Oli ja meni, Luojalle kiitos. Ja kiireiselle ajalle töissä. Että jotain hyötyä ja iloa siitäkin, että saa paiskia kaksinumeroisia työpäiviä. Tammikuu menee aina lähes huomaamatta ohi ja sitten ollaankin jo lyhyenlyhyessä helmikuussa.
Tammikuuhun kuului perusahdistuksen lisäksi myös hyviä hetkiä. Yksi viikonloppu (la-ma) meni siihen, että tehtiin kuoron kanssa matka - ta-daa - Tukholmaan! Ei se matkan pituus, vaan seura. Hauskaa oli, vaikkei - tai ehkä juuri siksi - hyttisukulaisten kanssa harrastettu iltarientoja, vaan mentiin pitkän illallisen jälkeen jo klo 21 kirjan kanssa kalastelemaan unta täyden vatsan viereen. Sunnuntaina olimme vierailevina tähtinä Tukholman suomalaisen kirkon jumalanpalveluksessa. Hyvin meni 'keikka'. Kirkko kuninkaanlinnan naapurissa oli kaunis katsella ja helppo laulaa, pappi oli mukava ja kirkkokahvitkin meille tarjottiin. Kannatti lähteä.
Viimeinen viikonloppu vietettiin miehen kanssa Vierumäellä. Kyllä, vain me kaksi, siihen on nyt tultu. Pienemmällä oli rippikoulun isostoimintaan liittyvä leiri ja Isompi käytti tilaisuutta hyväkseen ja kutsui tuvan täyteen testosteronia saunomisen ja muun riekkumisen merkeissä. "Kuka on nukkunut sängyssäni?" kysyin kuin karhu Kultakutri-sadussa, kun sunnuntai-iltana kömmin lakanoihini, jotka tuoksahtivat hennosti maskuliiniselle suihkugeelille. Jonain päivänä olisi entinen minä saanut sätkyn, nyt kysyin vain, että kai se tyyppi oli peseytynyt kunnolla ja ei kai se nukkunut munasillaan. Oli ja ei, joten ei muuta kuin peittoa niskaan.
Lumi- ja säätilanne Vierumäellä oli sen verran luotaantyöntävä, ettei meikäläisen tarvinnut edes harkita ladulle menoa. Mies kävi lauantaina pari lenkkiä tekemässä, kun oli kerran sukset sinne saakka raahannut mukanaan. Minä sen sijaan sain kuudeksi viikoksi venyneen joulutauon katkaistua oikein kunnolla: kolme tuntia treeniä kuntosalilla teki kyllä eetvarttia. Sunnuntaina oli kipeänä sellaisetkin lihakset, joita en tiennyt edes omistavani. Josta syystä oli sunnuntai-iltana pakko lähteä kotona vielä omalle salille, että maanantaina pääsisi omin jaloin töihin.
Tammikuu huipentui keskusteluun työpsykologin kanssa. Teki hyvää, sain hyviä neuvoja ja varasin jo seuraavan ajan helmikuulle. Kyllä se tästä.
Lopuksi vähän viime vuodesta.
Aika oli ahdistavaa monella tavalla ja siinä varmasti yksi syy, miksi en kertakaikkiaan jaksanut enkä halunnut kirjoittaa ja vielä vähemmän lukea blogeja, joissa elämä kulki pitkin hyviä normaaleja uomiaan. Vitutti, kun muilla meni paremmin, joten mieluummin olin kokonaan uutispimennossa kuin olisin vaikka purkanut kateuttani omaan blogiini tai - kuten jotkut tekevät - toisten blogeihin. Tiedän, että kaikki ei ole sitä, miltä blogeissa näyttää ja elämää on siellä kulissienkin takana. Mutta siltikin.
