Puoli vuotta enää ja taas mennään kohti joulua. No, jos nyt
ensin hoituisi tämä uusivuosi ja juhannus alta pois.
Olen ollut kuuliainen koronakansalainen tämän kuluneen puolen vuoden ajan.
Juhannuksena tavattiin Möksällä lähisuvun kanssa (ja vietettiin ihan
hulvattomat mökkiolumppialaiset, oikein hyvä mieli tulee, kun muisteleekin
sitä!), muutaman kerran kävin työystävän – joka on vähintään yhtä kuuliainen
koronakansalainen kuin minäkin - kanssa kävelyllä ja pikkujoulua vietettiin
pienenpienellä työystäväporukalla kotiolosuhteissa. Joten, jos se goro
meikäläiseen jostain kopeutuu, niin vika ei ole minussa, vaan se on sitten ihan
vain Kova Kohtalo.
Ai niin! Elokuun alussa oltiin kyllä yksillä 50-vuotispäivillä, joita oli
keväästä siirretty ja jotka pidettiin kaikista turvallisimmalla hetkellä sitten
helmikuun – ulkotiloissa. Mutta muuten pahimmat riskini olen ottanut ruokakaupassa
ja apteekissa.
Tästä ajasta ei siis jää paljon jälkipolville muisteltavaa. No, tietysti
maskit, käsidesit, kapinalliset vanhukset (Äitimuori etujoukoissa), etätyöt,
teams -palaverit ja -pikkujoulut sekä… mitä vielä? Siinäkö ne oli? Hohhoijaa…
Metropolitan Operan jokapäiväisiä ilmaislähetyksiä olen seurannut edelleenkin
mielelläni ja oopperatietouteni onkin kasvanut ihan huikeisiin mittoihin. Eikä
ihme, kun 250 oopperaesitystä olen ehtinyt tähän mennessä katsoa/ kuunnella.
Niin pitkällä en sentään tässä harrastuksessani ole, että olisin kypsynyt
wagnerilaisiin mittoihin, joku raja sentään. Tarinat ovat tulleet tutuiksi,
samoin aariat ja tiedän jo esiintyjien nimistä, minkälaista nautintoa on
tulossa. Että silleen on sivistystä tullut hankittua ihan ohimennen tässä.
Kirjoja olen myös lukenut lähemmäs 90 kappaletta tämän vuoden aikana.
Loppuvuodesta siirryin käyttämään Bookbeatin ja Storytelin palveluita, kun
kirjastot menivät kiinni ja olivat tyhjiksi kalutut. Sähköinen kirja – pienen
alkukankeuden jälkeen – on ollut ihan jees kokemus, vaikka edelleen kyllä
mieluummin lukisin kirjan ihan kirjana. Tarjonta on ollut sähköisessä muodossa
laajempaa, vaikka kotikirjastossa hyvä valikoima onkin. Luulenkin, että minusta
on tulossa sekakäyttäjä.
Koronasta huolimatta elämä jatkuu ja muutoksia tapahtuu. Meillä vuoden isoin
muutos oli ehkä se, että Pienin muutti pois kotoa. Aluksi ajatus tuntui
kurjalta, mutta kun ei kovin kauas lentänyt ja on tosi hienosti pärjännyt
’omassa kotona’ (mikä ei siis ollut mikään yllätys), pystyn olemaan onnellinen
hänen puolestaan. Nykynuoret ovat kyllä niin paljon itsenäisempiä jo nuorina,
ei olisi tullut kuuloonkaan, että meikäläinen olisi tuossa iässä pärjännyt
omillaan. Ja hyvä niin! Kehitys menee oikeaan suuntaan, kun seuraava polvi
pärjää paremmin ja on tolkumpaa kuin vanhempansa.
Isompi on pärjännyt hienosti myös omillaan ja opiskeluissakin. Nyt on taas
muutto edessä uuteen kämppään, kun nykyiseen on tulossa putkiremontti. Samalla
sai päivitettyä asunnon astetta uudempaan versioon.
Terveysrintamalla ei uutta. Epämääräistä köhääni tutkittiin tuossa kesän aikana
oikein huolella. Kävin kokovartaloskannauksessa ja nyt on ainakin satavarmaa,
että mikään syöpä ei meikäläisessä muhi. Missään päin kehoa. Tai no,
mahdollisesti nilkassa sitten, kun ne eivät kuuluneet mukaan kuvaukseen, mutta
missään muualla ei. Mikä on ihan kiva tieto, koska niitä hiljaisesti muhivia ja
oireita antamattomia putkahtelee aina silloin tällöin tuttavapiirissä. Ja kun
rintasyövän vuosittainen seurantakin siirtyy jonnekin hamaan tulevaisuuteen –
kiitos koronan -, ei nyt niin huolestuta, koska se seuranta tuli ikään kuin
tehtyä jo tuossa kesällä.
Isompi onnistui syksyn alussa kaatumaan
jalkapallokentällä sopivasti niin, että käsi meni kyynärpäästä sijoiltaan.
Hurjan näköinen oli kyllä käsi, mutta saatiin tapaturma-asemalla vedettyä
paikoilleen eikä mitään ollut onneksi mennyt rikki. Pääsi hyville
sairaspäivärahoille opiskelun ohessa, ei tarvinnut tuilla kitkutella. Eikä
käydä töissä. Kela on ystävämme edelleenkin.
Isännälle jo jokunen vuosi sitten puhjennut pesänrakennusvietti on äitynyt
entistä pahemmaksi sen jälkeen, kun Isompi – ja nyt Pienin – muutti pois kotoa.
Sitä ei pidättele enää mikään. Vakuutukset ovat toivon mukaan kunnossa, kun
taiteilee portaikossa katonrajassa maalisudin kanssa. Kesäpaikalla puolestaan
on nyt kaksi vuotta kesäaikaan porannut kiviporalla kalliota tehdessään
portaita (joita ei oikeasti edes tarvittu) ja koko muu suku alkaa olla
hiusmartoa myöten täynnä sitä helvetillistä mekkalaa. Alkuun se nauratti, mutta
nyt on kyllä hymy hyytelöitynyt Anopiltakin, joka on ollut ehkä se
ymmärtäväisin tässäkin poikansa keksimässä hullutuksessa. Ihan pelottaa, mitä
se vielä keksii, kunhan pirtin katot on saatu maalattua…
keskiviikko 30. joulukuuta 2020
Koronasyksy
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)