Puoli vuotta enää ja taas mennään kohti joulua. No, jos nyt
ensin hoituisi tämä uusivuosi ja juhannus alta pois.
Olen ollut kuuliainen koronakansalainen tämän kuluneen puolen vuoden ajan.
Juhannuksena tavattiin Möksällä lähisuvun kanssa (ja vietettiin ihan
hulvattomat mökkiolumppialaiset, oikein hyvä mieli tulee, kun muisteleekin
sitä!), muutaman kerran kävin työystävän – joka on vähintään yhtä kuuliainen
koronakansalainen kuin minäkin - kanssa kävelyllä ja pikkujoulua vietettiin
pienenpienellä työystäväporukalla kotiolosuhteissa. Joten, jos se goro
meikäläiseen jostain kopeutuu, niin vika ei ole minussa, vaan se on sitten ihan
vain Kova Kohtalo.
Ai niin! Elokuun alussa oltiin kyllä yksillä 50-vuotispäivillä, joita oli
keväästä siirretty ja jotka pidettiin kaikista turvallisimmalla hetkellä sitten
helmikuun – ulkotiloissa. Mutta muuten pahimmat riskini olen ottanut ruokakaupassa
ja apteekissa.
Tästä ajasta ei siis jää paljon jälkipolville muisteltavaa. No, tietysti
maskit, käsidesit, kapinalliset vanhukset (Äitimuori etujoukoissa), etätyöt,
teams -palaverit ja -pikkujoulut sekä… mitä vielä? Siinäkö ne oli? Hohhoijaa…
Metropolitan Operan jokapäiväisiä ilmaislähetyksiä olen seurannut edelleenkin
mielelläni ja oopperatietouteni onkin kasvanut ihan huikeisiin mittoihin. Eikä
ihme, kun 250 oopperaesitystä olen ehtinyt tähän mennessä katsoa/ kuunnella.
Niin pitkällä en sentään tässä harrastuksessani ole, että olisin kypsynyt
wagnerilaisiin mittoihin, joku raja sentään. Tarinat ovat tulleet tutuiksi,
samoin aariat ja tiedän jo esiintyjien nimistä, minkälaista nautintoa on
tulossa. Että silleen on sivistystä tullut hankittua ihan ohimennen tässä.
Kirjoja olen myös lukenut lähemmäs 90 kappaletta tämän vuoden aikana.
Loppuvuodesta siirryin käyttämään Bookbeatin ja Storytelin palveluita, kun
kirjastot menivät kiinni ja olivat tyhjiksi kalutut. Sähköinen kirja – pienen
alkukankeuden jälkeen – on ollut ihan jees kokemus, vaikka edelleen kyllä
mieluummin lukisin kirjan ihan kirjana. Tarjonta on ollut sähköisessä muodossa
laajempaa, vaikka kotikirjastossa hyvä valikoima onkin. Luulenkin, että minusta
on tulossa sekakäyttäjä.
Koronasta huolimatta elämä jatkuu ja muutoksia tapahtuu. Meillä vuoden isoin
muutos oli ehkä se, että Pienin muutti pois kotoa. Aluksi ajatus tuntui
kurjalta, mutta kun ei kovin kauas lentänyt ja on tosi hienosti pärjännyt
’omassa kotona’ (mikä ei siis ollut mikään yllätys), pystyn olemaan onnellinen
hänen puolestaan. Nykynuoret ovat kyllä niin paljon itsenäisempiä jo nuorina,
ei olisi tullut kuuloonkaan, että meikäläinen olisi tuossa iässä pärjännyt
omillaan. Ja hyvä niin! Kehitys menee oikeaan suuntaan, kun seuraava polvi
pärjää paremmin ja on tolkumpaa kuin vanhempansa.
Isompi on pärjännyt hienosti myös omillaan ja opiskeluissakin. Nyt on taas
muutto edessä uuteen kämppään, kun nykyiseen on tulossa putkiremontti. Samalla
sai päivitettyä asunnon astetta uudempaan versioon.
Terveysrintamalla ei uutta. Epämääräistä köhääni tutkittiin tuossa kesän aikana
oikein huolella. Kävin kokovartaloskannauksessa ja nyt on ainakin satavarmaa,
että mikään syöpä ei meikäläisessä muhi. Missään päin kehoa. Tai no,
mahdollisesti nilkassa sitten, kun ne eivät kuuluneet mukaan kuvaukseen, mutta
missään muualla ei. Mikä on ihan kiva tieto, koska niitä hiljaisesti muhivia ja
oireita antamattomia putkahtelee aina silloin tällöin tuttavapiirissä. Ja kun
rintasyövän vuosittainen seurantakin siirtyy jonnekin hamaan tulevaisuuteen –
kiitos koronan -, ei nyt niin huolestuta, koska se seuranta tuli ikään kuin
tehtyä jo tuossa kesällä.
Isompi onnistui syksyn alussa kaatumaan
jalkapallokentällä sopivasti niin, että käsi meni kyynärpäästä sijoiltaan.
Hurjan näköinen oli kyllä käsi, mutta saatiin tapaturma-asemalla vedettyä
paikoilleen eikä mitään ollut onneksi mennyt rikki. Pääsi hyville
sairaspäivärahoille opiskelun ohessa, ei tarvinnut tuilla kitkutella. Eikä
käydä töissä. Kela on ystävämme edelleenkin.
Isännälle jo jokunen vuosi sitten puhjennut pesänrakennusvietti on äitynyt
entistä pahemmaksi sen jälkeen, kun Isompi – ja nyt Pienin – muutti pois kotoa.
Sitä ei pidättele enää mikään. Vakuutukset ovat toivon mukaan kunnossa, kun
taiteilee portaikossa katonrajassa maalisudin kanssa. Kesäpaikalla puolestaan
on nyt kaksi vuotta kesäaikaan porannut kiviporalla kalliota tehdessään
portaita (joita ei oikeasti edes tarvittu) ja koko muu suku alkaa olla
hiusmartoa myöten täynnä sitä helvetillistä mekkalaa. Alkuun se nauratti, mutta
nyt on kyllä hymy hyytelöitynyt Anopiltakin, joka on ollut ehkä se
ymmärtäväisin tässäkin poikansa keksimässä hullutuksessa. Ihan pelottaa, mitä
se vielä keksii, kunhan pirtin katot on saatu maalattua…
keskiviikko 30. joulukuuta 2020
Koronasyksy
keskiviikko 17. kesäkuuta 2020
Koronakevät
No, johan on ollut kevät! Voisi melkein sanoa, että tämä oli nyt se kuuluisa v*ttujen kevät, mutta ei lähdetä sille linjalle enää, kun rajoituksetkin on jo purettu.
Piti ihan kalenterista luntata, mitä sitä ehdittiin tehdä sen 2,5 kuukauden aikana alkuvuodesta. Tuntuu, että se aika on jotain muinaishistoriaa, joka tapahtui jollain toisella planeetalla. Ajanlasku on jakaantunut aikaan ennen koronaa ja korona-aikaan. Toivottavasti vielä joskus elämme koronan jälkeistä aikaa. Nyt se tuntuu oudolta ajatukselta eikä tämä kevät varmastikaan unohdu ihan heti, joten paluuta menneeseen meininkiin ei ehkä koskaan tapahdu. Ja hyvä niin, sillä ihan normi-influenssoja on rekisteröity minimaalinen määrä normikeväisiin verrattuna. Notta ei niin suurta pahaa, ettei jotain hyvääkin. Ehkä ihmiset ovat tajunneet, että se käsien pesusta meuhkaaminen ei olekaan ihan turhaa hapatusta. Tai sitten eivät. Mikään ei ole niin lyhyt kuin ihmisen muisti.
Mutta alkuvuoteen. Paljoa ei ehditty eli luettelo on lyhyt, mutta ytimekäs. Isomman kanssa käytiin kaksi kertaa lätkämatsissa, tammikuussa ja helmikuussa. Tammikuussa kävin työystävän kanssa teatterissa katsomassa Sapiens -näytelmän, joka perustuu Yuval Noah Hararin samannimiseen kirjaan. Olin kirjan jo lukenut, joten mielenkiinnolla odotin, miten se oli saatu toteutettua teatterilavalle. Hyvin oli saatu. Hieman erilainen näytelmä kuin perinteiset teatterikipaleet, mutta eipä sitä paljon muulla tavalla olisikaan ehkä pystynyt tekemään.
Ja piste. Siinä ne tämän kevään 'riennot'. Matkoja peruuntui kaksi: toinen työkavereiden kanssa hartaudella odotettu pitkä viikonloppu Berliiniin maaliskuun puolessa välissä sekä huhtikuun lopussa samoin pitkä viikonloppu Pohjois-Italiaan juuri sille pahimmalle ruttoalueelle, josta homma alkoi toden teolla Euroopassa. Silloin harmitti, mutta ei kyllä kauaa, kun nähtiin miten nopeasti pandemia eskaloitui. Berliininreissu on jo siirretty syksyyn, joten peli ei ehkä sen osalta ole menetetty.
Myös yksi risteilytapahtuma peruuntui samoin kuin yhdet työpaikan bileet. Pienimmän kanssa piti mennä katsomaan We Will Rock You -musikaalia, mutta sekin siirtyi ensi vuoden keväälle.
Peruuntumiset toki harmittivat, mutta kaikki muutokset järjestyivät ihan mallikkaasti lukuunottamatta tuota Iltalian-Sveitsin -reissua. Siinä matkatoimisto - jonka nyt tarkoituksella ja varoitukseksi muille mainitsen nimeltä - Kon-Tili Tours toimi niin törkeästi, että luotto heidän toimintaansa meni kertalaakista.
Aluksi eivät suostuneet perumaan matkaa, vaikka nähtiin, että alueen tilanne ei tule muutamassa viikossa paranemaan, päinvastoin, ja vaikka muut matkatoimistot peruivat myöhäisemmätkin suunnitellut matkat ko. alueelle. Sen jälkeen he tylysti ilmoittivat, että matka on heidän yksipuolisella päätöksellään siirretty keväälle 2021 eikä jo maksettuja ennakkomaksuja palauteta, vaikka olivat jo ehtineet pariinkin otteeseen ilmoittaa kirjallisesti - onneksi -, että kaikki maksetut suorituksen palautetaan, jos matka peruuntuu.
Muutamakin reklamaatio piti tehdä aiheesta itse sekä ryhmämatkan vetäjien toimesta ennen kuin myöntyivät palauttamaan rahat. Mutta perna oli kyllä revetä sen prosessin aikana. Tällä idioottimaisella vetkuttelullaan matkatoimisto teki kyllä ison virheen ja paljon hallaa maineelleen. No, sellaista elämä on ja virheistä pitää ottaa opikseen, mutta jos pulju kaatuu, ei vika ole yksin koronassa, vaan isolta osaltaan ihan siellä päättävien elimien korvien välissä.
Rahaa on siis säästynyt kevään aikana peruuntuneiden reissujen takia, mutta muutenkin esim. työmatkakuluissa, kun työt siirtyivät kokonaisuudessaan kotitoimistolle. Siirtymä tapahtui kivuttomasti eikä sillä ollut vaikutusta tuloksiin. Tai siis ei ole ollut negatiivista vaikutusta, positiivista senkin edestä: työkasat on saatu hoidettua pois alta ja kaikki tilastot näyttävät paremmilta kuin koskaan. Lisäksi on huomattu sekä työntekijöiden että johdon puolelta, että ei se etätyö nyt niin kamalaa ole. Ehkä tarvittiin korona, jotta monessa puljussa vanhakantainen ajattelu etäilyn osalta saatiin päivitettyä 2000-luvulle. Ja taas toteamme: ei niin suurta pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Toisaalta säästyneelle rahalle keksittiin - Isäntä keksi - tässä taloudessa heti mukava sijoituskohde: uusi auto. Masa vaihtui maaliskuussa Bobbyyn. Auto on hybridi ja jo tämän kolmen kuukauden aikana olemme todenneet, että vaihto oli ihan aiheellinen. Ainakin kulutusmielessä, sillä yli 5000 ajettuun kilometriin on kulunut vain piirun yli tankillinen bensaa enkä sähkölaskussakaan ole huomannut mitään hyppäystä ylöspäin. Mikä kyllä hieman ihmetyttää. Lisäksi sähköllä ajo on miellyttävän hiljaista ja jotenkin 'kevyemmän' tuntuista. Tätä viimeksi mainittua tunnetta en osaa kyllä perustella. Tekniikka ja automaatiokin on kehittynyt sitten Masan aikojen huomattavasti. Auto vahtii ajon aikana sitä, tätä ja tuota ja näin olleen lisää ajomukavuutta ja -turvallisuutta. Ainakin periaatteessa. Liian helpossa ajossa on toki se vaara, että kuski vaipuu omiin ajatuksiinsa vähän liian syvälle, vaikka liikennettä pitäisi seurata huolimatta siitä, että auto korjaa ajosuuntaa ja hälyttää, jos meinaa ohjautua naapurin kaistalle tai jarruttaa, jos meinaa ajaa edellämenijän puskuriin kiinni. Kaikki säädöt toimivat nappeja painamalla, mikä sekin on ihan mukava ominaisuus. Eli vaikka Bobby onkin hieman sirompi ja matalampi kuin mitä Masa oli, niin suhteemme on alkanut ihan hyvissä merkeissä. Toivottavasti jatkossakin.
Toinenkin rahareikä on vielä täyttämättä. Tammikuussa vihdoin sain aikaiseksi mennä näyttämään 10 vuotta sitten juurihoidettua hammastani. Sen hampaan elinkaari oli päättynyt eli poistoon vaan ja implanttia tilalle. Tämä prosessi on vielä kesken eli muotit ottamatta ja uusi hammas asentamatta. Poistoon ja implanttijuuren laittamiseen onkin jo näpsäkästi kulunut rapiat 2000 euroa (500 euroa säästyi, kun luuta ei tarvinnut alkaa lisätä leukaan) ja vielä varmasti jonkinnäköinen nelinumeroinen summa on tulossa maksuun. Että ihan hyvä, että se Italianreissu peruuntui. Vaikka mieluummin toki olisin ottanut sen matkan kuin tämän hammasremontin, mutta aina ei saa valita ja hammas nyt on jokatapauksessa pakko saada kitaan, vaikkei kolo yleisölle näykään.
Tässä siis tämän kevään saldo. Ei ihan kaikki, mutta melkein.
Eipä sitten muuta kuin oikein hyvää Johannesta kaikille! Ollaan varovaisia koronan kanssa - asia ei ole vielä ollenkaan taputeltu, vaikka niin voisi luulla, kun katsoo porukoiden käyttäytymistä - ja muutenkin ihmisiksi maalla, merellä ja ilmassa.
Piti ihan kalenterista luntata, mitä sitä ehdittiin tehdä sen 2,5 kuukauden aikana alkuvuodesta. Tuntuu, että se aika on jotain muinaishistoriaa, joka tapahtui jollain toisella planeetalla. Ajanlasku on jakaantunut aikaan ennen koronaa ja korona-aikaan. Toivottavasti vielä joskus elämme koronan jälkeistä aikaa. Nyt se tuntuu oudolta ajatukselta eikä tämä kevät varmastikaan unohdu ihan heti, joten paluuta menneeseen meininkiin ei ehkä koskaan tapahdu. Ja hyvä niin, sillä ihan normi-influenssoja on rekisteröity minimaalinen määrä normikeväisiin verrattuna. Notta ei niin suurta pahaa, ettei jotain hyvääkin. Ehkä ihmiset ovat tajunneet, että se käsien pesusta meuhkaaminen ei olekaan ihan turhaa hapatusta. Tai sitten eivät. Mikään ei ole niin lyhyt kuin ihmisen muisti.
Mutta alkuvuoteen. Paljoa ei ehditty eli luettelo on lyhyt, mutta ytimekäs. Isomman kanssa käytiin kaksi kertaa lätkämatsissa, tammikuussa ja helmikuussa. Tammikuussa kävin työystävän kanssa teatterissa katsomassa Sapiens -näytelmän, joka perustuu Yuval Noah Hararin samannimiseen kirjaan. Olin kirjan jo lukenut, joten mielenkiinnolla odotin, miten se oli saatu toteutettua teatterilavalle. Hyvin oli saatu. Hieman erilainen näytelmä kuin perinteiset teatterikipaleet, mutta eipä sitä paljon muulla tavalla olisikaan ehkä pystynyt tekemään.
Ja piste. Siinä ne tämän kevään 'riennot'. Matkoja peruuntui kaksi: toinen työkavereiden kanssa hartaudella odotettu pitkä viikonloppu Berliiniin maaliskuun puolessa välissä sekä huhtikuun lopussa samoin pitkä viikonloppu Pohjois-Italiaan juuri sille pahimmalle ruttoalueelle, josta homma alkoi toden teolla Euroopassa. Silloin harmitti, mutta ei kyllä kauaa, kun nähtiin miten nopeasti pandemia eskaloitui. Berliininreissu on jo siirretty syksyyn, joten peli ei ehkä sen osalta ole menetetty.
Myös yksi risteilytapahtuma peruuntui samoin kuin yhdet työpaikan bileet. Pienimmän kanssa piti mennä katsomaan We Will Rock You -musikaalia, mutta sekin siirtyi ensi vuoden keväälle.
Peruuntumiset toki harmittivat, mutta kaikki muutokset järjestyivät ihan mallikkaasti lukuunottamatta tuota Iltalian-Sveitsin -reissua. Siinä matkatoimisto - jonka nyt tarkoituksella ja varoitukseksi muille mainitsen nimeltä - Kon-Tili Tours toimi niin törkeästi, että luotto heidän toimintaansa meni kertalaakista.
Aluksi eivät suostuneet perumaan matkaa, vaikka nähtiin, että alueen tilanne ei tule muutamassa viikossa paranemaan, päinvastoin, ja vaikka muut matkatoimistot peruivat myöhäisemmätkin suunnitellut matkat ko. alueelle. Sen jälkeen he tylysti ilmoittivat, että matka on heidän yksipuolisella päätöksellään siirretty keväälle 2021 eikä jo maksettuja ennakkomaksuja palauteta, vaikka olivat jo ehtineet pariinkin otteeseen ilmoittaa kirjallisesti - onneksi -, että kaikki maksetut suorituksen palautetaan, jos matka peruuntuu.
Muutamakin reklamaatio piti tehdä aiheesta itse sekä ryhmämatkan vetäjien toimesta ennen kuin myöntyivät palauttamaan rahat. Mutta perna oli kyllä revetä sen prosessin aikana. Tällä idioottimaisella vetkuttelullaan matkatoimisto teki kyllä ison virheen ja paljon hallaa maineelleen. No, sellaista elämä on ja virheistä pitää ottaa opikseen, mutta jos pulju kaatuu, ei vika ole yksin koronassa, vaan isolta osaltaan ihan siellä päättävien elimien korvien välissä.
Rahaa on siis säästynyt kevään aikana peruuntuneiden reissujen takia, mutta muutenkin esim. työmatkakuluissa, kun työt siirtyivät kokonaisuudessaan kotitoimistolle. Siirtymä tapahtui kivuttomasti eikä sillä ollut vaikutusta tuloksiin. Tai siis ei ole ollut negatiivista vaikutusta, positiivista senkin edestä: työkasat on saatu hoidettua pois alta ja kaikki tilastot näyttävät paremmilta kuin koskaan. Lisäksi on huomattu sekä työntekijöiden että johdon puolelta, että ei se etätyö nyt niin kamalaa ole. Ehkä tarvittiin korona, jotta monessa puljussa vanhakantainen ajattelu etäilyn osalta saatiin päivitettyä 2000-luvulle. Ja taas toteamme: ei niin suurta pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Toisaalta säästyneelle rahalle keksittiin - Isäntä keksi - tässä taloudessa heti mukava sijoituskohde: uusi auto. Masa vaihtui maaliskuussa Bobbyyn. Auto on hybridi ja jo tämän kolmen kuukauden aikana olemme todenneet, että vaihto oli ihan aiheellinen. Ainakin kulutusmielessä, sillä yli 5000 ajettuun kilometriin on kulunut vain piirun yli tankillinen bensaa enkä sähkölaskussakaan ole huomannut mitään hyppäystä ylöspäin. Mikä kyllä hieman ihmetyttää. Lisäksi sähköllä ajo on miellyttävän hiljaista ja jotenkin 'kevyemmän' tuntuista. Tätä viimeksi mainittua tunnetta en osaa kyllä perustella. Tekniikka ja automaatiokin on kehittynyt sitten Masan aikojen huomattavasti. Auto vahtii ajon aikana sitä, tätä ja tuota ja näin olleen lisää ajomukavuutta ja -turvallisuutta. Ainakin periaatteessa. Liian helpossa ajossa on toki se vaara, että kuski vaipuu omiin ajatuksiinsa vähän liian syvälle, vaikka liikennettä pitäisi seurata huolimatta siitä, että auto korjaa ajosuuntaa ja hälyttää, jos meinaa ohjautua naapurin kaistalle tai jarruttaa, jos meinaa ajaa edellämenijän puskuriin kiinni. Kaikki säädöt toimivat nappeja painamalla, mikä sekin on ihan mukava ominaisuus. Eli vaikka Bobby onkin hieman sirompi ja matalampi kuin mitä Masa oli, niin suhteemme on alkanut ihan hyvissä merkeissä. Toivottavasti jatkossakin.
Toinenkin rahareikä on vielä täyttämättä. Tammikuussa vihdoin sain aikaiseksi mennä näyttämään 10 vuotta sitten juurihoidettua hammastani. Sen hampaan elinkaari oli päättynyt eli poistoon vaan ja implanttia tilalle. Tämä prosessi on vielä kesken eli muotit ottamatta ja uusi hammas asentamatta. Poistoon ja implanttijuuren laittamiseen onkin jo näpsäkästi kulunut rapiat 2000 euroa (500 euroa säästyi, kun luuta ei tarvinnut alkaa lisätä leukaan) ja vielä varmasti jonkinnäköinen nelinumeroinen summa on tulossa maksuun. Että ihan hyvä, että se Italianreissu peruuntui. Vaikka mieluummin toki olisin ottanut sen matkan kuin tämän hammasremontin, mutta aina ei saa valita ja hammas nyt on jokatapauksessa pakko saada kitaan, vaikkei kolo yleisölle näykään.
Tässä siis tämän kevään saldo. Ei ihan kaikki, mutta melkein.
Eipä sitten muuta kuin oikein hyvää Johannesta kaikille! Ollaan varovaisia koronan kanssa - asia ei ole vielä ollenkaan taputeltu, vaikka niin voisi luulla, kun katsoo porukoiden käyttäytymistä - ja muutenkin ihmisiksi maalla, merellä ja ilmassa.
torstai 2. tammikuuta 2020
Vuosi 2019
Vuosi sitten toivottelin hyvät uudet vuodet ja samalla esitin kainon pyynnön, että tehdään tulevasta vuodesta (2019) yhdessä entistä parempi. No, joku (universumi, kohtalo, karma mitä näitä nyt on) ei sitten kuullut tätä pyyntöä ja ehkä itsellänikin on ollut lusikkani siinä sopassa, mutta parempaa ei vuodesta tullut. Valitettavasti. Tai ehkä joltain kohtaa tuli parempi, se vain jäi huomaamatta siinä kaikessa muussa säätämisessä.
Tämä vuosi on ollut sairastelujen ja operaatioiden juhlavuosi tässä mökissä.
Pienin sen aloitti heti tammikuussa kitarisaleikkauksen muodossa. Leikkaus meni odotetusti ja risat saatiin pois. Ongelmat alkoivat sitten siinä toipumisessa. Kipua ei saatu pois, vaikka meikäläinen tarjoili hälle kipulääkettä neljän tunnin välein - yötä päivää. Viikon kuluttua oltiin molemmat jo valmiita lasarettiin - minä väsymyksestä sekopäisenä, Pienin kuivuneena nestehukasta. Jälkimmäinen vietiin sairaalaan, jossa sai sekä nestettä että kipulääkettä suoraan suoneen ja siitä alkoi toipuminen. Molemmilla.
Helmi-maaliskuussa Pienin lähti koulun kanssa matkalle Miamiin. Matka olisi ollut täydellinen, ellei Pienin olisi saanut siellä outoja rinta/keuhko-oireita. Vietiin ambulanssilla sairaalaan ja oli siellä yön (vai kaksi, en muista enää), jona aikana hänelle tehtiin kaiken maailman tutkimukset sydänfilmeistä ja keuhkokuvista alkaen. Mitään ei löytynyt, Luojalle kiitos siitä ja matkavakuutuksesta!! Lasku oli taatusti viisinumeroinen eikä ensimmäinen numero ollut varmastikaan 1 tai 2... En halua enää ajatella koko asiaa, mutta kehotan kaikkia tarkistamaan matkavakuutuksen ehdot jatkossa aina reissuun lähtiessä. Ja taas vietettiin koto-Suomessa unettomia öitä...
Kevätflunssien kautta päästiinkin sitten kesään ja heinäkuuhun, jolloin meikäläinen aloitti sairastelun sitkeällä yskällä. Koko kesäloma meni ihan ketuille, vaikka lääkärissä ja tutkimuksissa juoksinkin ja söin sekä kortisoni- että antibioottikuurin. Ei mitään tehoa. Elokuussa korva-, kurkku-, nenälääkäri tutki tilannetta ja oli sitä mieltä, että ongelma on poskionteloissa. Nyt kortisonia tarjoiltiin suihkeina kuonoon, muttei siitä tullut suvea, ei talvea. Lopulta otettiin - siis lokakuussa, kun olin yskinyt tauotta kolme kuukautta - viipalekuva päästä. Aivot löytyi *huh*, mutta niin löytyi myös ylimääräiset reiät poskionteloiden seinistä, yksi kummaltakin puolelta. Toinen kuonolääkäri niitä kuvia tutki ja sanoi, että korjausleikkaus on ainoa vaihtoehto siinä tilanteessa. Onneksi hätiin tuli taas vakuutus: pääsin jo marraskuussa yksityisellä puolella leikkaukseen ja monen tonnin lasku meni vakuutukseen.
Leikkaus - kapeiden röörien pallolaajennus ja reikien paikkaus - paikallispuudutuksessa meni hyvin ja neljän viikon kuluttua tässä joulukuussa kävin sitten jälkitarkastuksessa, kun olin kuukauden ollut niistämättä, saunomatta ja urheilematta. Toinen puoli oli parantunut ja korjaantunut odotetusti, toiselle puolelle ei lääkäri saanut näkymää, kun olin niin räkäinen. Eli vielä pitää vuodenvaihteen jälkeen tammi-helmikuussa käydä uudestaan sitä näyttämässä. Mukaani sain neljännen antibioottikuurin tässä viiden kuukauden sisällä, kortisonia sekä tabletteina että suihkeena, Duactia avaamaan tukkoista päätä sekä käskyn käyttää nenäkannua päivittäin. Että sellainen episodi. Elämä on ihanaa, kun on lääkitys kohdallaan. Hohhoijaa...
Yllättävintä tässä kaiken sairastelun keskellä on se, että kun kävin työpaikan kokonaisvaltaisessa terveystarkastuksessa, niin kaikki veriarvot olivat aivan loistavat. Perusverenkuva, kolesterolit, sokerit, rasva-arvot, kilpirauhasarvot, maksa- ja munuaisarvot... Minkään kohdalla en jäänyt haaviin ja marginaaliakin jäin. Ihan käsittämätöntä. Epäilen vahvasti koetulosten vaihtuneen jonkun muun tuloksiin. Silmälääkärikin antoi puhtaat paperit ja totesi, että kaksitehoihin on vielä matkaa. Viisitoista vuotta vanhat silmälasitkin saavat jatkaa palvelustaan, kun niillä - tai jopa ilman niitä - pystyn liikkumaan törmäilemättä ovenkarmeihin.
Mutta paljon on mahtunut kivaakin vuoteen - huomasin, kun selasin kalenteria. Nämä sairastelut ovat vain vieneet niin paljon energiaa koko revohkalta, että meinasi muut tapahtumat unohtua ihan kokonaan.
Vuoteen mahtuu normaalia enemmän matkustelua. Pienin oli tosiaan kevättalvella uimassa delfiinien kanssa Miamissa ja maaliskuussa saimme me puolestaan ihanan nuoren ihmisen vieraaksemme sieltä. Viikon matka venähti hänellä muutamaa päivää pidemmäksi, kun ihastui niin loskaiseen ja harmaaseen maahamme. Ällistyttävää, mutta kuka mistäkin tykkää. Heinäkuussa Pienin oli koulukaverinsa kanssa Saksassa ja syyslomalla Sydänkäpysensä perheen kanssa hulppealla Välimerenristeilyllä, joka lentojen myöhästymisen takia venyi vielä yhdeksi yöksi Pariisin toiseksi hienoimmassa hotellissa. Harmillinen viivästys, tosiaan.
Niin, Pienimmällä on Sydänkäpynen. Ollut juhannuksesta saakka. Aivan hurmaava tyyppi. Fiksu, puhelias, huumorintajuinen ja kohtelias, joitain mainitakseni. Siksi sopivatkin Pienimmän kanssa niin hyvin yhteen. Ovatkin olleet käytännöllisesti katsoen erottamattomat tämän puoli vuotta. Olen onnellinen Pienimmän onnesta, hän on ansainnut sen.
Meikäläinen oli työkavereitten kanssa toukokuussa Irlannissa. Reissu oli aivan kertakaikkisen mahtava säätä myöten! Kiersimme eteläisessä Irlannissa ja loistavan oppaamme ansiosta saimme moninkertaisesti enemmän matkasta irti kuin olimme uskaltaneet odottaakaan. Ensi kevääksi on jo uusi matka varattuna saman huonekaverin kanssa.
Isompi kävi juhannuksen jälkeen myös Irlannissa sukulaisissa. Lisäksi hänellä ja kavereillaan oli suunnitelmissa jos jonkinlaista reissua ja voin vain sanoa, että onneksi suunnitelmat eivät toteutuneet.
Eräs haaveensa sen sijaan toteutui: Isompi muutti pois kotoa. Ei onneksi kovin kauaksi Varikosta (me), mutta kuitenkin omiin leipiin. Hieman se tuli yllätyksenä minulle, että joko nyt, mutta kun olen nähnyt, kuinka tyytyväinen Isompi tilanteeseen on, niin pakko olla onnellinen myös hänenkin puolestaan. Luonnon kiertokulkuun kuuluu, että poikaset lähtevät kodostaan, niin se vaan on.
Isäntä teki tässä joulukuussa viikon reissun Kanarialle. Lähtivät sinne tutun miehen kanssa vähän irrottautumaan arjesta - ja akoista. Keski-ikä on nähtävästi heillekin tehnyt tehtävänsä - siis hidastanut vauhtia -, koskapa matka koostui pääasiassa retkistä ja ruokailuista. Kotiin lähetettiin kuva jopa kirkon edustalta, jossa olivat vierailleet. Vaikutti lavastetulta, vaikka mistä sen koskaan tietää. Miehistä.
Vuoden aikana tehtyjä Tallinnan- ja Ruotsinristeilyjä en jaksa edes lähteä luettelemaan, niitä oli tarpeeksi, ellei jopa joillekin (o/) liikaa yhteen vuoteen.
Harrastepuolella vuosi on ollut lukupainotteinen (90 luettua kirjaa). Ainakin jälkimmäinen vuosipuolisko, sattuneesta syystä. Keväällä tuli vielä käytyä suht ahkerasti salilla, mutta nyt syksyllä liikunta on ollut lähinnä kävelylenkkejä ja jumppaamista kotioloissa, ettei ihan näivety ja löysisty. Kuorossa kävin keväällä talviflunssan jälkeen kokeilemassa, mutta äänen surkea kunto ja motivaation puute ajoivat tauolle. Onhan tässä jo tullutkin lauleskeltua vuosikymmenkausia. Joskus on hyvä pitää vähän taukoa mieluisastakin harrastuksesta. Ehkä sitten taas, jos kuono tulee kuntoon eikä pää tunnu koko ajan olevan täynnä sementtiä.
Mitäs muuta..? No, lätkämatseissa ollaan käyty Isomman kanssa muutamaan otteeseen. On se hienoa, että suostuu lähtemään äipän kanssa, ettei meikäläisen tarvitse yksin sinne lähteä. Teatterissa kävin työkaverin kanssa katsomassa kipaleet Kiviä taskussa ja Idän pikajunan arvoitus. Siskon kanssa puolestaan käytiin katsomassa Rikinkeltainen taivas. Pienimmän kanssa käytiin katsomassa Pieni merenneito -musikaali, joka oli aivan käsittämättömän upeasti toteutettu sekä kesällä Ed Sheeranin konsertissa (kuka siellä ei olisi ollut), joka oli kyllä kaikin puolin Kokemus isolla kirjaimella. Elokuvissa juoksin yksin ja työkaverin kanssa ja työporukalla käytiin Amos Rex -näyttelyssä.
Itseäni olen hemmotellut lisäksi käymällä hierojalla, voice massage -terapeutin luona, lapsuudenystäväni kauneushoitolassa virkistäytymässä henkisesti ja fyysisesti, syömällä ulkona yksin, kaksin tai porukalla sekä tapaamalla ystäviä muuten vaan. Kampaajallekin pääsin taas kahden vuoden tauon jälkeen ja siinä lähtikin sitten samalla kertaa 30 cm pituudesta niin että napsahti vain.
Suvun kannalta vuosi on ollut reilusti positiivinen: Siskon keskimmäinen meni kesällä naimisiin. Häät olivat ihanat - morsian kaunis ja sulhanen komea. Kyllä näitä tämänsorttisia sukujuhlia olikin jo odotettu. Keväällä puolestaan sukuun syntyi uusi sukupolvi, kun Serkkuherkusta tuli mummo. Saatiin vihdoin sekin pää auki. Jatkoa odotellessa...
Joulu oli jotenkin erityisen antoisa. Ei sillä, että mitään uutta ja mullistavaa olisi tapahtunut - paitsi että joulupukki kävi talossa taas pitkästä aikaa. Joulua vietettiin perinteisin menoin - ruoka, juoma, keskustelut, nauru, seurapeli - Siskon luona suvun kesken ja taas kerran kolmen sukupolven kesken.
Uusi vuosi otettiin vastaan edellisen malliin Isännän kanssa kahden. Ei haitannut yhtään, että suunniteltu tuttavatapaaminen peruuntui. Se varma vanhuuven merkki. Yövaateessa talvilyyssi niskassa ja pipo päässä kävin kotikadulla katselemassa raketteja.
Ja nyt kun vilkaisin tätä postausta, niin eihän se vuosi nyt niin paha ollutkaan. Pitää vain osata katsoa oikeasta näkökulmasta. Kirjoittaminen auttoi siinäkin.
Siinäpä se päättynyt vuosi tuli vedettyä nippuun. Nyt vaan taas toivottelen kaikille oikein hyvää Uutta Vuotta ja Vuosikymmentä! Pitäkää huolta toisistanne, mutta ennen kaikkea itsestänne.
pst.
Entistä vähemmän on 'tuttuja' bloggaajia B-staniassa ja ne vähätkin näyttävät kirjoittelevan harvakseltaan. Välillä sormet ovat syyhynneet näppikselle ja olen miettinyt, jaksaisinko lämmitellä tätä vanhaa harrastusta uudestaan. Vaikka ihan uudelta pohjalta. Ehkä kuitenkin vielä toistaiseksi tyydyn antamaan vain tämän vuosiraporttini. Katsotaan, jos sitten eläkkeellä vaikka.
Tämä vuosi on ollut sairastelujen ja operaatioiden juhlavuosi tässä mökissä.
Pienin sen aloitti heti tammikuussa kitarisaleikkauksen muodossa. Leikkaus meni odotetusti ja risat saatiin pois. Ongelmat alkoivat sitten siinä toipumisessa. Kipua ei saatu pois, vaikka meikäläinen tarjoili hälle kipulääkettä neljän tunnin välein - yötä päivää. Viikon kuluttua oltiin molemmat jo valmiita lasarettiin - minä väsymyksestä sekopäisenä, Pienin kuivuneena nestehukasta. Jälkimmäinen vietiin sairaalaan, jossa sai sekä nestettä että kipulääkettä suoraan suoneen ja siitä alkoi toipuminen. Molemmilla.
Helmi-maaliskuussa Pienin lähti koulun kanssa matkalle Miamiin. Matka olisi ollut täydellinen, ellei Pienin olisi saanut siellä outoja rinta/keuhko-oireita. Vietiin ambulanssilla sairaalaan ja oli siellä yön (vai kaksi, en muista enää), jona aikana hänelle tehtiin kaiken maailman tutkimukset sydänfilmeistä ja keuhkokuvista alkaen. Mitään ei löytynyt, Luojalle kiitos siitä ja matkavakuutuksesta!! Lasku oli taatusti viisinumeroinen eikä ensimmäinen numero ollut varmastikaan 1 tai 2... En halua enää ajatella koko asiaa, mutta kehotan kaikkia tarkistamaan matkavakuutuksen ehdot jatkossa aina reissuun lähtiessä. Ja taas vietettiin koto-Suomessa unettomia öitä...
Kevätflunssien kautta päästiinkin sitten kesään ja heinäkuuhun, jolloin meikäläinen aloitti sairastelun sitkeällä yskällä. Koko kesäloma meni ihan ketuille, vaikka lääkärissä ja tutkimuksissa juoksinkin ja söin sekä kortisoni- että antibioottikuurin. Ei mitään tehoa. Elokuussa korva-, kurkku-, nenälääkäri tutki tilannetta ja oli sitä mieltä, että ongelma on poskionteloissa. Nyt kortisonia tarjoiltiin suihkeina kuonoon, muttei siitä tullut suvea, ei talvea. Lopulta otettiin - siis lokakuussa, kun olin yskinyt tauotta kolme kuukautta - viipalekuva päästä. Aivot löytyi *huh*, mutta niin löytyi myös ylimääräiset reiät poskionteloiden seinistä, yksi kummaltakin puolelta. Toinen kuonolääkäri niitä kuvia tutki ja sanoi, että korjausleikkaus on ainoa vaihtoehto siinä tilanteessa. Onneksi hätiin tuli taas vakuutus: pääsin jo marraskuussa yksityisellä puolella leikkaukseen ja monen tonnin lasku meni vakuutukseen.
Leikkaus - kapeiden röörien pallolaajennus ja reikien paikkaus - paikallispuudutuksessa meni hyvin ja neljän viikon kuluttua tässä joulukuussa kävin sitten jälkitarkastuksessa, kun olin kuukauden ollut niistämättä, saunomatta ja urheilematta. Toinen puoli oli parantunut ja korjaantunut odotetusti, toiselle puolelle ei lääkäri saanut näkymää, kun olin niin räkäinen. Eli vielä pitää vuodenvaihteen jälkeen tammi-helmikuussa käydä uudestaan sitä näyttämässä. Mukaani sain neljännen antibioottikuurin tässä viiden kuukauden sisällä, kortisonia sekä tabletteina että suihkeena, Duactia avaamaan tukkoista päätä sekä käskyn käyttää nenäkannua päivittäin. Että sellainen episodi. Elämä on ihanaa, kun on lääkitys kohdallaan. Hohhoijaa...
Yllättävintä tässä kaiken sairastelun keskellä on se, että kun kävin työpaikan kokonaisvaltaisessa terveystarkastuksessa, niin kaikki veriarvot olivat aivan loistavat. Perusverenkuva, kolesterolit, sokerit, rasva-arvot, kilpirauhasarvot, maksa- ja munuaisarvot... Minkään kohdalla en jäänyt haaviin ja marginaaliakin jäin. Ihan käsittämätöntä. Epäilen vahvasti koetulosten vaihtuneen jonkun muun tuloksiin. Silmälääkärikin antoi puhtaat paperit ja totesi, että kaksitehoihin on vielä matkaa. Viisitoista vuotta vanhat silmälasitkin saavat jatkaa palvelustaan, kun niillä - tai jopa ilman niitä - pystyn liikkumaan törmäilemättä ovenkarmeihin.
Mutta paljon on mahtunut kivaakin vuoteen - huomasin, kun selasin kalenteria. Nämä sairastelut ovat vain vieneet niin paljon energiaa koko revohkalta, että meinasi muut tapahtumat unohtua ihan kokonaan.
Vuoteen mahtuu normaalia enemmän matkustelua. Pienin oli tosiaan kevättalvella uimassa delfiinien kanssa Miamissa ja maaliskuussa saimme me puolestaan ihanan nuoren ihmisen vieraaksemme sieltä. Viikon matka venähti hänellä muutamaa päivää pidemmäksi, kun ihastui niin loskaiseen ja harmaaseen maahamme. Ällistyttävää, mutta kuka mistäkin tykkää. Heinäkuussa Pienin oli koulukaverinsa kanssa Saksassa ja syyslomalla Sydänkäpysensä perheen kanssa hulppealla Välimerenristeilyllä, joka lentojen myöhästymisen takia venyi vielä yhdeksi yöksi Pariisin toiseksi hienoimmassa hotellissa. Harmillinen viivästys, tosiaan.
Niin, Pienimmällä on Sydänkäpynen. Ollut juhannuksesta saakka. Aivan hurmaava tyyppi. Fiksu, puhelias, huumorintajuinen ja kohtelias, joitain mainitakseni. Siksi sopivatkin Pienimmän kanssa niin hyvin yhteen. Ovatkin olleet käytännöllisesti katsoen erottamattomat tämän puoli vuotta. Olen onnellinen Pienimmän onnesta, hän on ansainnut sen.
Meikäläinen oli työkavereitten kanssa toukokuussa Irlannissa. Reissu oli aivan kertakaikkisen mahtava säätä myöten! Kiersimme eteläisessä Irlannissa ja loistavan oppaamme ansiosta saimme moninkertaisesti enemmän matkasta irti kuin olimme uskaltaneet odottaakaan. Ensi kevääksi on jo uusi matka varattuna saman huonekaverin kanssa.
Isompi kävi juhannuksen jälkeen myös Irlannissa sukulaisissa. Lisäksi hänellä ja kavereillaan oli suunnitelmissa jos jonkinlaista reissua ja voin vain sanoa, että onneksi suunnitelmat eivät toteutuneet.
Eräs haaveensa sen sijaan toteutui: Isompi muutti pois kotoa. Ei onneksi kovin kauaksi Varikosta (me), mutta kuitenkin omiin leipiin. Hieman se tuli yllätyksenä minulle, että joko nyt, mutta kun olen nähnyt, kuinka tyytyväinen Isompi tilanteeseen on, niin pakko olla onnellinen myös hänenkin puolestaan. Luonnon kiertokulkuun kuuluu, että poikaset lähtevät kodostaan, niin se vaan on.
Isäntä teki tässä joulukuussa viikon reissun Kanarialle. Lähtivät sinne tutun miehen kanssa vähän irrottautumaan arjesta - ja akoista. Keski-ikä on nähtävästi heillekin tehnyt tehtävänsä - siis hidastanut vauhtia -, koskapa matka koostui pääasiassa retkistä ja ruokailuista. Kotiin lähetettiin kuva jopa kirkon edustalta, jossa olivat vierailleet. Vaikutti lavastetulta, vaikka mistä sen koskaan tietää. Miehistä.
Vuoden aikana tehtyjä Tallinnan- ja Ruotsinristeilyjä en jaksa edes lähteä luettelemaan, niitä oli tarpeeksi, ellei jopa joillekin (o/) liikaa yhteen vuoteen.
Harrastepuolella vuosi on ollut lukupainotteinen (90 luettua kirjaa). Ainakin jälkimmäinen vuosipuolisko, sattuneesta syystä. Keväällä tuli vielä käytyä suht ahkerasti salilla, mutta nyt syksyllä liikunta on ollut lähinnä kävelylenkkejä ja jumppaamista kotioloissa, ettei ihan näivety ja löysisty. Kuorossa kävin keväällä talviflunssan jälkeen kokeilemassa, mutta äänen surkea kunto ja motivaation puute ajoivat tauolle. Onhan tässä jo tullutkin lauleskeltua vuosikymmenkausia. Joskus on hyvä pitää vähän taukoa mieluisastakin harrastuksesta. Ehkä sitten taas, jos kuono tulee kuntoon eikä pää tunnu koko ajan olevan täynnä sementtiä.
Mitäs muuta..? No, lätkämatseissa ollaan käyty Isomman kanssa muutamaan otteeseen. On se hienoa, että suostuu lähtemään äipän kanssa, ettei meikäläisen tarvitse yksin sinne lähteä. Teatterissa kävin työkaverin kanssa katsomassa kipaleet Kiviä taskussa ja Idän pikajunan arvoitus. Siskon kanssa puolestaan käytiin katsomassa Rikinkeltainen taivas. Pienimmän kanssa käytiin katsomassa Pieni merenneito -musikaali, joka oli aivan käsittämättömän upeasti toteutettu sekä kesällä Ed Sheeranin konsertissa (kuka siellä ei olisi ollut), joka oli kyllä kaikin puolin Kokemus isolla kirjaimella. Elokuvissa juoksin yksin ja työkaverin kanssa ja työporukalla käytiin Amos Rex -näyttelyssä.
Itseäni olen hemmotellut lisäksi käymällä hierojalla, voice massage -terapeutin luona, lapsuudenystäväni kauneushoitolassa virkistäytymässä henkisesti ja fyysisesti, syömällä ulkona yksin, kaksin tai porukalla sekä tapaamalla ystäviä muuten vaan. Kampaajallekin pääsin taas kahden vuoden tauon jälkeen ja siinä lähtikin sitten samalla kertaa 30 cm pituudesta niin että napsahti vain.
Suvun kannalta vuosi on ollut reilusti positiivinen: Siskon keskimmäinen meni kesällä naimisiin. Häät olivat ihanat - morsian kaunis ja sulhanen komea. Kyllä näitä tämänsorttisia sukujuhlia olikin jo odotettu. Keväällä puolestaan sukuun syntyi uusi sukupolvi, kun Serkkuherkusta tuli mummo. Saatiin vihdoin sekin pää auki. Jatkoa odotellessa...
Joulu oli jotenkin erityisen antoisa. Ei sillä, että mitään uutta ja mullistavaa olisi tapahtunut - paitsi että joulupukki kävi talossa taas pitkästä aikaa. Joulua vietettiin perinteisin menoin - ruoka, juoma, keskustelut, nauru, seurapeli - Siskon luona suvun kesken ja taas kerran kolmen sukupolven kesken.
Uusi vuosi otettiin vastaan edellisen malliin Isännän kanssa kahden. Ei haitannut yhtään, että suunniteltu tuttavatapaaminen peruuntui. Se varma vanhuuven merkki. Yövaateessa talvilyyssi niskassa ja pipo päässä kävin kotikadulla katselemassa raketteja.
Ja nyt kun vilkaisin tätä postausta, niin eihän se vuosi nyt niin paha ollutkaan. Pitää vain osata katsoa oikeasta näkökulmasta. Kirjoittaminen auttoi siinäkin.
Siinäpä se päättynyt vuosi tuli vedettyä nippuun. Nyt vaan taas toivottelen kaikille oikein hyvää Uutta Vuotta ja Vuosikymmentä! Pitäkää huolta toisistanne, mutta ennen kaikkea itsestänne.
pst.
Entistä vähemmän on 'tuttuja' bloggaajia B-staniassa ja ne vähätkin näyttävät kirjoittelevan harvakseltaan. Välillä sormet ovat syyhynneet näppikselle ja olen miettinyt, jaksaisinko lämmitellä tätä vanhaa harrastusta uudestaan. Vaikka ihan uudelta pohjalta. Ehkä kuitenkin vielä toistaiseksi tyydyn antamaan vain tämän vuosiraporttini. Katsotaan, jos sitten eläkkeellä vaikka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)