei

Suomalaisnuorten lukutaito on viimeisimpien tutkimusten mukaan heikentynyt, tämä koskettaa myös XXX:n alueen nuoria.   

XXX:n yläasteen koulu osallistuu 13.2. - 17.2. "Koko kansa lukee" -tapahtumaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että oppilas saa lukea liikuntatunteja lukuun ottamatta jokaisella tunnilla viisitoista minuuttia omaa kirjaa. Opettaja saa päättää lukemisen ajankohdan. Oppilas saa lukea mitä tahansa valitsemaansa kaunokirjallista teosta. Myöskin tietokirjan lukeminen suvaitaan. Opekin saa lukea! 

Kirjan voi tuoda kotoa tai lainata kaupungin kirjastosta. Kirjan voi myös lainata 6.2.-10.2. viikolla koulun kirjastosta. Saa lukea vampyyreistä, saa lukea Zlatanin tai Selänteen elämäkertaa, saa lukea Remestä. Kunhan luetaan. On hyvin tärkeää, että kirja pidetään mukana koko lukuviikon ajan.

Ystävällisin terveisin

XXX:n yläasteen koulu

kuka syö sinun leipääsi

Universumi on nyt selkeästi päättänyt kohdallani, että minun tulee tielläni kohdata ihmisiä muualta maailmasta ja muista kulttuureista. Ei huono päätös ollenkaan.

Huomatessani todeksi sen, minkä jo tiesinkin - että kaikki me olemme samanlaisia ihmisiä taustoista ja ihonväristä riippumatta -, aloin miettiä meitä suomalaisia.

Meillä on kaikki tieto käsissämme, mutta siltikin uskomme keskiaikaisen ihmisen tavoin - ei nyt ehkä noituuteen, mutta kaikkeen soopaan, mitä kovaäänisimmät ämyreihinsä kailottavat. Lisäksi annamme tunteen sokaista järjen.

Miksi esim. se, että 'joutuu' hieman jakamaan omastaan toisen ihmisen hyväksi, on pahempi juttu kuin se, että joka päivä Suomessa syydetään yhteistä rahaa säkkitolkulla kuolleisiin tai kuoleviin suurhankkeisiin sekä projekteihin, jotka tehdään hutiloiden vähän sinne päin - ja joita sitten suurella rahalla korjataan myöhemmin - ja joiden aikataulut ja budjetit kusevat isosti?

Nämä kasvottomat suursyöpöt - projektit ja hankkeet - eivät nostata ollenkaan samanlaisia tunnemyrskyjä tietyissä piireissä kuin mitä nostattaa toisten ihmisten auttaminen. Kun rahaa laitetaan esim. juuri pakolaisten auttamiseksi, niin sekö on jotenkin enemmän pois meidän rahakukkaroista kuin näihin pohjattomiin kuiluprojekteihin syydetyt tukieurot?

Onhan se tietty helpompi ihmistä vastustaa kuin projektia. Ihmistä pystyy ehkä satuttamaankin, kun taas projektilla ei tunnu missään vaikka miten haukkuisi.

Surettaa, että noin periaatteessa fiksu(ntuntuise)t ihmiset tuhlaavat energiaansa aivan 180 astetta väärään suuntaan eivätkä silti saa valittamisellaan mitään konkreettista aikaan. Jos ei itsensä nolaamista lasketa mukaan.

JälkiMärinät:
Onneksi näille ruikuttajille on nyt tiedossa valoa tunnelin päässä: Yhdysvalloista on vihdoinkin tulossa se unelmavaltio, jossa toimitaan heidän haluamallaan tavalla. Ei muuta kuin hyvää matkaa vain sinne rapakon taakse nauttimaan paremmasta elämästä. Ei pitäisi olla mitään (teko)syytä tai estettä muuttamiselle, kun kerran täällä ovat asiat niin päin persettä kuin sanovat olevan.

tavoite vuodelle 2017

Viime vuoden jälkeen päätin, että tänä armon vuonna 2017 aion löytää jokaikisestä päivästä jotain hyvää. Vaikka vain pientä ja vaikka lapiolla kaivaen.

Toistaiseksi olen onnistunut. Välillä hampaat irvessä, mutta kuitenkin. Enkä aio luovuttaa.

JälkiMärinät:
Tarkkanenäinen lukijani huomasi, että hengissä ollaan. Kiitokset huolehtijoille ja hengessä hengaajille. <3

sanottua

Isompi: "Kai me syödään jouluna kalkkunaa? Mä en kestä sitä kinkkua."

mä: "En mä vielä tiedä, ei me voida sitä yksin päättää, kun mennään sinne systerille."

Isompi: "No, oli mitä oli, niin pitäkään huoli, että se eläin on sen kokoinen, ettei sitä tartte syödä viikkotolkulla joulun jälkeen."

mä: "Eläin! Eihän siitä siastakaan syödä kuin perse."

Isompi: "Niin, mutta kun sitä persettä syödään sitten kiusauksessa ja leivän päällä ja hernekeitossa ja joka ruuassa joulun jälkeen. Mä en kestä sitä."

Pointti huomioitu, ei ollut hitustakaan kankkua joulupöydässä.

***

Tilasin Monetalta Suomen 100-vuotisjuhlarahan. Tarina on pitkä ja monipolvinen, mutta lopputulema oli se, että meille tuli kaksi rahaa yhden sijaan. Molemmat jouduin toki maksamaan.

mä: "Siinä on nyt teille [lapsille] molemmille omat rahat."

Isompi: "Kiva, kiitos. Suututko sä, jos mä myyn ton?"

mä: "Täh ?! Etkä myy!"

Isompi: "No, joskus viidenkymmenen vuoden päästä siitä saa hyvät rahat."

mä: "No, mä olen silloin jo haudassa."

Isompi: "Niin varmaan mäkin."

Jostain syystä meitä alkoi molempia tuo sananvaihto naurattaa.

***

Itsenäisyyspäivänä telkkarista tuli pätkä Tampereelta lasten parlamentin juhlasta. Isompi sitä katsoi ja ilmaisi tiukan mielipiteensä:

"Jotenkin on kuvottavaa, kun koko ajan toitotetaan, että "lapsia pitää kuunnella" joka asiassa. Ei kyllä tarvitse kuunnella! Mistä mikään 11-vuotias mitään tietää? Ei mitään mistään! Ärsyttävää."

Nimimerkillä "Ukkoontunut jo teini-iässä"

:D

***

Juteltiin autossa takapenkillä Isomman mahdollisesta armeijaan menosta. Tai Isompi pohti lähinnä sitä, miten saisi luikerreltua siitä eroon.

Isompi: "Janne Kataja oli kuulemma vapautettu palveluksesta sillä perusteella, että sillä on esiintymispelko. Mitä jos mä sanoisin, että mä en kestä tota paskanjauhantaa? No, ehkä mä kuitenkin rupeen totaalikieltäytyjäksi."

TM - armeijan vankkumaton kannattaja - ratin takaa kuivasti: "Sillä lailla."

JälkiMärinät:
Vastustuskykyni on nähtävästi aika tarkkaan nolla: jo toinen tuskainen flunssa kukkivan huulen kera reilun kuukauden sisään. Juuri ehdin edellisestä nousta kontilleni, kun jo uusi puhkesi. Jos tällä stressillä ei tule syöpää, niin ei sitten millään.

Ai niin: uusi vuosi. Kävin eilen nukkumaan klo 22.28, heräsin jumalattomaan rätinään ja paukahteluun ja katsoin kelloa: 00:00. Eli juu, juhlin uutta vuotta: käänsin kylkeä.

Yritetään nyt selvitä tästäkin vuodesta hengissä. Jos yhtään viime vuodesta menee rankemmaksi, niin todennäköisyydet selviämiseen ovat melko surkeat. Mutta positiivisuus edellä, tulihan sitä pakkastakin vihdoin ja viimein.