Ystävä,
joka kykenee olemaan hiljaa vierellämme
epätoivon tai hämmennyksen hetkellä,
joka ei väisty surun tai menetyksen kohdatessa,
jonka ei tarvitse tietää kaikkea,
joka tyytyy siihen,
ettei voi parantaa, tai auttaa
ja joka uskaltaa kohdata kanssamme
voimattomuutemme todellisuuden,
on ystävä joka välittää.
Henry Nouwen
keskiviikko 23. marraskuuta 2016
maanantai 21. marraskuuta 2016
sanonko
IL 21.11.2016
Saitko ystävältäsi kummallisen Facebook-viestin? Varo, se on luultavasti virus.
Tarvitseeko sanoa? No, sanon kuitenkin: jälleen yksi hemmetin hyvä syy olla kuulumatta ko.ääliömäiseen yhteisöön. Taputinpa siksi taas kerran itseäni - ja jälkikasvuani - olalle.
***
Päivän kohokohta: käynti papa-sairaanhoitajan vastaanotolla. Normikäynti, normijäkitys.
JälkiMärinät:
Mä niin rakastan mun lapsia.
Saitko ystävältäsi kummallisen Facebook-viestin? Varo, se on luultavasti virus.
Tarvitseeko sanoa? No, sanon kuitenkin: jälleen yksi hemmetin hyvä syy olla kuulumatta ko.
***
Päivän kohokohta: käynti papa-sairaanhoitajan vastaanotolla. Normikäynti, normijäkitys.
JälkiMärinät:
Mä niin rakastan mun lapsia.
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
kerrankin ajoissa
Meinaan joulukorttien kanssa.
Kortit on tehty, kirjoitettu, kuoritettu ja postimerkitetty. Punaisissa kuorissa odottamassa Postiin vientiä. Saa aplodeerata.
Yhteensä 40 korttia uskon Postin haltuun toimitettavaksi Suomeen ja maailmalle. Loput parikymmentä toimitan itse perille (sukulaisille, työkavereille ja naapuruston väelle). Säästö se on pienikin säästö.
Talvea silmällä pitäen tein aamulla sytykeruusuja. Tuli kyllä tosi 'ruusuja'... En jaksa niitä väkertää näteiksi, toimivuus on tärkeämpi ominaisuus kuin ulkonäkö, kun meikäläisen pitää saada takka päälle. Nyt on kaikki kynttilänjämät sitten käytetty. Onneksi kohta alkaa taas virallinen kynttilöiden polttoaika (sanoo Sirpa mitä tahansa niistä pienhiukkasista :)), niin tulee jämiä lisää. Tuikuista kun ei mitään jää väkerrettävää.
JälkiMärinät:
Sytykeruususouvin jälkeen kello oli sopivasti Messuaika, joten hurautin kirkonmäelle palvelukseen.
Tänään on Tuomiosunnuntai eli kirkkovuoden viimeinen pyhä. Olen lähes varma, etten ole koskaan elämässäni ollut messussa juuri tänä kyseisenä pyhänä. Seuraavan olen sen sijaan ollut melkein joka vuosi. Luterilainen kirkko sanoo tästä päivästä mm.:
Tuomiosunnuntai on kirkkovuoden viimeinen pyhä, tilinteon päivä vuoden pimeimpään aikaan marraskuussa. Pyhä muistuttaa siitä, että tämä maailma päättyy aikanaan.
Tuomiosunnuntain raamatuntekstit puhuvat siitä, miten Kristus on läsnä lähimmäisen valepuvussa. Hyvää tekemällä emme tule paremmiksi Jumalan silmissä, vaan hyvää on tehtävä lähimmäisten vuoksi. Olemme vastuussa teoistamme ja tekemättä jättämisistämme.
Kortit on tehty, kirjoitettu, kuoritettu ja postimerkitetty. Punaisissa kuorissa odottamassa Postiin vientiä. Saa aplodeerata.
Yhteensä 40 korttia uskon Postin haltuun toimitettavaksi Suomeen ja maailmalle. Loput parikymmentä toimitan itse perille (sukulaisille, työkavereille ja naapuruston väelle). Säästö se on pienikin säästö.
Talvea silmällä pitäen tein aamulla sytykeruusuja. Tuli kyllä tosi 'ruusuja'... En jaksa niitä väkertää näteiksi, toimivuus on tärkeämpi ominaisuus kuin ulkonäkö, kun meikäläisen pitää saada takka päälle. Nyt on kaikki kynttilänjämät sitten käytetty. Onneksi kohta alkaa taas virallinen kynttilöiden polttoaika (sanoo Sirpa mitä tahansa niistä pienhiukkasista :)), niin tulee jämiä lisää. Tuikuista kun ei mitään jää väkerrettävää.
JälkiMärinät:
Sytykeruususouvin jälkeen kello oli sopivasti Messuaika, joten hurautin kirkonmäelle palvelukseen.
Tänään on Tuomiosunnuntai eli kirkkovuoden viimeinen pyhä. Olen lähes varma, etten ole koskaan elämässäni ollut messussa juuri tänä kyseisenä pyhänä. Seuraavan olen sen sijaan ollut melkein joka vuosi. Luterilainen kirkko sanoo tästä päivästä mm.:
Tuomiosunnuntai on kirkkovuoden viimeinen pyhä, tilinteon päivä vuoden pimeimpään aikaan marraskuussa. Pyhä muistuttaa siitä, että tämä maailma päättyy aikanaan.
Tuomiosunnuntain raamatuntekstit puhuvat siitä, miten Kristus on läsnä lähimmäisen valepuvussa. Hyvää tekemällä emme tule paremmiksi Jumalan silmissä, vaan hyvää on tehtävä lähimmäisten vuoksi. Olemme vastuussa teoistamme ja tekemättä jättämisistämme.
Jos tuossa nyt sulkee silmänsä Raamatun, Kristuksen ja Jumalan kohdalla, niin jäljelle jää se ydin, mikä meidän kaikkien tulisi muistaa uskosta tai uskomattomuudesta riippumatta. Tänään, huomenna, joka päivä.
EDIT kl 15:24
Joku varmasti nyt ajattelee, että siellä se tekopyhä taas saarnaa.
Kyllä ja ei. En saarnaa tätä vain teille, vaan myös muistutukseksi itselleni, koska tiedän tässä asiassa olevani puutteellinen ja joudun siitä itseäni muistuttamaan joka päivä. Yritän kuitenkin joka päivä tehdä parhaani. Enempään en oikein kykene.
EDIT kl 15:24
Joku varmasti nyt ajattelee, että siellä se tekopyhä taas saarnaa.
Kyllä ja ei. En saarnaa tätä vain teille, vaan myös muistutukseksi itselleni, koska tiedän tässä asiassa olevani puutteellinen ja joudun siitä itseäni muistuttamaan joka päivä. Yritän kuitenkin joka päivä tehdä parhaani. Enempään en oikein kykene.
lauantai 19. marraskuuta 2016
munat
Pienin lähti lenkille. Ensin lämmitteli Pihalla ja sen jälkeen lähti juoksemaan.
Mä olen kyllä tosi onnellinen ja ylpeä Pienimmän innosta liikkua, kun itse olen tällainen sohvaperuna. Häntä kiinnostaa kaikenlainen liikkuminen ja innostuneena hän kokeilee erilaisia liikuntamuotoja suppailusta seinäkiipeilyyn, keilaamisesta kuntonyrkkeilyyn.
Ihailen myös hänen sisuaan opetella uusia taitoja kuten yksipyöräisellä ajoa (osti pyörän omilla rahoillaan meikäläisen vastustuksesta huolimatta) ja jonglöörausta, jotka taidot eivät ihan yhdessä päivässä aukea. Lisäksi hänellä on ilmiömäinen kyky hallita kroppaansa, josta syystä muutkin akrobatiaa vaativat lajit kuten esim. trampoliinilla volttien teko, uimahypyt, kärrynpyörät ja käsilläkävely sopivat Pienimmälle ihan erityisesti. Tämä taipumus on ollut hänellä ihan pienestä pitäen.
Jo alle kaksivuotiaana Pienin kiipesi ketterästi leikkipuiston telineissä niin, että muiden äitien päätä huimasi, ja katsoi lastenohjelmia nojatuolissa päällään seisten. Kyllä, ylösalaisin. Sama taipumus jatkui vielä päiväkodissakin sitten kolmivuotiaasta eteenpäin. Ei ollut yksi eikä kymmenenkään päivää, kun hoitotädit kertoivat Pienimmän päivän menneen enemmän päällään kuin jaloillaan. Tartutti vielä saman innostuksen muihinkin ryhmäläisiin, mikä pikkasen sotki päiväkodin aikatauluja ja suunnitelmia. Mutta hauskaa oli kuulemma ollut.
Koululiikunnassakin on aina ollut kaikissa lajeissa kärkiporukkaa oli kyse sitten nopeudesta tai sitkeydestä, pituudesta tai korkeudesta. Murtomaahiihto taitaa olla ainoa laji, jota tiedän karsastavan. Myöskään joukkuelajit eivät ole koskaan olleet Pienimmän suosiossa. Kysyin kerran, miksei ja vastaus oli, että haluaa menestyä itsenäisesti. Haluaa, ettei onnistuminen tai epäonnistuminen ole kiinni kenestäkään toisesta, vaan vain hänestä itsestään. Helppo ymmärtää.
Kunpa olisin itse ollut samanlainen tuossa iässä. Tai vaikka tässäkin iässä.
Isompi puolestaan lähti Mummolle yökylään ja lellittäväksi. Erittäin tyypillistä häneltäkin.
JälkiMärinät:
Pakko oli lähteä ulos Talosta kävelylle apteekkiin ja kauppaan. Kun tämä kröhä ei kerran hellitä, niin sitten on parempi olla noteeraamatta sitä ja elää mahdollisimman normaalisti. Ihanaa oli ulkoilla, kun ei ollut kylmä eikä liukas ja aurinko paistoi.
Autopaikan yli kipitti hiiri joku nokare suussaan suoraan naapurin talon alle.
Mä olen kyllä tosi onnellinen ja ylpeä Pienimmän innosta liikkua, kun itse olen tällainen sohvaperuna. Häntä kiinnostaa kaikenlainen liikkuminen ja innostuneena hän kokeilee erilaisia liikuntamuotoja suppailusta seinäkiipeilyyn, keilaamisesta kuntonyrkkeilyyn.
Ihailen myös hänen sisuaan opetella uusia taitoja kuten yksipyöräisellä ajoa (osti pyörän omilla rahoillaan meikäläisen vastustuksesta huolimatta) ja jonglöörausta, jotka taidot eivät ihan yhdessä päivässä aukea. Lisäksi hänellä on ilmiömäinen kyky hallita kroppaansa, josta syystä muutkin akrobatiaa vaativat lajit kuten esim. trampoliinilla volttien teko, uimahypyt, kärrynpyörät ja käsilläkävely sopivat Pienimmälle ihan erityisesti. Tämä taipumus on ollut hänellä ihan pienestä pitäen.
Jo alle kaksivuotiaana Pienin kiipesi ketterästi leikkipuiston telineissä niin, että muiden äitien päätä huimasi, ja katsoi lastenohjelmia nojatuolissa päällään seisten. Kyllä, ylösalaisin. Sama taipumus jatkui vielä päiväkodissakin sitten kolmivuotiaasta eteenpäin. Ei ollut yksi eikä kymmenenkään päivää, kun hoitotädit kertoivat Pienimmän päivän menneen enemmän päällään kuin jaloillaan. Tartutti vielä saman innostuksen muihinkin ryhmäläisiin, mikä pikkasen sotki päiväkodin aikatauluja ja suunnitelmia. Mutta hauskaa oli kuulemma ollut.
Koululiikunnassakin on aina ollut kaikissa lajeissa kärkiporukkaa oli kyse sitten nopeudesta tai sitkeydestä, pituudesta tai korkeudesta. Murtomaahiihto taitaa olla ainoa laji, jota tiedän karsastavan. Myöskään joukkuelajit eivät ole koskaan olleet Pienimmän suosiossa. Kysyin kerran, miksei ja vastaus oli, että haluaa menestyä itsenäisesti. Haluaa, ettei onnistuminen tai epäonnistuminen ole kiinni kenestäkään toisesta, vaan vain hänestä itsestään. Helppo ymmärtää.
Kunpa olisin itse ollut samanlainen tuossa iässä. Tai vaikka tässäkin iässä.
Isompi puolestaan lähti Mummolle yökylään ja lellittäväksi. Erittäin tyypillistä häneltäkin.
JälkiMärinät:
Pakko oli lähteä ulos Talosta kävelylle apteekkiin ja kauppaan. Kun tämä kröhä ei kerran hellitä, niin sitten on parempi olla noteeraamatta sitä ja elää mahdollisimman normaalisti. Ihanaa oli ulkoilla, kun ei ollut kylmä eikä liukas ja aurinko paistoi.
Autopaikan yli kipitti hiiri joku nokare suussaan suoraan naapurin talon alle.
perjantai 18. marraskuuta 2016
olenko blogini näköinen
Nämä ovat nyt taas näitä juttuja, jotka putkahtavat jostain käsittämättömyydestä ja menevät sitten ohi.
Mietin, että olenko juttujeni näköinen? Kirjoitankin 'ikäisiäni' juttuja? Mitä tällä edes tarkoitan?!
No, sitä, että... Että jos joku ei tietäisi ikääni, niin luulisiko hän mua juttujeni perusteella vanhemmaksi vai nuoremmaksi. Ei ehkä pelkoa viimeksimainitusta, mutta enivei jotenkin näin.
Täysin turhaa pohdintaa, ei mitään merkitystä.
JälkiMärinät:
Isommalle piti jälleen käydä ostamassa uusi puku. Edellisestähän on vasta 1,5 vuotta.
Tuntuu turhalta ostaa muutamaa senttiä vaille isänsä kokoiselle kollille - oli kasvanut lisää puolessa vuodessa - omaa pukua, mutta kun kroppa on vielä nuoren miehen, niin ei auta, kun tarve on. Sen verran sain myyjän kanssa suostuteltua, että otettiin tyköistuvaa seuraava koko, joka sekään ei näyttänyt yhtään pahalta. Puvun on meinaan sovittava vielä ensi kesänäkin. Ja mieluummin myös seuraavana, jos vaikka tulisi tarve.
Hyvä juttu tässä on, että Pienin kokeili vanhaa pukua eikä tyrmännyt sitä täysin.
Mietin, että olenko juttujeni näköinen? Kirjoitankin 'ikäisiäni' juttuja? Mitä tällä edes tarkoitan?!
No, sitä, että... Että jos joku ei tietäisi ikääni, niin luulisiko hän mua juttujeni perusteella vanhemmaksi vai nuoremmaksi. Ei ehkä pelkoa viimeksimainitusta, mutta enivei jotenkin näin.
Täysin turhaa pohdintaa, ei mitään merkitystä.
JälkiMärinät:
Isommalle piti jälleen käydä ostamassa uusi puku. Edellisestähän on vasta 1,5 vuotta.
Tuntuu turhalta ostaa muutamaa senttiä vaille isänsä kokoiselle kollille - oli kasvanut lisää puolessa vuodessa - omaa pukua, mutta kun kroppa on vielä nuoren miehen, niin ei auta, kun tarve on. Sen verran sain myyjän kanssa suostuteltua, että otettiin tyköistuvaa seuraava koko, joka sekään ei näyttänyt yhtään pahalta. Puvun on meinaan sovittava vielä ensi kesänäkin. Ja mieluummin myös seuraavana, jos vaikka tulisi tarve.
Hyvä juttu tässä on, että Pienin kokeili vanhaa pukua eikä tyrmännyt sitä täysin.
torstai 17. marraskuuta 2016
sohvalta käsin
Kun päivätolkulla makaa sohvalla potemassa talven ensimmäistä - ja toivon todellakin, että myös viimeistä - kunnon räkätautia, ehtii seurata, mitä Pihalla tapahtuu. Lähinnä lintujen Ravintolassa.
Lintuja siinä ei liikaa ole ollut. Tai olisi, jos se ahne sikaniska Orava antaisi niiden siihen tulla, mutta kun ei. Aamusta jo parkkeeraa läskipahterinsa parrulle ja kaksin kourin alkaa hamuta siemeniä mökin uumenista. Välipalaksi järsii lintujen rasvapalloa, ettei ruokavalio vain jäisi liian keveäksi, ja sitten taas jatkaa siemenillä. Puoli päivää kun on siinä ruokaillut, siirtyy hän sen jälkeen todennäköisesti makoilemaan kuusenlatvaan ja siemailemaan Samarinia. Kasvattamaan talvivarastoja.
Toissapäivänä Ravintolassa kävi myös Närhi. Siinä on sitten komea lintu. Yritin ottaa kuvia, mutta sen verran on matkaa ruokintapuulle ja tyypillä suojaväritystä, ettei niistä oikein kummoisia tullut.
Samoin toissapäivänä orava sai jonkun kohtauksen. Se heilutti häntäänsä ihan kertakaikkisen vimmatusti. Ihan sillä pylly heilui ja piti pitää nelinkäsin kiinni puunrungosta, ettei olisi kuukahtanut hangelle. Vuorotellen kävi vispaamassa häntää jokaiseen ilmansuuntaan ja hetken tauon jälkeen uudestaan.
Yritin kuikuilla, olisiko siellä joku toinen orava, jolle niin kovasti pitää uhitella ja reviiriä infota, mutta ei siellä ketään muuta näkynyt. Mikä ei tietty todista, etteikö metsän uumenissa olisi joku voinut ollakin tunkemassa apajille. Joku kuitenkin oli saanut kurren kiukkuiseksi. Tai sitten sillä oli ne.
***
Ja juuri kun olin saanut yllä olevan kirjoitettua, vilkaisin Pihalle ja huomasinkin siellä kaksi oravaa. Harmaaturkki istui syömäpuuhissa ja tummempiturkkinen puuhasteli siinä lähistöllä. Sulassa sovussa näyttivät olevan, joten päättelin heidät hra ja rva Oravaksi. Väärin päätelty.
Tummaturkkinen otti kunnon vauhdin ja karkasi kynnet ojossa suoraan harmaaturkkisen niskaan ajaen sen pois ruokailemasta. Ja nyt kun tosiaan selvisi, että heitä onkin kaksi, niin nähtävästi se oli juuri tämä tummaturkkinen, joka siinä Ravintolan luona toissapäivänä riehui ja uhitteli.
Harmaaturkki yritti hetken päästä vielä toisen kerran apajille, mutta taas tummaturkki ajoi sen tiehensä. Siinä naapurin tuijapensasaita vaan pölisi, kun oravat ajoivat toisiaan takaa oksien uumenissa. Tyypeistä ei näkynyt mitään, mutta helppo oli kulkuansa seurata. Kohta tummaturkki tulikin itseään pörhistellen jatkamaan syömäpuuhia.
On kyllä mukavaa asua ison metsän reunassa, kun voi seurata luonnon ihmeitä suoraan kotisohvalta. Ei onnistuisi, jos ytimessä asuisi. Siksi en koskaan ole sinne haikaillutkaan.
***
Ja eikun lisää! Iltapäivällä niitä kirottuja oravia oli jo kolme!
Tummaturkki söi Ravintolasta suoraan, Harmaaturkki niitä jämiä, mitä ylhäältä hangelle tipahteli ja kolmas Pikkunilkki kierteli kaukaa, kunnes häipyi metsään. Närkkimisjärjestys oli päivänselvä.
TM lesoili nähneensä neljäkin sikailijaa yhtä aikaa Pihalla, mutta se kuulostaa jo liian paksulta.
JälkiMärinät:
Aiheesta löyhästi sen verran vielä jatkaen, että kokeilinpa huvikseni farkkuja, jotka ovat jo hetken *krhm* odottaneet sitä utopistista päivää, että mahtuisivat jälleen päälleni. Heinäkuussa taisin niitä viimeksi kokeilla ja silloin jämähtivät kiinni reisiin. Siis ylöspäin mennessä.
Nyt otin niistä tiukan niskaperseotteen ja tempaisin ylös. Ja kas kummaa! Sinne solahti pahteri pöksyihin ja vetoketjukin meni vinkumatta kiinni. Ja meikäläisellä henkikin kulki ihan normaalisti. Piti käydä vielä testaamassa, josko niiden kanssa pystyy myös istuessa hengittämään ja kyllähän sekin onnistui. Uskomaton juttu.
Tästä rohkaistuneena kaivoin vaa'an naftaliinista, puhalsin siitä isommat pölyt ja astuin kyytiin. Näytti sen verran käsittämättömiä lukemia, että epäilen sen menneen epäkuntoon käyttämättömyydestä. Mutta ei sen väliä, mitä lukuja vaaka näyttää, pääasia, että ensi kesään (ja hääjuhlaan) on yli puoli vuotta aikaa, koska silloin on toivetta mahtua juhlakolttuun ilman voileviä.
Se, miten tähän on tultu, on hieman mysteeri. Meinaan, niin suuria muutoksia en elämässäni ole kesän jälkeen tehnyt, mitkä suoraan selittäisivät lähes kaksinumeroisen painonlaskun noin neljässä kuukaudessa. Epäilenkin, että olen saanut jostain kaverikseni lapamadon. Tai vastaavat tiedot.
Lintuja siinä ei liikaa ole ollut. Tai olisi, jos se ahne sikaniska Orava antaisi niiden siihen tulla, mutta kun ei. Aamusta jo parkkeeraa läskipahterinsa parrulle ja kaksin kourin alkaa hamuta siemeniä mökin uumenista. Välipalaksi järsii lintujen rasvapalloa, ettei ruokavalio vain jäisi liian keveäksi, ja sitten taas jatkaa siemenillä. Puoli päivää kun on siinä ruokaillut, siirtyy hän sen jälkeen todennäköisesti makoilemaan kuusenlatvaan ja siemailemaan Samarinia. Kasvattamaan talvivarastoja.
Toissapäivänä Ravintolassa kävi myös Närhi. Siinä on sitten komea lintu. Yritin ottaa kuvia, mutta sen verran on matkaa ruokintapuulle ja tyypillä suojaväritystä, ettei niistä oikein kummoisia tullut.
Samoin toissapäivänä orava sai jonkun kohtauksen. Se heilutti häntäänsä ihan kertakaikkisen vimmatusti. Ihan sillä pylly heilui ja piti pitää nelinkäsin kiinni puunrungosta, ettei olisi kuukahtanut hangelle. Vuorotellen kävi vispaamassa häntää jokaiseen ilmansuuntaan ja hetken tauon jälkeen uudestaan.
Yritin kuikuilla, olisiko siellä joku toinen orava, jolle niin kovasti pitää uhitella ja reviiriä infota, mutta ei siellä ketään muuta näkynyt. Mikä ei tietty todista, etteikö metsän uumenissa olisi joku voinut ollakin tunkemassa apajille. Joku kuitenkin oli saanut kurren kiukkuiseksi. Tai sitten sillä oli ne.
***
Ja juuri kun olin saanut yllä olevan kirjoitettua, vilkaisin Pihalle ja huomasinkin siellä kaksi oravaa. Harmaaturkki istui syömäpuuhissa ja tummempiturkkinen puuhasteli siinä lähistöllä. Sulassa sovussa näyttivät olevan, joten päättelin heidät hra ja rva Oravaksi. Väärin päätelty.
Tummaturkkinen otti kunnon vauhdin ja karkasi kynnet ojossa suoraan harmaaturkkisen niskaan ajaen sen pois ruokailemasta. Ja nyt kun tosiaan selvisi, että heitä onkin kaksi, niin nähtävästi se oli juuri tämä tummaturkkinen, joka siinä Ravintolan luona toissapäivänä riehui ja uhitteli.
Harmaaturkki yritti hetken päästä vielä toisen kerran apajille, mutta taas tummaturkki ajoi sen tiehensä. Siinä naapurin tuijapensasaita vaan pölisi, kun oravat ajoivat toisiaan takaa oksien uumenissa. Tyypeistä ei näkynyt mitään, mutta helppo oli kulkuansa seurata. Kohta tummaturkki tulikin itseään pörhistellen jatkamaan syömäpuuhia.
On kyllä mukavaa asua ison metsän reunassa, kun voi seurata luonnon ihmeitä suoraan kotisohvalta. Ei onnistuisi, jos ytimessä asuisi. Siksi en koskaan ole sinne haikaillutkaan.
***
Ja eikun lisää! Iltapäivällä niitä kirottuja oravia oli jo kolme!
Tummaturkki söi Ravintolasta suoraan, Harmaaturkki niitä jämiä, mitä ylhäältä hangelle tipahteli ja kolmas Pikkunilkki kierteli kaukaa, kunnes häipyi metsään. Närkkimisjärjestys oli päivänselvä.
TM lesoili nähneensä neljäkin sikailijaa yhtä aikaa Pihalla, mutta se kuulostaa jo liian paksulta.
JälkiMärinät:
Aiheesta löyhästi sen verran vielä jatkaen, että kokeilinpa huvikseni farkkuja, jotka ovat jo hetken *krhm* odottaneet sitä utopistista päivää, että mahtuisivat jälleen päälleni. Heinäkuussa taisin niitä viimeksi kokeilla ja silloin jämähtivät kiinni reisiin. Siis ylöspäin mennessä.
Nyt otin niistä tiukan niskaperseotteen ja tempaisin ylös. Ja kas kummaa! Sinne solahti pahteri pöksyihin ja vetoketjukin meni vinkumatta kiinni. Ja meikäläisellä henkikin kulki ihan normaalisti. Piti käydä vielä testaamassa, josko niiden kanssa pystyy myös istuessa hengittämään ja kyllähän sekin onnistui. Uskomaton juttu.
Tästä rohkaistuneena kaivoin vaa'an naftaliinista, puhalsin siitä isommat pölyt ja astuin kyytiin. Näytti sen verran käsittämättömiä lukemia, että epäilen sen menneen epäkuntoon käyttämättömyydestä. Mutta ei sen väliä, mitä lukuja vaaka näyttää, pääasia, että ensi kesään (ja hääjuhlaan) on yli puoli vuotta aikaa, koska silloin on toivetta mahtua juhlakolttuun ilman voileviä.
Se, miten tähän on tultu, on hieman mysteeri. Meinaan, niin suuria muutoksia en elämässäni ole kesän jälkeen tehnyt, mitkä suoraan selittäisivät lähes kaksinumeroisen painonlaskun noin neljässä kuukaudessa. Epäilenkin, että olen saanut jostain kaverikseni lapamadon. Tai vastaavat tiedot.
keskiviikko 16. marraskuuta 2016
usko ja varmuus
Luin eilen hyvän postauksen Uskosta. Siinä oli just pohdittu samalla tavalla uskoa, miten minäkin asiasta olen miettinyt. Kirjoittajan ajatusten 'liberaalisuus' vähän ehkä yllätti, kun tietää hänen taustansa. Siksi yllätys olikin positiivinen meikäläisen näkövinkkelistä katsottuna.
Välillä on usko kovalla koetuksella, mutta pidän kuitenkin tiukasti kiinni siitä varmuudesta, että jonain päivänä kaikki on hyvin ja kaikella tapahtuvalla on vakaa - hyvä - tarkoitus kokonaisuuden ja tulevaisuuden kannalta. Tällaisella uskolla ei toki välttämättä tarvitse olla mitään tekemistä kristillisen uskon kanssa.
Toinen asia, josta olen ehdottoman varma, on se, että rakkaus lapsiini vie vaikka läpi se kuuluisan harmaan kivenkin, vaikka kovin usein tunnen itseni riittämättömäksi ja virheelliseksi. Ihmisenä ja äitinä erityisesti. Tehtyjä virheitä - mitä ne sitten ikinä ovatkaan olleet - ei saa tekemättömiksi, täytyy yrittää vain olla tekemättä niitä lisää. Ja rakastaa.
JälkiMärinät:
TM on ihan kahju: se kannattaa sitä hemmetin Kukkenhaimin museota!! On kuulemma tarpeeksi elitistinen hanke, jotta sitä voi puoltaa, vaikka muuten kulttuurivastainen onkin.
Hullu se on, jos multa kysytään.
Välillä on usko kovalla koetuksella, mutta pidän kuitenkin tiukasti kiinni siitä varmuudesta, että jonain päivänä kaikki on hyvin ja kaikella tapahtuvalla on vakaa - hyvä - tarkoitus kokonaisuuden ja tulevaisuuden kannalta. Tällaisella uskolla ei toki välttämättä tarvitse olla mitään tekemistä kristillisen uskon kanssa.
Toinen asia, josta olen ehdottoman varma, on se, että rakkaus lapsiini vie vaikka läpi se kuuluisan harmaan kivenkin, vaikka kovin usein tunnen itseni riittämättömäksi ja virheelliseksi. Ihmisenä ja äitinä erityisesti. Tehtyjä virheitä - mitä ne sitten ikinä ovatkaan olleet - ei saa tekemättömiksi, täytyy yrittää vain olla tekemättä niitä lisää. Ja rakastaa.
JälkiMärinät:
TM on ihan kahju: se kannattaa sitä hemmetin Kukkenhaimin museota!! On kuulemma tarpeeksi elitistinen hanke, jotta sitä voi puoltaa, vaikka muuten kulttuurivastainen onkin.
Hullu se on, jos multa kysytään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)