Kaupungissa, kaupungista kaupunkiin

Viikonloppu meni ns, kaupungilla hengaillessa.

Perjantaina 'juhlittiin' työkaverin läksijäisiä. Ei siinä ollut kyllä aihetta juhlaa, harmittaa kun hän lähtee, mutta hänelle vaihto merkitsee parempaa, joten sitä kai sitten juhlittiin. Käytiin porukalla ensin syömässä ja sitten istuttiin tovi baarissa turisemassa. Kivaa oli eikä mennyt edes myöhäiseen. TOP:sta 3/4 olikin samaan aikaan n. puolen kilsan säteellä toisistaan Hgin ytimessä ja hetken ennustelin, tulenko samalla bussilla kotiin isän vai pojan kanssa. Vaiko kenties kaikki kotiutuisimme samaan aikaan! Juu ei. Isompi oli kotona n. klo 23, meikäläinen vartin yli puolen yön ja TM omien sanojensa mukaan joskus klo 2. Hän olikin sitten ainoa, jolla aamulla taisi tukkaa vähän kivistää. Hyvä niin.

Lauantaiksi olin sopinut Työystävän kanssa tällit Vantaan Tikkurilaan. Ja koska tämä toukokuu nyt vain näyttää menevän pelkäksi retkeilyksi, päätin olla oikein reipas ja matkustaa paikan päälle julkisilla. Eli pätkä bussilla ja loput junalla. Ja hienosti sujui: en eksynyt kertaakaan!

Tikkurilassa oli Kansainväliset markkinat, ne samat, joilla oltiin syksyllä Narinkkatorilla Työystävän ja toisenkin kanssa. Nyt olimme kaksistaan ja saimme ensimmäiset naurunpyrskähdykset heti Tikkurilan juna-asemalla, kun katsoimme toisiamme. Meillä oli varsin yhtenevä markkinavaatetus päällä: molemmilla Puman-hupparit, farkut, joiden lahkeita oli käännetty, tennarit sekä vielä pisteenä i:n päälle pienet mustat reput selässä. Kaikesta päätellen olemme tehneet töitä liian tarpeeksi kauan yhdessä.

Markkinoilla oli väkeä kuin pipoa. Myyjiä tuntui olevan enemmän kuin mitä oli syksyllä Helsingissä tai sitten se vain tuntui siltä, kun olivat levittäytyneet laajemmalle alueelle. Kierreltiin, maisteltiin, haisteltiin ja ihasteltiin kaikkea mahdollista. Syötiin kreikkalaistyyliset pitaleivät ja ostettiin tuliaisia kotiin: makkaroita, Wiipurin rinkelin, marinoituja valkosipuleita, chipotlemajoneesia (*slurps*), mausteita sekä 'säkillinen' fudgea. Myyjät olivat hauskoja ja meitä naurattivat heidän 'lirkuttelunsa'. Kierroksen päätteeksi löydettiin ihan siisti ja rauhallinen ravitsemuslaitos, jossa huitaistiin oluet pahimpaan nestehukkaan.

Kivaa oli markkinoilla Työystävän kanssa ja koskapa matka taittui niin helposti, jatkankin seuraavalla kerralla jonkun pysäkin kauemmas ihan Työystävän kotikonnuille saakka. Aina ei tosiaan tartte olla se Masa persiin alla.

Sunnuntaina ei pitänyt mennä minnekään, mutta Pienin oli löytänyt mieleistään vaatetta kevätjuhliin ja sitä sitten piti lähteä kaupungista hakemaan, jolta reissulta Pienin sitten jatkaisi kavereiden kanssa elokuviin. Olin suunnitellut, että tulen saman tien takaisin, mutta kun Isompi halusi lähteä mukaan, jäimmekin hänen kanssaan kiertelemään, koskapa kaupungissa oli Maailma kylässä -festivaalit ja kerrankin jotain 'äksöniä'.

Siinä vierähtikin sitten muutama tunti aika leppoisasti kierrellessä. Toki oli pakko syödä thaimaalaisia herkkuja pariinkin otteeseen, että olisi jaksanut ihailla kaikkea kaunista, mitä sinne oli tuotu näytteille ja myytäväksi. Kyllä teki hyvää nähdä sitä väriloistoa, mitä muu maailma meille synkeille suomalaisille tarjosi. Siinä ihan sielu virkistyi mielen piristymisestä nyt puhumattakaan. Olisi tehnyt mieli ostaa vähän kaikkea, mutta pakko oli kovettaa mieli ja vain keskittyä ihailemaan kätten töitä.

Isossa teltassa Kaisaniemen puistossa oli monien eri järjestöjen pöytiä. Niihin Isomman kanssa tutustuttiin sillä lopputulemalla, että Isomman housut olivat tippua, kun toinen takatasku oli täynnä karkkeja ja toinen kortsuja. Meikäläinen näet nappasi jokaiselta, joka ilmaiseksi kumeja jakoi, ainakin yhden ja tungin ne Isommalle, joka otti ne naureskellen vastaan. Nauratti kyllä monia siellä pöytien takanakin, kun tajusivat, että äiti se siinä pojalleen kesäkumeja keräili. Saatiin kyllä paljon ihan tietoakin monista eri asioista ja minä pääsin jopa vähän kangaspuita kalisuttamaan. TM:lle nappasin tuliaisiksi sekä Kansan Uutiset että Perussuomalainen -lehden. Pitihän sitä nyt jotain hänenkin mielen ilautukseksi, kun ei paikan päälle päässyt.

Hyvät bileet oli kyllä, heti ensi vuonna uudestaan. Isomman kanssa päästiin siinä kevätrullaa mutustellessamme vastaamaan mielipidekyselyynkin festarien järjestelyistä. Kiitettävät arvosanat tuli molemmilta moneen kohtaan. Suomen Setlementtiliiton sivuilta puolestaan meikäläisen saattaapi ehkä bongata joskus myöhemmin, kunhan saavat kuvakoosteen aikaiseksi. Ei olisi niin väliksi, mutta eipä tullut kiellettyäkään.

Että se siitä 'rauhallisesta' viikonlopusta. Mutta en valita, kun ilmakin oli niin mielettömän lämmin.

JälkiMärinät:
Kysyin Isommalta, oliko ollut kiva päivä äipän kanssa. Oli ollut. Kysyin, olisiko ollut kivaa, vaikken olisi ostanut hälle ruokaa. Olisi ollut silloinkin. Mukavaa oli kuulla, että teinipoika voi ja haluaa viettää äidin kanssa aikaa ja antaa jopa kiitossuukon poskelle julkisella paikalla. Eikä se hävennyt, vaikka mulla oli "vasen homo"-, "minulla on mielipide"- ja kirjasto-pinssi tissin päällä keikkumassa.

***

Liput ooppera-esitykseen kesäkuuksi ja teatteriin heinäkuuksi on jo plakkarissa, joten ei pääse kultturirientojenkaan jatkumo katkeamaan. Jihaa!

O süsser Mai

Kevätlaiskuus on iskenyt. Ei ole ajatuksia, ei sanottavaa ja jos olisikin, niin ei jaksaisi niitä jakaa, koska... Äh, ketä kiinnostaa, kun ei edes itseä kiinnosta.

Toukokuu on kyllä ollut kiireistä aikaa. Kalenteri on täynnä lasten lääkäreitä, fysioterapeutteja, hammaslääkäreitä, labra-aikoja, rokotusaikoja... Lisäksi ollaan reissattu eri kokoonpanoissa koti- ja ulkomailla. Tuhat asiaa on ollut muistettavana, osan on unohtanut, osaan on tehnyt paikon, osa on muuten vain mennyt persiilleen. Unta ei ole tarvinnut kalastella iltaisin ja iltapäivisin uni on tullu suorastaan väkisin.

Lopputulokset ovat olleet kyllä ihan käypiä. Reissut menivät kaikkien kohdalta hyvin, jos pieniä tylsistymisen hetkiä ei lasketa mukaan. Lääkäreiltä ja fyssareilta on tullut vain hyviä uutisia: loistavia labratuloksia (Isommalle kahdeltakin taholta) ja terveitä, käyttövalmiita jäseniä (Pienimmän koipi). Hammaslääkäreiltä tuunattuja hampaita vaihdettujen paikkojen (minä) sekä täydellisen suorien hammasrivistöjen muodossa (Pienin). Punkkirokotusten tehosteetkin tuli otettua ajallaan (koko revohkalle piikkikammoinen TM mukaan luettuna) ja sen asian voi unohtaa nyt viiden vuoden päähän.

Kevään kärkiuutisia yllämainittujen lisäksi oli se, että Isompi sai heinäkuuksi kesätöitä kaupungilta: menee läheiseen palvelukeskukseen viihdyttämään mummoja ja tienaamaan talven kebab-rahoja. Myös viimekesäinen työnantaja tarjosi leirivalmennusta kesäkuulle ja siihen menee, hyvällä tuurilla kaksi viikkoa.

Haun perusteella arvottiin 600 tyyppiä, jotka pääsivät kaupungin haastatteluun, jonka perusteella 370 nuorta sai kesätyön kuukaudeksi eri sosiaalitoimen aloilta. Haastattelija oli kysynyt Isommalta, miten hän tulee toimeen vanhusten kanssa ja Isompi oli rehellisenä miehenä (kyllä, hormonikokeiden perusteella puberteetti on nyt ohi ja meillä on perheessä kaksi miestä, siis teoriassa) sanonut, että käy monta kertaa viikossa mummon luona. Mikä vastaus ratkaisi sijoituspaikan. Pääsi vielä mukavasti lähelle kotia, joten kesätyömatkakaan ei nuortaMIEStä rasita.

Sää on suosinut tällaista auringonpalvojaa ja Tenerifalta saatu pohja on vain syventynyt. Tulee mieleen vuosi 1986, jolloin jo toukokuussa olin vähintään yhtä ruskea, jos en ruskeampikin. Toivottavasti tätä jatkuu koko kesän.

Niin se vaan toukokuukin kääntyi lopuilleen ja kohta on joulu.

JälkiMärinät:
Überhassu juttu sattui. Töissä yksi esimies kierrätti uusia naamoja ja esitteli heille paikkoja sekä paikalla olleita työntekijöitä. Minäkin siis heitä moikkailin ja toivottelin tervetulleiksi.

Kun olivat jo menneet ohi, kuulin kun esimies sanoi: "Eli tuo oli siis Nollis ja kun sitten kuulette naurun raikavan täällä, niin se tulee sitten sieltä mökistä."

Repesin, tietty.

Merta edemmäs oopperaan

Jottei toukokuussa aika olisi käynyt pitkäksi, olin lupautunut lähtemään oopperamatkalle etelään elikkäs Tallinnaan kuuntelemaan Verdin Aidaa. Reissu oli yönyli-reissu ja matka- ja huonekaverina oli Työystäväni.

Oli kyllä kaikin puolin todella mukava reissu. Laivamatka perjantai-iltapäivänä meni nopeasti ja hotelli - Park Inn Meriton - oli todella siisti, vaikka meikäläiselle sänky olikin liian pehmeä. Lisäksi se sijaitsi vain reilun kilometrin päässä oopperasta, joten pääsimme helposti sinne ja takaisin kävellen. Myös hotellin aamiainen oli ihan tyydyttävä, Kyllä sillä sai vatsansa täyteen niin, että kesti iltapäivään saakka ihan mainiosti.

Oopperaesitys itsessään oli... No, Aida on Aida. Rakkautta, vihaa, juonittelua suuren mekastuksen saattelemana. Lavastus oli 'hieman' totutusta poikkeava: suurin osa tarinasta tapahtui hotellihuoneessa, mutta yllättävän toimiva kuitenkin.

Esittäjistä jäi pieni epävarmuus ainakin tenorin (Radames) kohdalla, koska en jaksanut ostaa koko ohjelmalehtistä vain laulajien nimien takia. Tenori veti kuitenkin osansa oikein hyvin, kuka hän nyt sitten olikaan. Aidaa esittänyt liettualainen Jomantė Šležaitė oli kyllä ihan hyvä, mutta mielestäni jotenkin epätasainen, kun taas ukrainalainen mezzosoprano Anželina Švatška Amneriksen osassa oli kerrassaan loistava. Aivan käsittämätön ääni ja mieletön ääniala. Olin ihan myyty ensi hetkestä lähtien. Ihan kiitettävästi vetivät muutkin esiintyjät orkesteria myöten. Kuorokin oli ammattitaitoinen, vaikkakin pienehkö.

Työystävälle, joka ei aikaisemmin ollut käynyt oopperassa, kokemus oli hämmentävä. Ooppera sali oli melkoisen pieni ja koska istuimme ensi parven ensimmäisellä rivillä, niin musiikki todella nielaisi meidät. Ja kun kuoro vielä lauloi osuuksiaan parven aitioista, tuli hienoinen ahtauden tunne ja tuntui kuin olisimme itsekin olleet mukana lavalla. Varsin intiimi kokemus siis.

Oopperan jälkeen kävelimme ihanassa leppeässä kevätillassa kohti hotellia. Matkalla pysähdyimme drinksuille olutpubiin. Hotellilla vielä lörpöttelimme hetken ennen nukahtamista.

Lauantai valkeni aurinkoisena ja lämpimänä, joten aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti puistoa. Kaunista, vehreää ja siistiä kyllä on Tallinnassa. Kiipesimme Vanhan Kaupungin eteläpuolelta muurinvierusportaat ylös ja saimme palkaksemme aivan huikeat näköalat yli Tallinnan kattojen aina merelle saakka. Päivä sujahtikin nopeasti Vanhassa Kaupungissa ja pienen iltapäiväpalan jälkeen suunnistimmekin jo laivalle.

Laivasta saimme - suunnitellusti - aitiopaikat kahvilasta telkkarin äärestä: tietysti piti Suomen lätkämatsi nähdä! Emmekä olleet ainoat niitä havitelleet. Kahvilassa oli useita telkkareita ja Työystävä, joka ei liikaa jääkiekosta välitä, kertoi, että kaupoissa ei ollut yhtään tungosta erien aikana. Tunnelma oli mukava ja porukka puhkesi huutoihin ja aplodeihin aina Suomen tehdessä maalin. Nopeasti ja jännittävissä tunnelmissa MM-lätkää katsellessa. Harvemmin sitä kotimatkaa noin pirteänä tekee.

Jotta sellainen laiva/musiikkireissu sitten tänä viikonloppuna.

JälkiMärinät:
Siihen nähden, että Työystävän kanssa joka arkipäivä tapaamme ja juttelemme ajankohtaisista asioista, oli meillä kyllä hämmästyttävän paljon sanottavaa matkankin aikana. Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia, joiden kanssa se juttu ei puhumalla lopu.

Saaristoreissu

Hälsningar från Utö !

Tehtiin Suomen Ladun porukoiden seurassa pieni viikonloppureissu Utölle eli Suomen eteläisimmälle asutulle saarelle. Meidän perheestä matkaan lähti meikäläisen ja TM:n mukaan Pienin, koskapa Isompi oli vasta kotimatkalla eurooppalaisesta metropolista. Lisäksi reissuun lähtivät tuttupariskunta sekä tuttu leskimies oman teininsä kanssa. Sopivan pieni porukka siis.

Matka saarelle alkoi n. 3 tunnin bussimatkalla Pärnäisen satamaan Nauvoon, josta matka jatkui M/S Eivor'lla Utöhön. Laivamatka kesti n. 5 tuntia, koska laiva on yhteysalus, joka poikkesi myös Berghamnissa, Nötössä, Aspössä ja Jurmossa. Laivamatka on muuten ilmainen eikä varauksia tarvita, mutta määränpäästä on hyvä varata joku nukkumasija, koskapa perillä Utössä ollaan vasta klo 23 tienoilla.

Meillä majoituksesta piti huolen Hanna Kovanen (Hannas horisont B&B). Hanna myös opastaa vieraita saarella kertoen todella mielenkiintoisesti ja hauskasti saaren historiasta. Entiseltä opettajalta se sujuikin enemmän kuin hienosti ja parin tunnin opastuskierros meni kuin siivillä: porukka istui hiljaa kuin kirkossa - tosin olimme myös kirkoissa istumassa - ja kuunteli korva hörössä tarinointiaan. Muutenkin Hanna tuntui olevan saaren ns. puuhanainen, jolla on monta rautaa tulessa koko ajan.

Majoituksemme oli siistissä, yksikerroksisessa puutalossa, jossa oli neljä makuuhuonetta (yhteensä nukkumatilat 10-12 hengelle), isohko olohuone/ruokailutila, toimiva ja tilava keittiö sekä wc/suihku-tila. Saunaa ei ollut, mutta me saunoimme Suomen Ladun porukan kanssa Utö Havshotel'n rantasaunoissa, joten se ei meitä haitannut. Majoitukseen kuului myös aamiainen, jonka Hanna tarjoili kahvilassaan viereisessä rakennuksessa. Ihanan kaurapuuron, leipien, lisukkeiden ja pannukakun voimalla kesti hienosti pitkälle päivään. Lauantaisen päiväruuan teimme itse majoitustilamme keittiössä, josta tosiaan löytyi ihan kaikki tarvittava ruuan laittoa varten.

Saarella on K-kauppa, joka oli yllättävän hyvin varusteltu. Koska saarella on n. 30 vakituista asukasta plus kesällä kesävieraita, ei kauppa ollut kuin tunnin aamupäivällä ja tunnin illalla auki, mutta se kyllä riitti hienosti. Hotellin ravintola (?) oli senkin vain pari tuntia illalla auki, mutta sekään ei meitä haitannut, koska olimme varautuneet reissuun omin eväin. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Utön saari ei ole koolla pilattu: vain 79 hehtaaria, josta osa on sotilasaluetta, jonne ei saa mennä, joten ei siellä hirveästi näkemistä tai tekemistä ole. Kirkko, majakka ja haaksirikon muistoksi pystytetty muistomerkki, siinäpä ne. No, olihan siellä pieni hautausmaakin ja ränsistyneitä venäläisten aikanaan rakentamia bunkkereita, mutta aika nopeasti nämä kaikki oli nähty. Lintubongausta siellä voi harrastaa ja ulkoilua ja yleistä rauhoittumista arjen kiireiden keskellä, joten meille tarjonta oli juuri sopiva. Koska saarella pesii paljon mm. haahkoja, ei ihan missä tahansa voinut tallustella, vaan piti kulkea hiekkateitä ja polkuja pitkin, joka sekin vähän rajoitti saaren tutkimista. Iltapäiväkahviplöröt kumminkin juotiin rantakalliolla ja seurattiin samalla lintujen kevätpuuhia.

Ennen reissua olimme kuulleet kahdeltakin suunnalta, että Utössä on paljon käärmeitä, suorastaan kuhisemalla kyitäkin. Täytyy kyllä todeta, että tarinoissa oli harrastettu todella vahvaa liioittelua: yksi ainokainen kyy nähtiin ja senkin bongasin yllättäen minä, joka en käärmeitä näe ennen kuin meinaan astua päälle. Iso ja lihava musta kyy köllötteli matalan katajikon peittämän kivikon reunalla. Onneksi näin sen 2-3 metrin päästä ja ehdin tehdä hälytyksen. Tosin kaikki porukasta eivät sitä ehtineet ihailemaan, kun se jo rauhallisesti lipui kanervien sekaan. Että se niistä miljuunista käärmeistä sitten.

Kaikkien ennustusten vastaisesti suurimman yllätyksen aiheutti paikallinen sää. Kun koko viikon oli uhkailtu helvetillisillä sateilla, niin lauantai meni Utössä lämpimän tyynessä säässä ja todella kauniissa auringonpaisteessa. Vielä illallakin klo 22 aikoihin, kun olimme kävelyllä ja odottelimme majakan valon syttymistä, oli vielä todella lämmin eikä se johtunut pelkästään jäänestosta, jota olimme sisäisesti nauttineet. Aivan peikkomainen tuuri kävi kyllä meillä, ihan vieläkin ihmetyttää. Sunnuntaina sitten satoikin jo ihan vaakaan ja sadepuku oli enemmän kuin tarpeellinen varuste. Lähtö tosin oli jo klo 13 aikaan, joten eipä se sade ehtinyt meitä masentaa. Nähtiinpä saari siinä elementissä, jota noin keskellä merta sijaitsevalta saarelta voi odottaakin.

Utöstä enemmän täältä. Karttaosiosta voi nähdä, miten todella kaukana mantereesta saari sijaitsee. Käsittämättömältä tuntuu ajatus, että siellä tosiaan ihan elää ja asuu porukkaa vakituisesti. Koulukin siellä muuten on, alakoulu. Viime talvena oppilaita oli ollut muistaakseni neljä kipaletta (kolme pitää vähintään olla, jotta koulu pysyy elossa), yläkoululaiset käyvät koulua mantereella eli asuvat siis viikot pois kotoa.

Saarella on helikopterikenttä, joka oli mm. Estonian onnettomuuden aikaan kovassa käytössä, joten jos apua tarvitaan, niin sitä tulee olosuhteisiin nähden suhteellisen nopeasti mantereelta. Luulisin, onneksi ei tarvinnut testata.

Onhan se tosiaan karu ja kaukainen saari asua, mutta uskon Hannan - kolmannen polven utölaisen - sanaa, että jos saarella selviytyy kolmesta pahimmasta kuukaudesta eli marras-, joulu- ja tammikuusta, niin silloin on potentiaalia pidempäänkin vuokrasuhteeseen. Asunnot meinaan vuokrataan aina vuodeksi kerrallaan. Ehkä juuri noiden myrskykuukausien takia, jotka saattavat vetää sisun kaulaan etenkin maakravuilta.

Eli kaikin puolin mukava viikonloppureissu. Jos olisi ollut takuu kauniiden säiden jatkumisesta, olisi siellä voinut olla vielä päivän tai pari lisää meditoimassa. Ehkä vielä joskus.

JälkiMärinät:
Ette muuten usko, miten paljon pystyy vitsiä vääntämään Nauvosta, kun on matkafiilis oikein kohdillaan. Teinien myötähäpeäpiikki taisi käydä lakipisteessä muutamaankin kertaan matkan aikana. Luulenkin, että seuraava reissu - määränpäästä riippumatta - mennään ihan aikuisporukassa.

Yllätysleffa

Kun lähtee elokuviin asenteella "no, kun ei siellä mene muutakaan" ja "se on todennäköisesti ihan paska", niin voi yllättyä Todella Iloisesti. Niin kävi minulle.

Viimeinen jouluna ostettu leffalippu piti käyttää pois ja kun ei siellä muutakaan mennyt, niin kävinpä katsomassa elokuvan The Dressmaker. Pääosissa elokuvassa ovat Kate Winslet, Liam Hemsworth (VAU!!) sekä Judy Davis. Naiset tekivät loistavat suoritukset ja Liam... No, hän nyt vaan oli niin perkeleen syötävän näköinen.

Joo. Leffa oli ensinnäkin todella hauska. Naureskelin vähän väliä tilanteille ja ilmeille ja yksittäisille repliikeille. Lisäksi siinä oli mustaa huumoria, joka upposi meikäläiseen kuin ne entiset hohtimet kaivoon. Myös yllätyksiä tuli vähän väliä ja sekös hykerrytti meikäläistä ja piti mielenkiinnon yllä loppuun saakka. Onneksi olin katsomassa sitä yksin, sain keskittyä vain ja ainoastaan elokuvaan.

Ihan hirvittää ajatuskin, että meinasin jättää sen kokonaan väliin. Voin suositella leffaa lämpimästi kaikille.

Kevätreissu, osa 2

Sää Tenerifalla tähän aikaan vuodesta riippuu siitä, missä päin saarta on: etelässä on kuivaa, kuumaa ja aurinkoista, pohjoisessa kosteaa, lämmintä ja puolipilvistä. Jälkimmäinen vaihtoehto sopi meille oikein mainiosti etenkin, kun meikäläinen on TOP:ssa ainoa, joka voi tuskitta kelliä auringossa aamusta iltaan.

Tulopäivä eli sunnuntai meni sitä lämpöä imiessä sekä tutustuessa hotelliin ja kaupunkiin. Myöhäinen päivällinen syötiin italialaistyyppisessä ravintolassa meren äärellä. Pitsaa ja pastaa sekä postikorttien - jotka eivät ikinä saapuneet perille - kirjoittelua. Myöhemmin illalla tuli sitten se matkan pakollinen sydämentykytys: Isommalla meni pakki totaalisen sekaisin. Ripaskaa ja oksua, mutta onneksi vain alkuyö ja aamulla oli jo kunnossa ja nälkäinen kuin susi. Todennäköisesti oli seurausta vain nukkumattomista öistä (takana vanhojentanssiporukan ruotsinristeily sekä aikainen lentomatka) ja erittäin kermaisesta pasta carbonarasta, koska meni niin nopeasti ohi.

Maanantai valkeni lämpimänä, mutta sateisena. Aamiaisella sade hakkasi lasikattoon oikein tosissaan, josta syystä päädyimme ostamaan lähipuodista ylihinnoitellun sateenvarjon, jota ei välttämättä olisi edes tarvittu, koskapa sade muuttui ihanaksi sumutihkuksi. Hyvin pystyi t-paidassa kulkemaan, ei haitannut yhtään, niin ihanan lämmin oli.

Kävelimme kasvitieteelliseen puutarhaan ihailemaan kauniita ja hassuja kasveja. Tuttujakin sieltä löytyi: mm. kliiviaa kasvoi ihan mattoina isojen puiden alla. Puutarha oli juuri sellainen rauhan tyyssija, jonne olisi voinut jäädä meditoimaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

Tiistaina lähdimme heti aamiaisen jälkeen kohti eläintarhaa - Loro Parque'ta. Siellä mainostettiin, että eläintarha on paras Euroopassa ja kolmanneksi paras koko maailmassa. Vaikea ottaa kantaa, kun niin harvoissa eläintarhoissa olen käynyt, mutta ihan hemmetin hieno se kyllä oli. Sinne meni kaupungin keskustasta ilmainen 'juna' ja sillä mekin köröttelimme perille ja takaisin.

Tarha oli todella siisti ja eläinten lisäksi siellä oli myös näytöksiä: perinteisten delfiinien lisäksi siellä esiintyivät jättimäiset miekkavalaat, aivan hulvattomat merileijonat sekä papukaijat. Viimeksi mainittuja emme käyneet katsomassa, vaikka kaikki esitykset sisältyivätkin pääsylipun hintaan. Sen sijaan miekkavalaita kävimme Pienimmän kanssa katsomassa toisenkin kerran, kun hän niihin niin totaalisesti ihastui. Toisella kerralla istuimme niin lähellä allasta, että esityksen aikana se monien tonnien painoinen otus oli vain muutaman metrin päässä meistä. Huikeaa!

Meikäläinen puolestaan menetti sydämensä jättiläismuurahaiskarhuille, jotka nimensä mukaisesti olivat kyllä jättimäisiä. Vaikka oikea nimi taitaa kyllä olla isomuurahaiskarhu. Enivei, olivat paljon isompia, mitä olin kuvitellut. Olisin voinut seurata niiden puuhasteluja vaikka koko päivän. Se niiden kuono... Siinä oli jotain todella sympaattista, kun se otus kaiveli sillä multaa pensaiden alta. Sellainen jos joskus omallekin pihalle tulisi.

Toinen aivan mieletön juttu oli merileijonien esitys. Sitä on turha yrittää kuvailla, mutta se ehkä kertoo jotain, että jopa TM nauroi sille ääneen. Koko yleisö repeili, kun merileijonat esiintyivät kouluttajiensa kanssa. Eniten mua ehkä huvitti se, kun aina kun joku niistä neljästä elukasta esiintyi, niin kaikki muut ihan tärisivät, kun olisivat niin halunneet myös esiintymään. Ja kun sitten oma vuoro tuli, niin auta armias sitä intoa ja vauhtia. Lisäksi se esitys oli niin hyvin suunniteltu, että siitä todella riitti hupia joka sekunniksi.

Myös pingviinit olivat tosi hauskoja, kun sukeltelivat veteen ja vedessä. Niidenkin luona olisi voinut viettää tunnin jos toisenkin. Gorillan katseessa vain muutaman metrin päässä oli jotain niin viisasta, kun se katsoi suoraan silmiin. Pantterista näkyi puun latvasta vain hitaasti - ja ehkä vähän uhkaavastikin - heiluva häntä. Flamingot säntäilivät parvissa ja vilkuilivat epäluuloisesti puolelta toiselle näyttäen aivan vähäjärkisiltä. Vain muutaman mainitakseni.

Tarha on kuuluisa papukaijoistaan ja siellä oli myös kaijojen sairaala, vauvala, päiväkoti ja jonkin sortin nuorisotarha. Vauvalassa todella rumat vauvakaijat nukkuivat - tai vaihtoehtoisesti painivat - jonkun sisaruksen kanssa lämpölampun alla. Päiväkodissa puolestaan oli eri ikäisiä kaijoja kasvamassa ja keräämässä voimia ja nuorisotarhassa kohta aikuiset kaijat saivat rauhassa harjoitella tarpeellisia kaijataitoja kuten kiipeilemistä ja pähkinöiden särkemistä ilman, että kukaan tuli häiritsemään tai rosvoamaan herkkupalaa. Oikeen mun sormet syyhysivät apuun, kun yksi tunarikaija ei millään meinannut edetä pähkinänsä kanssa. Pakko oli lähteä pois, kun niin riipi hermoa se tukustelu.

Keskiviikko piti olla lepopäivä, mutta koska päivä valkeni aurinkoisena, päätettiin lähteä retkeilemään Teidelle. Ja koska meikäläistä ei TM:n maanitteluista huolimatta voinut vähempää kiinnostaa bussimatka kaikenmaailman mummeleiden kanssa, päätettiin vuokrata auto. 40 euroa päivä, ei paha. Ja koska just sitä kiesiä ei ollut, mikä oltiin tilattu, saimme samaan hintaan vastaavan, mutta automaattivaihteisen. Mikä olikin luojan lykky, sen verran mutkikasta menoa oli kiipeäminen tulivuorelle. Alastulosta puhumattakaan.

Ylöspäin mennessä ilma viileni tasaisesti, mutta näköalat paranivat eksponentaalisesti. Aivan mielettömät näkymät oli sieltä kahdesta kilometristä alas kaupunkiin! Eikä oltu vasta kuin vähän yli puolessa välissä rinnettä. Autolla itseasiassa pääsikin vain 2500 metriin. Siitä pääsi sitten vielä kilometrin ylemmäs kondolihissillä. Viimeiset 200 metriä - tai ainakin osan siitä - olisi kaiketi voinut kävellä, mutta koska lämpötila oli enää vaivaiset +1 astetta ja joltinenkin tuuli kävi, emme lähteneet tekemään mitään urheilusuoritusta, vaan tyydyimme siihen 3,5 kilometriin. Kivat oli näkymät siltäkin korkeudelta, pilvien yläpuolelta.

Paluumatkalla pysähdyimme yhdellä näköalapaikalla ja teimme pienen kävely- ja kuvauskierroksen kuumaisella hiekka-aavikolla. Ja aina sattuu ja tapahtuu: Isompi löysi keskeltä sitä hemmetin erämaata kännykän! Jonkun nuoren Julion se oli ja siitähän se säätäminen alkoi.

Isompi laittoi sähköpostia englanniksi löydettyyn sp-osoitteeseen. Mitään vastausta ei koskaan tullut. Sen sijaan puhelimeen tuli soittoja joltain rouvalta, joka ei meidän käsityksen mukaan ollut Julion äiti. Tai ihan varmoja ei olla, koskapa rouva ei puhunut sanaakaan englantia eikä tuntunut saavan tolkkua Isomman tai TM:nkään espanjasta. Lopulta Isompi vuoden espanjan opiskelunsa turvin sai kerrottua, kuka ja mistä on ja missä kaupungissa ja hotellissa Tenerifalla asumme. Se meni läpi ja kun pääsimme hotellille, soitti respan nainen ko. naiselle ja olivat sitten jossain välissä kännykän hakeneet hotellilta. Mutta niin tyypillistä Isompaa. Vuosia sitten löysi Anoppilasta Anopin minikokoisen timantin, joka oli irronnut sormuksesta. Siitä tulee varmaan isona etsivä. Tai paremminkin löytävä.

Torstaina päästiin sitten vihdoinkin rantsuun. Rantahiekka oli hassusti mustaa eikä aivo meinannut millään uskoa, ettei se hiekka sotke vaatteita. Tyrskyt olivat niin valtavat - punaisen lipun arvoiset -, etten minä sinne uskaltanut edes mennä. Lapset kastautuivat nopeasti. Meikäläinen käveli pitkin rantaa pareo vasemman rintaosan päälle sidottuna ja etsi käteen sopivia, pyöreiksi hioutuneita 'stressikiviä' löytäen myös jotain outoja eläimiä, joita tyrskyt heittivät rannalle. Oletettavasti olivat jotain etanansukuisia plötkötyksiä.

Iltaisella ruokailureissulla kävimme lasten kanssa Kala Kylpylässä (Fish Spa) syöttämässä kaloja. Tai siis hoidattamassa jalkoja. Hauskaa oli kuten silloin Thaimaassakin ja lapset pääsivät Span näyteikkunaan malleiksi. Kun siinä sitten sattui sopivasti olemaan ruuhkaa, niin meikäläisen 20 minuutin sessio venyi melkein tunniksi. Hyvin käytetty 10 euroa, en valita.

Perjantai oli sitten se virallinen paistattelupäivä. Mentiin Laguunille (vink. kuuklaa kuvahaulla Puerto de la Cruz Lago Martianez), pääsymaksu n. 5 euroa per nenä. Alueella oli huikeat suihkulähteet ja upeat merivesialtaat ja meikäläinen ottikin siitä ilosta kaiken irti sen kuuden tunnin aikana, mitä siellä olin. Muu porukka ei jaksanut olla kuin pari tuntia, amatöörit, mutta kyllä minullekin yksi grillauspäivä riitti ihan mainiosti.

Tässä välissä kannan korteni kekoon Marjaanan bikinikeskustelun avaukseen. Eli kyllä, biksuissa siellä esiinnyin ilman pienintäkään epäröintiä. Meikäläistä ei ole koskaan arveluttanut esiintyä pienissä vetimissä yleisellä rannalla, vaikken todellakaan niitä pienimpiä tyttöjä olekaan. Minulla meinaan, kuten kaikilla niillä, joille biksut löytyy, on bikinivartalo. Sille kun ei ole olemassa määrämittaa. Joten turha kenenkään miettiä, voiko esiintyä tänä kesänä bikineissä. Aina voi. Pitää olla ylpeä itsestään sellaisena kuin on. Se, että kantaa itsensä pystypäin ja hyvällä itsetunnolla, näkyy muillekin ja sitä moni ihailee - ja ehkä kadehtiikin - enemmän kuin sitä 'täydellistä' missivartaloa. Ugh, olen puhunut.

Lauantaina mainosti hotellin ilmoitustaulu paikallisia markkinoita ja lähdimme TM:n ja Pienimmän kanssa niitä katsomaan Isomman jäädessä hotellille tekemään koulutehtäviä, No joo, aika pienimuotoista oli. Muutamia käsityöläisiä oli myymässä tuotteitaan. Ostin pari palkittua juustoa, mutta ei sieltä oikein muuta löytynyt. Paitsi churroja, nam! Jotkut urheilukisojen tyyppiset kinkerit siellä rannalla oli myös alkamassa, mutta emme jaksaneet jäädä niitä odottamaan.

Sunnuntaina olisi sitten lähtö kohti kotoa. Bussi lähti hotellilta klo 14.30 keräämään porukoita ja lento pääsi vihdoin puolituntia myöhässä lähtemään, kun lentokenttäbussia ei löytynyt sitä 100 metrin matkaa varten. Raivostuttavaa tukustelua. Suomen kamaralla oltiin klo 02 tätä aikaa ja kotona klo 03.30, kun matkalaukkuja piti odotella melkein tunti. Aika hapokasta, kun seuraava päivä oli koulu- ja työpäivä, mutta oli se sen arvoista. Ei sentään tarvinnut lähteä junalla maakuntiin kuten muutaman porukan piti. Jotain iloa siis siitä, että asuu 15 min. päässä lentokentästä.

Joka ilta tietysti käytiin syömässä herkkuillallinen. Merenelävistä tehty paella oli kyllä aika mieletöntä. Jälkiruuaksi haettiin rantamyymälästä jäätelöt. Pikkasen eri luokkaa kuin nämä suomalaiset vetiset litkut. Vaikea sanoa, mikä niistä oli parasta. Pienin ihastui banaanijäätelöön, joka tosiaan ihan oikeasti maistui banaanilta.

Shoppailtuakin tuli jonkin verran. Muu TOP osti itselleen kunnolliset merkkilenkkarit tai vastaavat tiedot, meikäläinen osti 7 euron varvastossut. Että silleen. Isompi osti lisäksi aivan kammottavan Mr Mallorca -havajipaidan sekä vieläkin hirveämmän lastenhatun näköisen päähineen: vaaleansinisellä pohjalla keltaisia banaaneja. Ja kun laittoi kuvan kavereilleen Suomeen, niin sen jälkeen saatiin käydä ostamassa vielä kolme banaanihattua lisää. Ei jumankeuta... Aina saa kärsiä ja hävetä teinien kanssa. Mutta muuten hillittiin itsemme hienosti. Rahaa meni pääasiassa ruokaan - viinihän oli käytännössä ilmaista: 3 euroa puteli eikä mitään teollisuusalkoholia - ja silloinhan se meni oikeaan osoitteeseen.

Matkan hinta oli noin neljäsosa siitä, mitä Thaimaanmatka olisi maksanut, joten ensi kesän - siis vuoden 2017 - matkaa jo suunnitellaan.

Mitä vielä? Siinä kai se pääasiassa oli. Ihanasti sain nukuttua vannetta löysemmälle ja univelkaa pois. Siesta on ihan mielettömän hyvä keksintö. Puhumattakaan 'älypuhelimesta', jolla netissä surffailu on silkkaa tuskaa.

Eli en käynyt kertaakaan koko loman aikana eli kahdeksaan päivään netissä. En sekuntiakaan surffaillut missään, totaalinen paasto oli. Isommalta pari kertaa kysyin, mikä on säätila Suomessa, mutta siinä se. Netti pärjää loistavasti ilman minua ja minä vielä paremmin ilman nettiä. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Loma tuntuu huomattavasti enemmän lomalta.

Ainoa, mikä kyllä häiritsi, oli se, että joka paikassa sai polttaa tupakkaa. Sitä on niin tottunut täällä Suomessa, ettei tarvitse suitsuja haistella, että järkyttyi, kun ruokaillessa naapuripöydässä vedettiin rössöä ihan tauotta. Eikä sitä valitettavasti päässyt karkuun oikein missään. Mutta sitä ei muistella, vaan sitä kaikkea ihanaa, mitä siellä oli.

JälkiMärinät:
No, se pitää vielä sanoa, että eniten koko matkassa ehkä lämmitti, kun lapset tulivat niin kivasti toimeen keskenään. Mitään suurta draamaa ei ollut ja muutaman kerran lähtivät jopa kaksistaan pörräilemään kaupungille, kun meistä TM:n kanssa ei löytynyt virtaa. Toivonkin lämpimästi, että tajusivat molemmat, ettei se toinen olekaan pelkkä rutto ja riesa, vaan siitä on joskus ihan seuraa ja iloakin.

Kevätreissu, osa 1

Yleisön pyynnöstä (:D) kerron nyt sitten vähän, miten TOP:n kevätreissu Tenerifan saarelle meni. Matkahan oli sellainen ns. hyvittelyreissu meille kaikille, kun joulunajan Thaimaanmatka meni puihin. Eipä sillä, kyllähän ainakin meikäläinen reissusta nautti täysin siemauksin ja onneksi matka onnistuikin hienosti, koska odotukset sen suhteen olivat aika korkealla.

Lähdettiin siis matkaan sunnuntaina 17.4. ennen sian vinkaisua eli jo klo 5 oli taksi meitä odottamassa kadulla. Lentoon päästiin ajallaan klo 8 tienoissa eikä paikkamme koneessa olleet siiven kohdalla, joten pystyimme ihailemaan maisemia suuren osan matkaa.

Suomessa ei silloin sunnuntaiaamuna keli ollut montaa astetta plusan puolella, joten Kanarian saaret toivottivat meidän kirjaimellisesti lämpimästi tervetulleiksi reilulla 20 lämpöasteellaan. Ei tehnyt tiukkaakaan astua lomakuosiin per heti.

Varsinainen kohteemme oli saaren pohjoisrannalla sijaitseva Puerto de la Cruz. Tenerifalla on kaksi lentokenttää, toinen pohjoisessa ja toinen etelässä, mutta ei käynyt ilmi, miksi me laskeuduimme saaren eteläiselle kentälle. Ehkä se on suurempi tai jotain. Joka tapauksessa sieltä oli n. 1,5 tunnin bussimatka varsinaiseen kohteeseemme, mikä ei haitannut ollenkaan, koska sen aikana saimme varsin hyvän käsityksen saaren eteläisestä puoliskosta - siis Teiden eteläpuolisesta alueesta: kuivaa ja karua hiekka- ja kivierämaata noin pääsääntöisesti.

Teiden - saaren kuuluisan tulivuoren - pohjoinen puoli puolestaan on vihreää ja rehevää seutua. Teideltä laskeutuvat pilvet tuovat kosteutta ja sateita juuri sinne pohjoispuolelle, josta syystä alueella on mm. suuria banaaniviljelmiä. Myös kukkaloisto pensasaidoissa ja puissa on ihan omaa luokkaansa verrattuna saaren eteläisiin osiin, jossa jokaista palmuakin pitää kastella omalla letkullaan.

Hotellimme oli huoneistohotelli Casablanca ja meillä oli kolmen huoneen ja keittiön huoneisto parvekkeella. Tilava, vaalea, siisti, rauhallinen ja viihtyisä. En tiedä tähtien määrää, mutta meikäläisen mittapuun mukaan hotelli oli todella... no, hieno. Nettihaun mukaan on saanut arvion 'erinomainen' ja tähän voin yhtyä. Siivous toimi loistavasti eikä hotellissa ollut ns. yömeininkiä, koska meidän lisäksi siellä asui pääasiassa eläkeläispariskuntia tai sitten hieman vanhempia vanhempia ihan pienten lasten kanssa. Nuoriso koostui meidän lapsista. Toki siellä oli melkein joka ilta joku Lady Manhattan, Trio Erectus tai vain kylän mummojen ja pappojen bändi soittamassa, mutta musiikki ei häirinnyt meitä, vaikka makuuhuoneiden ikkunat sisäpihalle olivatkin, koska ohjelma loppui aina viimeistään klo 22.30 eikä musiikkia juurikaan kuullut huoneisiin.

Matkan hintaan kuului aamiainen, joka tarjoiltiin pöytiin. Ihan perus paahtoleipää, croisantia ja lisukkeita vähän vaihdellen kymmenestä eri vaihtoehdosta. Ei huono, kyllä sillä iltapäivään pärjäsi.

Hotellilla oli sisäpihalla uimavahdittu allas, mutta sen äärellä tuli viihdyttyä tosi vähän. Biljardia ja shakkia pelasimme jonkin verran muutamana iltana kaupungilta tultuamme, mutta pääsääntöisesti kuukahdimme sänkyihimme jo klo 21 jälkeen.

Hotellin sijainti oli piirun ihan 'keskustan' ulkopuolella rinteessä - Puero de la Cruzhan on Teiden juurella rannassa ja siksi siellä saa koko ajan kulkea joko ylä- tai alamäkeen riippuen, mihin on menossa - juuri sen verran, että kymmenessä minuutissa pääsi keskustaan - alamäkeä -, mutta mikään turistihäly ei häirinnyt lomaamme. Toisin sanoen aivan täydellinen sijainti. Rinnemaasto takasi sen, että pers- ja reisijumppaa tuli enemmän kuin mitä oli tilattu: portaita oli 160 kpl puolestavälistä rinnettä hotellille noustessa. Siinä tuli kyllä kaikki ne ihanat 'heladot' poltettua saman tien, joten tunnontuskitta niitä sitten nautimmekin.

Kaupungilla kulkiessamme törmäsimme pariin suomalaiseen herrasmieheen - eläkeläisiin, jotka olivat viettäneet koko talven saarella. Molemmat muuttolinnut olivat tulleet Kanarialle lokakuussa ja olivat nyt kohtapuoliin lähdössä Suomeen kesäksi "laskemaan lapsenlapsia". Sanoimme setämiehille, ettei mitään kiirettä: Suomessa on +3 astetta 'lämmintä' ja räntää sataa vaakana. Toinen kertoi, että saarella on noin tuhat suomalaista talvehtijaa ja heillä on kaikennäköistä kivaa puuhaa keskenään. Tyytyväisen oloisia leppoisia tyyppejä. Käväisi mielessä, että ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto Suomen talville vaikka juuri Tenerifa. Ja ainakin hammashoitoa näytti siellä saavan selvällä härmällä Heliltä, joka oli valmistunut Oulun yliopistosta.

JälkiMärinät:
Tulee liian pitkä tarina, teen jatko-osan meidän retkistä saarella.

Kesäpäivä meren äärellä

Niin, kyllähän se kesäpäivä selkeästikin oli, jos varjossa lämpömittari näytti +20 astetta. Ajatelkaa! +20 astetta 5. toukokuuta! Sanoin Anopille, että tällainen sää koko kesän enkä tule valittamaan yhtään.

Alunperin tarkoitus oli, että TM lähtee yksin Kesäpaikalle, mutta kun TM kysyi, lähtisinkö mukaan, olin jo ajatukselle altis eikä lähtemistä tarvinnut miettiä toista kertaa. Vaikkakin olisin saanut ehkä olla yksin kotona, kun lapset olivat molemmat yökyläpaikoissaan. (Jälkikäteen kävi ilmi, etten olisi saanut olla kuin noin tunnin omassa ihanassa seurassani, joten jälleen herätelähtöpäätös oli se oikea.)

Aurinko paistoi koko päivän pilveettömältä taivaalta ja kesä todellakin tuntui olevan läsnä. Perhosia ja sudenkorentoja pörräsi ympärillä kuten myös pienempiäkin öttiäisiä. Samoin lintumaailma oli hyvin edustettuna: ainakin tiiroja, joutsenia, lokkeja, merimetsoja, silkkiuikkuja ja tukkasotkia nähtiin, mutta lensi yli myös tuntematon vesilintupariskunta, joiden arvelimme olevan telkkiä.

Valitettavasti myös matelijakunta oli kaivautunut ulos kivenkoloistaan: meinasin astua käärmeen päälle peltokengilläni, jotka ovat ns. köyhän naisen crocsit eli takaa avoimet eikä luonnollisestikaan sukkia jalassa. Parikymmentä senttiä toiseen suuntaan ja taatusti olisin saanut hampaat nilkkaani. Luikero oli sellainen puolimetrinen ja kun Lanko sen yhytti uudestaan, huomasimme hänen olevan rantakäärmeen. Onneksi vain. Vaikka eivät hänenkään hampaansa nilkassa houkuttele yhtään sen enempää.

Päivä ei mennyt ihan hukkaan, sillä opettelin ulkoa laulunsanoja. Niitä, joita tarvitaan syksyn 'turneella'. Ja koska olen surkea laulun sanoissa, vaikka sävel jääkin helposti mieleen, ei niiden opettelu alkanut yhtään liian aikaisin.

Iltapäivästä otin aurinkoa kalliolla ja seurasin samalla, kun TM ja Lanko säätivät laiturin kanssa. Perinteinen jokakeväinen homma korjata laituri, jonka talven jäät ovat rikkoneet tai muuten vain vääntäneet pois kuosista. Appiukko toi oman pikantin lisänsä antamalla ohjeita rannalta. Olisin ollut tosi pettynyt, jos en olisi sitä näytöstä nähnyt. Harmitti, ettei ollut videokameraa, oli meinaan just kuin Puukon veljesten tilalta. Ihan niin avoimesti en kehdannut nauraa kuin mitä olisin voinut, mutta oli kyllä hauskempaa kuin sirkuksessa.

Kyllä tosiaan pyhäpäivä helli porukoita säällä. Kuinkakohan moni muisti muistella Kristuksen taivaaseen astumista (40 päivää sitten), jonka ansiosta vapaapäivää saimme viettää ?

EDIT kl 20:02
Asia, joka ei TM:ää juurikaan riemastuta, mutta meikäläistä kylläkin: Zalama-sitikani nukkuu meidän Pihalla. Siellä se vetää zetaa ilman huolen häivää. Ei ole peloisa otus hän.

JälkiMärinät:
Pakko sanoa, että Valtaojan tarinoita lukiessa Jumalan tila tässä kosmoksessa pienenee pienenemistään. Toisaalta, jos uskonoppineita on uskominen, pienikin tila on tarpeeksi.

Matkalukemista

Emmi Itäranta Teemestarin kirja.

Lapsuudenystävä suositteli, koska ajatteli, että tykkäisin. Ja niin tykkäsinkin. Kovasti ja yllättäen, koska en sitten Dyynin ole lukenut scifiä. Siinä oli sellainen rauhallinen tunnelma, vaikkei ihan suruton ollutkaan. Eipä siis ihme, että on voittanut palkintojakin. Voin suositella.

David Nicholls Varamies.

Silkkaa paskaa. Paitsi tietysti, jos tykkää tollasesta. Minä en tykännyt. Pitkin hampain ja mahdollisimman nopeasti luin loppuun. En suosittele. Tai kai sen voi lukea, mutta älkää sitten tulko meikäläistä syyttämään.

Esko Valtaoja Kotona maailmankaikkeudessa.

Takuuvarmaa timanttilaatua. Äärettömän mielenkiintoista, käsittämättömän selkeästi selitettyä ja hyrkerryttävän nautittavaa luettavaa. Olisi ollut oikeusmurha, jos kirja ei olisi saanut Tieto Finlandia -palkintoa. Kaikkien kannattaa ehdottomasti lukea tämä loistoyksilö, niin tiedätte, missä mennään.

Juha Pihkala ja Esko Valtaoja Tiedän uskovani, uskon tietäväni - keskustelukirjeitä.

Positiivinen yllätys siitäkin huolimatta, että ennakkoasenteeni oli enemmän kuin lämmin. Nämä viisaat herrat keskustelevat kunnioitettavan sivistyneesti asioista, joista ovat täysin eri mieltä ja jotka eivät jätä ketään vaille mielipidettä. He jopa sivaltelevat toisiaan lähes pelottavan suorasanaisesti, mutta tekevät senkin niin hyvässä hengessä, ettei siitä jää pahaa mieltä kenellekään, ei myöskään lukijalle.

***

Terveiset Tenerifalta!

JälkiMärinät:
Työn ja työläisten juhlan aattona on enemmän kuin soveliasta käydä viihtymässä KOM-teatterissa. Kävimme katsomassa Lauri Maijalan ohjaaman Veikko Nuutisen näytelmän Pasi was here, Näytelmä on aikamatka 80-luvun Savonlinnaan, joka alkaa, kun Hemmo saa kuulla parhaan lapsuudenystävänsä Pasin ampuneen itsensä.

Täytyy sanoa, että näytelmä oli kaikkien niiden Ylioppilasteatterin überraadollisten sekä ylitiövertauskuvallisten esitysten jälkeen suorastaan hilpeä ja helposti pureskeltava, vaikka lähtökohta olikin surullinen. Esityksen aikana sai nauraa moneen otteeseen - ei vähiten, kun yllättävä pikku moka pisti näyttelijät improvisoimaan ja osoittamaan taitonsa myös pokan pidossa - ja se toi hauskoja, joskin myös haikeita sekä nolojakin muistoja mieleen omalta 80-luvultani. Näytelmä oli siis myös nostalgiamatka omaan nuoruuteen.

TM, joka omien sanojensa mukaan oli viimeksi käynyt teatterissa juurikin 80-luvulla, ei oikein päässyt mukaan tunnelmaan kuten ei myöskään tuttavapariskunnan mies, jolle teatteritaide on lähinnä suurin myötähäpeän muoto, mitä maailmassa voi olla. Naureskelin siis pari tuntia kahden suht myrtyneen miehen välissä. Pariskunnan rouva kyllä tykkäsi esityksestä myös kuten muukin yleisö loppuunmyydyssä näytöksessä.

Rooleissa olivat Robert Enckell, Johannes Holopainen (Pasi), Vilma Melasniemi sekä Juho Milonoff (Hemmo) ja jokainen heistä teki kyllä loistavan ja ammattitaitoisen lavasuorituksen. Voin suositella kipaletta lämpimästi.